Lukuvuosi 2016


koko vuoden saldo 151


Joulukuu (uusin ylimpänä; saldo 12)


Pamela Smith Hill /Laura Ingalls Wilder: Pioneer Girl. The Annotated Autobiography

Pieni talo preerialla -kirjoittajan, Laura Ingalls Wilderin omaelämäkerta, jonka saimme omaan kirjastoomme hankintapyyntönä. Toimittaja on kaivanut esiin kaikki elämäkerrassa esiintyvät henkilöt ja paikat, etsinyt kuvia, lehtileikkeitä ja karttoja ja tutkinut ja kommentoinut tapahtumia. 
Wilderin omaääninen elämäkerta on työläänpuoleista luettavaa: se on kirjoitettu aivan yhtä soittoa, ilmeisesti lähestulkoon kokonaan ilman kappalejakoja, tai mitään muitakaan hengähdystaukoja. Ikään kuin kirjoittaja pelkäisi unohtavansa jotain, teksti on paikoin naiivia - lapsen muistumia ja muistikuvia menneistä tapahtumista. Teksti on julkaistu kirjoitus- ja kielioppivirheineen, mahdollisimman lähellä originaalia. Käsikirjoituksesta on olemassa useampi versio, joita toimittaja kommentoi alaviitteissä ja vertaa orginaalien tekstejä Pieni talo preerialla -kirjasarjan tapahtumiin. Ajoittain alaviitteet vievät enemmän tilaa kuin itse elämäkerta.
Kiehtova opus - koska fanitamme yhden lapsukaisen kanssa Ingalls Wilderiä. Koska tapahtumat ja henkilöt olivat periaatteessa tuttuja, oli kirja kiehtova, elävöittävä, yllättäväkin luettava. Jos Pieni talo preerialla -kirjasarja ei ole tuttu, ei tämä elämäkerta ehkä aukea. 
Kirja on kookas ja painava ja sai aikaan niskavaivat, vaikka kuinka sitä yritin lukiessani tukea.
Hyvä päätös tälle lukuvuodelle.

Leila Saarivirta, Martta Kaukonen: Rikas elämä. Parempaa arkea hidastamalla

Jonkun blogisuosituksen perusteella. Olen ehkä lukenut tämän jo joskus aiemminkin. Neuvolaoppaantasoinen vähän sekava ja ristiriitainen hidastamisen opus. ("lopeta facebookissa notkuminen" /"liittymällä facebookin aikapankkiin säästät aikaa")
Opus jää kiertämään kehää aikapankin ja luontopolkujen ympärille, suorittamista vastaan suorittamalla. Nopealukuinen neuvolaopas.

Daniel Blythe: Vihaan joulua

Pikkuhauska joulunvihaajan käsikirja. Nopeasti luettu ja yhtä nopeasti unohdettu.


Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Joululahjakirja itselleni; kirjakauppias Laurent löytää kauniin hylätyn käsilaukun sisältöineen. Laurent alkaa etsiä laukun omistajaa ja rakastuu.
Herttainen kirjallinen rakkaustarina Ranskasta. 

Allison Pearson: Kate Reddy - täydellä teholla yötä päivää

Vanhaa tuttua chicklitiä joulunalusviikolle, stressinpoistoon. Tarina epätäydellisestä äitiydestä, jaksamisesta, riittämisestä.

Joonas Konstig: Pyhä ruoka
Antropologis-ravitsemustieteellinen näkökulma ruokaan, ruokailuun ja syömiseen - asiaa siitä, miten ja miksi ruokailutottumuksiamme manipuloidaan ja ohjataan. Ensimmäiset parisataa sivua kohtalaisen asiallista, hyvää näkökulmaa aiheeseen - antoi totisesti uutta mietittävää ja paljon. Viimeiset satakunta sivua julistavampaa tekstiä aiheesta.
Hyvä näkökulma jokapäiväiseen asiaan.


Marja-Sisko Aalto: Ikoni
Aallon kolmas Annette Savolainen -dekkari; en ole lukenut aiempia.
Mielestäni sekavahko rikos ja sekavahko loppuratkaisu. En usko lukevani muita saman kirjailijan dekkareita.


Steven Rowley: Lily ja mustekala
Lily on vanha mäyräkoira, jonka otsalle ilmestyy yhtäkkiä mustekala. Ed on yksinäinen mies, jonka elämä pyörii Lilyn ympärillä. Mitä tapahtuu, kun mustekala uhkaa heitä molempia?
LILY! ON! MAHTAVA! KOIRAOTUS! ja kaikenkaikkiaan tämä oli itkettävä, hyväntuulinen, sadunomainen tarina. Tositapahtumiin perustuva, ja siksi vielä koskettavampi.


Lotta Lounasmeri: Vallan ihmeellinen Kekkonen
Poliittiset elämäkerrat, edes raikkaat, tutkimushenkiset ja vauhdikkaat eivät selvästikään ole minun heiniäni. Luin kirjaa puoliväliin hyvinkin hyväntuulisesti ja innoissani, sitten pidin taukoa ja menetin otteeni koko kirjaan.
Joka tapauksessa - hyväntuulista Kalevala-henkistä tutkimusta Kekkosesta kansakunnan kaapin päällä. Hauskaa olivat nimenomaan kaikki Kalevala-viitteet, Kekkamoinen :)



Laura Ingalls-Wilder: Onnen kultaiset vuodet
Välipalana näitä ihania lastenkirjaklassikoita - luen vuosittain aina muutamia rakkaita tuttuja.
Herttainen rakkaustarina uudisraivaaja-ajoilta, tarina jossa miehet ovat vakaita ja vastuullisia, naiset reippaita ja tunnollisia. Ja kaikki niin kovasti kunnollisia.


Rova Marja-Leena: Uskonsota keittiössä - vanhoillislestadiolaisuudesta erkaantuneiden kokemuksia
Kirjan otsake hämää, joskin tiesin sen jo kirjaa varatessani. Otsikon perusteella voisi kuvitella perehtyvänsä vanhoillislestadiolaisten ruokaperinteisiin, mutta kirjassa käsitellään kokemusasiantuntijoiden kirjoitusten kautta vanhoillislestadiolaisuuden erityispiirteitä ja lahkosta erkaantuisen vaikeutta.
Ihmettelen, miten voi kirkon sisällä elää ja voida hyvin näin omintakeisesti ajatteleva fundamentalistinen lahko?
Kirja oli kiihkoton, jonkinasteista objektiivisuutta tavoitteleva, sujuvalukuinen. Suurin osa kirjoittajista oli päätynyt erkaantumisratkaisuunsa hyvin nuorina, varhaismurrosiässä, ja suurin osa oli elänyt erkaantumisensa läpi odottamaansa vaivattomammin. Pohdin, minkä verran liikkeestä lähdetään selkeästi vasta aikuisiässä - ehkä nuorena kyseenalaistetaan enemmän, tai ehkä aikuisena jäädään liikkeen sisälle elämään näennäisuskovaista elämää? 



Emily Giffin: Vauvanpitävä
Kaamos käy sittenkin vähän voimille: lukuinto hiipuu ja olen etsinyt luettavaksi vanhoja, taatusti tuttuja opuksia.
Chicklit sopii hyvin pimeisiin iltoihin ja aamun bussimatkoihin. 

Marraskuu (uusin ylimpänä; saldo 8)


Sylvia Löhken: Hiljaisissa on voimaa
Kuvittelin, että tämä opus olisi antanut avaimia itsetuntemukseen ja sitä kautta jotain sielunravintoa. Ehkä en ole introvertti? Ehkä olen vain herkkä? En päässyt samalle aaltopituudelle, vaikka kuinka yritin.

Donna Leon: Kultamuna
Piti turvautua tuttuihin dekkareihin. Komisario Brunetti, Venetsia, viini, Italia, ruoka...
Läheisen pesulan kuuro aputyöntekijä löydetään kuolleena: oliko kuolema vahinko vai tahallisesti aiheutettu?


Andrea Camilleri: Terrakottakoira
Montalbano, Sisilia, meri.
Mafiatutkimustensa ohessa Montalbano löytää erikoisin menoin haudatun nuorenparin salaisesta luolasta. Keitä nuoret ovat, miksi heidät on haudattu luolaan viisikymmentä vuotta sitten, ja miksi heidän ikiuntaan vartioi terrakottakoira?


Mhairi Mc Farlane: En minä vaan sinä / Sinusta kaikki alkoi
Olipa virkistävä kirjailijalöytö!
Hyväntuulista, vauhdikasta chicklitiä, koko ajan tapahtuu, henkilöt elävät, hankaliakin asioita käsitellään, mutta kepeästi.
Harmillisesti olen nyt lukenut kaiken.
marraskuun parhaat!

Helen Fielding: Bridget Jonesin vauva
hmh. Ei parane aina kirjasarja vanhetessaan. Väkisin väännettyä, pikkuhauskaa. Onneksi ei ollut tuon paksumpi opus.

Mhairi Mc Farlane: Tyttö muiden joukossa
Hyvänmielen chicklitiä: vauhdikas, iloinen, sujuva. Pitkästä aikaa sellainen chicklit, jossa tapahtuu koko ajan, ei vain viimeisen parinkymmenen sivun ajan. Edie suutelee ystäviensä häissä sulhasta ja joutuu pakenemaan kaveripiirin vainoa takaisin kotiinsa Nottinghamiin, kirjoittamaan kuuluisan näyttelijän elämäkertaa.
Hyvä chicklit käsittelee isoja asioita ja on silti kepeä - tämä on sellaista!
Ihmettelin, miksi lukeminen kesti niin toivottoman kauan, kunnes huomasin että käyttämäni painoksen kirjoitus on kamalan pientä. Kun törkkäsin rillit nenälle, alkoi lukeminen sujua vieläkin sutjakammin.
Varaukseen saman kirjoittajan muut opukset.

Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise - poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa
Sujuvasanainen, elämänmyönteinen Chez Helena -bloginpitäjän kertomus perhe-elämän siirtymisestä ja juurtumisesta Etelä-Ranskaan. Kahden aikuisen kulttuurin yhteensovittaminen vielä sujuu, mutta kahden eri äitikulttuurin - suomalaisen ja ranskalaisen - kanssa tasapainoilu onkin jo huomattavasti haasteellisempaa.
Kirja vei mukanaan etelän lämpöön.

Lokakuu (uusin ylimpänä; saldo 11)


Rupert Isaacson: Hevospoika
Elämäkertaosaston seikkailuja lisää. Olen lukenut Isaacsonin kirjan jo kerran aiemmin, vuosia sitten. Isaacsonin ilmeisen vaikeasti autistinen poika avautuu maailmalle hevosen selässä istuessaan. Isaacson saa päähänsä lähteä "parantamaan" poikaansa ratsastamalla Mongolian aroilla elävien shamaanien luo; kirja on kertomus tästä matkasta.
Mietin ensimmäisellä lukukerralla ja nyt uudelleen sitä hippimäisen mielipuolista urheutta, joka tähän seikkailuun liittyy - lähdet tavoittamattomissa olevan, järjettömiä raivokohtauksia saavan, pidätyskyvyttömän kuusivuotiaan kanssa kaikista maailman paikoista ratsastelemaan Mongolian aroille. En tunne autismin kuntoutusta enkä autismin tämänhetkiseen tutkimukseen liittyvää tietoa niin hyvin, että osaisin oikeastaan asiasta mitään sanoa; seikkailusta tuntui kuitenkin olleen perheelle hyötyä. Jonkinlainen yhteinen kieli lapsen ja vanhempien välille löytyi ja kukaties tunne siitä, että todella tekee jotain lapsensa eteen, auttaa näkemään pienetkin edistysaskeleet. Silmäilin perheen tarinaa netistä muutaman hakutuloksen verran tähän päivään.

Kati Keski-Mäenpää: Puhuvat kädet. Mirja Himanen ja Mekonnen Mulat kuurojentyössä Etiopiassa.
Muistuttelin itseäni, että kirjastosta löytyy hyllykaupalla kiehtovia elämäntarinoita. Seikkailin vaihteeksi elämäkertaosastolla ja päädyin tutkimaan lähettien ja muiden uskonnollisten vaikuttajien tarinoita. Tällä kertaa luettavaksi osui leppoisaksi välipalaksi sopiva muistelus kuurojentyöstä Etiopiassa. Kirja koostui muutaman sivun mittaisista kronologisesti etenevistä muisteluksista, vuorotellen Mirjan ja Mekonnen elämästä. Pari päätyi yhteen, tekemään työtä ja jakamaan arkea yhdessä. Lämmin välipalakirja.

Tiina Repo: Älä jää tuleen makaamaan
Omakustannekirja kirjaston uutuushyllystä, aiheena nuoren naisen aivoinfarkti, epilepsia ja harvinainen perinnöllinen sairaus.
hmh. Pitänee pitää taukoa omakustanteiden lukemisessa, kielikorvaa särkee. Tarina toiminee vertaistukena nuorille epileptikoille ja täyttänee terapeuttisen tarpeensa kirjoittajalle itselleen: ääni tulee kuuluvaksi.

Pertti Palviainen: Polkupyörällä Länsi-Euroopassa
Omakustannekirja pitkästä pyöräretkestä Euroopassa, löytyi kirjaston uutuushyllystä.
Heti ensimmäisellä sivulla oli sen seitsemäntoista yhdyssanavirhettä, jotka saivat hampaani vihlomaan: tässä pyöräretkessä on potentiaalia tarinaksi, mutta se olisi kaivannut reippaanpuoleista toimitustyötä. Jämäkällä viilauksella ja ohjauksella pyöräretki olisi ollut hyvä ja kiehtova retki, nyt lueskelin tämän läpi hammasvihlonnasta kärsien. Sen verran tarinassa oli jotain imua, etten kuitenkaan heittänyt kesken.

Minna Eväsoja: Melkein geisha
Eväsoja on -90-luvun alkupuolella käynyt japanilaisen teekoulun Kiotossa, ja väitellyt japanilaisesta estetiikasta.
Melkein geisha on kiehtova kokoelma pieniä välähdyksiä, muistoja ja kokemuksia japanilaisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Pidin näistä tarinoista aivan valtavasti, ja olin pettynyt kun kirja loppui.
lokakuun paras

Katja Kettu, Meeri Koutaniemi, Maria Seppälä: Fintiaanien mailla
Fintiaanien mailla kertoo amerikansuomalaisten siirtolaisten ja amerikan alkuperäisasukkaiden jälkeläisistä - kirja kertoo siirtolaisuudesta, intiaaniuudesta ja kahden erilaisen ja samanlaisen kulttuurin kohtaamisesta. Sujuvasti kirjoitettu, kauniisti ja puhuttelevasti kuvitettu, selkeä, luettava kirja. Kiehtova kuvateos.

Sanna Vaara: Maa kutsuu
Hauska, iloinen kertomus siitä, mitä tapahtuu kun epäerähenkinen perheenäiti päättää osallistua vaellusretriittiin Lapissa. Lukiessani ajattelin, että onpa mahtava ja vauhdikas tyyppi ja iloinen kuvaus meditoinnista. Olin vähän pettynyt, kun jälkikäteen lukemissani esittelyissä kirjaa luonnehdittiin romaaniksi. Olisi ollut hauskempi tosikertomuksena kuin romskuna.

Anneli Kanto: Pala palalta pois. Kertomuksia Alzheimerin taudista
Traagisia, koskettavia, surullisia tarinoita muistisairauksista. Kanto sukeltaa muistisairaan pään sisälle, antaa äänen ja tilaa omaishoitajille, kertoo omista kokemuksistaan.
Melkein liian surullista luettavaa.

Laura Doyle: Heikko vahva vaimo. Kuinka löytää läheisyys, intohimo ja harmonia parisuhteeseen.
Tuttava kysyi, olenko lukenut - en ollut varma. Lainasin ja muistin jo kantta katsellessani joskus aiemmin ainakin silmäilleeni tätä kirjaa.
Kirjassa puhutaan sopeutuvasta vaimosta, mikä ainakin minun korvissani kuulostaa aika alistuvalta ja alistavalta käsitteeltä. Kirjan ajatuksena on kuitenkin puolisoiden keskinäisen kanssakäymisen kohentaminen: suhtaudu puolisoosi kunnioittavasti, uskalla luottaa, älä nalkuta. Sopeudu puolisosi valintoihin, kuuntele, anna arvostusta.
Jollain tavalla tämän kirjan naiskuva lähestyy 1950-luvun naistyyppiä - ja sehän ei suomalaiseen tämän päivän naiskuvaan istu. Meidän pitää olla niin kovin vahvoja. Vai pitääkö?
Poimin kirjasta pohdittavakseni lauseen: Naiset pelkäävät että elleivät he ota asioita omiin käsiinsä, heidä omat tarpeensa jäävät tyydyttämättä. Siksi he haluavat kontrolloida.
Ja tämä kontrollintarve uuvuttaa, aiheuttaa parisuhteessa epätasapainoa ja epätyytyväisyyttä.
Osui ja upposi. Minä en halua kantaa vastuuta kaikesta, pikemminkin haluan että minusta pidetään huolta. Ja se onnistuu vain luopumalla kontrollintarpeesta, antamalla toiselle tilaa, kunnioittamalla hänen olemistaan ja tekemistään. Voin paljon paremmin kun uskallan nojata elämään, kun uskallan paljastaa omat tarpeeni ja herkkyyteni.
Kirja itsessään ei ole sen paremmin kirjana kuin erityisesti parishudeopuksena kovinkaan merkillinen. On olemassa uudempia, parempia, puhuttelevampia opuksia, enkä välttämättä suosittele tätä luettavaksi - ainakaan jos pitää itseään feministinä.
Mutta hyvänä herättäjänä tämä toimii: Suhtaudutko läheisiisi kunnioittavasti?

Hannele Heino, Johanna Salminen: Toiveena adoptio. Kokemus avoimesta adoptiosta
Vuoropuhelumainen kirja avoimesta adoptiosta - kirjoittajina adoptioäiti Johanna ja lasta ensimmäiset elinviikot hoivannut sijaisäiti Hannele. Kirja käsittelee kotimaista adoptiota sekä tieto- että tunnepuolelta, kahden kertojaäänen voimin.
Lämmintä, levollista luettavaa.
Tälle kirjalle toivoisi jonkinlaista jatkoa sitten, kun lapsi on jo vähän isompi; lähinnä siksi, että vauvavuosi on aina myllerryksen vuosi. Miten elämä muuttuu, kun lapsi kasvaa ja muuttuu, kun hänestä tulee enemmän oma, omansalainen. Ei niinkään siksi, että adoptio tai sen kiemurat vaikuttaisivat dramaattisesti lapseen, vaan siksi, että äitiys muuttuu kun lapsi kasvaa.

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni
Keyes kirjoittaa irlantilaista chicklitiä välillä vakavista aiheista.
Tiedän ihan varmasti, että olen jo joskus aikaisemmin lukenut tämän kirjan, mutta siitä ei ollut jäänyt minkäänlaista muistijälkeä.
Peruslaatuista chicklitiä, loppuratkaisu venyi viimeisille sivuille, rakkaus voittaa kaiken.

Syyskuu (uusin ylimpänä; saldo 13)

Blanche Ebbutt: Mitä avioparin tulisi tietää (vuodelta 1913)
Sympaattinen pieni punainen kirja täynnä pedagogisesti epäilyttävällä tavalla älä -alkuisia ohjeita tuleville vaimoille ja miehille. Luin ystävän polttareita silmälläpitäen.
Suurinta keskustelua kodissamme herättivät pikkumaiset säännöt miehelle: älä teroita kynää olohuoneen lattialle; älä harjoittele tuubansoittoa olohuoneessa.


Teija Sopanen: Pekka Vilpas - neljän presidentin hovimestari
Yritykseni perehtyä Kekkosen aikakauteen osoittautuivat tuhoontuomituiksi: poliittiset elämäkerrat ovat mielestäni tylsiä.
Arvelin, että neljän presidentin hovimestari voisi olla ihmisläheisempi opus. Vaan ei.
Kirja hyppii ajassa ja avaruudessa, on sekava ja tylsä. Vieras- ja ruokalistat eivät minua kiinnosta, minua kiinnostaisivat ihmiset. Mutta muulla tavoin kerrottuna, kuin "Norjan kuningas oli kiinnostava tyyppi" (entä sitten, millä tavoin, mitä hän teki, miltä hän näytti, mitä hän jutteli, mikä teki hänestä kiinnostavan)
Karrikoidusti tässä kirjassa oli kaksisataa sivua Kekkosen elämää vuosina 1976-77, neljäkymmentä sivua Koivistoja, kaksikymmentä Ahtisaaria ja aukeama Halosta.
Harmitti että sinnittelin loppuun.


Tuija Lehtinen: Väärä vainaja
Suomalaisen viihdekirjallisuuden /chicklitin /nuortenkirjallisuuden superkirjailijan Tuija Lehtisen uusin aluevaltaus: dekkarit.
Muutamissa alkupään romskuissahan Lehtisellä on jo dekkarimaisia aineksia, nyt käsillä siis jo ihan lajityypillinen kirja.
Lehtisen tyyli puskee läpi: tuttua, sujuvaa luettavaa. Jotenkin silti tuntuu siltä, että tahti alkaa hiipua ja sanottava loppua,  näyttämölle vyöryy henkilöitä ja tapahtumia, hetkittäin on vaikea pysyä kartalla kuka on kenekin äiti ja sisko ja mitä tekemistä kaikilla äideillä ja siskoilla taas olikaan keskenään. (se voi kyllä johtua myös lukijasta ja lukuajankohdasta.)
Veikkaan silti etten lue sarjan seuraavia osia.

Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani
Jalkankulkuonnettomuuden Kukkiksen suostuksesta. En ollut kuullutkaan koko stoorista, saati siitä että kirja on valtavan suosittu: kirjastonhoitaja ihmetteli, että onko se muka hyllyssä parhaillaan.
Uusma on ruotsalainen lääkäri, joka pakkomielteenomaisesti haluaa perehtyä 1897 Pohjoisnapaa tavoitelleen vetyheliumilmapalloretkikunnan katoamismysteeriin. Rikospaikkatutkimusselvitys?
Tykkäsin kirjoitustyylistä, tykkäsin kuvituksesta, luin melkein hengittämättä ja ahdistuin ihan hirvittävästi: mikä toivottomuus - jäädä jumiin jonnekin Pohjoisnavan liepeille vaillinaisin varustein, käytännössä ilman mahdollisuutta pelastua.
Näen luultavasti viikkotolkulla painajaisia - keskeneräiset mysteerit ahdistavat, ihmisten kohtalot ahdistavat, jääkarhut ahdistavat, mutta olen iloinen siitä että luin tämän.
syyskuun paras lukukokemus

Lian Moriarty: Hyvä aviomies
Murhamysteeri? Chicklit?
Moriarty kirjoittaa näennäiskepeää chicklitiä kiehtovan vaikeista aiheista. Miten pitkälle rakkauden nimissä voidaan vaieta? Ketkä vaikenevat ja millaisista asioista?
Kolme perhettä ja kolme tarinaa, jotka kietoutuvat yhteen vaikenemisessa ja vaikenemisella, kukaan ei puhu siitä, mistä ehkä pitäisi puhua, kaikki kantavat mukanaan syyllisyyttä ja suurta rakkautta, kukin tavallaan.
Hyvä lukukokemus.

Pirjo Houni, Maria Romantschuk: Ei rouva presidentti
Tarja Halosen lehdistöavustajan ja myöhemmin lehdistöpäällikön muistelmia työstään. Toimittajan tuottama teksti (vaikka onkin yllättävää että tällä kirjalla on kanssakirjoittaja!) on aina miellyttävää ja sujuvaa luettavaa.
Minun on helpompi lähestyä yhteiskuntaa ja politiikkaa henkilöiden kautta: tässä kirjassa kuvataan ihmisiä ja tapaamisia, inhimillisyyttä. Kahden napakan naisen yhteistyö ei varmasti ole ollut helpoimmasta päästä. Sujuva, rehellisenoloinen kirja, olematta kuitenkaan mässäilevä tai epähieno.
Kansakunnan (tai ainakin minun!) muisti on lyhyt - monet asiat, tapahtumat ja jopa henkilöt olivat unohtuneet, vaikka Halonen on tämän vuosituhannen presidentti.

Sirkka Miettinen: Meriseikkailu
Miettisen pariskunta lähtee eläkepäiviään viettämään purjeveneillen: Suomesta Välimerelle. Lokikirjamaiset muistelukset vuodelta 1994-95; koti-ikävää, sairastelua, matkantekoa.
Rehelliset muistelmat, joissa erityisesti lämmitti pariskunnan keskinäinen välittäminen ja rakkaus.

Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - kotona Sveitsissä
Suomalaisen toimittajan muistiinpanoja, merkintöjä, bloggauksia Sveitsistä. Kyllä on erikoinen maa ja kansa! Sain ahdistushepulin roskakuljetusten ja pyykkituvan käytöstä ja sveitsiläinen koulujärjestelmä sai minut ymmälleni.

Pekka Hyysalo: Fight Back
En oikein tiedä, mitä tästä kirjasta sanoisin. Kirjoitustyyliltään raskaslukuinen, tökkäävä.
Hyysalon asenne on toki positiivinen ja sinnikäs.
Tuli luettua. Kukaties odotin enemmän. Enemmän inspiroitumista, mukaantempautumista - jotenkin tämä tarina jätti minut ulkopuolelle. Ehkä olen liian vanha?

Kaikki minun vuoreni - Tuula Nousiaisen matkakertomuksia
Postuumisti julkaistut matkamuistelmukset nelikymppisenä vuorikiipeilyharrastuksen aloittaneen terästädin huiputuksista. Ensimmäisenä suomalaisnaisena ilman lisähappea Cho Ouyin huipulle.
Huikea täti; kesälomapäivät käytetty vuorikiipeilyyn ja rahoitus enimmäkseen yksinhuoltajan palkalla. Kirjasta erityisen positiivisen teki se, että tätä ei alunperin ole kirjoitettu eikä tarkoitettu kirjaksi, nämä ovat muistiinmerkintöjä itseltä itselle.

Pekka Haavisto: Hatunnosto
Reunamerkintöjä matkoihin, elämään, rauhanneuvottelutyöhön, olemassaolemiseen.
Miellyttäviä, lempeitä tuokiokuvia.
Poimin itselleni muistiin Donnen runon Yksikään ihminen ei ole saari.

Stossel Scott: Pelosta sekaisin. Yhden miehen matka ahdistuneisuuden ytimeen.
Kirja ahdistushäiriöstä. Lohdullinen sellainen: jos joku selviää elämässään tuollaisen ahdistuksen kanssa, on minun pienenpieni sadepilveni pelkkä rippu vain.
Minulla ei sentään ole (kovin montaa) järjetöntä fobiaa. Asiallinen tietokirja ahdistushäiriöstä, sen ilmenemisestä, historiasta, hoitokeinoista. Vähän liikaa Freudia ja ehdottomasti aivan liikaa alaviitteitä.
Pystyisinpä itse uskomaan että päänsisäisyyksissä on kyse vain aivokemiasta, etten oikeasti ole mikään maanantaipäivän epäonninen malli.

Koskimies Tiia; Suomalainen smoothiekirja.
Smoothiet ja mehut.
Bardi Carla: Smoothiet

Pohdiskelin smoothieita ja silmittelin läpi kolme kirjaa aiheesta. Lasken yhdeksi, kun samasta asiasta on kerran kyse.
Miksi joka paikkaan tungetaan banaania?

Elokuu (uusin ylimpänä; saldo 11)




Riikka Happo: "Minä sinua vaan" Elli-enkelin matka
Kehitysvammaisen oikeudesta syntyä ja elää - edes pieni hetki.
Niitä kirjoja, jotka pitää lukea vähän pinnallisesti, hätäiseen ja yhdeltä istumalta ja palauttaa mieluusti mahdollisimman nopeasti kirjastoon; ettei ehdi tulla iholle.
Kauniisti ja kiihkottomasti kirjoitettu äidin näkökulma erityisraskauteen ja -synnytykseen, lapsen oikeuteen syntyä ja elää. Kunnioittava ja herkkä muistokirjoitus äärettömän vaikeasta aiheesta.
Ajauduimme teinin kanssa keskusteluun sikiöseulonnoista, abortista ja teiniäitiydestä, silmiä ja sielua avaavaa sekin.

Saramäki Rinna: Hyvämielen vaatekaappi
Asiaa vaatteista, vaatekaapin koostamisesta, vaatteiden tuotanto-olosuhteista. Hyydyin kenkiin, mutta sinnittelin loppuun, aloin pohtia asioita.
Olen jo vuosia pyörittänyt vaatekaappiani melko pienellä marginaalilla: neljästä viiteen yläosaa plus viluiselle väistämätön neule/villatakki. Ei ole pukeutumisongelmaa aamuisin, vaatteita on riittävän vähän. Voisinko vielä tehdä jotain toisin?


Ranninen Tua: Löytöretkeilijä Pata
Kaunis isokokoinen kuvateos löytöretkeilijä-/seikkailija /vuorikiipeilijä Patrik Pata Degermanin retkistä ja seikkailuista.
Kiehtovia tarinoita, äärettömän kauniita kuvia. Harmillisesti haastatteluihin perustuvista kirjoista jää puuttumaan seikkailijan oma ääni: ulkopuolisen kertomana tarinat väistämättä latistuvat ulkokohtaisiksi kertomuksiksi.

Liisa Rinnne: Odotus
Kolme adoption yhdistämää ihmiskohtaloa.
Kirjan alkuosa tuntui vähän kirjoittamalla kirjoitetulta, sinnittelin yli sen, pääsin tarinan imuun ja kadotin sen taas loppusuoralla uudestaan. Aikajänne jäi vähän epäselväksi ja tarinat täyttymättömiksi.
Paikoin teksti soljui kauniisti ja vei mukanaan. Enimmäkseen tämä ei kuitenkaan ollut minulle mieluisaa kerrontaa.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
Kähvelsin välipalaksi hraH:n kirjastokirjapinosta iloisenvärisen kannen ja hauskan nimen perusteella.
Todellinen hyvänmielen kirja: sadunomainen, värikäs, hykerryttävä, iloinen.
Olisi pitänyt kukaties olla maailmankirjallisuuden suhteen sivistyneempi, veikkaan että missasin osan kirjan intertekstuaalisuudesta - mutta silti.
Hyvänmielen satu. Tolkienin haamusta plussat!
elokuun paras lukukokemus


Kirsti Ellilä: Arpapeliä
Hyvää, soljuvaa, kevyesti kantaaottavaa hömppää.
Mielestäni hyvässä hömpässä pitää olla myös asiaa, eikä asian aina tarvitse olla helppo. Tässä kirjassa äkkirikastuminen, maahanmuutto ja abortti ovat ne asiat.
Hyvä hömppä pistää miettimään, pohtimaan ja kuvittelemaan, ehkä ottamaan itsekin kantaa.
Hyvä hömppä puhuu näennäiskevyesti isoista asioista - sellaisella tavalla, että ne voi huomaamattaan tai halutessaan ohittaa, voi huomaamattaan tai niin halutessaan vain harjoittaa sitä ah! niin paheksuttavaa eskapismia.
Ellilän kirjoitustyyli on kehittynyt, hiotunut, muuttunut. Tykkään.


Antto Terras: Stockmann Yard
Vinkeä muistelmaopus Stokkan myymäläetsivän työstä, keikoista ja talon tavoista.
Paikoin naurattikin.
Letkeää tarinankerrontaa, hauskoja episodeja, mutta ei ehkä mitään suurta maailmankirjallisuutta.
Hyvä välipala, loistavaa bussiluettavaa.

Jane Green: Summer secrets
Olen näköjään jumiutunut lukemaan kielillä; lukutahti on selkeästi hitaampi.
Green on yksi suosikki-chicklit-kirjailijoistani: tarinat ovat päällisin puolin kepeitä, mutta silti niissä on myös asiaa.
Tässä tarinassa alkoholiongelman kanssa kamppaileva Cat selvittelee sotkuista elämäänsä pitkällä aikajänteellä. Varsinkin loppukiihdytyksessä ollaan ihanan kesäisissä ja aurinkoisissa tunnelmissa: nautiskelin meren tuoksusta ja auringon lämmöstä, kaipasin jo kesään.


Rachel Adams: Raising Henry
Älykäs, älyllinen ja lämmin muistelmakirja erityisäitiyden alkuvuosista.
Yliopistoprofessori, kirjallisuudentutkija, työkseen friikkejä ja friikkisirkusten tarinoita pohtinut Rachel Adams kertoo down-lapsensa Henryn elämän ensimmäisistä vuosista, erityisyydestä, erityisäitiydestä ja äitiydestä yleensä.
Muistelmat pitivät otteessaan, luin miltei yhdellä hengittämällä viikonlopun aikana. Kirja on kirjoitettu lämmöllä ja lämpimästi. Kirjoittajan akateemisuus näkyy ja kuuluu, mutta kirja on silti ensisijaisesti kirja äitiydestä äideille. Erityisyyttä pohditaan monelta kantilta, mutta näkökulma on silti koko ajan äitiyden näkökulma; tutkija vaikenee tai vetäytyy taka-alalle.
Ainoastaan kirjan aikajänne hämmensi, varsinkin alkupuolella oli vaikea hahmottaa, miten paljon myöhemmin vauvavuosia muistellaan ja missä tahdissa parin ensimmäisen vuoden tapahtumat toisiaan seurasivat. Toisaalta, sellaista aikaahan vauvavuosi on: kimppu toisiinsa kompastelevia vähän kaoottisia tapahtumia.


Inka Röning: Unisammakko
Jatko-osa äitiyskirjalle Hippiäinen.
Nautin Röningin tekstin hengästyttävästä herkkyydestä, sen ajatuksenomaisuudesta. Ja silti sekä Hippiäisen että Unisammakon lukeminen kesti ja kesti. Kun tartuin kirjaan, en olisi millään laskenut sitä käsistäni - ja kun laskin käsistäni, en mitenkään kyennyt aloittamaan uudestaan. Unisammakko lojui puolilukuisten pinossa pari kuukautta, vaikka pidin siitä.
Röningin maailma tuli iholle - vaikka nuorimmaisenikin on jo esiteini. Niin elävästi tuoreen äidin maailmaa näissä kirjoissa kuvataan; tai kuvataan sitä maailmaa, jossa tuoreena äitinä itse elin.
Kaunis, hengästyttävä, aito.

Donna Leon: Falling in Love
Käpsehdin heinäkuun lopulla kirjakaupassa, ja kaikista pyhistä kirjanostamattomuuspäätöksistäni huolimatta ostin kirjan. Tai muutamia kirjoja. Tai jotain.
Joka tapauksessa, ostin vielä suomentamattoman Brunetti-tarinan, numeroltaan kaiketi osa 25.
Jo heinäkuussa Camilleria lukiessani totesin, että dekkarin lukeminen englanniksi vaatii keskittymistä ihan toisella tavalla kuin chicklit. Lukemani Camilleri oli jo itsessään käännös italiasta englanniksi ja varsinkin murreosuudet olivat...haasteellisia.
Brunetti-sarjahan on sentään kirjoitettu alunperinkin englanniksi, joten kieli elää ja soljuu luonnikkaasti, mutta lukemiseen piti totisesti keskittyä siitäkin huolimatta. Tarina itsessään oli ok; oopperan maailmaa olisi pitänyt tuntea tarkemmin, ja Leonin yleensä niin herkulliset ruokakohtaukset, puhumattakaan tutuista hahmoista, signorina Elettrasta, Vianellosta ja Brunetin appivanhemmista olivat vähissä - alkaako puhti hiipua, vai onko tulevissa osissa luvassa yllätyskäänteitä?
En viitsi spoilata tarinaa, mutta pitkälle piti lukea ennen kuin alkoi tapahtua...
Ja sitten piti palata takaisinpäin, kun luulin että jotain oli jäänyt ymmärtämättä.
Bonukset tälle kyseiselle pokkarieditiolle siitä, että alkulehdellä oli Venetsian kartta.

Heinäkuu (uusin ylimpänä; saldo 14)



Kirsi Ranto: Ole se valo joka olet. Enkeleitä ja villasukkia.
Vuoden 1998 tangokuningattaren Kirsi Ranton elämänkäännös tangolavoilta äiti Amman seuraajaksi ja enkelitulkitsijaksi.
Gurut ja enkeliterapeutit ovat minulle vieras maailma, ja helposti jo lähtökohtaisesti asennoidun siten, että joku elämäntapahörhöilijä se tässä tilittää.
Kirja oli kuitenkin sympaattinen ja vilpitön kuvaus loppuunpalamisesta ja henkilökohtaisesti merkittävästä elämänmuutoksesta.
Enkeliläisittäin ajatteleva ilman muuta näkisi kohtalonyhteyden siinä, että tämä kirja tielleni osui kirjaston suositushyllystä, ja sovitaan että asia näin on. Positiivista puhetta, iloa, lämpöä ja rakkautta kun ei koskaan ole liikaa, ja niiden määrä lisii vain olemalla iloinen, lämmin, positiivinen ja rakastava. Lempeä, nopea lukuhetki, josta jäi ihan hyvä mieli.


Andrea Camilleri: The Dance of the Seagull
Teki mieleni lukea dekkari, ja koska Camillerin Montalbano-sarjaa on suomennettu vain muutaman osan verran, vaihdoin kieltä.
Perusleppoisaa Montalbanoa, ruokaa, viiniä ja rikos.
Ehken ihan kovin montaa Montalbanoa lue vierahilla kielillä, koska murreosuudet ja erityisesti Catarellan repliikit olivat...työläitä.
Kesällä kelpaa lukea kaikenmoista.

Tuija Lehtinen: Enkelinkuvia hiekassa
Jos jollekulle on ollut epäselvää, niin Tuija Lehtinen on yksi suosikkikirjailijoitani. Jopa siinä määrin, että nolasin kerran esiteinin kun menin kirjamessuilla juttelemaan Lehtisen kanssa.
Lehtisen -80-luvun lopun ja -90-luvun alun tuotanto on erityisessä suosiossani ja Enkelinkuvia hiekassa on mielestäni suurinpiirtein paras suomalainen nuortenkirja ikinä. (koska en enää juurikaan lue uusia nuortenkirjoja, voin vahvasti pysyä mielipiteessäni. Lukuunottamatta Lehtisen tuotantoa)
Luen Enkelinkuvat säännöllisesti, ehkä kerran vuodessa. Se on rouhea, aikakaudelleen tunnusomainen, hyvä nuortenkirja.Vaikka maailma on muuttunut ja aika ajanut ohi tästä teoksesta, se on silti uskottava ajankuva.
Nuortenkirjoissaan Lehtinen on tarttunut ja tarttuu ajankohtaisiin teemoihin ja on kirjailijana uskoakseni edelleenkin riittävän lähellä nuorten maailmaa, niin että tarinat ovat uskottavia.

Martin Pistorius: Mykkä huuto
Pistorius palasi 12-vuotiaana koulusta ja valitti kurkkuaan. Hiljalleen mystiset oireet valtasivat koko hänen kehonsa: häneltä katosivat ääni, puhekyky, liikuntakyky ja hän vajosi vuosiksi koomankaltaiseen tilaan. Herättyään hänellä ei ollut kykyä kommunikoida ulkomaailman kanssa.
Kirjassa kuvataan hidasta heräämistä ja kommunikaatiokyvyn hidasta löytymistä.
Muistutti kovasti maaliskuussa lukemiani  Nick Vujicicin tarinoita, sillä erotuksella että Vujicic on julistaja ja motivaatiopuhuja, ja se kuuluu myös hänen kirjoissaan. Pistoriuksen elämäkerta on enemmän kertomus ihmisarvosta ja kommunikaatiosta, Vujicic puolestaan kertoo uskosta ja omien mahdollisuuksien löytämisestä.

Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti
Olen AJ Jacobs -fani. Kertakaikkiaan.
Ja luonnollisesti olen lukenut The Know-it-all: One Man's Humble Quest to Become the Smartest Person in the World. (sarjassamme kirjoja, joita ei vain voi kääntää, se on siis luettava alkuperäiskielellä)
Lindgrenin Sivistyksen turha painolasti on "käännös" Jacobsin kirjasta, ja tekee kyllä esikuvalleen kunniaa. Tässä opuksessa Lindgren ei lähde kahlaamaan läpi koko Britannicaa, vaan ottaa tutustumiskohteekseen Väinö Hämeen-Anttilan tietosanakirjan 1920-luvulta.
Kieli on irtonaista ja roimaa (haluaisin osata kirjoittaa samalla tavalla). Väinö Hämeen-Anttilan lisäksi tarinassa seikkailevat outo puujalka-Mummo, lukuisa joukko erikoisia sukulaisia ja työpaikkoja.
Paikoin nauratti, paikoin teoksessa oli ehkä hitunen liikaa yrittämisen makua, yhtä kaikki nautin reippaasta, irtonaisesta kielestä, jossa yhdistyivät hauskasti vanhentuneet tai merkitykseltään muuttuneet käsitteet ja nykyaika. Lystiä luettavaa.

(Markus Kajo: Kettusen kannettava. Luin valittuja paloja tästä lapselle ääneen ja hyreksin siinä sivussa ääneenlukemattomat itsekseni. En varsinaisesti lukemalla lukenut, mutta närvin läpi. Lasketaan nyt kuitenkin mukaan lukuvuoden saldoon, kun kirja tuli kahlattua kuitenkin kokonaisuudessaan.)

Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta
Kotimaisen viihteen /chicklitin kruunaamattoman kuningattaren uusin.
Helmi myy vanhoja tavaroita Divarin Helmessä, avustaa isäpuolensa huutokauppakamarilla ja etsii miestä elämäänsä.
Lehtinen on luotettava ja sujuvasanainen kirjailija, jonka hömpettä on vaivatonta lukea. Ehkä tarinat toistavat vähän itseään, ehkä loppuratkaisuja venytetään vähän liian lähelle viimeistä sivua, ja kukaties tämä tarina saa vielä jatko-osan? Ei suurta kirjallisuutta, mutta luotettavaa, takuuvarmaa luettavaa.
Ekstrabonus vanhojen tuttujen henkilöiden elämäntilanteen päivittämisestä. Olenkin miettinyt, mitä heille kuuluu.

Pirkko Koskenkylä: Koti Provencessa
Olen lukenut Koskenkylän matkakirjoja joskus aiemmin, ne kertovat minulle vieraasta maailmasta: merestä, laivailusta ja jonkinasteisesta vauraudesta.
Tässä omakustanteessa päätetään rakentaa talo Provenceen. (kun ensin on asusteltu Cannesissa)
Matkakirjamuistikuviini verrattuna tämä on sujuvasanaisempi ja vaikka luulisi, että matkakirjat ovat täynnä tapahtumia ja tarinoita, tässä kirjassa tuntuu silti tapahtuvan enemmän.
Ehkä kirjoittajan tyyli on kypsynyt ja oma ääni entistä selvemmin löytynyt?
Paikoin huomaa, että kyse on omakustanteesta; pientä epäjohdonmukaisuutta ja horjuvuutta: onko tarkoituksena ollut kirjoittaa rakennusprojektista, Provencesta vai onko haaveena ollut kirjoittaa keittokirja? Kaikkea tätä löytyy.
Hyvä, yrttinen ja viineisä lukukokemus. Olisi ehkä pitänyt hankkia pala vuohenjuustoa ja lasillinen provencen viiniä kyytipojaksi.


Tiina Piilola: Taivaanmerkit
Uutta kotimaista chicklitiä: Emma kirjoittaa väitöskirjaa kalevalaisten naisten kehollisuudesta ja yrittää pysyä kiinni oman elämänsä syrjässä etsimällä vastauksia astrologiasta, rebirthingistä ja pyhän pyhän äiti Marian naiseuskurssilta.
Osuva ja hykerryttävän hauska kuvaus tämän päivän vaihtoehtomaailmasta; tarinassa olisi toki voinut olla kriittisempiäkin äänenpainoja, näkökulma olisi voinut olla naiseuksisempi...
Lopputulos oli kuitenkin hymyilyttävän hyväntuulinen ja sujuva hömpe.
Arvostan, hyvää hömpettä ei ole helppoa kirjoittaa.
Ja suosittelen hyvän hömppeen ystäville: kotimaista himoshoppaajaa.

Donald E. Westlake: Pahimmassa tapauksessa
Ihmettelin, mitä lapsukainen nauraahekotti jonain iltana. Tietysti kovanonnen murtovarasta, John Dortmunderia.
Westlaket ovat lohtulukemista parhaasta päästä, niissä ei koskaan tapahdu mitään kovin kamalaa, henkilöt ovat sympaattisia ja huvittavia (miltä Tiny oikein näyttää?)
Tässä kertomuksessa Dortmunder joutuu uhrinsa älyttämäksi, mikä puolestaan johtaa kokonaiseen sarjaan murtoja ja varkauksia.
Tarinan päätepisteessä on kasino tekojärvineen.
Letkeää lomalukemista.


Hilary Boyd: Torstaisin puistossa
Tarina kypsän aikuisen rakkauden vaikeudesta.


Piia Leino: Ruma kassa
Ruma kassaneiti Sarianna päätyy tositv-tähdeksi uuteen sarjaan Kaunottaret ja Hirviöt.
Hauska, räävitön, groteski.
Hauska, hauska, hauska.
"Niin meidät on kytketty toisiimme, että silikoni-implantin puhkeaminen Thaimaassa saattoi saada lihavan naisen syömään kuudennen surupullansa Suomessa. Elämä on kummallista."
heinäkuun paras lukukokemus

Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto
Kolmekymmentä vuotta avioelämää ja puoliso pudottaa pommin keskelle suhdetta.
Sujuvasanainen kertomus avioliitosta, ihmissuhteista, kypsästä aikuisuudesta.
Pidin.


Kari Honkanen: Kasvun vuodet - isyyspäiväkirja
Vapaisiin suuntiin kuuluva pastori-kirjailija Kari Honkanen kertoo nuorimmaisen lapsensa Joosuan elämän ensimmäisistä vuosista. Isän pohdinnat kiertävät pitkälti lapsen downiuden ja oman henkilökohtaisen uskonelämän ympärillä: lapsen elämisen ja olemassaolon oikeutuksessa.
Olen lukenut sekä Honkasen aiemman kirjan että erään toisen kirjoittajan vastaavanlaisen pohdinnan.
Isät erityislapsuuden kuvaajina ovat kovin harvinaisia ja hyvin usein nämä pohdinnat pyörivät juuri lapsen olemassaolon oikeutuksen ympärillä. Itselleni tämä näkökulma on kovin vieras, ja olenkin kaikkien näiden lukukokemusten jälkeen jäänyt miettimään, onko tämä nimenomaan isyyteen kuuluvaa pohdintaa.
Mietin myös, mitä tunteita minussa herättää se, että lapsen erityisyyttä käytetään oman uskonelämän peilinä.
Kirja löytyi kirjaston hakukoneen sinua saattaisi kiinnostaa myös -generaattorin kautta.
Ei oikeastaan kovasti kiinnostanut. 

Kesäkuu (uusin ylimpänä; saldo 15)



Pahajoki Sven: Dominck Arduin. Seikkailijan salaisuus
Eksyin kirjastossa extremeurheiluosastolle. Tai en eksynyt, vaan etsin hraH:ta, mutta yhtäkaikki; tempaisin luettavakseni Dominick Arduinin tarinan.
Dominick yritti yksinhiihtoa maantieteelliselle Pohjoisnavalle, mutta katosi kesken matkanteon. Muistan etäisesti etsintöjen uutisointia vuodelta 2004.
Kirjan kirjoittaja kuului yhdistykseen, joka osaltaan rahoitti toivottomia etsintöjä. Kirjan kirjoittaminen lienee ollut keino hankkia edes osa menetetystä rahasta takaisin.
Tarinassa pohditaan, miksi Arduin oli kehitellyt omaa elämänhistoriaansa - pyöristellyt, kaunistellut, vaikeuttanut sitä todellisuuteen verrattuna. Kirjoittaja spekuloi sillä mahdollisuudella, että katoaminen ja kuolema ovat lavastettuja tai vaihtoehtoisesti harkittu "kunniakas" (?) itsemurha.
Nopealukuinen harrastelijamainen pikkukirja.


Saara Henriksson, Aino-Maija Leinonen: Leppoisa opas huusholliin.
Harvinaisen ärsyttävä opus, ei yhtään leppoisa vaan mielestäni pikemminkin käskyttävä ja paikoin sekava.
Ranskalaisin viivoin periaatteessa annettava ohjeistus on yritetty kirjoittaa puolimiten hauskaksi ja suorasanaiseksi.
Hermostuin, stressaannuin, enkä saanut ensimmäistäkään hyvää vinkkiä.

Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle. Herkkävatsaisen elämä kuntoon.
Ajattelin tätä varatessani, että siitä kukaties voisi olla apua joko itselleni tai siskolleni.
Silmittelin nopeasti läpi ja totesin, että ainakaan itselleni tästä ei ole juurikaan iloa.
Sujuvasanainen, selkeä opas.

Monika Peetz: Tiistaisiskot
Sympaattinen chicklit saksankieliseltä vyöhykkeeltä.
Viisi naista tutustuu ranskan kielikurssilla, jatkaa tapaamisiaan kerran kuukaudessa tiistaisin. Ystävykset tukevat toisiaan yhden puolison kuoltua ja päätyvät lähtemään Jaakontien pyhiinvaellukselle selvittämään edesmenneen miekkosen päiväkirjan mysteeriä.
Onnelliset avioliitot ovat onnettomia, onnettomat onnellisia ja loppuratkaisut vyöryvät kimppuun viimeisellä kahdella sivulla. Vaikka kirjassa vaelletaan kävellen, sen vauhti on käsittämätön ja tyyli ylettömän kepeä.
Pidin kepeydestä ja hyväntuulisuudesta, mutta oikeastaan tämä kirja oli täyttä höttöä.
Hauskaa oli lukea muuta kuin angloamerikkalaista chicklitiä, sekä kieli että kulttuuri ovat niin kovasti erilaisia.

Svend Brinkmann: Pysy lujana - elämä ilman self-helpiä
Raflaava kansi, hauska nimi ja painavaa asiaa. Yltiöpositiivisuus ja oman sielun kurinan kuuntelu ei välttämättä johda hyvään elämään. Negatiivisuudelle ja koko tunneskaalalle on tilaa; oman itsensä ylenmääräinen kuuntelu sulkee yhteisön ulkopuolelle, vastaus hyvään elämään (eudaimonia) löytyy stoalaisuudesta.
Napakka, vähän pamflettimainen self-help, joka ei suinkaan kiellä positiivisuutta sinänsä: kun pidät mielessäsi memento morin, haluat väistämättä elää hyvin ja näet kaunista, hyvää ja elämisen arvoista ympärilläsi.

Cindy Chupak: The longest date - life as a wife
Nappasin kirjaston suositushyllystä mukaani. Chupak on sitcom-käsikirjoittaja /tuottaja. Tässä kirjassa Chupak kertoo avioliittonsa ensimmäisistä vuosista eloisasti ja hauskasti. Kirja alkaa deittailusta ja häistä kepeään ja iloiseen sävyyn, mutta muuttuu matkan varrella vakavammaksi kuvaukseksi lapsettomuudesta. Työkseen kirjoittavien (toimittajat, näköjään myös käsikirjoittajat) kirjoja on vaivatonta lukea, ja ainakin tässä kirjassa kirjoittajan sitcom-tausta kuuluu: kirjoittajalla on kyky kuvata erilaisia episodeja yhtäaikaa hauskasti ja silti iholle tulevasti.
kesäkuun paras lukukokemus

Arielle Ford: Turn your mate into your soulmate. A practical guide to happily ever after

Bongaus kirjaston uutuushyllystä. Ehkä kummallisin parisuhdekirja minkä ikinä olen lukenut.
Ensinnäkin se on kirjoitettu vain naisille. Kirja alkaa miehet marsista, naiset venuksesta -höpötyksellä. Tässä kohden olin vielä yleisellä tasolla suvaitsevainen ja hetkittäin samaa mieltäkin kirjoittajan kanssa, noin yleisellä tasolla.
Yhtäkkiä hypätään jonkinmoiseen spiritualistiseen hässäkkään, jonka mukaan olet luultavasti tavannut elämänkumppanisi jossain edelliselämässä ja olet tehnyt hänen kanssaan sopimuksen kohtaamisesta tässä päivässä. Aloin pyöritellä silmiäni ja epäillä kielitaitoani.
Pitkin kirjaa kirjailija vyöryttää pelikentälle kaikki tunnetut parisuhdegurunimet, muutaman oman keksintönsä ja kaikki mahdolliset katsantokannat new agesta tooran tulkintaan, mukaanlukien havajilaisen hoponoponopono (tulikohan tarpeeksi monta ponoa?) -seremonian ja wasabirakkauden (vai oliko se wabi sabi?).
No, tulipa luettua.


Janna Rantala: Parintaju. Parisuhde lapsiperheessä
Uutuusvaraus kirjaston uutuusseulasta. En pitänyt Rantalan edellisestä kirjasta, enkä suuremmin tästäkään. Liikaa kuutioita, horisontaaleja ja vertikaaleja. Onko Rantala yrittänyt luoda oman parisuhdeidean (vähän niin kuin Furman Muksuopin) - sellainen olo minulle tuli?
Parintajussa on monta hyvää ja varteenotettavaa pointtia, mutta liikaa geometriaa minun makuuni.
Ja noin yleisellä tasolla saan näppylöitä siitä, että lapsiperheellä järjestään tarkoitetaan perhettä jossa on alle kolmivuotiaita lapsia.
Minun ei pitäisi lukea kasvatusoppaita ylipäätään, ne hermostuttavat.


Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin
Uusin suomennettu himoshoppaaja, suoraa jatkoa Himoshoppaaja tähtien tiellä -stoorille, jonka luin muistiinpalautumielessä hiljakkoin.
Tähtien tiellä oli vähän tylsä, ennakkoluulot siis huipussaan. Parempi, tiiviimpi tunnelma, vähemmän shoppailua ja sählinkiä, enemmän tapahtumia, vähemmän naurua ja myötähäpeää - ihan jees siis. Ei mitään suurta maailmankirjallisuutta, kepeää chicklitiä.
Pohdin lukiessani, miksi tavallaan tykkään Himoshoppaajista, ja miksi ne ovat niin leppeitä?
Koska ne ovat positiivisia kirjoja, tavallaan vanhanaikaisia. Niissä on pysyvyyttä: avioliitot eivät hajoa, väärinkäsitykset ovat aika pieniä ja maailma on pohjimmiltaan valoisa ja hyvä paikka.
Sellaista taitaa olla aika harvassa nykyään.


Christer Boucht: Lähdin Etelämantereelle: tuokiokuvia maanosasta, joka ympäröi etelänapaa.
Lisää matkakertomuksia. Herra Boucht oli eläessään asianajaja ja arktisten alueiden seikkailija.
Päälle 70-vuotiaana, 1990-luvun alkupuolella, hän teki lyhyen turistivisiitin Etelämantereelle.
Näillä extreme-seikkailijoilla on leppoisa, humoristinen tapa kertoa retkistään; vaatii varmasti melkoisen joustavaa elämänasennetta että selviytyy arktisissa, epävarmoissakin olosuhteissa.
Nimensä mukaisesti kirja koostuu pienistä tuokiokuvista ehkä reilun kuukauden mittaiselta matkalta. Etelämantereella tämän matkan aikana käydään kahdesti: ensin päiväseltään (!) ja sitten vähän pidemmästi. Mistään arktisesta retkikunnasta ei siis ole kyse, extremeturismista lähinnä.
Leppoisan kerronnan takaa kuultaa vanhan ajan jämäkkä, lähes sotilaallinen herrasmies, jolla on vankka tietämys ja suuri kiinnostus arktisista alueista.

Max Lucado: Ennen aamenta. Yksinkertaisen rukouksen voima
Kirjaston hakukoneen uutuuksia tai "sinua saattaisi kiinnostaa myös" -suosituksia. En oikein saanut otetta tästä opuksesta, luin, vähän pohdinkin, mutta tämä on niitä kirjoja, joita pitäisi lukea muistikirjan, kynän ja Raamatun kanssa, että siitä edes teoriassa saisi jotain irti. Nyt lukukokemus jäi vähän irralliseksi.

Kari Kyrönseppä: Provencen syleilyssä
Seikkailuni matkakirjaosastolla jatkuivat. Toimittaja Kyrönseppä perheineen ostaa Provencesta vanhan kaupunkitalon.
Pieniä arkihetkiä, hyreksyttäviä tarinoita elämästä talossa ja eteläisessä Ranskassa. Asiat eivät aina suju kuten olisi kuvitellut, joskus asiat sujuvat vielä paremmin.
Toimittajien kirjat ovat yleensä miellyttävän luettavia, eikä tämä kirja ollut poikkeus.

Kaisu Rissanen: Mongolian avarilla aroilla
Kolusin kirjaston matkakirjaosastoa ja löysin tämän pienen kirjasen. Takakansi ei antanut mitään osviittaa sisällöstä.
Eläkeikäinen tai sitä lähestyvä pariskunta matkusti kuukaudeksi Mongoliaan tapaamaan ihmisiä, ihmettelemään maisemia ja puhumaan Jumalasta. Luen kyllä ihan sujuvasti uskonnollista kirjallisuutta ja lähettien kertomuksia, mutta olisin asennoitunut toisin, jos olisin lainatessani tiennyt, mitä lainaan. Luulin lainaavani parikymppisen reppureissaajan tarinan.
Herttainen pieni omakustanne, joka olisi hyötynyt toimitustyöstä.

Maria Amelie: Luvaton norjalainen
Kaukasuksella syntyneen, Venäjän ja Suomen kautta Norjaan päätyneen paperittoman nuoren naisen elämäkerta - nykypäivän Anne Frank.
Mitä paperiton maahantulija voi tehdä? Mihin hän halutessaan pystyy ja millaisia esteitä hän kohtaa?
Puhutteleva päiväkirja ajankohtaisesta aiheesta.

Sari Luhtanen: Tähtirooli
Psykologi Aura lähtee mukaan Parierotteluun, eroprosessissaan kipuilevien pariskuntien tosi-tv-ohjelmaan. Poikaystävän ajatukset harhailevat, työyhteisö käy läpi muutosta, äiti tekee paljastuksia menneisyydestä.
Luettavaa hyvänmielenhömppää; mikäs sen mainiompi aihe kuin psykologi, jolla oma kuuppa on aivan sekaisin!

Toukokuu (uusin ylimpänä; saldo 8)




Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Tutustuin kirjailijaan jonkin blogisuosituksen kautta ja luin aiemmin toukokuussa Nainen joka unohti.
Mustat valkeat valheet on murhamysteeri - hauska sellainen. Tai hauska...? Huvittava, hymyilyttävä, kepeä, mutta silti puhutteleva ja koskettava kirja vaikeista aiheista.
Lukutapaani tämä kirja ei ehkä sopinut: minulla on tapana lukea kirjaa jonkin matkaa alkuun - ehkä viitisenkymmentä sivua? -  ja sitten silmäilen viimeisen sivun. Jos kirjailija on riittävän ovela, joudun silmäilemään koko viimeisen luvun. Olisiko lukukokemus ollut vielä parempi, jos en olisi jo alkumetreiltä tiennyt, mitä tapahtuu, kuka kuolee vai kuoleeko kukaan?
Luin iltamyöhään kovalla kiireellä ja sain päätökseen niukin naukin toukokuun puolella: aikaa jäi vielä vesilasillisen verran :)
Kilpailee vahvasti Moriartyn toisen teoksen kanssa kuukauden parhaasta kokemuksesta.


Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Jatko-osa romaanille Kerro minulle jotain hyvää.
Siitä on aikaa, kun olen lukenut tuon ensimmäisen osan: muistan tarinan pääpiirteet, mutta en kovin hyvin - se vaikutti jonkin verran lukukokemukseen. En oikein muistanut tärkeitä asioita.
Moyesin romskut ovat kepeitä hyvänmielen satuja. Hiukan ajateltavaa ja pohdittavaa, mutta vain hiukan.
Luin nopeassa tahdissa, en hennonut laskea käsistäni, vaikka tämä ei mitään suurta kirjallisuutta olekaan, kunhan nyt sellaista hyväntuulista perushömppää. Viikonloppulukemista parhaimmillaan.


Liane Moriarty: Nainen joka unohti
Alice kaatuu jumppatunnilla kuntokeskuksessa ja saa päähänsä kelpo tällin: hän kadottaa elämästään kymmenen vuotta - lapsensa, ystävänsä ja avioeronsa.
Sujuva, koukuttava, pohdituttava tarina - näennäisesti kepeä, melkein hauska ja kuitenkin pistää miettimään. Rinnakkain kulkevat kolmen naisen tarinat: Alicen yritys tavoittaa muistinsa häivähdyksiä, siskonsa päiväkirjamainen näkemys sekä isoäidin blogi.
Varasin kirjastosta jonkun blogisuosituksen perusteella, aion kurkistaa mitä muuta sama kirjailija on saanut aikaan.
toukokuun paras lukukokemus

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan
Jatkoin vanhojen tuttujen lohtukirjojen lukemisella.
Poppy kadottaa kihlasormuksensa ja puhelimensa ja ajautuu viestinvaihtoon löytöpuhelimensa omistajan kanssa.
Tuttua Kinsellaa: päähenkilön elämä on hiukan solmussa ja asioita tapahtuu hetkittäin hilpeän hengästyttävää tahtia. Ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta kepeää sohvannurkkalukemista paremman puutteessa.

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Pauliina Vanhatalon alias Veera Vaahtera kirjoittaa hyväntuulisia, sujuvasanaisia hömppeitä, joista tämä on eniten mieleeni.
Herkkä ja erakkomainen sinkku Lotta joutuu katkenneen jalkansa kanssa evakkoon vesivahingon tieltä. Maailmassa on äkkiä liikaa ihmisiä, yllättävä määrä miehiä ja aivan liikaa tapahtumia.
Luin hymyillen ja hyväntuulisena. Vaivaamaan jäi ainoastaan Lotan pakkomielle lukea loppuun joka ikinen aloittamansa kirja - miksi näin? Siihen en saanut vastausta.


Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä
Toista kertaa luennassa - lohtulukemista siis tämäkin.
Kuten niin moni muukin sarja, myös Himoshoppaaja kärsii jatkuessaan toisteisuudesta ja jonkinmoisesta paikalleen pysähtyneisyydestä.
Tämä oli sarjan kirjoista ensimmäinen, joka tosissaan jopa ärsytti. Annoin sille kuitenkin toisen mahdollisuuden ihan vain nähdäkseni, oliko se tosiaan niin ärsyttävä kuin muistin. No oli.
En oikein tahdo löytää itselleni sellaista väsyneisiin iltoihin sopivaa, riittävän kepeää ja huoletonta luettavaa. Siksi näitä uusintoja ja lohtuluettavaa.


Donna Leon: Verikivet. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia
Ja lohtulukemista taas.
Jotenkin epätasainen uudemman kauden Brunetti. 


Leeni Peltonen: Valvomo - kuinka uneton oppi nukkumaan
Jonotin tätä kirjaa kirjastosta pitkään ja hartaasti. En pettynyt.
Kirja on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, omakohtainen tutkielma unesta ja unettomuudesta. Pidin kirjan henkilökohtaisuudesta, avoimuudesta ja tietoisku-laatikoista.
Mitään ihan hirvittävän uutta en kirjasta löytänyt, mutta ilokseni totesin, että nykyisellään en täytä unihäiriön kriteereitä, ja että olen hoitanut itseäni täydelleen Käyvän hoidon mukaisesti käymättä lääkärissä.
Olen vuosien mittaan löytänyt oman unihäiriöni hoitoon toimivat keinot, ja häiriötila on muuttunut taustahälyksi elämässäni - en määritä itseäni nukkumiseni kautta, enkä pelkää öitä. Enää.

Huhtikuu (uusin ylimpänä; saldo 10)


Andrea Camilleri: Veden muoto
Sisilialaisen komisario Montalbanon seikkailuja - toistamiseen luettuna.
Tutustuin komisario Montalbanoon kun olimme HraH:n kanssa käymässä Sisiliassa. Sikäläiset olivat kovin ylpeitä siitä, että sarjaa oli kuvattu juuri heidän nurkillaan (Noto, Modiga...).
Muutamaa vuotta myöhemmin ostimme koko dvd:llä sarjan ja vietimme monta ihanaa perjantai-iltaa sisilialaisten viinien, oliivien ja murhamysteereiden seurassa. Ja toden totta - kylläpä oli mahtavaa bongata tuttuja paikkoja!
Kun olimme katsoneet kaikki jaksot vähintään kahdesti, hoksasin katsoa, löytyykö Montalbanoja kirjastosta, ja löytyihän niitä muutaman kirjan verran. Kirjojen Montalbano on ärhäkkä tyyppi.
Suuri osa Montalbanojen viehätyksestä on kyllä sarjan maisemissa, auringossa, viineissä ja ruuissa. Ja ehkä ihan pikkuisen myös Mimi Augellon saksalais-hydrauliikkaelokuvatyyppisissä viiksissä.


Niina Hakalahti: Aavasaksa
Seppo aikoo lähteä kaverinsa Jonin kanssa Aavasaksalle lomalla. Paitsi että...äiti soittelee koko ajan, Sepon yksiöön majoittuvat kaverinkaveri Aleksi, Milla-koira, sisko ja siskon lapsi ja Aavasaksa lipuu yhä kauemmas.
Hakalahden maailma tulee kipeästi-kepeästi iholle, itkettää, naurattaa; tykkään Hakalahden tyylistä.
Luin tätä kirjaa varmaan pari viikkoa, en siksi että se olisi pitkä, pitkästyttävä tai vaikealukuinen. Mutta Seppoa kävi sääliksi.

Mitra Vasara: Ihana äiti, ihana nainen. Voimaa äitiyteen, parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen.
Uutuusvaraus pelkän nimikkeen perusteella: käsittämätön pettymys.
Äiti kun on nimittäin myös murrosikäisen äiti, ja myös murrosikäinen on yhä lapsi.
Kirjan kirjoittaja on itse vasta äidiksi tullut, ja vaikka tavallaan mindfulnesohjeet ovat aivan asiallisia ja paikallaan, tekstistä kuultaa siltikin tietty perspektiivittömyys.
Kirja on vaaleanpunaista hyväksy itsesi, tunnista tunteesi, ole tyyni kaunis kuningatar -höttöä vauvaperheen vanhemmalle. Ohimenevästi toki sivutaan lapsen päiväkotiin ja kouluun menoa, mutta ja mutta...
Koko perheen yhteinen seikkailu voi olla metsäretki ja jännittävästi leikattu porkkana. Niin varmasti. Veikkaan että teininuorisoni ei keri riemukierroksia jännittävistä porkkanoista...
(hampaitani kiristellen joudun toki myöntämään sen, että pelosta ja kontrollintarpeesta irtipäästäminen tekee elämästä helpompaa, samoin kuin tunteidensa kanssa hyväksyvästi eläminen - kirjassa ovat siis asiat osin ihan kohdillaan, mutta tekstiasu on silkkaa höttöhattaraa)

Arthur Jackson: Maalaislääkärin tarinoita
Kirjaston varaston aarteita -hyllystä; olen lukenut tämän joskus hamalla viime vuosituhannella, James Herriotin ihmislääkärivastine. Maalaislääkäri ostaa liian ison ja liian huonokuntoisen kartanon, sorsalammen ja aina vain lisää sorsia. Hyväntuulista, nopeaa luettavaa.

Helen Fielding: Bridget Jones Mad about the Boy
Alunperin matkalukemisena maailmalla. Maailmalla olikin niin paljon tekemistä, että lukeminen unohtui kokonaan.
Lueskelin viikonloppuna valmiiksi. Tuttua taattua Birdgetjonesia, helppoa ja vaivatonta chicklitiä.

Juha Kurvinen: Sirkus Pjongjang - keikka Pohjois-Koreaan
Suomalainen moottorisahajonglööri kutsuttiin esiintymään Pohjois-Koreaan suuren johtajan kunniaksi järjestetyille sirkusfestareille.
Kirja itsessään on vähän kömpelösti kirjoitettu muisteluspläjäys uskomattomasta esiintymismatkasta.
Monenlaista pohdiskelin: onko tämä totta, voiko tämä olla totta? Voiko tällaista maata olla olemassakaan, miten se edes on mahdollista? Mikä siitä meille kerrotusta on totta? Olemmeko itse propagandan uhreja, ja jos olemme niin näemmekö sitä?

Johanna Holmström: Itämaa
Poimin luettavaksi vieraamman kirjaston esittelyhyllystä - teemana oli monikulttuurisuus.
Kirja oli jännittävä kokoelma marginaalissa eläviä henkilöitä, alkaen suomenruotsalaisesta muslimikäännynnäisestä.
Maailma oli itselleni kovin vieras, raadollinen, levottomuutta herättäväkin.

Donna Leon: Ansionsa mukaan
Tuoreimmat suomennetut komisarius Brunetin seikkailut.
Tässä opuksessa syötiin valitettavan vähän, signorina Elettra taitaa olla häviämässä taka-alalle ja kreivistäkin kohta aika jättää. Silti oikein mukavaa luettavaa.
Pidän Leonin Venetsiasta - vaikka en olekaan kaupungissa itse koskaan käynyt, pidän Brunetin pariskunnan parisuhteesta, pidän ruuista ja italialaisesta hyväveli-maailmasta (onneksi ei tarvitse itse elää siinä).
Kaiken lisäksi tapahtumapaikkana oli upea kirjasto ensipainoksineen.
Huhtikuun paras lukukokemus.

Agatha Christie: Kortit pöydällä
Luin elämäni ensimmäisen Christien. Olen hamasta lapsuudesta asti ollut siinä käsityksessä että Christiet ovat hirvittävänkammottavankamalia ja verisiä murhia ja hyydyttävän kauheita kauhutarinoita.
Nyt kun olemme liki vuoden päivän kuluttaneet iltojamme katsomalla Areenasta Herkules Poirotin seikkailuja, ajattelin että voisin ehkä ja kukaties antaa Christielle mahdollisuuden.
Pidän ihan mahdollisena että lukaisen muutaman Poirotin lisääkin, aivan oivallista nukahtamiskirjallisuutta. Eikä yhtään hyydyttävänhirvittävänkammottavaa. Ainakaan nykypäivän dekkareihin verrattuna.


Stein P. Aasheim: Hiihtovaellus Etelänavalle. Eräretki Roald Amudsenin jäljissä
Nelimiehinen norjalaisseurue hiihti Amudsenin retkikunnan 100-vuotisjuhlaan Etelänavalle, kiirettä piti.
Kirjassa kulkivat rinnan sadan vuoden takaiset Amudsenin ja Scottin retkikunnat sekä 2011-retkikunta. Letkeää, nopeaa luettavaa; näiden herrojen matkassa Etelänavalle hiihtäminen sujui hyväntuulisen leppoisasti, mutta silti rehellisesti - matkanteko ei sata vuotta sitten eikä tänä päivänäkään ole helppoa eikä vaivatonta.

Maaliskuu (uusin ylimpänä; saldo 14)




Matti Rämö: Polkupyörällä Himalajalle
Rämön polkaisu-sarjan kahdeksas kirja, jota jonotin kirjastosta kasvavalla innolla.
Syystä tai toisesta tämä pyörämatka ei kuitenkaan kohonnut siivilleen - olivatko sääolosuhteet liian raskaat vai mikä mahtoi olla vikana? Paikoin matka kulki ja ihmiset elivät, paikoin matkanteko oli lukijalle varsin työlästä.
En kuitenkaan hennonnut jättää Matti-poloa Himalajalle, vaan sinnittelin kiltisti kirjan loppuun asti. Yritin jälkikäteen peilata ja eritellä tuntojani: miksi lukukokemus oli niin työläs? En vieläkään saa ajatuksensyrjästä kiinni: kuvattiinko tien mutkat liian tarkkaan? Enkö viihdy Intiassa?

Hannah Shah: Imaamin tyttären raju pako vapauteen
Sarjassamme kirjoja, joita en halua viedä kotiin.
Löysin kirjaston palautushyllystä ja istuin lukunurkkauksessa silmäilemässä läpi.
Lajityypissään tyypillinen; tästä kirjasta ei tämän enempää.

Claire Dederer: Elämäni asennot
Parempi kuin Eat, pray, love. Paljon parempi. Ja todempi.
Miten etsitään itseä silloin kun elämä asettaa omat reunaehtonsa? Millainen matka se on? Mitä löytyy? Aikuisen, perheellisen naisen pakenematon pako - vaiko ennemmin kulku kohti omaa itseä?
"Olin jäänyt ansaan odotusten muodostamaan kurjuuteen kuin lumimyrskyn keskelle. Pelkäsin, että jos lopettaisin, jos sanoisin jokin on nyt pielessä, perheeni hajoaisi (...)Enkä voinut edes hyppiä aisojen yli. Halusin pysyä naimisissa ja kotona ja äitinä, oli mikä oli. (...) Minulla oli vain yksi ajatus - ajatus siitä, miten asioiden pitäisi olla (...) Kaikki pitävät yhtä ja noudattavat sääntöjä. Näkemykseni siitä, miten asioiden pitäisi olla, söi perhettämme. Olin niin huolissani siitä, että lasten uni jäisi vähäiseksi, etten kyennyt herättämään heitä katsomaan lunta".
Vahva ehdokas maaliskuun parhaaksi lukukokemukseksi.
Vastaukset eivät löydy siitä, että mullistaa koko elämänsä ja lähtee ashramiin joogamaan.
Kyse on rohkeudesta päästää irti.
Maaliskuun paras lukukokemus.


Mikko Takala: Pomminvarmaa kotiruokaa
Silmäilin välipalana hauskasen keittokirjan. Kirjan reseptit on kähvelletty ja muokattu kirjoittajan lempikeittokirjojen ohjeista. Muutamia kiehtovia aion testata, pääruokaosasto näytti heikoimmalta - harmillista, hyvistä pääruuista on aina pulaa.


Heli Järvenpää: Kadotetut kasvot
Suomalaisperheen arjen muutos expat-vuoden aikana Kiinassa.
Kulttuurishokki, arjen raskaus, ahdistuskin.
Tarinassa kulkee rinnan fiktiivinen yritys ymmärtää kiinalaista yhden lapsen politiikkaa.
Luin vähän hengästyneenä yhdeltä istumalta. En hirveästi pitänyt fiktiivisestä tarinasta, todellinen arki on kiehtovampaa.

Niina Hakalahti: Sydänystävä
"Kaisa ja Minna ovat olleet parhaita ystäviä lapsuudesta asti. Nyt molemmat ovat äidinkielenopettajia ja teini-ikäisen pojan äiti" - miltä tuntuu kun huomaa eläneensä toisen elämää, ei-omaa-elämää? Miltä tuntuu herätä ja havahtua siihen, että toisen elämä on kiiltokuva, johon oma ei koskaan yllä?
Tuli iholle, mutta ei liian lähelle. Puhutteli, kosketti, nauratti.
Muistan että olen pitänyt muistakin Hakalahden kirjoista, ja pitkälti samasta syystä: ne tulevat lähelle ja ovat niin totta että yhtäaikaa itkettä, naurattaa, pelottaa ja lohduttaa.
Aloin lukea perjantaina illansuussa. Kymmenen kieppeillä menin pitkälleni ja ajattelin että lukaisen vielä pari sivua. Lopetin kun kirja loppui.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja Mielensäpahoittaja
Miten en ole aiemmin tullut lukeneeksi tätä?
Hyreksin, luin ja hyreksin lisää. Vähän kyynelehdinkin.
Aivan kertakaikkisen mainiota hyvänmielenkirjallisuutta.

Arktisia kertomuksia (Suomen Arktinen klubi)
Suomen arktisen klubin 50-v historiikki, läpileikkaus suomalaisten tekemistä arktisista retkikunnista.
Kirja näyttää kauniilta ja houkuttelevalta, mutta oli itselleni pieni pettymys.
Muutaman sivun kuvaukset erilaisista retkikunnista ei vienyt minua seikkailun lähteille. Aika monen retkikunnan tarinan olen lukenut kirjana, ja ne tarinat ovat olleet huomattavasti kiehtovampia.
Kaunis kirja, hyvä läpileikkaus aiheeseen.

Carol Shields & Howard Blanche: Kuiva kausi
Taisin helmikuussa uhota, etten lue kirjeromaaneja.
Luin kuitenkin.
Pidän Shieldsin tyylistä: herkkää, vähän viipyilevää - sellainen oli myös tämä kirja.
Aviopari elää vuoden päivät erillään työtilanteen takia. Säästääkseen pariskunta päätyy kirjeenvaihtoon puheluiden ja matkustamisen sijaan. Miten toimii etäsuhde ja selibaatti?

Nick Vujicic: Ra(a)jaton elämä
Nick Vujicic on syntynyt ilman raajoja - tämä kirja on elämänkerta hänen puhujauransa alkuvuosilta. Luin Vujicicit käänteisessä järjestyksessä, ensin kakkososan ja sitten tämän ykkösosan. Ykkösosa on miellyttävällä tavalla keskenkasvuisempi, keskeneräisempi, rouheampi kuin kakkososa. Kirja on tyylistä päätellen koottu pidettyjen puheiden käsikirjoituksista ja niiden ideoista.
Kakkososan draivi oli intensiivisempi. Kakkososasta pidin enemmän.

Reijo Laatikainen, Henna Rannikko: Toimistotyöläisen ruokapäivä
Asiaa ja ohjeita terveelliseen ruokailuun, vinkkejä aterioiden koostamiseen työhyvinvoinnin takaamiseksi.
Luettava, asiallinen, kiihkoton.

Kati Reijonen: Lyhyt matka perille - meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta
Luin tätä rinnan allaolevan Vujicicin kanssa. Kinastelin ja olin vastarinnassa.
Oli pakko myöntää, että kumpainenkin kirja puhuu totta ja samasta asiasta vähän eri sanoin; näin elämässä pääsee mielekkäästi eteenpäin.
Vaikka Reijonen nojaa meditaatioon ja jonkinmoiseen syväitseen ja Vujicic puolestaan kristilliseen Jumalaan, ovat keinot silti samat. Arvosta itsesi, arvosta läheisiäsi, ole kiitollinen. Puhu itsellesi ja ympärilläsi oleville kauniilla tajuudella, silloin universumi /Jumala vastaa sinulle kauniilla tajuudella.
Tottahan se on: silloin kun uskaltaa päästää pakonomaisesta hallinnantarpeesta eroon ja uskaltaa luottaa siihen että elämä kantaa, kun uskaltaa ja osaa nähdä kaikessa tarkoitusta ja kauneutta, sujuu elämä paljon paremmin.
Miksi se silti on niin käsittämättömän vaikeaa?
Miksi kykenen siihen vain yhden aamupäivän verran kerrallaan? Vaikka toistuvasti juuri ne jaksot, lyhyet aamupäivät ovat kiistatta elämäni parhaita hetkiä.

Nick Vujicic: Pysäyttämätön - uskossa on käsittämätöntä voimaa
Selfhelpiä, motivaatiopuhujan kirjoittamana.

Roope Lipasti: Linnan juhlat
Olen fanittanut Lipastia siitä asti, kun hamalla viime vuosituhannella sain pieniin hikisiin opiskelijankäpäliini Tylkkärin.
Linnan juhlat on kypsää Lipastia. Lipastin kirjailijauran alkuvuosien pikkuhauskoista kirjoista on edetty hykerryttävän vinkeään stooriin. Tykkäsin.

Helmikuu (uusin ylimpänä; saldo 16 )



Anneli Mylläri: 33 päivää Santiago de Compostelaan: vaeltajan päiväkirja (e-kirja)
Luulin lukeneeni tämän vaelluskirjan. Lainasin sen e-kirjana junalukemiseksi.
Kirja olikin ihan vieras.
Luen matkakirjoja mielelläni, erityisesti pidän vaellus-, pyöräily- ja purjehduskirjoista. En mielelläni lue matkailuopas-tyyppisiä, opettavaisia matkakirjoja, varsinkaan sellaisia, joissa on lueteltu vuosilukuja, merkkihenkilöitä ja nähtävyyksiä.
Santiagon vaelluksista luen kaiken, mitä käsiini saan.
Tämä kirja oli lajityypissään hyvä, mutkatonta luettavaa, jossa pääsi tutustumaan kanssavaeltajiin ja sisäiseen muutokseen mukavalla tavalla.

Anna Jansson: Amorin kiehkurat
Hyväntuulista hömppää! Luulin ensin, että kirja on yltiöpositiivinen ja lälly. Siinä olikin sopivan yllättävä käänne. Silti positiivinen, hyväntuulinen, mieltä lämmittävä lukukokemus. Ei mitään suurta kirjallisuutta; vapaapäivähömpettä.

Nancy Ravenhill: Taivaan koskettama - innoittavia tosikertomuksia erään naisen kohtaamisista Jeesuksen kanssa
Joskus kun on aikaa, tapaan istua kirjastolla ja katsella läpi sellaisia kirjoja, joita en viitsi laahata kotiin, ja joita en muuten lukisi.
Tuli katseltua tämmöinen eepos.
Tämän eepoksen kirjoittaja oli viisivuotiaana nähnyt Jeesuksen huoneensa nurkassa.
Ei tästä sen enempää.
Paitsi sittenkin: miksi? tämä kirja on kirjoitettu ja kenelle

Martti Lindqvist: Pieni kirja ihmisestä
Luin hraH:n suosituksesta.
Lempeä itseapukirja inhimillisyydestä. Tätä pitäisi kantaa mukanaan käsiveskassa, pitää yöpöydällään ja palata siihen usein.
Soljuva, runollinen, lohdullinen.

Kirste Aikio, Esa Salminen, Suvi West: Märät säpikkäät - saamelaisten käyttöopas 
Hilpeä kurkistus saamelaisuuteen. Opin kaikenmoista. Tykkäsin.
En ole katsonut sitä sketsisarjaa, en tiedä paljonko meni kirjasta ohi.

Brockmole Jessica: Kirjeitä saarelta
En lue kirjeromaaneja. En lue sotatarinoita. En ymmärrä, miksi lainasin tämän kirjan.
Keskivaiheilla tarina melkein nousi siivilleen, loppuratkaisu oli hätäinen. Klisheinen. Tarinassa olisi ollut aineksia vaikka mihin.
En taas hetkeen lue kirjeromaaneja. Enkä sotatarinoita.

Donna Leon: Kultamuna
Kypsä ja mukava Brunetti. Ei liian monimutkaista murhaa, ei liian hankalia aiheita. Lempeä lohtukirja viikonlopuksi.

Saara Kinnunen: Murrosikäinen perheessä
Pariskuntapiirimme lukutehtävä: olemme kaikki tilanteessa, jossa perheessä on murros- tai melkein murrosikäisiä.
Lykkäsin ja lykkäsin lukemista, viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti - käytin sunnuntaiaamun lukuhetken tähän opukseen. Arvatenkaan en ole kelvollinen murkkuikäisten vanhemmaksi, teen kaiken väärin, lapseni ovat epäkelpoja ja minua itseäni on kohdeltu ihan pieleen.
Saimme kuitenkin äärettömän hyvät keskustelut aikaan.

Seppo Eirola: Ajatuksia isästä
Sympaattinen credo (voiko kirjasta sanoa niin?), luin muista syistä kuin kirjan itsensä takia. Nopealukuinen, sympaattinen, yhden illan kirja. Osui kohdalleen juuri sinä iltana.

Donna Leon: Kuolema tekee tiliä
Brunettin tutkimuksia edelleen. Varhaisemmasta päästä; ei erityinen suosikkini.

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli
Hollantilainen, sujuvasanainen, kepeä, nopealukuinen.
Olen lukenut Dorresteinin suomennetuista Lainaa vain ja Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa. Jälkimmäisestä tykkäsin tosissani. Tämä nyt lukemani ja Lainaa vain eivät aivan yllä samalle tasolle. Välipala, ei herättänyt suuria tunteita mihinkään suuntaan. Paitsi nyt, luettuani arvosteluja muutamasta kirjablogista - täytyy lehteillä tämä opus vielä uusiksi.

Aila Ruoho, Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus. Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää
HraH oli kantanut tämän opuksen kotiin kirjastosta. Hän luki siitä joitakin osia ja minä vähän silmäilin; juttelimme siitä. HraH oli sitä mieltä, että ehkä ei viitsi lukea sitä kokonaan, se saattaa kiertää kehää. Silmäilyn perusteella olin samaa mieltä. Arvelin, että lukeminen saattaisi tehdä ahdistuneeksi tai vihaiseksi.
Nappasin kirjan kuitenkin bussilukemiseksi torstaina. Enkä laskenut sitä käsistäni ennen kuin lauantai-iltana, luettuani sen kokonaan ja antaumuksella.
Kiihkoton. Asiallinen. Hyvä.
Miten voi valtakirkon sisällä olla tällainen lahko?
Mikä ero: otamme vastaan ilolla kaikki lapset, jotka Herra meille antaa vs. otamme vastaan ilolla ne lapset, jotka Herra meille antaa...? Mikä ero olisikaan perhe-elämässä, jos toteutettaisiin jälkimmäistä?
Länsimaisena, liberaalina, omaantuntoon, omaan järkeen ja harkintaan uskovana on vaikea ymmärtää, että ihan tämän saman taivaan alla, samassa maassa, kaupungissakin - elää ja voi hyvin tällainen rytmiryhmä. Ymmärrän sen - hyvinkin - että uskonto /kirkko /muu aatteellinen järjestö sääntöineen ja rajoituksineen voi tehdä ihmiselle myös hyvää. Mutta siinäkin on vissi ero: kun toimin näin, se on minulle hyväksi - vaiko kun toimin näin, minusta tulee hyvä (muita parempi) ihminen.
Varovaisesti laskien meillä olisi 12+ lasta. Ja minä olisin vainaa. Samoin kuin kai osa lapsista.

Matti Rämö: Tuulen tiellä laavakenttien poikki. Polkupyörällä Islannissa
Kun luin tämän polkaisu-kirjan ensimmäisen kerran, muistan että palelin ja kärsin vastatuulesta unissani.
Kun luin tämän nyt uudestaan, palelin ja kärsin vastatuulesta, hetkittäin myös hereillä ollessani.
Erona ensimmäiseen lukukertaan sen verran, että osa kotiväestä on tällä välin omakohtaisesti visiteerannut Islannissa ja kuulin samalla mielessäni heidän ihasteluaan, matkamuisteluitaan ja muistelin näkemiäni valokuvia.
Islanti - me kohtaamme vielä joskus. Mutta emme polkupyöräillen.

Stiina Hänninen: Rakasta, kärsi ja uskalla. Ryhdyin sijaisäidiksi
Lapseton sinkku ja teini-ikäisiä sijaislapsia?
Aluksi en pitänyt kirjasta: se oli jotenkin asioita ulkopuolelta tarkasteleva ja napakan tieteellinen ja ehdin jo ajatella, että kirjoittajalla on varmaan joku a-alkuinen diagnoosi itsellään.
Keskivaiheilla kirjoittajan tyyli alkoi tuntua tutulta, mukavalta ja positiivisesti säntilliseltä.
Kun pääsin loppuun, alkoi harmittaa kun pitää luopua hyvän ystävän seurasta. Luulen, että olisi aika mukavaa istua kahvittelemassa Hännisen sijaiskodissa ja katsella heidän tohinaansa.
Kirja on katsaus sijaisvanhemmuuteen ja sijaisvanhemmaksi ryhtymiseen.
Parasta ehdottomasti kirjoittajan napakkuus ja toteavuus ja se, että sain itselleni muutaman teini-ikäisvanhemmuusoivalluksen.

Fausto Brizzi: 100 onnen päivää
"Mitä tekisit, jos tietäisit että sinulla on enää 100 päivää jäljellä?"
Ihana ihana satu! Hyväntuulinen ja koskettava, vähän itkettäväkin, olematta kuitenkaan imelä. Vähän ennalta arvattava, tietysti. Hiukan klisheinekin joistain kohdin. Mutta ihana.
Satu. Ihana satu.
Sanoinko jo, että ihana?
Se oli ihana.
Helmikuun paras lukukokemus

Matti Rämö: Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita. Polkupyörällä Jäämerelle
Jatkon Rämön polkaisu -sarjan lukemista. Tämä retki ei ensimmäisellä eikä tällä jälkimmäiselläkään kerralla pääse suosikkeihini. Onko tässä liikaa numeroita? Asukastiheyksiä ja pinta-aloja? Ehkä niin.
Motivoivaa lukemista se silti on, pyörävarpaita kutkuttaa jo.

Tammikuu (uusin ylimpänä; saldo 19)



Kimmo Oksanen: Kasvoton mies
Hengästyttävä koskettava rankka lukukokemus.

Päivi Laitinen: Pieni pyörä preerialla 
Sympaattinen pyörästoori: halki Amerikan ihmemaan. Mukavia ihmisiä, lempeää menoa, mahtavat maisemat! Antoi uskoa siihen, että ehkä joskus itsekin koen suuren seikkailuni. Heti kun keksin, mikä on minun oma suuri seikkailuni.
Tammikuun paras lukukokemus.

Donna Leon: Haurasta lasia
Komisario Brunettin tutkimuksia lisää.
Lisää lohtukirjallisuutta.

Matti Rämö: Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin. Hymyn voimaa ja sodan jälkiä.
Ajauduin näköjään lukemaan Rämön polkaisu-sarjan uudestaan. Yökuuntelemisinahan minulla on jo vuosia ollut Areenasta ladattava podcast Rengasrikkoja Saharassa.
Mieleni teki lukea uusiksi muutama Matin pyöräilystoori.
Iltalukemista, lohtukirjallisuutta, motivaatiokirjallisuutta.
Taidan haluta uuden pyörän.
Samaan syssyyn paikallisaviisissa muuan toimittaja pohti suhdettaan pyöräilyyn: pitäisi pyöräillä, koska se tekee itselle hyvää. Niin totta. Tekosyyt pois! Kunnon varusteet kehiin ja liikkeelle.
Pyöräily ei minulle ole liikuntaa, se on liikkumisen vapautta, riippumattomuutta aikatauluista ja reiteistä. Se on parhaimmillaan flow. ja pahimmillaan se on vastatuulinen sateinen ylämäki.

Riitta Heino: Puuttuiko teiltä mitään?
Olen huomaamattani ajautunut kurimukseen: jostain syystä luen ihan valtavasti suomalaisten lähetystyöntekijöiden kertomuksia /elämäkertoja /päiväkirjoja /kokemuksia.
Tämä - uudehko - on ilman muuta yksi parhaita viime aikoina lukemiani tämän lajityypin kirjoja: rehellinen, selkeä, kiehtovakin.
Sain tutustua fransiskaanien kolmanteen sääntökuntaan: tulin uteliaaksi. Haluan tehdä tästä kirjasta itselleni muutaman muistiinpanon - fransiskaaneilla vaikuttaisi olevan elämäntapa, jonka noudattaminen tekisi hyvää itse kullekin.

Donna Leon: Ylimyksen kuolema
Luen uudestaan komisario Brunettin tutkimusten suosikkejani: lohtukirja, iltakirja, kahvin-kanssa-ilman-pullaa -kirja.

Antero Katajainen: Voimaa! Oman tarinani mahdollisuudet
Lukuvinkki ihanalta Elisalta ja Leonidalta.
Luin bussissa töihin mennessä ja töistä tullessa; laiskana skippasin tehtävät, mutta sain moneen päivään hyvät eväät. Virkisti. Muistutti tarpeellisesti oman sisäisen puheen äänensävystä: itselleen ja itsestään pitää puhua kauniisti.

Jaakko Heinimäki: Kerettiläisen käsikirja
Nimi lupaa kepeämpää, sisältö on hyvinkin painokasta asiaa. Yleissivistykseni ja keskittymiskykyni eivät tässä hetkessä ihan riittäneet keskustelemaan kirjan kanssa; olisi pitänyt lukea keskittyneemmin.
Niiltä osin kuin jaksoin keskittyä ja asiasta jotain ymmärsin, opin myös uutta, liikutuin ja pohdiskelin yleisellä tasolla perinteitä ja jatkuvuutta.

Donna Leon: Kasvot kuvassa. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia
Lohtukirja. Olen tällä hetkellä vähän kyllästynyt chicklitiin, juuri nyt ei hömpe uppoa. Iltalohtukevytkirjallisuutta kuitenkin tarvitsen ja kaipaan, siksi luen uudestaan Brunetteja.
Ihana Venetsia, ihanat ruuat.

Hanna Kostamo: Twin managementtia ja vähän erilainen hoitovapaa
Mitä tapahtuu kun liki nelikymppisenä saa kaksoset ja sairastuu rintasyöpään pitkän kaavan mukaan?
Rehellinen, vähän kiukkuinen ja hengästyttävä kirja. Mietin, miten erilainen tämä tarina olisi ollut, jos se olisi kirjoitettu vasta muutaman vuoden kuluttua - tarina jää kesken; paraneminen on vaiheessa, kirjoittaja selvästi aivan vereslihalla. Mitkä asiat, tunteet ja muistot rankasta vauvavuodesta ja sairausvuodesta ovat päällimmäisiä viiden vuoden kuluttua? Pidin.

Laura Herring: Opiskelijan herkkukirja - moderneja ja helppoja aterioita alta 20 minuutin
Silmäilin tämän keittokirjan pikaisesti ja pintapuolisesti. Muutama kokeilemisen arvoinen idea ja ohje. Kestääkö ruuanlaitto 20 minuuttia jos pizza on uunissa kymmenen minuuttia? Miksi taikinan tekemistä ei lasketa ruuanlaittoaikaan?

Alexander Loyd: Paranemisen avain
Nappasin kirjan mukaani kirjaston palautushyllystä ja luin sen suunnilleen puoliväliin, sen jälkeen silmäilin loppuun; tuli kummallinen olo. En oikein tiedä mitä ajatella. Haluan uskoa kirjoittajan vilpittömyyteen.

Marja Tanhuanpää: Taivaallista mannaa - ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa
Käsittääkseni ainakin osa kirjan osioista on ilmestynyt jossain (no hyvä on; ussanopettajien) lehdessä. Vähän epätasainen kokoelma kiehtovia ruokaperinteitä: osassa jutuista oli resepti, osassa sanallinen ruokaohje, osasta aiheeseen liittyvä ruokaohje puuttui kokonaan.
Plussat perinpohjaisesta olutkulttuurin esittelystä.
Tiesittekö että hernekeittopäivää vietetään kuninkaan käskystä?

Anna Perho: Työ x perhe =superarkea
Olin vähän epäileväinen; en järin pitänyt siitä Perhon edellisestä kirjasta.
Oli hyvä! Motivoiva ja kepeähkökin. Sain (ainakin hetkellisesti) uutta boostia ja muutaman ideanpoikasenkin.
Osui omassa elämässä oikeaan hetkeen, puhutteli, ryhdisti ja virkisti.

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa
Sujuvasanainen, hyvinkirjoitettu elämäntapamuutosopas.
Kysyin kysymästä päästyänikin: miksi? Myönnän pelkääväni. Elämä asettaa reunaehtoja, joita en uskalla tai halua tai halua uskaltaa koetella. Nomadius ja rahattomuus ovat lopultakin hyvin itsekkäitä valintoja. Tai itsenäisiä.

Dean Karnazes: Ultramaratoonari - kuinka lähdin juoksemaan ja jäin koukkuun
Motivaatiokirjallisuutta parhaasta päästä, vaikka en ultrajuoksusta haaveilekaan.

Donna Leon: Seitsemän syntiä
Ihana Venetsia, ihanat ruuat. Ei liian hurjia murhia.

Mikko Pylkkö: Kuvaa kännykällä ja tabletilla
Motivaatiokirjallisuutta; teki mieli alkaa taas kuvata. Heti muutama onnistunut kuva.

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Friikkisirkus. Kummallinen tunnelma. En halunnut ja halusin lukea. En pystynyt, mutta luin kumminkin. En tykännyt, mutta vähän tykkäsin kumminkin. En aio palata tähän opukseen enää ikinä.

1 kommentti:

  1. Hei!

    Kiitos kun tartuit kirjaani. Ja mukava lukea arviosi siitä.

    Terveisin,

    Heli Järvenpää

    VastaaPoista