melkein nonnan keittiössä

tämä viikko on mennyt nopeasti!

Moneen päivään en ole ehtinyt keskittyä ruuanlaittoon tai mihinkään muuhunkaan sellaiseen, johon kunnon äidit (tm) keskittyvät. Eilen sentään oli päivän ja illan välillä sen verran tyhjää tilaa, että ehdin keittiöön kalistelemaan kattiloita ja pyörittelemään pannuja - muuten melkein koko viikko onkin mennyt epätoivoisilla pikaruokaviritelmillä (kananuudeliwokkia, munakasta ja sieniä...!)

Ihan en vieläkään revennyt nonnan keittiön tasolle, mutta sentään jo vähän sinnepäin. (kiitos kuvasta Pinkki! Tässä on sen oikea paikka, juuri nyt.)
Pastakeittiössä syntyi eilen muheva ja kermainen kasvispaistos vegetaareille, katkarapurisottoa herkkusuille, pakastimesta kaivettu kanapasta kaiken varalta, perunaa nirsoille sekä kaalisalaatti ja rieskoja kyytipojaksi.

Kuola vain valui poskenpieliä pitkin kun nuuskuttelin tuoksuja ja katoin hyristen ja hymisten pöytää.
Yksi lapsista söi kaksi lautasellista risottoa ja kohtalaisen annoksen kaalisalaattia. Toinen lapsi närvi vähän perunankulmaa, nuolaisi rieskaa ja pyöritteli kasvispaistosta lautasellaan. Kolmas nuoleskeli vähän perunaa, haisteli rieskaa ja itki.

Että sellainen nonna!
Totuuden nimissä on puolustettava lapsia sillä, että numerot kaksi ja kolme olivat syöneet tuhdin (joskin kovin epäterveellisen) välipalan. (ja itkun syykin oli muualla kuin ruuassani; lähinnä siinä että olen yleisesti ottaen ilkeä ja ikävä ihminen)
Mutta sittenkin.
Lohduttauduin illemmalla sillä, että kaikki iltapalapöytään katettu katosi (mm. kattilallinen riisipuuroa).

Viikon pikaruokakriisiepisodeista (eikö olekin hieno sana!) viisastuneena päätin, että rupean tekemään aina jotain pientä varastoon pakastimeen. Rustasin oikein muistilistan seinänpieleen: pakastimessa valmiina ja pakastimessa raaka-aineita.
Viikolla kävi nimittäin pariinkin otteeseen niin, että olin aliarvioinut päivän pituuden ja yliarvioinut keittiöni ruuanvalmistuskapasiteetin. (miten ravintoloissa pystytään mitenkään tuottamaan tavaraa pöytään alle vartissa? ja miten formuloiden renkaat pystytään vaihtamaan kolmessa sekunnissa, en ymmärrä?)
Nyt on sitten sekin homma hanskassa. Listan mukaan pakastimessa on: suklaaleivoksia, runebergintorttuja, pussillinen sämpylöitä. Raaka-ainepuolelta löytyy erilaisia kasvis- ja marjapakasteita. Kyllä niin kiljuvat lapset ilosta kun supernonna kaivaa ruokapöytään pääruuaksi jäiset suklaaleivokset ja jälkkäriksi jäiset ruuneperit. Viileähköt sämpylät syödään iltapalaksi.

tulevan viikon ruokasuunnitelmaa - niissä toiveissa ettei tarvitse turvautua pakastimen antimiin
pe - roskaruoka + katkarapurisoton jämät
la+su - kalkkunarulla, kuhaa
su+ma - lasagne (kanajauhiksesta)
ma+ti - lasagne, kanacouscous
ke - pastaa, kalakastiketta /kalakeitto

jälkkäreinä hedelmä- ja marjalautasia, marjakiisseliä.

1 kommentti:

  1. Meillä selvitään ruuanlaitotta ilmeisesti koko viikonloppu. Ainoastaan kuopuksella on nälkä. Vatsatauti on jatkanut kulkuaan ja muilla se ilmenee vain kovana kipuna. Eilen meillä syötiin koko päivänä muutama pala leipää ja pari banaania.

    VastaaPoista