valivalivali

mistäs tänään valittaisi?
Luin eilen kaksi ihan tyhmää kirjaa, ja valvoin kamalan kauan kun halusin saada sen toisen loppuun. Ja nyt sitten tietysti väsyttää ja harmittaa.
Kannattiko niin tyhmän opuksen takia edes valvoa?
Ja lopun yötä vissiin ulvoin kuuta, kun on sellainen olo etten ole silmiäni ummistanut. Vaikka kai sitten ummistin, kun kerran aamulla kuitenkin heräsin.
Verstaskahvi on pahaa, hraHakkarainen on isovanhempiensa mökillä ja minulla on sittenkin vielä yksi kokous vaikka luulin ettei ole.
Niskaa jumittaa, kädet keräävät nestettä, enkä ehdi lenkille vaikka tekisi mieli.
Ei kyllä edes tee mieli.
Ei ole mitään kivaa tekemistä, kun olen koko alkuviikon tehnyt ihan kamalan tunnollisesti töitä. Jäljellä on vaan sellaista tyhmää mitä ei huvita tehdä.

Ja pyöräilyä inhoan.
IN-HO-AN.
Se vasta tyhmää onkin.
Aina on vastatuuli ja ylämäki ja kumi löysällä. Ja etukorissa kuusi litraa maitoa, tarakalla kassillinen kirjoja ja sangassa roikkuu pottusäkki. Kieli vyön alla sitä sotkee ja sotkee eikä se saaplarin rakkine etene minnekään vaan nuojuu tien laidalta toiselle siinä vastatuulisessa ylämäessä ja suonikohjuiset mummelit menevät ihan heittämällä ohi ja tuhisevat mennessään.

Ja sitten vielä inhoan lehtimyyjiä. Ihan kaiken varalta vain.
Vaikka ne ovat kyllä olleet poikkeuksellisen asiallisia viime aikoina.

3 kommenttia:

  1. Aivan, kuin olisin lukenut pikkusiskon kuulumisia :)

    VastaaPoista
  2. Kertakaikkisen ihailtavan paneutunutta valitusta! Kun valitetaan niin valitetaan kunnolla. Ja minäkin vihaan pyöräilyä.

    En ole aiemmin kommentoinut, mutta olen käynyt muutaman kerran blogissasi ja tykkään kovin tyylistäsi kirjoittaa! Iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista