sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

juhannustunnelmia

Juhannus ei koskaan ole ollut mikään elämää suurempi juhla minulle - mutta tervetullut tauko toki tähän kesän kynnykselle. 
Toinen peräkkäinen pidempi viikonloppu on ladannut akkuja, olen edes vähän irti työarjesta.

Juhannusaattoaamu oli nuorisolle kauhistus: mitä, ei erikoisaamiaista? Kun talouteen on kuitenkin hankittu Nutellaa? 
Järks.




Leivoin mansikkakakkuni, täytteeseen tuli nuorison mielestä liikaa liivatetta. (ja minun kun piti julkaista kekseliäs reseptini ja saavuttaa kuolematonta mainetta ja kunniaa)

Juhannusaattoiltapäivän ruokapöytäkeskustelussa nuoriso asettui kannattamaan ehdotusta, jonka mukaan minä menen tivaamaan HraH:n esimieheltä lisää palkkaa rakkaalle puolisolleni niin,  että minä voin jäädä kotiin laittamaan ruokaa.
Että kun nälkäiset sielut vaeltavat koulusta kotiin, olis aina valmis lämmin ruoka pöydässä.
Kun huomautin, että nytkin on jo niin, he sanoivat että silti. Olis enemmän ja parempaa ruokaa, hanhenmaksapalleroita ja kahta jälkiruokaa useimpina päivinä.

Kiitos rakkaat pulluraposkeni. 
En ole turhaan kasvattanut teitä feministeiksi tälle vuosituhannelle. 
Naisen paikkahan on keittiössä. 
Tai siis minun paikkani on keittiössä. 
Tulipa sitten selväksi sekin.


Luin australialaisen John Ahernin matkakirjan välivuodesta Euroopassa asuntoautolla ja jatkoin Pirkko Saision Lokikirjalla.


Olen siinä pisteessä että haluan tarvitsen matkailuauton ja veneen ja alta kouluikäisiä lapsia ja välivuoden maailman merillä ja teillä risteillen ja autoillen. Koska ihan varmasti olisi tosi kivaa ahtautua asuntoautoon ja pieneen putputtavaan veneeseen uhmaikäisten lapsukaisten kanssa ja risteillä ja autoilla ympäri maailmaa ja Eurooppaa. luennassa myös Mosambikissa työskentelevän fysioterapeutin muistelukset;  kohta haluan sittenkin putputella asuntoautolla ja veneellä Mosambikiin tekemään fysioterapeutointia?








torstai 22. kesäkuuta 2017

koto-oloa

pitkä viikonloppu edessä, ja sen jälkeen vielä viikko verstaselämää ennen lomaa.



Yritän kehitellä kauppalistaa aamun hiljaisuudessa.

*

Kun tulin eilen töistä kotiin, hraH alkoi puuhastella keittiössä.
Sain eteeni uusia perunoita, savukalaa ja salaattia. Lasillisen punaviiniäkin.

Lopun iltaa istuin sohvanmutkassa lukemassa.

Onkohan tämä kesä lukukesä?
Onko elämässä vihdoinkin niin paljon ilmaa ja tilaa, että saatan vain istua ja lukea hengästymiseen asti, kokonaisia kirjoja, alusta loppuun?

Kun nuorimmainen kotiutui olin kirjani ja viinilasilliseni puolivälissä.

Teini vetäytyi tyytyväisenä omaan huoneeseensa elokuvan pariin.

Kohtasimme seuraavan kerran iltakymmeneltä: hän elokuvan ja suklaan täyttämänä, minä kirjastani ja omasta tilastani kylläisenä.

*

Loppuosakin nuorisosta palautuu tänään kotiin.
Aiomme tehdä juhannuksena ei-mitään.
Teen mansikkakakun, ostan kukkakimpun ja lataan jääkaapin täyteen helppoa syötävää.

Ja käyn kirjastossa.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

E-kirjahuumaannus

Huumaannuin pitkästä aikaa e-kirjoihin.

Joskus aiemmin olin niihin ihan huumaantunut, sitten kirjaston lainaussysteemi taisi muuttua jotenkin ja lainaaminen siirtyi useamman klikkauksen taakse ja muutenkin e-kirjaston käyttö verkon kautta tuntui valtavan työläältä.
Valikoiman selaaminen verkkokirjastossa on ollut hirvittävän hidasta: kokoelma tulee näkyviin pienissä paloissa ja sivun latautuminen kestää kauan.
Jurputin, että eikö tähän voisi olla jotain kätevää appsia.
Ja jurputin itsekseni lisää ja lisää ja lisää - mutta en käynyt asiaa missään tarkistamassa.
Kai se nyt olisi jossain kirjaston etulehdellä sanottu, että lataa appsi tästä.

Jurputin siis useamman vuoden ja lainailin e-kirjoja satunnaisesti normaalin verkkokirjaston kautta lähinnä erilaisille reissuille matkalukemiseksi, koska on huomattavasti keveämpää kantaa mukanaan fläpä (1 kpl), joka sisältää kirjoja (esim. 5 kpl) kuin tusinoittain niitä kirjoja, joita ehkä haluaa matkansa aikana lukea.
Paitsi että silti olen aina kantanut mukanani myös ihan tavallisia kirjoja, kaiken varalta.
Jos tulee äkillinen kirjahätätilanne.
Juuri ja juuri pystyn tekemään päiväreissun Hesaan pelkällä e-kirjastolla. kun koskaan ei voi tietää, millaista kirjaa tekee mieli lukea, vai onko ollenkaan lukutuulella. 


Viikko sitten eskorteerasin nuorisoa pääkaupunkiin, ja kävin tuskaisimman pakkaustaisteluni - kuten tavallista - kirjahyllyn edessä: mitä lukisin?
Kyllä, Helsinki on täynnä kirjakauppoja, mutta entäs menomatka?

Oman kirjahyllyn valikoima oli jotensakin luettu, joten seuraavaksi selasin verkkokirjastoa ja lainasin ensimmäisen vähän sinnepäin kiinnostavan kirjan. Se osoittautui jonkin sortin lähetystyöntekijän muistelmateokseksi.
Varakirjaksi lainasin Ulla Pihkalan Osasto 10 -muistelmat.

Lähetystyöntekijän muistelmat eivät oikein nousseet siivilleen, niissä oli liikaa torakoita ja malariaa ja kaikkea semmoista afrikkalaista, mutta Pihkala yllätti.

Ajattelin, ettei semmoista kirjaa pysty lukemaan missään julkisella paikalla, eikä ainakaan elämää pulppuilevan nuorison seurassa junamatkalla, mutta niinpäs vain pystyikin ja luin Pihkalani ja pidin siitä ja e-kirjaformaatista taas kerran ihan älyttömästi.

Jurputin taas kerran että eikö muka ole appsia, ja kerrankin olin niin aloitteellinen, että tutkailin asiaa appsikaupassa.
No olihan siellä appsi.
Ja sepäs vasta olikin kiva ja toimiva, koska ensinnäkin näin, mitä kaikkea olen ikinä e-formaatissa lainannut ja mitä kaikkea olen joskus tutkinut lainausmielessä.
Sitten se alkoi suositella: sinua saattaisi kiinnostaa myös...voi mikä turmion tie!

Appsin kautta kirjaston valikoiman selaaminen oli ihan älyttömän paljon helpompaa ja nopeampaa, ja yhtäkkiä olin tehnyt e-varauksen vaikka kuinka monesta kirjasta.
Oikeiden kirjojen varausjonossa olen monessa kirjassa sijalla 30+, mutta e-kirjoissa ykkösenä tai kakkosena.
Kaiken lisäksi e-varaukset voi pistää stanby-tilaan menettämättä paikkaansa.

Selvittämättä edelleen, tarvitseeko appsin kautta kirjaa lukiessa jatkuvan verkkoyhteyden. Kirjaston kirjan pystyi mutkan kautta lataamaan fläpän omaan lukuohjelmaan, jolloin kirja on luettavissa myös netittömässä tilassa.

Latasin appsin maanantaina, ensimmäisen varaukseni sain jo tiistaina, ja avasin kirjani tiistaina iltapäiväkahvilla, enkä hengittänyt ennen kuin olin sen lukenut.
Aivan loistava Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi

Syystä tai toisesta luen tai koen lukevani e-kirjaa nopeammin kuin paperista, ja ainoa toistaiseksi keksimäni selkeästi huono puoli on se, että e-kirjaa ei pysty lehteilemään: hyvät sitaatit pitäisi kirjata muistiin heti.


*
Tänä keväänä olen ollut vähän laiska ja turhan turvallisuushakuinen lukija.




maanantai 19. kesäkuuta 2017

Juhannus - tuo suomalaisen suven suuri ilojuhla ja huipennus

Vietän pidennettyä viikonloppua: saldovapaita perjantaina ja tänään.
Jäljellä pari repaleista työviikkoa ennen varsinaista lomaa; ja olen jo nyt rentoutuneempi ja levänneempi kuin pitkiin aikoihin.



Ajattelin että pidämme PRH-kokuksen aiheesta juhannuksen vietto.
Vähän oli työlästä sekin.
Keskenkasvuiset eivät koskaan, ikinä, milloinkaan ole yhtaikaa poissa kotoa, niin että me aikuiset saisimme olla edes hetken kahdestaan. Mutta eivät ne myöskään koskaan, ikinä, milloinkaan ole paikalla yhtäaikaa, kun pitäisi sopia jostain suuremmista käänteistä.
Tai jos ovatkin, niin eivät ainakaan kovin demokraattis-neuvottelullisissa tunnelmissa.

Näillä näkymin juhannus - tuo suomalaisen suven suuri juhla, ilon ja riehakkaan riemun ilmentymä muutoin niin tuskaisessa luterilaisessa elossamme:
- leirityöläinen kotiutuu torstaina väsyneenä ja kaipaa luultavasti omaa rauhaa. Sen kavereilla on todennäköisesti jotain suunnitelmia.
- kesäteatterilainen kotiutuu torstaina väsyneenä ja kaipaa luultavasti omaa rauhaa.
- kotolapsi on turhautunut koska on ensin joutunut olemaan ainoa lapsi ja sitten ei enää saakaan olla ainoa lapsi.
- minulla takana työviikko ja edessä vielä yksi.
- odotettavissa oleva sää on viileähkö
- ulkomaanserkut tulevat sunnuntaina
- leiriläinen lähtee taas maanantaina.

PRH-kokuksessa kukaan ei osaa ehdottaa mitään syömistä tai tekemistä, paitsi jos joku ehdottaa jotain, niin kaksi muuta ilmoittavat että ei ainakaan sitä.

Juhannusplään:
- ranskikset, nyhtöpurilaiset (ei ainakaan tota)
- kylmiä lihapullia
- salaattia tai jotain (miks aina salaattia)
- uusia perunoita (ne vois mennä jos on pakko mutta ei silliä)
- isot tekevät mitä tykkäävät. (miks mä en koskaan saa mennä kaverille kahdeksi yöksi? tai sit mä saan kun olen kahdeksantoista. - no et varmaan saa, äiti on sanonut että äidin koti, äidin säännöt. - no mä muutan kotoa kyllä jo kun olen kahdeksantoista, sitten saan tehdä mitä tykkään, mennä kavereille yökylään vaikka kahdeksi yöksi)
- mansikoita, herneitä (ei taida saada herneitä vielä. - ai mitenniin, kyllä saa - ei ne kumminkaan oo kotimaisia)
- lauantaina pitää leipoa, koska serkut ja mummin synttäreiden revanssi sunnuntaina (vietetäänkö me taas mummin synttäreitä? - no joo, sikshän mammakin roudataan sinne heti)
- patonkia tai jotain leipiä
- mitä sä muuten aiot leipoa? mitkä ihmeen tacokupit?
- mä ainakin haluun kattoa jonkun leffan keskiviikkona (ei muuten kannata muuttaa kotoa ennen kuin oot käynyt jonkun koulun loppuun. kotona voit meinaan saada ruuat ja pyykkihuollon ihan ilmaiseksi)
- mansikkakakku (no kyl te maksatte mun kotini. mä muutan Hesaan käymään lukiota ja rupeen lintsille jarrumieheksi)
- joko tää loppuu, mä haluan iltapalaa




postaus päivässä jos sitäkään -sarja



ps. miten nopeasti pystyy omalle parvekkeelle maisemoimaan kreikkalaisen tavernan? mitä se mahtaa maksaa jos istuttaa viiniköynnöstä ja bougainvilleaa ja valkoiset korituolit ja pissiikö kissa kukkalaatikoihin ja hermostuvatko naapurit jos tanssii zorbasta?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Postaus päivässä, kaksi parhaassa; hyytymys

Lintsi-retki nuorison kanssa oli mainio.
Mitä muutakaan voi sanoa, kun seurana on kolme hyväntuulista, iloisesti sirpittävää tyttöä?


Työnsin ne sisään huvipuiston portista ja ne juoksivat suorinta tietä johonkin kammomyllytykseen ja jättivät minut pohtimaan elämää.
Päätin pohtia itseni Ateneumiin.

Viimeksi kävin katsomassa Hugo Simbergin näyttelyä muutama vuosi sitten, ja sitä edellisen kerran olen visiteerannut Ateneumissa kai joskus teininä kun koko museo on ollut evakossa jossain väistötilassa. 
Veikkaisin, että en ole koskaan kiertänyt museon molempia kerroksia, koska olin nyt niin vilpittömän äimistynyt kokoelman suuruudesta. 





Pohdin sisäistä sielunmaisemaa, sen kuva- ja äänimaailmaa. 

En ole sellaisella tavalla visuaalinen ihminen, että osaisin pysähtyä kuvataiteen eteen huokailemaan ja ihmettelemään millimetrin tarkkoja siveltimenvetoja tai taiteilijan rehellisyyttä mallinsa edessä, enkä osaa oikein sykähtyä kansallisista klassikoista - ja siltikin niissä on koti.

Vaikka ne kuvaavat tyystin toisenlaisella maalaus- ja muotokielellä tyystin toisenlaista elämää kuin omani, niihin on kirjoitettu koti.

Samaa pohdin Alvar Aallon töiden äärellä. 
Niissä on jotain niin äärettömän rentouttavaa ja kotia.


Vähän treenasin iltapäivän puolella keksiäkäisten rouvain tapaamista varten.


Kuohujuomassa on se huonompi puoli että kuplat nousevat hattuun.



Ajauduin semmoiseen harhaan, että olen hohdokasta elämää elävä hohdokas cityihminen ja rupesin heti haluamaan tarvitsemaan elämääni lisää kaikenmoisia hohdokkuuksia: täydellistä käsiveskaa, parempaa fläpää jolla voisin blogata postaus päivässä kaksi parhaassa -tahdilla hamaan maailmanloppuun, tyylikkäämpää muistikirjaa, kestävämpää ripsiväriä ja likaantumattomia puseroita, noin niin kuin alkajaisiksi.

Sitten menin lintsille hakemaan omiani pois ja totuus paljastui kaikessa katkeruudessaan




ps. Nuorison mielestä oli aivan ylihienoa, kun niille selvisi että Lintsi-huvittelulla tuetaan suomalaista lastensuojelutyötä.


torstai 15. kesäkuuta 2017

torstai 2/2: pakollinen ruokakuva

Olo on kuin loma olisi alkanut: edessä pitkä viikonloppu, verstaalle seuraavaksi vasta tiistaina.


Täytyy varmaan ihan vakavissaan ruveta puuhamaan tätä keksiäkäisten rouvain skumppa-konvehtimööttiä, vaikka sponsorit vielä puuttuvatkin.


Huomenna Lintsille. 

Tänään pakastevadelmia ja jogurttia, paras iltapala mitä on.

Koska kyllähän yksi ruokakuva pitää olla, pitäähän?

Postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarja


torstai 1/2: kotipesän reunamilla

kymmenen päivän työputki takana; tänään verstaalle vasta iltapäiväksi.
Olo on kuin vasikalla pitkän talven jälkeen, tekee mieli juosta hullunrenkulaa ympäriinsä, koska olen melkein vapaalla.

Nuori pääsi ykköshakutoivekohteeseensa yhteishaussa.
Kotipesän reunat alkavat silläkin jo hämärtyä, kohta se nousee siivilleen.







Edessä pitkä viikonloppu, neljä päivää.
Sitten pari työpäivää, pidennetty juhannusvapaa, pari työpäivää ja pitkän viikonlopun kautta kesälaitumelle ihan oikeasti.


**
missä vietetään keksiäkäisten rouvain skumppa-konvehtikekkerit, ja milloin?


**

postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarjaa.

kyllä juttua riittää, mutta todentotta on aika työlästä löytää sopiva kirjoitushetki.
Nytkin piti varata eläinlääkäriaika, kommunikoida siskon kanssa, laulaa teinin kanssa piparkakunleipojan laulu, pitää kissaa sylissä ja jutella hraH:n kanssa.

Miten pitkään tätä haastetta pitikään jatkaa?



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

keskiviikko 2/2: huoltajuuskiista

Alkuviikosta sain postia, joka oli osoitettu minulle nimelläni ja huoltajalleni.

Postissa minua onniteltiin uudesta opiskelupaikasta.

Skenaario nro 1.
Olen huoltajan tarpeessa tietämättäni. miksi? kuka on huoltajani? mitä on tapahtunut? miksi kukaan ei ole kertonut minulle?

Skenaario nro 2.
Olen tietämättäni hakenut ja saanut opiskelupaikan. miksi? miksi en muista siitä mitään?
mihin olen päässyt opiskelemaan?

Skenaario nro 3.
Minulla on tuntematon salainen huoltaja, joka on minua konsultoimatta hakenut minulle opiskelupaikkaa.
Joudun menemään sinne.
Toivottavasti se on kiva paikka.


Yksi nuorista väitti, että ehkä hraH on minun huoltajani. Se on kuulemma minulle kivampi huoltaja kuin muille, koska se tykkää minusta.
Toisin kuin hänestä.
HraH väitti että ei pidä paikkansa.

En tiedä mikä.

*

Joka tapauksessa jossain joku tietää jotakin, mitä minä en, eikä kukaan muukaan, koska talon ainoa opiskelupaikkamysteeri ratkeaa vasta huomenna kun peruskoulun käynyt saa yhteishaun tulokset.

Jäljelle jää vielä huoltajuuskiista.
Kuka on huoltajani?

**

postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarja

keskiviikko 1/2: kotimaanmatkailusuunnitelma

elän parhaillaan hyvinkin matkailullista elämää, eilen käväisin Tampereella työasioissa ja perjantaina lähden Helsinkiin jonkinsortin luokkaretken valvojaksi.

Pikkusisko henkiystävineen on äänestänyt minut valvovaksi viranomaiseksi kesäiselle pääkaupunginvalloitusretkelleen.
En oikein tiedä onko se kunnianosoitus vai epäluottamuslause.
Että olenko niin viilee ja kiva että lauma keskenkasvuisia viettää mieluiten aikaasa juuri minun kanssani, vai olenko niin vedätettävissä että lauma keskenkasvuisia viettää mieluiten aikaa nimenomaan minun kanssani?
Ja kumpi noista vaihtoehdoista on parempi?
Entä todennäköisempi?
Mitä kaikkea voi tapahtua jos jälkimmäistä?

Sain lunastettua junaliput miksi minusta verkkokauppa on olevinaan niin kovin vaivalloista, vaikka oikeasti se on todella kätevää ja helppoa?
Tykkään kumminkin siitä, kun voi valita itse paikkansa, eikä tarvitse olla VR:n paikka-arvonnan objekti, vaikka joskus siitäkin kyllä seuraa ihan metkoja juttuja.

Tytöt toivoivat luonnollisesti työskentelyhyttiä, koska kerran kaksi heistä on päässyt sellaista testaamaan, mutta olimme sen verran viime tingassa liikenteessä, että hytit olivat menneet.
Pienellä aikataulujärjestelyllä saimme sentään menomatkalle neliön ja paluumatkalle perhehytin.


Ajattelin että vapautan nuorison hupilandiaan ja viiletän itse pääkaupungin humuun hummailemaan, se on mielestäni ainoa oikea käypä suunnitelma.

Oikeasti kyllä tykkään niin paljon huvipuistojen ilmapiiristä, että luultavasti vaeltelen siellä ihan ilokseni loppupäivästä.
Yhteenkään härpäkkeeseen en kyllä mene.
Enkä halua nähdä kun ne hullut kakarat menevät.



**
ps. huom kaikki skumppatyypit, teille on osoitettu erittäin pätevä markkinointitarjous tämän sarjan aiemmassa postauksessa.
Kyseinen skumppaa janoava kelpaa kyllä myös prosecco ja cava. ryhmittymä edustaa maassamme hyvin yleistä, mutta päivän agendassa valitettavan vähälle huomiolle jäävää keksiäkäistä naisihmistä, jolla on ikiaikaisen brittiläisen sanonnan mukaan  champagne taste on a beer budget.

Kyllä kannattaa pitää hyvällä mielellä tämmöinen ryhmittymä, koska heidän käsissään on kotomaamme koko tulevaisuus. Vapauttavat ravintoloihin remuavia kakaroita jos turhautuvat.



**

postaus päivässä, kaksi parhaassa sarjaa.


ainiin, se luokaton kuva:



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Tiistai 2/2 konventiopohdinto

Ajauduimme maanantaina iltauutisten aikaan väittelyyn siitä, muodostaako hallituksen vaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen pääjehu, vaiko joku muu.

Minä olin sitä mieltä että se on vain konventio eikä disipliini minulla oli sivistyssanahetki ja hraH oli sitä mieltä että on sanottu perustuslaissa.

Piti kaivaa esiin perustuslaki, tuli juhlallinen olo.
Ja ylevöitynyt.



Kyllä on vain konventio.

Se oli voittoisa hetki, koska suhteeni politiikkaan on ohuenohut. En koskaan muista kuka kukin on ja mihin rytmiryhmään se kuuluu, ja muistikuvani pääministeristäkin on melko satunnainen.
Mielipiteitä olen kyllä hurjan hyvä sanomaan.

*

Postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarjaa; ajastettuna koska olen aina vain siellä Tampereella.
Tai toivottavasti kumminkin jo kotimatkalla.



tiistai 1/2; niskalinja liikuttaa


Viikonlopun työrupeaman jälkeen piti tuulettaa aivoja oikein kunnolla.
Sunnuntaina illansuussa lähdin suunnittelemattomasti ihan vain pyöräilemään ja päädyin Maarian kirkon hautausmaalle.



Löysin Wäinö Aaltosen haudan.

Jaksan aina ihmetellä kuvanveistäjien kykyä houkutella kivestä esiin pehmeitä, sielua koskettavia linjoja.
Miten voi kiveen hakatun niskan linja niin ihmistä puhutella?


Istuin tovin kivikirkon penkissä ja pohdin elämää.
Ulkona lauloivat linnut kesän aurinkoa.


**

postaus päivässä kaksi parhaassa, tiistai


olen tänään työreissulla muualla.
Tampereella itse asiassa.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

maanantai 2/2: lomapohdinto

 Aina vain sataa.








Oli pakko lähteä kirjastoon palauttamaan muutama myöhästymäisillään oleva laina.
Piti hakea myös maitoa ja leipää ja juustoa ja kissanruokaa.

Perhesalaattilaari oli tarjouksessa. Se on ehkä maailman paras kesäruokakeksintö.

Metkoja käänteitä yhteiskunnallisessa elämässä. Puhumme lakkaamatta politiikkaa.
Paitsi silloin kun puhumme siitä että sataa.

*

Mietin yhtenä iltana, että vähän kyllä jännittää(kin) yhteinen kahdenkeskinen tuleva ulkomaanmatka.
Kyllähän me paljon vietämme aikaa ja viihdymme yhdessä, mutta onko kokonainen viikko liioittelua?
Riittääkö meillä edes puhuttavaa niin pitkäksi aikaa?

Elämä on ollut yhtä tohinaa ja myllerrystä, emme ole oikeastaan koskaan olleet kahdestaan ihan vain aikuisten kesken.
Tai siis tietysti olemme olleet, milloin missäkin hurvituksissa hohdokkaassa elämässämme, mutta laajemmassa mittakaavassa emme ole aikuisten oikeasti olleet kahdestaan: Ensin olimme opiskelijoita ja elämä oli opiskelijamaista, sitten tuli lapsia ja on ollut melko lapsekasta.
Meillä on vasta edessä se skinkki- tai mikälie dinkkivaihe.


*

postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarja




Maanantai 1/2

Vinkeä Pinkki haastoi postaus päivässä kaksi parhaassa -sarjaan.
Tai en tiedä haastoiko, mutta luulen että haastoi.

Semmoiset, jotka saavat rahaa tai joilla on yhteistyösopimus bloggaamisesta ja jotka ovat ajan hermolla, bloggaavat kuulemma ainakin kaksi kertaa päivässä.
Sitten on semmoisia, joilla on laadukkaat järjestelmäkamerakuvat.

Minulla on luokattomat jutut ja laaduttomat kuvat.

Aamulla satoi.
Söin aamupalaa ja luin lehteä ja tein lähtöä töihin.




Eteisen penkille ei mahtunut mitään, koska illalla kotiutunut nuori oli jättänyt varustekassinsa ryntövalmiiksi penkille.
Jos vaikka tulee äkillinen kiipeilyhätätilanne ja pitää ihan suorin vartaloin rynnistää seinälle.


Sitten lähdin töihin ja tulin töihin ja olen töissä.



*
postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarja









sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

työviikonloppu

Työhön kuuluu välillä jalkautumishommia, silloin ollaan ulkona koko päivän.


jalkautumispäivään lähdössä

Kun lähdetään jalkautumaan, puen päälleni aina ensin jokseenkin kaikki omistamani vaatteet, sillä olipa sää aamulla mikä hyvänsä, ehtii päivän aikana tulla vilu, hiki ja keskiraskas ketutus, väsymys, nälkä ja jano sekä muutama muu fyysinen olotila.
Mukaan pitää ottaa tyhjä reppu vaatteille. Ja veska kaikelle muulle roinalle. Roinaan kuuluvat mm. eväät ja vesipullo. 

Absoluuttisesti tärkeimmät asiat jalkautumistyöpäivinä:




Äidin kutomat ihanan lämpöiset ja pehmoiset pitkät hihat. 
Kännykkäpussi johon saa kiinni avaimet
Taskuun mahtuva kukkaro.

Homma toimii näin: aamulla puetaan päälle ihan kaikki: ensin firman t-paita, sen päälle vedetään bambukuituinen hiihtopoolo (lämmittää, suojaa kaulaa), äidin kutomat hihat (lämmittää), ohuenohut juoksutakki (pitää tuulta, hengittää, pitää vähän vettä) ja  päällimmäiseksi firman huppari (muuten kukaan ei tiedä, kuka olen).

Jos on oikein kylmää tai sateista, täydennetään windstopper-liivillä tai goretakilla tai sadetakilla. Kaulaan kieputetaan huivi. Tai kaksi.
Mukaan otetaan tyhjä reppu. Tai saa siellä olla varasukat, syksyllä myös villasukat. 

Alakertaan tarvittaessa kerrasto ja farkut, tai sitten farkkushortsit ja reppuun mukaan tuulihousut ja collarit.
Päivän mittaan kevennetään tai lisätään sään mukaan. 

Syksyllä pitää olla myös sormikkaat ja lapaset (kyllä, molemmat!) ja pipo, ja vielä yksi kaulahuivi.
Jalkaan pitää laittaa tosihyvät kengät, sellaiset joissa pystyy tarvittaessa juoksemaan ja seisomaan sekalaisilla alustoilla koko päivän. Ja mieluusti sellaiset joissa ei tunnu niljalta vaikka kastuisi ja jotka eivät näytä muiden vaatteiden kanssa pölöltä jos aamulla sataa kaatamalla ja päivällä onkin shortsikeli.

Veskan joutuu työmaalla jättämään milloin mihinkin varastoon, hyvin usein valvomattomiin olosuhteisiin, siksi omaisuuden pitää mahtua taskuihin.

Toiseen farkuntaskuun työnnetään kännykkä pussissaan, siinä kiinni avaimet.
Toiseen farkuntaskuun kukkaro, jossa kympin seteli ja välttämättömät kortit.

Sitten aletaan toivoa, että päivästä tulee tämmöinen:







lauantai 10. kesäkuuta 2017

torstai 8. kesäkuuta 2017

mä lehden luin

meillä on tapana kesäaikaan tilata ihan oikeaa sanomalehteä aamuisin luettavaksi. 
Talviarkiaamuna ei kerkeä, mutta näin kesäkaudella olen hyvinkin kärryillä ympäröivän maailman tapahtumista.

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi paikallisaviisi Turun Sanomat julkaisee sadan päivän ajan yhden sivun vanhaa lehteä - yhden sivun kultakin itsenäisyyden vuodelta.

Ihania-ihania-ihania! 

Kovaonninen korkeuslentäjä herra Swain saavutti korkeuslentoennätyksen vaikka olosuhteet kovasti harasivatkin vastaan. Jäätyivät korkeudessa herran tamineet, sitten loppui happi ilmatiiviin puvun sisältä, meinasi loppua bensakin tai mikälie kerosiini koneestaan, mutta niin vain laskeutui korkeuslentäjä herra Swain ja toi uuden korkeuslentoennätyksen Britannian nimiin.


Vallan vahtikoirana on lehdistö toiminut entisinäkin aikoina.



Ja eilisen viikko-ostosreissun jäljiltä toivoisin totisesti säästäväni markan jos toisenkin ostamalla talouspaketteja. 




keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

kesäplään

rva Kepponen purnasi ansiokkaasti ja aiheesta koululaisten kesälomaorganisoinnin hankaluudesta.

Olen niin samaa mieltä - vaikka oma nuorisoni onkin jo ainakin omasta mielestään ohjelmointitarpeen ulkopuolella. Teinitaloudessa vääntöä käydään nukkumis-syömis-ruutuaika -akselilla.
Että jos vaikka nostais sen lomalla olevan ahterinsa sohvasta, söisi ja ihan vaikka tekisi jotain niinkin radikaalia kuin kävisi ulkona. Tai aloittaisi edes sillä että pukisi päivävaatteet päälleen.

Vieläkin minun mielestäni koulujen kesäloman kaksi ensimmäistä viikkoa ovat pahimmat.
Nuoriso on ylikierroksilla levon ja lomatekemisen suhteen, normaalien arjen aikataulujen paukkuminen ja venyminen on enemmän kuin rasittavaa, olen talouden ainoa arkirytmiä elävä henkilö ja lisäksi minulla on aina ja joka vuosi juuri tässä vaiheessa yksi tiukimmista työputkista: kaksi viikkoa yhtä soittoa.
Työ ei sentään ole kiireistä, mutta sitä vaan on niin liian monelle päivälle.

Eilen yksi lähti palkkatyöhön kesäleirille. Sen kesä on ohjelmoitu: kaksi palkallista leiriä, kaksi palkatonta ja yksi nörttileiri josta me maksamme.
Toisella oli sen omien sanojen mukaan "kesän viimeinen lomapäivä" - tänään alkaa kesäteatterin harjoitusputki. Kyllä sillä niitä vapaitakin on, ihan yllinkyllin. Kaverinsa laahautui meille, fiilistelivät vanhoilla koulukuvilla.
Kolmannella ei muuta olekaan kuin aikaa. Kesäloman kunniaksi meille laahautui kaksi hihittävää pikkutyttöä lisää, voi sitä sirpityksen määrää. Pidin tyttöjen kanssa kokouksen aiheesta Lintsi ja lupa vanhemmilta. 

Nuoriso on kesän osilta jonkinmoisessa hallinnassa, minulle jää vain oman kesäni ohjelmointi.

Kesäplään:
tiukka työputki jatkuu suunnilleen kesäkuun puoliväliin.
Kesäkuussa pidän pois kertyneitä saldoja joko lyhennettyinä päivinä tai viikkoina. Vien pikkutytöt Lintsille ainakin. (arkiset päiväkahvit - anyone?)
Juhannuksen vietän kaupungissa.
HraH heittää työkeikan maailmalle kesä-heinäkuun vaihteessa.
Ulkomaan sukuhaara tulee maisemiin juhannuksen jälkeen.
Heinäkuussa olen lomalla. Ehkä menen anopin kanssa kävelylle Hietaniemen hautausmaalle samalla kun vien Pikkusiskon kiipeilemään.
Vietän superhyperäklösöpöromanttisloman hraH:n kanssa, jos vanhukset ja nuorisolaiset ovat niin hyvässä kunnossa että voimme rentoutua superhyperäklösöpöromanttislomalle. Visiteeraamme samaan syssyyn myös Albaniassa heti kun saan sen retken varattua matkatoimiston kokoelmasta.

Kesän aikana aion myös:
pyöräillä ja vesibusseilla Ruissaloon eväsretkelle
käydä Wäinö Aaltosen museossa katsomassa Jacob Hashimoton näyttelyn, koska se näytti kuvissa niin jännittävältä
pyöräillä eväsretkelle Linnavuorelle koska se on niin hieno paikka



ja sitten aion ihan vain olla.



maanantai 5. kesäkuuta 2017

kakkukavalkadi

ovat joutuneet armaat ajat nuorisolle, hip ja hei.

Yksi kuluttaa kesänsä kesäteatterissa, toinen leireillä, kolmas pitää ohjelmoida jotenkin vielä.

*

Tytöt haluaisivat Lintsille.
Pikkusisko kavereineen oli äänestänyt minut matkanjohtajaksi sille reissulle: olin niin äimistynyt että piti pyytää lasta toistamaan hyvin hitaasti koko juttu.
Kyllä vain - Pikkusisko henkiystävineen haluaa Lintsille. Ja koska he todennäköisesti eivät pääse matkaan yksin, he olivat yksimielisesti äänestäneet minut valvovaksi viranomaiseksi.
Kyllä olen ihmeen cooli huvipuistoäiti. Jee.

*

Olemme juhlineet yhtä soittoa kohta puolitoista kuukautta, milloin kenenkin synttäreitä.

Valikoima kuukauden kakkuja

Isosisko 16v - Kinuskikissan Ranskanpastillikakku made by Isosisko

Mummi 70v - Kinuskikissan Mokkapalakakku, by Isosisko

Mummi 70-v, Kinuskikissan Irish coffee -kakku, by Isosisko

Mummi 70-v, Kinuskikissan Mustikkapiirakkajuustokakku, by Isosisko

Oma sisko tasavuosia, Viisikkohenkinen retkivoileipäkakku

Oma sisko, tasavuosia. Viisikkohenkinen retkitäytekakku

Kinuskikissan Mustikkapiirakkajuustokakku by Isosisko, minun synttärini

Puuttuu: Isoveli 18-v, Sacher-kakku by Isoveli.
Pikkusiskon nimpparikääris by kiireinen äiti
Kinuskikissan Prinsessahenkiset bebe-leivonnaiset omilla synttäreilläni, by Isosisko


lauantai 3. kesäkuuta 2017

koulutusputkea

Hirmu kaukana menneisyydessä on ollut tämmöinen päivä - Isosiskon ensimmäinen koulupäivä:

Isosisko heräsi tiistaina loistavalla tuulella, Pikkusisko heräsi kipeänä. Vein Pikkusiskon hoitoon isovanhemmille ja palasin keksittymään Isosiskon koulunalkuun.
Valtava reppu selässä, tarkoin valitut vaatteet päällä lähti kimuli tepsuttamaan metsänreunaa koululle.
Koulun pihalla minulle tuli moka: jouduimme kaikessa tohinassa hetkeksi toisistamme eroon ja Isosisko hermostui.
Ekaluokkalaisten jonossa kulki pieni niiskuttava ja huolestunut typykkä.
Joka koulupäivän päätteeksi pursuili hyvää tuulta ja harmitteli vain sitä, että kotitehtäviä oli niin vähän.
Olen kontaktoinut jo kilokaupalla kirjoja, valinnut lapsilleni uskontokuntia, ruokavalioita ja kotikieliä, antanut lupia yksiin asioihin ja kieltänyt toisia.
Vielä pitää typykkä saattaa aamuisin koulun ovelle asti.

Yksi kappaletta peruskouluja on tänään laulettu, tanssittu, itketty, naurettu läpi.

Nyt sen pitäisi osata ihmisenä olemisen perustaidot ja pikkuisen matikkaa ja kielioppia päälle.

Edessään sillä on huikea kesä.
Ja elämä.



torstai 1. kesäkuuta 2017

valinnanvapauspohdinto

Kätevästi on tulossa tuo paljonpuhuttu valinnanvapaus ja aloin sitä yhtenä päivänä kotiin polkeillessani pohtia.

Miten ihmeessä voin tehdä mitään valintoja kun en tiedä, mistä ja kenet valitsen?

Minä en nykyisellään tiedä edes omalääkärini nimeä.
Kovasti pohtimalla saatan ehkä muistaa sen tosikivan lääkärin nimen, joka minut viimeksi tutki, mutta oliko hän minun omalääkärini, jonkunmuun omalääkäri tai oliko kukaties ihan vain sijainen?

En voi valita ketään, kun en kerta tiedä ketään.

Pitääkö mennä terveyskeskukseen hiippailemaan ja norkoilemaan sinne oville, että minkänimisiä tyyppejä siellä on?
Nimenkö perusteella sitten valitaan? Että tohtori Lahtinen on epäilemättä minulle parempi kuin tohtori Kuusinen?

Miksi terveyskeskuslääkäreiden nimet edes ovat salaisuus?
Tai sairaanhoitajien tai mitälie terveydenhoitajia ne ovat?

Sittenpä vasta rupesinkin pohdiskelemaan miksi jotkut ammattikunnat ovat netissä näkyvissä ja osa ei.
Siis julkisella sektorilla toimivista.

Opettajat laitetaan nimellä nettiin.
Vaan ei lastentarhaopettajia.
Tai päiväkotien lastenhoitajia.
Yksityisen puolen lääkärit ovat netissä, vaan eivät julkisen sektorin. Sama heppu on päivällä salainen julkinen lääkäri ja illalla julkinen yksityinen.
Koulun terkkari on netissä, mutta ei terveyskeskuksen verenpaineenmittaaja.
Kaupunginorkesterin muusikko on julkinen ja näyttelijä myös, mutta vanhainkodin keittäjä on salainen.

Mikäköhän pointti siinäkin oikein mahtaa olla?
Ovatko julkisen puolen asiakkaat niin pahoja ja pelottavia että ei voi näkyä edes nimeä niistä työläisistä, jotka missäkin yksikössä toimivat?
Paitsi konserttiyleisö ja koululaiset eivät ole pahoja.
Mutta päiväkotilapset kyllä ovat.

Kyllä luulen että voi konserttiyleisökin olla pahaa jos buuaavat.