kaffekriisi

Kahvinkeittelijä alkoi oikutella.
Pistin melkein kaikki kotihärpäkkeet uusiksi keittiörempan yhteydessä. Ostin sievän pienen muutaman kupin keittelijän, kun kumpikaan meistä ei ole mikään kova kahvinjuoja. Ja nyt se mokoma, melkein uusi kyökkipiika pissii alleen. Olen käännellyt ja väännellyt ja puhdistanut ja tutkinut aparaattia enkä ole löytänyt sen pahemmin vuotokohtaa kuin -syytäkään.
Kerta kerran jälkeen lätäkkö syvenee ja levenee. Yksi kaunis päivä menen ottamaan kahvia ja palaan pöydän ääreen tukka kikkurassa ja sähkönhaisu sormissani.

Kiertelin eilen kaupoilla tutkimassa keittelijävalikoimaa.
Isänpäivän kunniaksi on näytille nostettu satajayksi hienoa kahviasemaa (ei -keitintä!), joissa on kaikenlaisia upeita kromiltakiiltäviä vipuja ja vipstaakeja ja hanikoita enemmän kuin harrikassa. Tämän päivän tossun alle jyrätyn miehen ikioma kotiharrikka, hintaa vaatimaton tonni. Mutta kun istutat oman kahvipuun parvekkeelle, voit nauttia ihan kokonaan itsetekemästäsi kahvista.
Jos vaan löydät sen oikean vivun josta nykäistä.
Ei olisi slow, mutta ehdottomasti olisi laifstail. (meiltä puuttuu molemmat, sekä slow että laifstail!)

Keitinpuolelta oli tarjolla rumarumaruma mokkamaasteri, jollaista en suurin surminkaan haluaisi pastakeittiööni. Se näyttää suurtalouskeittimeltä, suoraan kuuskytluvulta.
Jossain hanikoiden ja mokkamaasterien takana saattoi olla piilossa pari muovirimpulaa, eivät kovin kalliita, eivätkä taatustikaan sen toimivampia kuin nykyinen pissiliisa.
Kyllä niin ihmistä rangaistaan. Pitää valita joko ruma mokkamaasteri tai sitten hanikkaharrikka.
Ihan joka päivä en raaski mutterikahvia keitellä (meillä on sellainen italialainen pannu!), kun se jotenkin kadottaa juhlantunnun siitä mutterikahvin tummasta mausta.

Kyllä on kriisit ihmisellä.
Että ottaako laifstailin vaiko suurtalouskeittiön.
Laifstailissa voisi olla ideaa. Sitten voisin leuhkia, että aamuisin keittiössä tuoksuu vastapaahdettu omatekoinen kahvi ja lasissa vierellä on tuoretta itsepuristettua appelsiinimehua.

Kohta poimimme appelsiinitkin omista puista. Kasvitaudin valtaamat versot ovat jo liki kymmensenttisiä.
Kyllä sitten olette varmasti kateellisia - niin!

6 kommenttia:

  1. Luetko meilisi, ja vastaat hetimmiten..


    vintti

    VastaaPoista
  2. Hanki nyt ainakin ensi hätään sellainen sähköinen kahvimylly, jotta voit jauhaa papusi itse (appelsiineja odotellessa). Minä en ainakaan suostuisi muunlaista kahvia juomaan.

    No ei vaiskaan. Ostin kesällä mokkamaasterin joka keittää suoraan termokseen. Eipähän tartte enää kotioloissa olla montaa kertaa päivässä kahvia keittämässä :)

    VastaaPoista
  3. minulla on sellainen parikymppiä maksanut muovirimpula - perusmalli - joka on pelannut ihan hyvin jo viisi vuotta. josko sinun pissiliisasi on vain maanantaikappale?
    en halua termaria, kun pyrin satsaamaan kahvin laatuun (halvalla keittimellä). hyvistä pavuista tuoretta ja vahvaa.
    makuasia.
    -kaisa

    VastaaPoista
  4. Kyllä nyt sattuu rintaan...

    VastaaPoista
  5. Kyllä on tosiaan paha kriisi! :D

    Me päädyimme suurtalousmokkamaasteriin (hieno sana), koska se oli ainoa "taviskeitin" joka pärjästi kahvihifistelijöiden kaffepannutestissä ja vieläpä hyvin. Rumahan se on kuin mikä, mutta sumppi eroaa kyllä normipannusta, jollei siis verrata niihin hifijuttuihin.

    VastaaPoista
  6. nyt se pahuksen keitin sylki jo osan kahvistakin pitkin...voi mokkamaasteri sentään!

    -m-

    VastaaPoista