väliaikaista kaikki on vaan?

olotila odottaa lattiaheppua



Olen ihan harmistunut, koska remppaheikit ovat kasanneet kaikki työkalunsa ja ties mitkä myrkkynsä pastakeittiööni. Ja tukkineet kaikki jo melkein käyttökelpoiset huoneet kaikella sellaisella minkä minun mielestäni olisi voinut laittaa suoraan paikalleen.
Mieslogiikka! Sen sijaan että nostaisi pesukoneen paikalleen, nostetaan siihen tilalle jättikokoinen jääkaappi.


Kirjahylly on pystyssä mutta ei kuvattavissa, sen tiellä on joku aparaatti ja vyöry muuta työmaaromua. Huone oli eiliseen asti asumakunnossa.
Kirjahyllyn pystytyksen jälkeen roinan määrä väheni murto-osaansa. 
Samalla sinnillä kaapitin melkein puolet keittiötavaroista. Pari laatikkoa sitä puolta vielä purkamatta.
Vaatteet ovat paikoillaan.


Lattiaheppu tulee tänään. En pääse neljään päivään tekemään yhtään mitään.
Olin ajatellut kaapittaa viimeisiä isompia asioita, mutta en pääse tarvittaviin kaappeihin saati tavaroihin käsiksi koska a) jääkaappi ja b) sähköjohdot. Ja viime kädessä tietysti c) koska lattiaheppu ja hänen hitaasti kuivuvat myrkkynsä.

Tyhjentämättä on lähinnä astia-, hygienia- ja lelupuolta.

pastakeittiön uudet keittiöhärpäkkeet?

aula

Jo ammoin havaitsemamme ystävät - herrasväki Psykedeelinen - on tehnyt tihujaan myös sähköpuolella. Sähkömies teki kunnioitettavan mittaisen työpäivän ja oli lähtiessään varsin hikoilevainen.
Mutta toiveikas ja sitä mieltä että maanantaina...

Meillä on myös toimiva vessa ja juokseva vesi. (ei mikään itsestäänselvyys kaikkien putkiohareiden jälkeen!)
Rakastuin ahtaaseen vessaamme. (jota en pääse kuvaamaan koska sähköjohdot)

En oikein tiedä, onko parempi olla yltiöpessimisti vai -optimisti.
Siksi olen raivostuttavalla tavalla vuorotellen kumpaakin ja hämmennän välitöntä lähipiiriä salamannopeilla mielialanmuutoksilla.
Odottaminen ei selvästikään ole minun juttuni. 
Tai kärsivällisyys.
Remppaheikit ihan varmasti eivät ole minun juttuni. 


*
Päätin että vietän aktiivilomaa.
Olen käynyt uimassa ja kiipeilemässä ja kerran puntilla. Kaikkina muina päivinä aktiivi on koostunut lähinnä raivonpäisestä kävelystä milloin mihinkin. Yleensä jonkun melkoisen suuren kantamuksen kanssa.

Yleisessä turhautuneisuudessani rupesin virkkaamaan jotain jämälangoista.
Kohta joudun ostamaan lisää jämälankoja.

4 kommenttia:

  1. Tarkoittaa siis neljä päivää pakollista lomailua, kuulostaa hyvältä ja tarpeelliselta! Meillä EHKÄ tänään keittiö valmistuu, valaistusta lukuunottamatta. Vappuna aloitettiin. Teilläkin näyttää kyllä jo lupaavalta, hiljaa hyvä tulee. Voimia kaiken keskelle! Remontti tekee meistä zen-ihmisiä, tai hermoheikkoja, en ole kaikkina päivinä ihan varma.

    VastaaPoista
  2. Onpa kivanoloinen laatta tuolla keittiössä väritykseltään.

    Rasittavaa, tuumaan ma. Tuosta kaikesta. Remppaheikit ja aikataulut ovat sellainen yhdistelmä,että välillä vaan lähtee järki,kun ne ei natsaa mitenkään yhteen.

    Toivottavasti jälki on hyvää. Tarkkaa,ja selviätte ilman reklamaatioita.

    Miten muuten otat tuon kotitalousvähennyksen? otatko sen verohelpotuksena, vai liitätkö sen vasta veroilmoitukseen, ja otst sitten palautuksina?
    Ihan vainmielenkiinnosta kyselen.

    Ja ole tarkkana laskujen kanssa, ja laskutuksen kanssa.
    Muistaakseni isoa könttälaskua ei voi jakaa kahden ihmisen vähennyksiin. Eli jos on yksi lasku, joka on vaikka 4000e, iin se menee toiselle ,eikä voi jyvittää toiselle. Pitää olla omat fyysiset laskut olemassa. Eli kaksi kahden tonnin laskua. Olenpa sekava..
    Tajusitko mitään??

    Joku hämäryys tuossa oli,sellainen tyhmä porsaanreikä, joka mahdollisti taas sen,että verottaja sai suuremman hyödyn. Niin aina.

    Aktiiviloma kuulostaa kadehdittavalta, niin kadehdittavalta! <3

    Paukkuja tuohon rutistukseen. JOs olisin likempänä, tulisin puolestasi komentelemaan remppamiehiä!

    Viikonloppuja.

    vintti

    VastaaPoista
  3. Fredrika: onpa teilläkin venynyt! Vappuna aloitimme mekin, ja vielä riittää puuhaa...
    Ehkä meistä tulee zen-valaistuneita hermoheikkoja?

    Vintti: jälki on viimeisen päälle, ainakin niissä kohdissa, joita olen sillä silmällä katsonut.
    Se tosin harmittaa että seiniin on tullut paljon paikon tarvetta. Toivottavasti lattia säästyy.
    Veroedut takakäteen.

    VastaaPoista
  4. Teuvon Kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesän jatkoa.
    www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista