sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

juhannustunnelmia

Juhannus ei koskaan ole ollut mikään elämää suurempi juhla minulle - mutta tervetullut tauko toki tähän kesän kynnykselle. 
Toinen peräkkäinen pidempi viikonloppu on ladannut akkuja, olen edes vähän irti työarjesta.

Juhannusaattoaamu oli nuorisolle kauhistus: mitä, ei erikoisaamiaista? Kun talouteen on kuitenkin hankittu Nutellaa? 
Järks.




Leivoin mansikkakakkuni, täytteeseen tuli nuorison mielestä liikaa liivatetta. (ja minun kun piti julkaista kekseliäs reseptini ja saavuttaa kuolematonta mainetta ja kunniaa)

Juhannusaattoiltapäivän ruokapöytäkeskustelussa nuoriso asettui kannattamaan ehdotusta, jonka mukaan minä menen tivaamaan HraH:n esimieheltä lisää palkkaa rakkaalle puolisolleni niin,  että minä voin jäädä kotiin laittamaan ruokaa.
Että kun nälkäiset sielut vaeltavat koulusta kotiin, olis aina valmis lämmin ruoka pöydässä.
Kun huomautin, että nytkin on jo niin, he sanoivat että silti. Olis enemmän ja parempaa ruokaa, hanhenmaksapalleroita ja kahta jälkiruokaa useimpina päivinä.

Kiitos rakkaat pulluraposkeni. 
En ole turhaan kasvattanut teitä feministeiksi tälle vuosituhannelle. 
Naisen paikkahan on keittiössä. 
Tai siis minun paikkani on keittiössä. 
Tulipa sitten selväksi sekin.


Luin australialaisen John Ahernin matkakirjan välivuodesta Euroopassa asuntoautolla ja jatkoin Pirkko Saision Lokikirjalla.


Olen siinä pisteessä että haluan tarvitsen matkailuauton ja veneen ja alta kouluikäisiä lapsia ja välivuoden maailman merillä ja teillä risteillen ja autoillen. Koska ihan varmasti olisi tosi kivaa ahtautua asuntoautoon ja pieneen putputtavaan veneeseen uhmaikäisten lapsukaisten kanssa ja risteillä ja autoilla ympäri maailmaa ja Eurooppaa. luennassa myös Mosambikissa työskentelevän fysioterapeutin muistelukset;  kohta haluan sittenkin putputella asuntoautolla ja veneellä Mosambikiin tekemään fysioterapeutointia?








torstai 22. kesäkuuta 2017

koto-oloa

pitkä viikonloppu edessä, ja sen jälkeen vielä viikko verstaselämää ennen lomaa.



Yritän kehitellä kauppalistaa aamun hiljaisuudessa.

*

Kun tulin eilen töistä kotiin, hraH alkoi puuhastella keittiössä.
Sain eteeni uusia perunoita, savukalaa ja salaattia. Lasillisen punaviiniäkin.

Lopun iltaa istuin sohvanmutkassa lukemassa.

Onkohan tämä kesä lukukesä?
Onko elämässä vihdoinkin niin paljon ilmaa ja tilaa, että saatan vain istua ja lukea hengästymiseen asti, kokonaisia kirjoja, alusta loppuun?

Kun nuorimmainen kotiutui olin kirjani ja viinilasilliseni puolivälissä.

Teini vetäytyi tyytyväisenä omaan huoneeseensa elokuvan pariin.

Kohtasimme seuraavan kerran iltakymmeneltä: hän elokuvan ja suklaan täyttämänä, minä kirjastani ja omasta tilastani kylläisenä.

*

Loppuosakin nuorisosta palautuu tänään kotiin.
Aiomme tehdä juhannuksena ei-mitään.
Teen mansikkakakun, ostan kukkakimpun ja lataan jääkaapin täyteen helppoa syötävää.

Ja käyn kirjastossa.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

E-kirjahuumaannus

Huumaannuin pitkästä aikaa e-kirjoihin.

Joskus aiemmin olin niihin ihan huumaantunut, sitten kirjaston lainaussysteemi taisi muuttua jotenkin ja lainaaminen siirtyi useamman klikkauksen taakse ja muutenkin e-kirjaston käyttö verkon kautta tuntui valtavan työläältä.
Valikoiman selaaminen verkkokirjastossa on ollut hirvittävän hidasta: kokoelma tulee näkyviin pienissä paloissa ja sivun latautuminen kestää kauan.
Jurputin, että eikö tähän voisi olla jotain kätevää appsia.
Ja jurputin itsekseni lisää ja lisää ja lisää - mutta en käynyt asiaa missään tarkistamassa.
Kai se nyt olisi jossain kirjaston etulehdellä sanottu, että lataa appsi tästä.

Jurputin siis useamman vuoden ja lainailin e-kirjoja satunnaisesti normaalin verkkokirjaston kautta lähinnä erilaisille reissuille matkalukemiseksi, koska on huomattavasti keveämpää kantaa mukanaan fläpä (1 kpl), joka sisältää kirjoja (esim. 5 kpl) kuin tusinoittain niitä kirjoja, joita ehkä haluaa matkansa aikana lukea.
Paitsi että silti olen aina kantanut mukanani myös ihan tavallisia kirjoja, kaiken varalta.
Jos tulee äkillinen kirjahätätilanne.
Juuri ja juuri pystyn tekemään päiväreissun Hesaan pelkällä e-kirjastolla. kun koskaan ei voi tietää, millaista kirjaa tekee mieli lukea, vai onko ollenkaan lukutuulella. 


Viikko sitten eskorteerasin nuorisoa pääkaupunkiin, ja kävin tuskaisimman pakkaustaisteluni - kuten tavallista - kirjahyllyn edessä: mitä lukisin?
Kyllä, Helsinki on täynnä kirjakauppoja, mutta entäs menomatka?

Oman kirjahyllyn valikoima oli jotensakin luettu, joten seuraavaksi selasin verkkokirjastoa ja lainasin ensimmäisen vähän sinnepäin kiinnostavan kirjan. Se osoittautui jonkin sortin lähetystyöntekijän muistelmateokseksi.
Varakirjaksi lainasin Ulla Pihkalan Osasto 10 -muistelmat.

Lähetystyöntekijän muistelmat eivät oikein nousseet siivilleen, niissä oli liikaa torakoita ja malariaa ja kaikkea semmoista afrikkalaista, mutta Pihkala yllätti.

Ajattelin, ettei semmoista kirjaa pysty lukemaan missään julkisella paikalla, eikä ainakaan elämää pulppuilevan nuorison seurassa junamatkalla, mutta niinpäs vain pystyikin ja luin Pihkalani ja pidin siitä ja e-kirjaformaatista taas kerran ihan älyttömästi.

Jurputin taas kerran että eikö muka ole appsia, ja kerrankin olin niin aloitteellinen, että tutkailin asiaa appsikaupassa.
No olihan siellä appsi.
Ja sepäs vasta olikin kiva ja toimiva, koska ensinnäkin näin, mitä kaikkea olen ikinä e-formaatissa lainannut ja mitä kaikkea olen joskus tutkinut lainausmielessä.
Sitten se alkoi suositella: sinua saattaisi kiinnostaa myös...voi mikä turmion tie!

Appsin kautta kirjaston valikoiman selaaminen oli ihan älyttömän paljon helpompaa ja nopeampaa, ja yhtäkkiä olin tehnyt e-varauksen vaikka kuinka monesta kirjasta.
Oikeiden kirjojen varausjonossa olen monessa kirjassa sijalla 30+, mutta e-kirjoissa ykkösenä tai kakkosena.
Kaiken lisäksi e-varaukset voi pistää stanby-tilaan menettämättä paikkaansa.

Selvittämättä edelleen, tarvitseeko appsin kautta kirjaa lukiessa jatkuvan verkkoyhteyden. Kirjaston kirjan pystyi mutkan kautta lataamaan fläpän omaan lukuohjelmaan, jolloin kirja on luettavissa myös netittömässä tilassa.

Latasin appsin maanantaina, ensimmäisen varaukseni sain jo tiistaina, ja avasin kirjani tiistaina iltapäiväkahvilla, enkä hengittänyt ennen kuin olin sen lukenut.
Aivan loistava Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi

Syystä tai toisesta luen tai koen lukevani e-kirjaa nopeammin kuin paperista, ja ainoa toistaiseksi keksimäni selkeästi huono puoli on se, että e-kirjaa ei pysty lehteilemään: hyvät sitaatit pitäisi kirjata muistiin heti.


*
Tänä keväänä olen ollut vähän laiska ja turhan turvallisuushakuinen lukija.




maanantai 19. kesäkuuta 2017

Juhannus - tuo suomalaisen suven suuri ilojuhla ja huipennus

Vietän pidennettyä viikonloppua: saldovapaita perjantaina ja tänään.
Jäljellä pari repaleista työviikkoa ennen varsinaista lomaa; ja olen jo nyt rentoutuneempi ja levänneempi kuin pitkiin aikoihin.



Ajattelin että pidämme PRH-kokuksen aiheesta juhannuksen vietto.
Vähän oli työlästä sekin.
Keskenkasvuiset eivät koskaan, ikinä, milloinkaan ole yhtaikaa poissa kotoa, niin että me aikuiset saisimme olla edes hetken kahdestaan. Mutta eivät ne myöskään koskaan, ikinä, milloinkaan ole paikalla yhtäaikaa, kun pitäisi sopia jostain suuremmista käänteistä.
Tai jos ovatkin, niin eivät ainakaan kovin demokraattis-neuvottelullisissa tunnelmissa.

Näillä näkymin juhannus - tuo suomalaisen suven suuri juhla, ilon ja riehakkaan riemun ilmentymä muutoin niin tuskaisessa luterilaisessa elossamme:
- leirityöläinen kotiutuu torstaina väsyneenä ja kaipaa luultavasti omaa rauhaa. Sen kavereilla on todennäköisesti jotain suunnitelmia.
- kesäteatterilainen kotiutuu torstaina väsyneenä ja kaipaa luultavasti omaa rauhaa.
- kotolapsi on turhautunut koska on ensin joutunut olemaan ainoa lapsi ja sitten ei enää saakaan olla ainoa lapsi.
- minulla takana työviikko ja edessä vielä yksi.
- odotettavissa oleva sää on viileähkö
- ulkomaanserkut tulevat sunnuntaina
- leiriläinen lähtee taas maanantaina.

PRH-kokuksessa kukaan ei osaa ehdottaa mitään syömistä tai tekemistä, paitsi jos joku ehdottaa jotain, niin kaksi muuta ilmoittavat että ei ainakaan sitä.

Juhannusplään:
- ranskikset, nyhtöpurilaiset (ei ainakaan tota)
- kylmiä lihapullia
- salaattia tai jotain (miks aina salaattia)
- uusia perunoita (ne vois mennä jos on pakko mutta ei silliä)
- isot tekevät mitä tykkäävät. (miks mä en koskaan saa mennä kaverille kahdeksi yöksi? tai sit mä saan kun olen kahdeksantoista. - no et varmaan saa, äiti on sanonut että äidin koti, äidin säännöt. - no mä muutan kotoa kyllä jo kun olen kahdeksantoista, sitten saan tehdä mitä tykkään, mennä kavereille yökylään vaikka kahdeksi yöksi)
- mansikoita, herneitä (ei taida saada herneitä vielä. - ai mitenniin, kyllä saa - ei ne kumminkaan oo kotimaisia)
- lauantaina pitää leipoa, koska serkut ja mummin synttäreiden revanssi sunnuntaina (vietetäänkö me taas mummin synttäreitä? - no joo, sikshän mammakin roudataan sinne heti)
- patonkia tai jotain leipiä
- mitä sä muuten aiot leipoa? mitkä ihmeen tacokupit?
- mä ainakin haluun kattoa jonkun leffan keskiviikkona (ei muuten kannata muuttaa kotoa ennen kuin oot käynyt jonkun koulun loppuun. kotona voit meinaan saada ruuat ja pyykkihuollon ihan ilmaiseksi)
- mansikkakakku (no kyl te maksatte mun kotini. mä muutan Hesaan käymään lukiota ja rupeen lintsille jarrumieheksi)
- joko tää loppuu, mä haluan iltapalaa




postaus päivässä jos sitäkään -sarja



ps. miten nopeasti pystyy omalle parvekkeelle maisemoimaan kreikkalaisen tavernan? mitä se mahtaa maksaa jos istuttaa viiniköynnöstä ja bougainvilleaa ja valkoiset korituolit ja pissiikö kissa kukkalaatikoihin ja hermostuvatko naapurit jos tanssii zorbasta?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Postaus päivässä, kaksi parhaassa; hyytymys

Lintsi-retki nuorison kanssa oli mainio.
Mitä muutakaan voi sanoa, kun seurana on kolme hyväntuulista, iloisesti sirpittävää tyttöä?


Työnsin ne sisään huvipuiston portista ja ne juoksivat suorinta tietä johonkin kammomyllytykseen ja jättivät minut pohtimaan elämää.
Päätin pohtia itseni Ateneumiin.

Viimeksi kävin katsomassa Hugo Simbergin näyttelyä muutama vuosi sitten, ja sitä edellisen kerran olen visiteerannut Ateneumissa kai joskus teininä kun koko museo on ollut evakossa jossain väistötilassa. 
Veikkaisin, että en ole koskaan kiertänyt museon molempia kerroksia, koska olin nyt niin vilpittömän äimistynyt kokoelman suuruudesta. 





Pohdin sisäistä sielunmaisemaa, sen kuva- ja äänimaailmaa. 

En ole sellaisella tavalla visuaalinen ihminen, että osaisin pysähtyä kuvataiteen eteen huokailemaan ja ihmettelemään millimetrin tarkkoja siveltimenvetoja tai taiteilijan rehellisyyttä mallinsa edessä, enkä osaa oikein sykähtyä kansallisista klassikoista - ja siltikin niissä on koti.

Vaikka ne kuvaavat tyystin toisenlaisella maalaus- ja muotokielellä tyystin toisenlaista elämää kuin omani, niihin on kirjoitettu koti.

Samaa pohdin Alvar Aallon töiden äärellä. 
Niissä on jotain niin äärettömän rentouttavaa ja kotia.


Vähän treenasin iltapäivän puolella keksiäkäisten rouvain tapaamista varten.


Kuohujuomassa on se huonompi puoli että kuplat nousevat hattuun.



Ajauduin semmoiseen harhaan, että olen hohdokasta elämää elävä hohdokas cityihminen ja rupesin heti haluamaan tarvitsemaan elämääni lisää kaikenmoisia hohdokkuuksia: täydellistä käsiveskaa, parempaa fläpää jolla voisin blogata postaus päivässä kaksi parhaassa -tahdilla hamaan maailmanloppuun, tyylikkäämpää muistikirjaa, kestävämpää ripsiväriä ja likaantumattomia puseroita, noin niin kuin alkajaisiksi.

Sitten menin lintsille hakemaan omiani pois ja totuus paljastui kaikessa katkeruudessaan




ps. Nuorison mielestä oli aivan ylihienoa, kun niille selvisi että Lintsi-huvittelulla tuetaan suomalaista lastensuojelutyötä.


torstai 15. kesäkuuta 2017

torstai 2/2: pakollinen ruokakuva

Olo on kuin loma olisi alkanut: edessä pitkä viikonloppu, verstaalle seuraavaksi vasta tiistaina.


Täytyy varmaan ihan vakavissaan ruveta puuhamaan tätä keksiäkäisten rouvain skumppa-konvehtimööttiä, vaikka sponsorit vielä puuttuvatkin.


Huomenna Lintsille. 

Tänään pakastevadelmia ja jogurttia, paras iltapala mitä on.

Koska kyllähän yksi ruokakuva pitää olla, pitäähän?

Postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarja


torstai 1/2: kotipesän reunamilla

kymmenen päivän työputki takana; tänään verstaalle vasta iltapäiväksi.
Olo on kuin vasikalla pitkän talven jälkeen, tekee mieli juosta hullunrenkulaa ympäriinsä, koska olen melkein vapaalla.

Nuori pääsi ykköshakutoivekohteeseensa yhteishaussa.
Kotipesän reunat alkavat silläkin jo hämärtyä, kohta se nousee siivilleen.







Edessä pitkä viikonloppu, neljä päivää.
Sitten pari työpäivää, pidennetty juhannusvapaa, pari työpäivää ja pitkän viikonlopun kautta kesälaitumelle ihan oikeasti.


**
missä vietetään keksiäkäisten rouvain skumppa-konvehtikekkerit, ja milloin?


**

postaus päivässä, kaksi parhaassa -sarjaa.

kyllä juttua riittää, mutta todentotta on aika työlästä löytää sopiva kirjoitushetki.
Nytkin piti varata eläinlääkäriaika, kommunikoida siskon kanssa, laulaa teinin kanssa piparkakunleipojan laulu, pitää kissaa sylissä ja jutella hraH:n kanssa.

Miten pitkään tätä haastetta pitikään jatkaa?