ylevää demokratiaa

Tänä vuonna vietetään eurooppalaista vapaaehtoistoiminnan vuotta.

Teemavuoden tarkoituksena on osoittaa että vapaaehtoistoiminta on "yksi aktiivisen kansalaisuuden ja demokratian tuntomerkkejä"
Niin on ylevää ja juhlavaa.

Oma suhteeni vapaaehtoistoimintaan on outo.
Sanasta itsestään minulle tulee mieleen lähinnä joku joka taluttaa mummoja kadun yli tai menee kodittomien kissojen hoitolaan silittelemään kissanpentuja tai jotain muuta sellaista huolenpidollista ja herkkää ja pyyteetöntä.

Yhtään en eilen tuntenut itseäni aktiiviseksi kansalaiseksi ja demokraatiksi kun päivystin vanhempainyhdistyksen kaffetta-ja-pullaa tiskillä koululla.
Enkä liioin kun ilmoittauduin ovivahdiksi Isosiskon seuran tapahtumaan.
Tai kun pohdiskelen että mitäs ovelaa tekemistä tällä kertaa keksisin mummopiirilleni.
Lähinnä olen tuskastunut ja puolihuolimaton.
Mutta vapaahtoistoimintaahan tuo kaikki on, mitä suurimmassa määrin. Minä vain suhtaudun oudosti noihin omiin juttuihini, vähän niihin kuin velvollisuuksiin, että tehdään kun nyt kerran pyydettiin. Aina haluaisin tehdä vielä vähän paremmin ja huolellisemmin. Ja kokea sitä pyyteetöntä demokraattista ylevöitymistä siitä että teen vapaaehtoistyötä.
En kokenut ylevää aktiivisen kansalaisen demokratiaa edes silloin kun yritimme hraHakkaraisen kanssa yhdessä luotsata Isoveljen jalkapallojoukkuetta. Silloin olimme vain yhteisesti tuskastuneita.
Mutta vapaaehtoistoimintaahan sekin oli.

Tai sitten ne ovat harrastuksia.
Harrastan vanhempainyhdistystoimintaa (pitäisi tehdä paremmin!) ja mummopiiriä (pitäisi tehdä paremmin!) ja lenkkeilyä (pitäisi tehdä paremmin!) ja lukemista (en ehdi niin paljon kuin haluaisin).
Se sopii kielenkäyttööni paremmin.
Harrastuksista saa iloa (kyllä, eilenkin juttelin ja minulla oli hauskaa) ja hyvää mieltä ja uusia ajatuksia (aina mummopiirin jälkeen)(ja lenkkeilyn)(ja lukemisen).

Niin että jos joku minut tuolla kadulla pysäyttäisi ja kysyisi, että oletko mukana vapaaehtoistoiminnassa, vastaisin varmaan ällistyneenä että en.
Ja sitten saisin pitkän miinuksen galluptaulukkoon.

**

Yhdellä kurssilla piti kerran pohtia vapaaehtoisuuden ydintä. Piti myöntää, ettei sellaista asiaa olekaan kuin pyyteetön toiminta. Että kaikessa toiminnassa on takana myös joku pointti, joka itseä hivelee, joka pitää käynnissä ja saa osallistumaan vapaaehtoisena.
Kurssin ikäihmiset olivat ensin kauhuissaan koko ajatuksesta, mutta kyllähän nuo keskustelussa hoksasivat että totta, onhan se mukava tunne, jos joku kehaisee keittämääsi kahvia. Ja se on jo jollain mittarilla pyyteellistä (voiko niin sanoa?) toimintaa.
On mukava olla tärkeä.
Vaikka sitten vain hyvänä kahvinkeittäjänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti