välinokoset

Perusviikonloppu takana. Perjantaina viikonloppu avautui suunnattomana mahdollisuuksien maana: voisin tehdä sitä-tätä-tuota tai ehkä niitä kaikkia. 

Hyvään perusviikonloppuun kuuluu kodin-, kissojen, parisuhteen ja teinien huoltoa, joutilaita aamukahveja ja yksinäinen hetki kameran kanssa lähi(ö)metsässä.
Perusviikonloppu on semmoisella tavalla hyvä, ettei ihan hirveästi harmita, vaikka sen aikana täytyy tehdä pikainen työkeikka.

Perusviikonlopun jäljiltä enimmäkseen hymyilyttää. 

*

Lauantain ohjelmaksi valikoitui energinen ja hyväntuulinen konsertti.
Konsertin jälkeen hraH intti kerran jos toisenkin haluavansa viedä rakkaan vaimonsa illalliselle. Minua ei jostain syystä ollenkaan huvittanut, harasin vastaan minkä kerkesin.
Sunnuntain työkeikalla ostin arpoja, ja voitin lahjakortin hyvään ravintolaan. Sanoin hraH:lle että eikö ollutkin hyvä ettei oltu huikentelevaisia, vaan nyt vasta mennään syömään.
Kyllä olin taas säästäväinen kelpo vaimo.

*







Olen keksinyt välinokosetunivaivaisen ei pitäisi nukkua päivisin, tiedän kyllä, mutta silti: välinokoset!

Välinokoset tarkoittaa sitä, että käperrytään pehmoislämpöisen fleeceaamutakin alias emon alle, pistetään höörluurit korville ja kuunnellaan ihanan syvä-äänisen Rula Lenskan lukemana Extra Virgin - Amongst the Olive Groves in Liguria. Ja sitten annetaan uninotkahduksen tulla jos tullakseen on.
Kyllä on elämä parempaa välinokosten jälkeen.
Ihan valtavan paljon parempaa.

Blogitunnustus

Ihana Tuula Oman kattonsa alta ilahdutti blogitunnustuksella - kiitos!

Tuulan luona Oman katon alla on aina yhtä virkistävää vierailla lukemassa elämästä ja erityisesti ihailemassa Tuulan levollisia, sielua hoitavia kuvia.



Homman ohjeet ovat seuraavat:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi


Aloitin bloggaamisen vuonna 2005 elämänkaarikirjoittamisen kurssin ohjaajan innostamana ja kannustamana. 
Suunnilleen kymmenen ensimmäistä kirjoitusta olivat harjoitustöitä kurssille tai kokoelmaa suurta kirjallista läpimurtoani varten tai jonkinmoista portfoliota.
Sitten blogimaailma vei mennessään.
Olen erikoistunut vanhoin blogitermein haircuttiin eli arkibloggaamiseen. 
En vain osaa olla kirjoittamatta.
Jonain päivänä vielä kirjoitan työkseni kunhan keksin mitä missä ja milloin.

Aloittelevalle bloggaajalle ohjeeksi:
vaikka jäljittely on toki imartelun korkein muoto, älä jäljittele suosikkejasi. Tee omalla tavallasi, omalla äänelläsi, ole uskollinen itsellesi.

Olen lukenut ja luen edelleen monenlaisia blogeja, erilaista aihealueista(sivupalkissa on vain murto-osa seuraamistani blogeista - ja kaipaan ihan älyttömästi blogiaikani alkuvuosilta monia kirjoittajia; Herkku, Matonen, Kehräsaaren Anni, Sukulaissielu, vain muutamia mainitakseni...)
Lukulistalleni on mahtunut tai mahtuu edelleen askartelua, puutarhaa, nukkekotia, sisustusta, ruuanlaittoa, perhettä, lifestyleä, eroa, aviota, matkailua, expat-elämää, vauvoja,lapsia, teinejä... 
Mikään kuva, tuote-esittely tai vuorovaikutteisuus ei pelasta blogia, jossa ei ole sydäntä mukana. Yhden asian blogien elämänkaari on lyhyt.

Kymmenen tunnustuksen jakaminen edelleen on yhtaikaa helppoa ja vaikeaa; helppoa, koska elämäntäyteisiä blogeja on vaikka kuinka, vaikeaa, koska osa heistä on jo tunnustuksen saanut:

Rva Kepponen on tunnustuksensa jo saanut, mutta silti.
Samoin ihana Elisa
Ja Pinkki.
Ja Helminainenkin.
Etnaa kiitän aivojeni aamujumpasta.
Jalkankulkuonnettomuuden Kukkis kertoo mainiota ruoka- ja kirjavinkkejä ja haircuttaa teiniarjesta.
Kirahvila on ollut valitettavan hiljainen viime aikoina.
Nollista ei vain voi olla fanittamatta.
Marjaanan Majassa on kodikasta.
Samoin Omapäisen arkeilijan luona.

Joko tuli kymmenen?

Heeeei, yksi tosi tärkeä meinasi unohtua: jos missä, niin Ameriikan ihmemaassa on elämää kerrakseen: Tahdon asiat!









kirje2



Hyvät halparuokalaiset,

valitan.
Perheenne ruuanlaittajaa on kohdannut lorvitauti elikkästen laiskuus.
Häntä ei huvita ensinkään käydä kaupassa, eikä miettiä teidän ahnaiden pikkumassukoidenne ruokintaa.

Tästä johtuen halparuokalan keittiössä tarjoillaan tänään:

1) pahaa jauhelihakeittoa - koska ette eilen olleet kotona syömässä sitä boloa, jota rakkaudella kokkasin. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siis bolon sopassa.

2) mautonta pastasalaattia - koska ette olleet eilen kotona syömässä sitä pastaa, joka oli tarjolla sen bolon kanssa, jota ette myöskään olleet syömässä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siis pastat pastasalaatissa.

3) ihan melkein syömäkelpoistamarjapuuroa - koska sitä nyt kumminkin syö edes kaksi kolmesta, ja sitä paitsi jos sitä jää jäljelle, voin ottaa sitä itse huomenna evääksi, koska se on aika hyvää kumminkin.

Hajotkaa siihen.
Niin.

Ja ihan muista syistä lopetan kaikki muutkin kotihommelit.


Lakkaan viikkaamasta pyykkejä, koska sukat hyökkäsivät kimppuuni.

Ja lakkaan kampaamasta lasteni kuontaloita, koska sain siinäkin ihan liikaa apuja



keskiäkäinen tsompi


havahduin yksi yö siihen että olen keskiäkäinen tsompi.

Mietin ensin yhtä asiaa ja sitten toista asiaa - ensin pridekulkueita ja sitten sukupuolivähemmistöjä yleensä - ja totesin, ettei taida olla yhtään semmoista asiaa tällä hetkellä olemassa, jonka puolesta tai jota vastaan lähtisin marssimaan.

Kyllä semmoinen laiskanpulskeus tekee ihmisestä keskiäkäisen tsompin ihan selvästi.

Olin vähän surullinen.
Olen kadottanut sisäisen ituhippini jonnekin maailman tuuliin ja olen hyvää vauhtia kuoppaamassa itseäni jonnekin keskiäkäisten tsompien hautuumaalle.


kissaeläin paheksuu tsompia

Semmoista se on - keskiäkäisyys - alkaa mukavuudentunnoissaan uskoa kansalaisaktivismin sijaan länsimaisen libraalidemokratian vaikuttamismahdollisuuksiin.


*

Yksi teineistä on menossa tänään johonkin eläviin kuviin; ehkä koulu tarjoaa sellaista vapaa-ajan hupia keskenkasvuisille tai jotain.
Kysyin, että mitä se on menossa katsomaan. Jotain italialaista taide-elokuvaa kuulemma.
Totesin, että minulla on vaikeuksia näiden eurooppalaisten taide-elokuvien kanssa.
Teini sai naurukohtauksen: eiksulla oo vaikeeta vähän kaikkien elokuvien kanssa?

Jouduin myöntämään.

hetken

tunnissa ehtii kävellä lähiöstä suureen maailmaan.



Ehtii ajatella monta ajatusta.

Ehtii murehtia ja lakata murehtimasta.



Ehtii saada kolme hyvää työideaa.

Ehtii lämmetä kunnolla.

Ehtii nähdä kauniita asioita.



Mitäpä siitä että kotona pyykit-tiskit-teinit-läksyt-laskut-kissat-pölyt-roskat-muut.




Tunnin ajan minulla oli ihan kaikki


arkipäivää

Ryhdistäydyin ja kuvasin elämästäni yhden kokonaisen arkipäivän. ikäänkuin se ketään kiinnostaisi

Kotiinpaluu tiistaisin on aina yhtä jännittävä. Tienoillamme tehdään jotain merkillistä putkistohommelia, joka on jatkunut jo viikkokausia. Tiistai on hirmu usein ollut vesi kokonaan poikki -päivä. Ikinä kotiintullessa ei tiedä, tuleeko vettä, ja jos tulee, minkä väristä se on.
Eilen  tuli yskähdellen ja oli pahan väristä.

Ikinä ei ole niin paha käsienpesuhätätilanne kuin sellaisena päivänä, jolloin vettä ei tule.
Miten kädet voivatkin juuri silloiin tuntua niin kähmäisiltä?
Miten voi muistaa varata juomavettä, kahvivettä ja pastavettä, mutta ei käsienpesuvettä?
Ja kuka käski keksiä juuri kalan juuri tälle tiistaille ruuaksi?
Todella kätevä idea.

Kodinhoidollisten episodien jälkeen lähdin kauppakeskukseen hakemaan finnijutskaa pätevyyteni äitinä on kyseenalaistettu, koska en useista pyynnöistä huolimatta ole tuonut sitä kaupasta.
Löysin finnijutskan ja pakottauduin syksyiselle kävelylenksalle.

Takaisin kotona romahdin sohvannurkkaan lukemaan ja kirjoittamaan wilmaviestejä, päivittämään kalenteria, maksamaan laskuja ja vastaanottamaan yleistä teinipaheksuntaa.
Ilta kääntyi paremmalle radalle tai pahemmalle; riippuu näkökulmasta yksi teineistä sai mieluisan puhelinsoiton: hän mahtui mukaan ryhmään, joka lähtee ensi kesänä Färsaarille tanssimaan.
Hyvästi Amsterdam, Barcelona tai mikä tahansa kahdenkeskinen aikuinen lomakohde.


töihin tepustellessa näkee kaikenmoista kiehtovaa


kähvellän työnantajalta sähköä

pittoreski asetelma

se on tätä koko päivän

ja vähän myös tätä

päivän kohokohta?
lihapullavuohenjuustosalaatti

kotiinlähtötunnelmissa


kotipihan orava pakeni
ennen kuin kamera virittyi

sapuskaa alati nälkäisille


salaattivaras pakeni kameravalvontaa 


risteyskohdassa: pakottauduin jatkamaan
pidemmän lenkin

ilta ehti pimetä kävelyn aikana
puiden pitsikuviot iltataivasta vasten: aina yhtä kauniita

penikat vaivaavat: lapsukainen jäähdyttelee

iltapala

illan aikana päättelin Fintiaanit


menuplään

Taannoinen jääkaappikriizi on pakottanut meidät - tai lähinnä kai minut - opiskelemaan uudenlaista ruokahuoltoa. 
Aiemmin kävin kaupassa kerran viikossa, latasin jääkaapin ja kuivakaapit ääriään myöden täyteen ja paheksuin itseäni syvästi, jos jouduin tekemään täydennysostoksia viikolla. 
Nykyisellään somaan pieneen, nukkekotikokoiseen jääkaappiin ei mahdu kahdeksaa tai kymmentä maitoa. 
Ei lihaksia koko viikon tarpeiksi.
Eikä kasviksia.
Muista oheistuotteista puhumattakaan.

Tämä on johtanut kierteeseen: ei ole mitään järkeä tehdä isoja viikko-ostoksia. 
Se johtaa väistämättä siihen, etten täydennä kuivatavarakaappia säännöllisesti, murehdin vain maitotilannetta. En siis leivo.
Sen lisäksi joudun turvautumaan työmatkan varrella oleviin kauppoihin, joiden valikoima on vaatimattomampi.
Se puolestaan on johtanut siihen, että ruokalistasuunnitteluni onnahtelee.
Mikä - täysin omituisesti - johtaa siihen, että tunnen olevani todellinen marttaemäntä rynnistäessäni työpäivän jäljiltä sopivasti matkan varrella olevaan kauppaan vailla mitään kelvollista suunnitelmaa.



Eilen tursuilin tarmokasta kodinhoidollista ylienergiaa ja laukkasin ruokalistani kanssa pitkin pikkumarketin käytäviä.
Alkaneen viikon kiikkerä menuplään:

ma - lihapullat ja muusi. Osa syötiin, osa pulleroisista meni pakastimeen, muutama jäi tiistaille jämäruuaksi sille, joka joutuu lähtemään epätavallisen aikaisin rientoihinsa. Ja muutaman otin evääksi. (oletteko ikinä testanneet lihapulla-vuohenjuustosalaattia? minä olen, kohta)

ti - kalaa perunapedillä, tai jotain sinnepäin. Minulla on fisu, smetanaa, tuorejuustoa ja sitruunaa. Ja perunasipulipeti. Katsotaan mitä niistä kehittyy

ke - bataattiperunaporokiusaus - muurikkalastun tilalla kylmäsavurouhe, kermalisää ei välttämättä tarvita


reservissä on lisäksi valmiita kasvispihvejä, pakastimessa on niitä lihapulleroisia ja jotain kasvispulleroisia myös. 
Ja jos olen ahkeralla tuulella, saatan kokkailla marjapuuroa tai vaikka rahkaa jälkkäriksi.

Ehkä tällä suunnitelmalla saadaan alati nälkäiset pidettyä kurissa.


*

ps. kanasuikaleet menevät kissojen suihin.

eläimellinen weekly

Lainaan Ihanalta Elisalta Weekly Reportin.

Niin että heipsuliveissis kaikille, kulunut viikko oli eläimellinen.


Maanantaina alkoi potea Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Rönäperän ja muiden vähäisempien maiden Prinsessa Arwen. Luonnollisestikaan emme saaneet aikaa omalle eläinlääkärille, vaan piti mennä päivystykseen (grr). HKK Rönäperän prinsessa kärsi nk. umpitaudista. Lääkkeeksi parafiiniöljyä. 
Kissa haisi pahalle ja oli öljyinen sekä edestä että takaa. Ja mökötti.




Tiistaina neiti Elma Pesonen vieraili suunnitellusti eläinlääkäritädin vastaanotolla. Siitä tuli sukupuolineutraali. Tai ainakin pentukuumeeseen kykenemätön.
Elma Pesosta ei paljoa haalari tahi haava haittaa.
Mutta HKK Rönäperän Prinsessa totesi, että täällähän ei mitään kalsaripellejä katsella. 
Se alkoi rähistä ja mököttää entistäkin enemmän.
Kissalaumassa saavutettu hauras lähestulkoon ystävyys katosi samoin tein.


Purin kissastressiä kävelemällä. 
Tunnissa ehtii murehtia kaikki murheet ja kävellä itsensä lämpimäksi.

Perjantaina pidin saldovapaita.
Neiti Pesonen kävi eläinlääkäriasemalla haavantarkistuksessa. 
HKK Rönäperän Prinsessa sai taas angstikohtauksen. Parissa päivässä saavutettu hauras rauha mureni taas.
Tällä kertaa pakenin stressiä shoppailukierrokselle siskon kanssa.
En löytänyt mitään ostamisen arvoista.

Lauantaina päätin olla tarmokas.
Aloitimme päivämme kissanpesupuuhalla. 



HKK Rönäperän prinsessa pääsi kuumaan kylpyyn ja turkinselvittelyyn.
Pelkäsin pahinta.
Mitä vielä, HKK olikin vain ollut pesua vailla.

suihkuvuoroa odottelemassa

Kylppäristä vapautui itseriittoisen tyyni ja Erittäin Hyvä Kissaeläin, joka ei mököttänyt yhtään ja oli taas melkein väleissä koko maailman ja sen typerän kalsaripellen kanssa.

Omassa itsetyytyväisyydessäni päätin unohtaa kaikki muut kodinhoidolliset toimenpiteet, lähdimme hraH:n kanssa kaupungille. 
Minä olin menossa ostamaan kaurapuuroaineksia ja hakemaan kirjastosta lukemista.
HraH vei minut takkiostoksille.
Yritin venkuloida vastaan, eihän se alelaarista löytynyt takkini ole kuin kymmenen tai viisitoista vuotta vanha, ihan on toimiva vielä. HraH totesi, että tätä takkia on yritetty hankkia kohta kaksi vuotta, jupinat pois.




Sitten se vei minut irlantilaiselle kahville, jonka jälkeen olin sitä mieltä että tarvitsen myös päähineen, kengät ja muutamia muita juttuja. 
Meinasivat unohtua kaurapuurot kokonaan.


Ja koko lopun viikonloppua olenkin sitten vain lukenut tai ottanut välinokosia, mitä nyt välillä kävimme vähän ulkomaailmassa että sain patsastella uudessa takissani.

Semmoinen oli viime viikko.

kirje

Rakas Leelia tai Uma tai Annelitempakka tai kuka nyt ikinä työvuorossa onkaan,

Kun minä luulen että minusta on tullut keskiäkäinen.
Sen huomaa siitä että söpöt miehet pojat telkkarissa ja urheiluruudussa ja elävissä kuvissa ovat ruvenneet näyttämään hirmu nuorilta tai ainakin nuoremmilta kuin minä.
Ja kaikki entiset luokkakaverit ovat valahtaneet paitsi minä.

Mutta kun ei tunnu siltä.
Vaan tuntuu teiniltä.


Että onko se ihan normaalia keskiäkäisyyttä että viiden minuutin sisään voi olla ensin riehakkaan riemukas, sitten ahdistuneen angstinen, sen jälkeen mielettömän raivoissaan ja sitten ihan tuhannen rakastunut niin että onko se normaalia?




Kun ei meinaa minulla pää pysyä mukana tässä tunnevirrassa ja vatsassa lepattaa joko ilo, raivo, huoli tahi rakkaus ihan koko ajan enkä tiedä enää että mikä lepatus siellä lepattaa ja pitääkö iloita, raivota vai stressata ja se se vasta stressaavaa onkin.

Ja kun sitten vielä enimmäkseen olen raivonnut ja varsinkin aika usein stressannut vähän niin kuin ilman syytä ja olisi kivampaa olla vain hyvällä tuulella niin millä sen saisi pysymään vähän pidempään ja taajempaan kuin ne muut lepatukset?


t. yks keskiäkäinen vaan

peeäs. kyllä on rillit ihan hyvä keksintö ja ei tullut pussaamisesta raskaaksi. sen olen huomannut.

peeäs2. äidit on aina oikeessa. senkin olen huomannut. minä ainakin olen.






viikonlopun jäljiltä

viikonlopun paras:

Olimme teinien kanssa teatterissa (kiitos äiti!)
Kävimme porukalla Isosiskon vaatimuksesta toivomuksesta  ja suosituksesta katsomassa Robin Hoodin sydämen Turun kaupunginteatterissa.

Robin Hoodin sydän on hyvätempoinen, tiivistunnelmainen ja kekseliäästi lavastettu näytelmä. Pääosissa salskeita nuoria sankareita, varsinkin toisella puoliajalla oli näyttäviä ja tyylikkäitä taistelukohtauksia, ja kaikenkaikkiaan iltaan mahtui riittävästi drama- ja romantiikkaa.  
Heikompi juttu oli se, että luulin kuten äitinikin meneväni katsomaan musikaalia, tai edes musiikkinäytelmää. Eivät laulaneet, eivät nuotin nuottiakaan.

Yhdessä tyttöjen kanssa fanitimme hyytävän kepeää prinssi Juhanaa (Miska Kaukonen), Robin Hoodia (Markus Järvenpää) ja näyttäviä Oula Kitin koreografisoimia taistelukohtauksia. 

Ikiaikaiset sankaritarinat puhuttelevat aina. 
Varsinkin teinityttöjä. ne haluavat molemmat mennä katsomaan sen vielä uudestaan, ja sen jälkeen luultavasti taas uudestaan.
Yritin väittää että teatterikokemus on ainutlaatuinen kertarykäisy. Minut äänestettiin kumoon.

Isoveli osasi kertoa että keskiaikaisista englantilaisista oikeudenkäyntipöytäkirjoista löytyy toistuvasti merkintä lainsuojattomasta Robber Hodesta, jota pidetään kuulemma sekä legendan alkulähteenä että yleisnimenä sekalaisille metsärosvoille.

Muistin taas, että tykkään teatterista.

Isosisko haluaisi nähdä ensi kaudella uuteen teatterirakennukseen ensi-iltaan tulevan Seitsemän veljeksen. Mieluiten kuulemma ensi-illassa.


kaupunki on toisinaan kaunis

Viikonlopun oma hetki: jokirannassa ja kirjastolla


Viikonlopun stressi: kissaeläimet.
Alkavalla viikolla Elmalla on suunnitellusti tärskyt eläinlääkäritädin kanssa, ettei iske pentukuume. 
Stressi.
Myös Viiru on menossa sovitusti tärskyille eläinlääkäritädin kanssa, turkinhoidollisista syistä. 
Stressi.
Arppu oireilee omituisesti omiaan. Ehkä sillekin tarvitaan tärskyt eläinlääkäritädin kanssa.
Stressi.

tytsit samassa kuvassa

kerrostalokyttääjät Arppu ja Viiru

viikonlopun tätä ei voi kertoa
tositeevee"tähti" (?) melkein pilasi hottideittini hraH:n kanssa.

keskiviikkoketutus

Tänä aamuna meinasi usko loppua ihan kokonaan.

Heräsin unesta, jossa olin saanut kotiin kirjallisen virallisen varoituksen viralliselta työnvalvontaviranomaiselta (?!!) huonosta työasenteesta. Olin siinä unessa sanonut että hesari on tylsä lehti ja että kannattaa sen sijaan fanittaa minua. Se on merkki huonosta työasenteesta.  
Aina hyvä lähtökohta työpäivään.

Tosielämässä  olemme yhden teinin kanssa jatkuvassa kommunikaatiokatkoksessa. 
Sanonpa asiat kuinka tahansa, sanon ne väärällä kiertellä. Yritin koko eilisen illan kammeta sitä ulos joko yksin tai kanssani ja sen jälkeen tekemään jotain luovaa joko yksin tai kanssani. 
Ei. Ei. Ei-ei-ei.
Hyvin myöhään illalla se alkoi mököttää minulle, kun se ei ollut ulkoillut yhtään, eikä tehnyt mitään luovaa, vaikka se on niin kivaa.
Aamulla yritin hahmottaa tulevan päivän koettelemuksia ja ohjelmaa. Teini ilmoitti: sen ruuan on parasta olla valmiina kun tuun.
Juupajuu ja jee. hyvää palvelusväkeä on niin vaikea saada nykyään.

Näitä pohtiessani meinasin aamuni iloksi vajota yleiseen kriiziin ja alemmuuskompleksiin: mikskaikkimuutjamäenkoskaan.




vinkkivitonen: kuinka selviytyä

1. löydä pelastustie



2-5. kulje sitä.




Olen viime iltoina istunut sohvannurkassa tai pöydän vieressä riipustelemassa ja raapustelemassa. aina sä piirtelet kommentoi nuoriso.

Luovuuden voimat jyllertävät. Edes pienesti.

Tänään koko lauma on omissa liesuissaan. 
Ajattelin mennä pitkälle kävelylle. 
Tai pyöräilylle.
Ulos joka tapauksessa.








viikonloppurapo

Tunnollisen laifstailbloggerin tavoin olin ajatellut kirjoittaa sivistyneen ja kultturellin raportin kirjamessuista, kiehtovista ihmisistä, mieltä ylentävistä esitelmistä ja elämää suuremmista vaikutteista, joista nautiskelin yhden riemullisen iltapäivän aikana.

No, koska elämäni on enimmäkseen ihan vain laif ja without any stail, tulee vähän ohkaisempi rapo.

Ja kuten tavallista, kriiziäkin pukkasi.
Sen episodin jälkeen, johon liittyi suklaata ja kengännauhoja ja tuima portinvartija älkää edes kysykö pääsin sentään messuille asti.


bongasin ainakin yhden kultturellin persoonan

Muistin heti sisäänpäästyäni, etten pysty hetkeksikään keskittymään esitelmiin tai kultturelleihin henkilöihin, koska meteli. miten senkin voi joka kerta unohtaa?


messuahdistuksessa muistin taas
että hiljaisuus on parempi kuin meteli

Päädyin siis vaeltelemaan ympäriinsä vailla sen kummempaa kultturellia ja sivistävää suunnitelmaa. 

Kahdesta kirjasta haaveilin, toisen olin tilannut kustantajan standille valmiiksi, toista en uskonut edes löytävänikään, koska en ollut varma onko sellaista olemassakaan. Hyvä ystäväni on menossa naimisiin ja kaipasin hauskoja avio-ohjeita lauantain polttari-iltaa varten; aina ajoissa liikkeellä - eläköön prokrastinaatio! 
Lähdin siis messuilta etsimään kirjaa, jollaisen olemassaolo ylipäätään oli epävarmaa ja mietin, että tuurilla saattaisi antikkapuolelta ehkä löytyä jotain vähän sinnepäin.


Mitä vielä: suunnilleen ensimmäisessä kojussa oli näinkin vetävä opus tarjolla.

Messuilta jo kotiuduttuamme palauttelin hraH:n mieliin tärkeitä ohjeita avio-onnen ylläpitämiseksi. 
Taloudessamme suurimmat keskustelut nousivat miehelle osoitetuista pikkumaisista ohjeista: älä teroita kyniäsi olohuoneen matolle; älä harjoittele tuuban soittoa olohuoneessa.

Itse kannatin lämpimästi kantaa älä estä miestäsi ostamasta moottoripyörää, vaadi häntä sen sijaan hankkimaan siihen myös sivuvaunu. Melko osuvana pidin myös ohjetta älä anna miehesi käyttää ruohonvihreitä sukkia liilan solmion kanssa.

huomionarvoista opuksessa on se että
jokikinen ohje alkaa sanalla ÄLÄ

Työmaalla on viime päivinä pukannut keskusteluja herättäviä asioita. Kesken messuhässäkän soitti ylempi esimies, piti vähän puida asioita. se siitä rentoutumisesta, vaikka puhelusta jäikin hyvä mieli ja sellainen olo että asia nyt rauhoittuu, ratkeaa ja saa uuden suunnan.

Kun hraH vapautui omalta verstaaltaan, ilmiintyi hänkin messuille. 
Fanitimme yhdessä työviikon jäljiltä lämpimästi suosikkipanimomme tuotteita; Pirskettä haetaan varastoon heti, kun se myyntiin ilmestyy.


pirske by Mathildedal
Lauantai oli kodinhoidollinen päivä, tunnetaan myös nimellä tilitulitilimeni.
Täydensimme kaikki järkevästi täydennettävissä olevat varastot: nyt on kissanruokaa,  kaurahiutaleita ja gerbiilinpuruja  toivottavasti eivät mene sekaisin yllinkyllin. Tai ainakin edes hetkeksi.


kissanruokavarasto on täytetty
kissojen mielestä olen niuho, koska palvelu ei
siltikään pelaa yhtään sen paremmin

Lauantai jatkui häähumuisen askartelun, naurun ja iloisten keskustelujen siivittämänä ja huipentui sivistyneeseen illalliseen hyvässä rouvaseurassa.
Epäilin hyödyllisyyttäni hääaskartelurintamalla: arvelin että onnistun liimaamaan itseni kiinni vessapaperirullaan ja sen jälkeen luultavasti sirottelen päälleni glitteriä - onneksi kuitenkin löytyi tehtävä vähän vaatimattomammille taidoillekin.


Kuvittelenko vain, vai onko tämä syksy poikkeuksellisen värikylläinen? 
Puut hehkuvat punaista ja oranssia, pähkinät ovat syvän ruskeita, marjat tummanpunaisia. 
Silmät syövät maisemaa, sielu lepää.










uusi viikko alkaa, muistikirjan aukeama on vielä melkein tyhjä


ps. 1111 teksti tällä blogialustalla. Jee.