loma.

loma!
lomaloma!
lomalomaloma!

Silkasta lomanodotuksen ilosta meinasin nukkua pommiin: tähän asti olen kaikkina aamuina herännyt ilman herätyskelloa kissanmourunnan aikoihin, ja joka tapauksessa niin aikaisin, että olen ollut verstaalla tuntia aikaisemmin kuin kouluvuoden aikana.

Verstaalla on jo monta päivää ollut hiljaisempaa. Nakuttelen tänään verkalleen hommat järjestykseen, ruokkoan pöytäni ja vetäydyn pelipaikoilta.
Menen kirjastoon lainaamaan juhannus-horge-sangria-maailmaan sopivaa luettavaa.
Menen sisustuskauppaan ostamaan ihanuuksia.
Menen kahvinkeitinkauppaan valitsemaan kahvinkeitintä.
Menen herkkukauppaan ostamaan kauhukolmikolle juhannus-horge-herkkuja.
Ja sitten vain olen.
Eikun Olen. Isolla alkukirjaimella.

*
HraHakkarainen laahasi minut eilen punttisalille.
Muistini mukaan olen ollut salilla viimeksi ennen kuin Isoveli on saanut alkunsa, vaatimattomat nelisentoista vuotta sitten. (silloin minulla !?! oli kuukausikortti??!!)

Personaltrainerini hraH oli fiksu ja antoi vain keppijumppa- ja venyttelyohjeita ja pisti seisomaan tasapainolaudalle. Suorastaan kielsi menemästä härpäkkeisiin, jotka joka tapauksessa ahdistavat kun niistä tulee mieleen inkvisitio. ("nobody expects the Spanish inquisition!")

Personalkehoni on nyt miellyttävällä tavalla lämmin ja venynyt, teki hyvää.
Saatan harkita uudelleenmenoa.
 *

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa ja juhannusta :) nauroin itsekseni ääneen tuota pientä kommenttia, sama tuli mullekin mieleen sanasta inkvisitio. Siitä tulee aina yhtä hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  2. Vau! Sä olet ryhtynyt Urheilijaksi ja kenties siirtynyt sille epämukavuusalueellesi :)

    Ihanaa lomaa. Ihanaa remonttia. Toivon että PIAN pääsette uuteen kotiin ja saan nähdä postauksia valööreistä ja je ehkä jopa punaviinitahroista seinillä. Tai jotain.

    Hyvää juhannusta!

    pinkki

    VastaaPoista