Vihdoin!

Loma alkoi. (tai saldovapaat, mutta kuitenkin.) Verstaalle vasta ensi vuonna.

Minäkin sain tänään todistukseni, on muuten komea paperi. Ja kaikista muista kiitettävät, paitsi yhdestä - siitä tuli hyvä. Mietin, heristelisinkö todistustani seuraavassa herrakerhon kokouksessa, ja älyäisivätkö ne antaa minulle hyvänhenkilönbonusta. (eivät)

Olimme hätinä päässeet kotiin Pikkusiskon joulujuhlasta, kun olin jo sitä mieltä että lomaa on jatkunut ihan liian pitkään: kauhukolmikko on normaaliakin vauhdikkaampi.
Tein jokaisen tosinaisen ratkaisun - istahdin kompuutterille (ei kompuutteria koko loman aikana, eihän!) ja yritin vakuuttaa hraHakkaraisen siitä että tarvitsen valmistujaislahjaksi kissanpennun. HraHakkarainen ei ollut samaa mieltä. Outoa.

Huomenissa Pikkusisko konsertoi lähisuvulle, ylihuomenna meillä on puurojuhlat (tervetuloa vaan!).
Jonkun tarttis valvoa lapsen soittoläksyt, siivota ja hankkia perheelle ruokaa. Onnistuneesti olen delegoinut jo ylikierroksilla olevan lauman iltapuuhat hraHakkaraisen pedagoomiseen osaamisalueeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti