tuplaplus

nyt ei tahdo kone millään käynnistyä. Verstaalla on sateenlitistämä dagenefter-tunnelma koko viikonlopun jatkuneiden ylimääräisten töiden jälkeen. UPM oli sentään sen verran höveli, että saimme tupla+ -tunnit riennoista.
Olen yrittänyt kohentaa itseäni työkuntoon tupla+ -kofeiiniannoksella, mutta sanottavia vaikutuksia ei ainakaan vielä ole havaittavissa.
Työtuntien lisäksi päädyin viikonloppuna ansaitsemaan rahaa epäkapitalistisella Pikkusisko-tyylillä.Olen parhaillaan 50 senttiä voitolla.
Ei taida lyödä leiville noin pidemmän päälle. (tai ainakin pitää juoda pahanmakuista kahvia pahvimukeista ihan käsittämättömän paljon!)

*

Pitkästä aikaa rauhallinen viikko: isojen harrastusmenot ovat tältä keväältä ohi, minulla on vain vanhempainyhdstys loppuviikosta.
Vaikka onkin ihan epää että kaikki muut saavat alkaa loman kun minä en, on silti helpottavaa, kun ei tarvitse kohta säätää enää joka päivä menoja erikseen.
Kyllä - ne elävät kohta kuin pellossa, mutta koetan kestää sen kuin nainen, jolle on merkattu vain 18 lomapäivää. (minäkö katkera?) (kyllä minä ne päivät saan pitää, mutta olisi aika mukavaa pitää kesällä; muuten en ehdi pomottaa kauhukolmikkoa tarpeeksi).

*

Kun potutukseni illalla alkoi hellittää (litra vichyä, kulhollinen salaattia, kuuma suihku, särkylääke, ruokalusikallinen brandyä!), istuimme hraHakkaraisen kanssa kompuutterille haaveilemaan kesämatkasta.
Se alkaa olla jo melkein totta.
Tietysti pelkään ihan hysteerisesti, että joku sairastuu, tuhkapilvi laskeutuu ja ties mitä kaikkea muuta (pitääkin muistaa ottaa peruutusturva!), mutta silti. Uskallan jo kuvitella itseni altaan reunalle lukemaan.
Irti ihan kaikesta, ilman ulkopuolisia, vain yhdessä oman lauman kanssa.

*

Työmotivaatio edelleen miinuksen puolella. Täytynee kaivaa jostain esiin tupla+ -annos sisua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti