maanantai 11. joulukuuta 2017

Itäsiiven arvoitus ratkennut!

Rva Kepponen ilmoitti tekevänsä visiitin nykyisestä pääkaupungista entiseen, ja esitti kainona toiveenaan näkevänsä itäsiipemme salongin koko jouluisessa loistossaan.

Muistanette, että itäsiipeämme on kohdannnut ankeampi kohtalo. Se on kadonnut.
Kovaonninen kadonnut salonki flyygeleineen mainittu mm. täällä 
sekä tietysti myös täällä,
ja lisäksi täälläkin;
ymmärtänette että kyse on vakavasta ja pitkään kumuloituneesta kriizitilasta 


Vaan mitäpä sitä ei ihmispolo tekisi suuresta maailmasta tulevain vieraidensa eteen.
Eipä siis muuta kuin hakku ja kuokka olalle ja lapiota käteen, ja itäsiipeä ja kadonnutta flyygeliä etsimään.


Jätin jouluiset paketointitohinani (kevyesti huokaisten) sivuun.
Ja kas!
Löytyihän itäsiipemme juuri sieltä, missä arvelin sen olevankin. (idästä?)


Onneksi palveluskunta oli kerrankin ollut tilanteen tasalla jo ennakkoon, ja kattanut päiväsalongin pöydälle pientä välipalasta ennen illan suurempaa kalaasia.


Itäsiiven ruokasalissa meitä odotti juhlapöytä valmiiksi katettuna ja flyygelikin oli vireessä.



Vietimme elegantit, sivistyneet joulunalusjuhlat juhlasalonkimme loisteessa.


Valitan - salonkimme avara kirkkaus verottaa kevyesti juhlijain loistokkuutta, mutta uskokaa pois! Säkenöimme kilvan joulupuun kanssa.


Lapsukaisten pikkupaketit siellä odottavat jo suurta juhlapäivää.


Herrat olivat valitettavasti joutuneet vetäytymään loistokkaasta seurastamme muihin isännöiviin tehtäviin (mm. pyykkihuolto ja ruokinta), muuten toki olisivat hekin osallistuneet ilomiellä yhteiseen riemuumme.





 Ja jatkuihan ilakointimme kepeämmissä merkeissä entisen ylvään pääkaupunkimme kaduilla.




Kiitos mainion loisteliaasta seurasta ja miellyttävästä päivästä itäsiivessämme, rva Kepponen!
(ne olivat muuten Turun Naispoliisilaulajat; tarkistin netistä!)



(Ett hem -museo
Vanhan Suurtorin joulumarkkinat)


Ps. Hanki Museokortti, siinä on ideaa!
Minä annoin itselleni pikkujoululahjaksi semmoisen - nyt alkaa kulttuurintäyteinen vuosi!

torstai 7. joulukuuta 2017

joopa-joo joulukolo

Teini ruokapöydässä: "mun täytyy jättää mun vatsaan joulukolo"
minä: "mitämitä?"
Teini: "höh, se on se paikka, mihin mahtuu jouluruokaa. Joulukolo. Vatsaan. Kato nyt. Tässä on pieni joulukolo, sinne laitetaan lanttulaatikkoa. Sit ei liho jos on tarpeeks joulukoloja"


Kunpa olisikin.

Valtakunta joulukolosta ja -olosta!



Nuoriso osallistui juhlavampaan itsenäisyystapahtumaan.
Yksi kähvelsi kivan juhlamekkoni, koska eioomitäänpäällepantavaa.
Toinen pyysi apuani koska eioomitäänpäällepantavaa.
Kolmas soitti paniikkipuhelun kun olin juhlakävelyllä: äitihei, misonmunkraka ja paita ja puku?

Kului puoli tuntia.
Sitten ensimmäinen palautti sen mekon koska eioomekkopäivä.
Toinen vaihtoi ne vaatteet, jotka oltiin yhdessä valittu, koska einääookivoja.
Kolmas katsoi kaappiinsa ja kysyi aionksnäämunvai?

maanantai 4. joulukuuta 2017

Identiteettikriizi

Koko viikonlopun olen tehnyt kaikkea semmoista, mitä yleensä en.
Poden vakavaa identiteettikriiziä.

Perjantaina sain ällin että pitää mennä asioimaan sisustustavarakauppaan eli Pohjolan Huonekaluhelvettiin eli...
no, Ikeaan.
Pakko oli nöyrtyä, kun polte sisustaa oli niin valtava, onneksi  sain seuraa yhdestä teinistä.

Kulutimme tuntitolkulla aikaa, emme syöneet lihapullia mutta välikahvit kylläkin (= teen ja mehun ja kakkua), kulutimme pienen banaanivaltion verran rahaa, juoksimme hysteerisesti hihittäen kahden eri bussin perässä ja kannoimme kotiin kaksi (2!) Ikea-säkillistä sälää ja roipetta (maton, verhoja, pyyhkeitä, lautasliinoja, huonekasveja, noin niinkuin alkajaisiksi).

Lauantaina virkosin jo ennen kukonlaulua.
Tarkoitukseni oli vain vaihtaa keittiön verho ja asemoida seimi hollilleen.
Mitä vielä!


Yhtäkkiä huomasinkin nuohoavani kaikissa kummallisissa nurkissa erimoisten siivousvälineiden kanssa.
Hylkäsin siivoushommelit vain sen verran, että kävimme hakemassa hampurilaissäkillisen ruokaa keskenkasvuisille (ei ihminen nyt ihan mihin tahansa taivu: ei yhtäaikaa voi siivota villisti ja vielä kokatakin, jostain pitää luopua!)
En vain osannut lopettaa, vaan nuohosin kuin mielenvikainen lisää ja lisää nurkkia.
Aina kun sain yhden jutun valmiiksi, keksin ainakin kaksi uutta.

Vakuuttelin koko ajan itselleni, että kukaan, yhtään kukaan ei välitä siitä, olenko nyt nuohonnut jonkun ihmeen nurkantakaisen pikkusopukan, mutta ne osannut lopettaakaan. 
En ennen kuin seimiväki oli asemoitu, verhot vaihdettu ja kuusi koristeltu.


Kuusi!
Mistä sekin ilmestyi?
(no sieltä sisustustavarakaupasta tietysti)

Aloin tuntea oloni huolestuttavan aikuismaiseksi.
Kun sitten istahdin päiväkahville (-teelle) ja huomasin että joku sisustusvimmainen oli asemoinut suklaatia aaltovaasiin, sain totaalisen aikuisidentiteettikriizin.
Minä en ole Ihminen Joka Sisustaa Jouluksi Tai Milloinkaan Muulloinkaan.
Enkä ainakaan semmoinen joka laittaa tavaroita minikokoisiin aaltovaaseihin.
Grr.




 Illansuussa totesin nuorisolle että muuten hyvä keikka, mutta en kaikesta riehumisesta huolimatta vieläkään löytänyt itäsiiven kadonnutta flyygelisalonkia, että kyllä jää varmasti joulu jotenkin vajaaksi kun aina vain on flyygelisalonki hukassa.
Yksi nuorista väitti että käy siellä aika-ajoin soittelemassa.
Toinen kysyi, että missä muuten on mun harppu.




ps.
kaikkein pahin kriizi tuli, kun vielä sunnuntaiaamuna jatkoin järjestelyitäni ja yhtäkkiä minulla oli oma hylly lautasliinoille.
Olen aina ajatellut että semmoinen on liian huoliteltua ja aikuismaista minulle.
No, nyt on sitten lautasliinaosasto kaapissa.
Grr.
Grr.
Ja vielä kerran grr.
Pitää ruveta ostelemaan lautasliinoja joka käänteessä.
Grr.


tiistai 28. marraskuuta 2017

kitkerä akka nillittää

näin pitkälle talvikautta päästiin ennen kuin bussimatkailuangstini heräsi.

Nykyään aamuni alkavat epäterveen pahansisuisissa tunnelmissa.

Nimittäin:

Työmatkabussini kerää uumeniinsa myös laumatolkulla koululaisia.
Ensin ovat ne pienet, jotka seilaavat kännyköineen penkistä toiseen ja tihisevät.
Ne eivät häiritse muulloin, paitsi silloin kun heittelehtivät pitkin käytäviä kaverin luota toiselle.
Ne onneksi rauhoittuivat yhdestä rykäisystä (en minä vaan yksi vanhempi ja kitkerämpi eukko) ja istuvat nykyään aika siivosti paikallaan.

Sitten ovat väsyneet teinit.
Niissä ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että ne tukkivat ulosmenoreitin. Mutta se ei haittaa minua yhtään, kun jään pois vasta pitkälti niiden jälkeen.
Ne ovat puoliunessa, hiljaa ja itsekseen.

Mutta sitten.
Alati uusiutuva luonnonvara viides-kuudesluokkalaisia poikia, jotka menevät - sanotaan se nyt aivan kaunistelematta - keskitetyn palvelun kouluun eli tarkkikselle.
Niitä tulee pitkin-poikin bussireittiä niin, että niitä on lopulta jotain viiden ja kymmenen väliltä, vähän aamusta riippuen ja voi grr ja rumasana sitä menoa ja elämää!

Tarkoituksellista, kovaäänistä, järjettömän rääviä kiroilua.
Kovaäänistä haukkumista, sekä kavereiden että kanssamatkustajien.
Tappeluun yllyttämistä ja tappelemista, syljeskelyä.
Kovaäänistä omalla lääkityksellä spekulointia (ei taida olla ihan kohdillaan, vink-vink)
Erityisen kovaäänistä kaverin solvaamista ja kaverin äidin anatomioilla spekulointia (muutama lisätunti ihmisen biologiaa voisi auttaa asiassa, äiti ei voi olla v:n h-o)
Ja järjettömän törkeää haistattelua sille joka asiaan jotenkin puuttuu.

Miten on edes tilastollisesti mahdollista kiroilla useammalla kuin joka toisella sanalla ja silti saada sanotuksi jotain?

Mistä niitä grrrr:n grrr:n käytösrajoitteisia kersoja riittää jokaiselle vuodelle, eivätkö ne ikinä lopu?

Mistä ne ammentavat sen järjettömän räävin sanastonsa. Teinien rutiininomainen v-pilkku ei tunnu missään.

Tyhmä saa olla, mutta ei sitä kannata julkisesti niin hirveän kovalla äänellä esitellä.

Aamu toisensa perään kirskuttelen hampaitani ja teen toinen toistaan kamalampia suunnitelmia

Voisin
- huutaa kuin faan niin veretseisauttavasti kuin ikinä pystyn
- mennä tyynesti niiden väliin istumaan
- pyllistää niille että tässä teille yhden äidin v:n r:n ahtervärkki


Olen myös harkinnut
- yleisönosastokirjoitusta
- kantelemista koululle


Yleensä
- yritän ajatella mukavia ajatuksia ja hissimusiikkia.
- Lehtori yrittää rauhoitella minua
- luen
Mutta kun
- en pysty keskittymään

Aiempaan bussiin en ehdin ja myöhemmällä myöhästyn. Grr.




maanantai 27. marraskuuta 2017

Ihan epä viikonloppu

inhoan sitä kun nuoriso on oikeassa.
Ei niiden kuulu olla oikeassa, vaan minun.
Minä olen kumminkin vanhempi ja viisaampi ja joka tapauksessa äiti.

Lauantaina olisin halunnut ensin tehdä kaikessa rauhassa hyvää ruokaa ja sitten mököttää itsekseni sohvassa ja ehkä lukea, mutta mitä vielä.
Nuoriso pakotti minut kissanpesupuuhiin, ensin uhkailemalla ja sitten demokraattisesti äänestämällä koska eläimet ovat kuulemma kuvottavia ja hikisiä.
Ne uhkasivat (kiristivät) että jos en suostu kissanpesuun, pitää leipoa jättisuuri piparkakkutaikina ja ne menevät syömään sitä minun sänkyyni farkut jalassa (*puist, hyi ja kauh*) ja sitten
äänin 3-1 (Lehtori pidättäytyi äänestämästä) minut pakotettiin pesemään ensin Elma-Kelminen neiti Pesonen ja heti sen perään Arppu aka Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Rönäperän ja Muiden Vähäisempien Maiden Prinsessa Butski.
Viirun sain sentään jättää pesemättä, koska siitä urakasta ei selviä taisteluarvitta.

Kissoista tuli paremman näköisiä ja hyväntuulisempia.
Masentavaa koska nuoriso oli oikeassa.



Kelmis esittelee putipuhdasta kylkeään

inhoan myös sitä, kun Lehtori on oikeassa.
Sunnuntaina olisin vain halunnut maata sohvassa ja mököttää ja sääliä itseäni, mutta se kampesi minut väkisin kaikenmoisiin viikonlopun rientoihin, joita riitti aamusta melkein iltaan asti.
En ehtinyt mököttää enkä sääliä itseäni, vaan tulin paljon paremmalle tuulelle.

Ihan epää kun kaikki muut ovat oikeassa paitsi minä itse.

*

Sovittiin kaverin kanssa yhteisestä perinteisestä itsenäisyysjuhlasta.
Kaveri viestitteli, että olisi mukavaa nähdä myös teidän nuorisoa.

Minä vastasin, että niin minustakin, ne ovat hirveän harvoin kaikki yhtäaikaa paikalla.

Sunnuntai-illalla oltiin hetki.
Ei järmätty melkein yhtään.



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Vinkkiviitonen: Liian hyödyllinen joulukalenteri

Kaikkihan me tiedämme marttojen oivallisen joulusäännön: siivoa kaappisi jouluksi vain, jos aiot viettää joulusi kaapissa.

Oivallinen sääntö, kertakaikkiaan.
Probleemi on siinä, että joskus ne kaapit kumminkin täytyy inventoida ja järjestellä. Varsinkin keittiössä, jos aikoo tunkea kaappeihin joulukinkun, sahtisammion ja kilon konvehteja.

Siihen ratkaisu on jokaisen laiskistuneen aikuisen Liian Hyödyllinen Joulukalenteri.
Tämä kalenteri on tarkoitettu slarveille tyypeille.
Jos olet järjestelmällinen, lopeta jutun lukeminen ja mene juomaan glögiä tai kaakaota. Heti.

Liian Hyödyllinen Joulukalenteri Slarveille Tyypeille - ja kiireisille myös.

Aloita keittiöstä, koska joulumme keskittyy niin vahvasti suun ruokaan ja juomaan.
Avaa jokikinen kaappi ja laatikko ja tuijota niitä hetki kriittisesti.
Sulje ne.
Avaa uudestaan.
Tee triage - eli määrittele tärkeys- ja kiireellisyysjärjestys.
Ole kriittinen: voi olla että kaikkia kaappeja ja laatikoita ei tarvitse järjestellä.
Tee vain pakolliset, älä järjestele järjestelemisen vuoksi: älä pistä lautasliinoja valöörijärjestykseen, keskity ensin todellisiin järjestelytarpeisiin.
Veikkaisin että kuivaruoka- ja jääkaappi ovat tärkeimmät.

Jos olet vähemmän järjestelmällinen - kuten minä - kirjoita tärkeys- ja toimintajärjestys itsellesi muistiin: joko muistikirjaan, mentaalisesti mieleesi tai post-it -lapulle kaappien oviin.

Ota käsittelyysi yksi kohde kerrallaan.
Vain yksi kohde päivässä - tämä sääntö on ehdoton.
Saat tehdä tätä enintään kerran päivässä ja enintään viitenä päivänä viikossa.
Viimeiset viisi päivää ennen joulua eivät ole enää järjestelypäiviä.

Ole kurinalainen - tämä on koko homman hankalin juttu.
Älä vetkottele, äläkä pakoile. Päätä että teet vain tämän yhden laatikon ja että se kestää suunnilleen vartin tai puoli tuntia.
Jää- ja kuivatavarakaappeihin kuluu ehkä vähän enemmän aikaa.
Ole niiden kanssa erityisen armoton. Älä säästä viisi vuotta sitten ostettuja jänniä juttuja siltä varalta että juuri nyt ihan kohta mahdollisesti jo tulevana juhannuksena ehkä kokeilet niitä. Et kumminkaan kokeile. Ja kyllä, ruuan poislaittaminen tuntuu pahalta. Mutta turhan ruuan säästäminen on ihan yhtä huono juttu.
Muista että sinne kaappeihin täytyy kohta mahduttaa puolikas sika, saavillinen sahtia ja jättirasia konvehteja. Haluatko ihan oikeasti että joku rasvaiskämäinen säilyketölkillinen savustettuja sammakonreisiä vie tilan sinun joulusuklaaltasi, jouluportviiniltäsi ja joulumikälieherkultasi? Oikeasti?

Kun olet tehnyt päiväurakkasi, tee jotain mukavaa ja jouluista. Juo glögiä tai kaakaota. Ja kun muki on tyhjä, mene ihailemaan sitä kunkin päivän saavutustasi; ole ihan että Jee! Onpas siistiä! 
Saat ihailla myös edellisten päivien saavutuksia. Ole niistäkin ihan Jee!

Jos ehdit selättää keittiön ennen määräajan umpeutumista (minulla on keittiössä 10 kohdetta), ota käsittelyyn seuraavaksi tärkein kohde samalla tavalla. (veikkaisin että olotila /olohuone /ruokasali; missä nyt aiotkin eniten oleskella jouluna)
Järjestele vain ne paikat, jotka on pakko järjestellä.
Ole niidenkin kanssa armoton. Älä säästä turhia asioita, älä ainakaan piilota niitä johonkin toiseen kaappiin odottamaan parempaa aikaa, sellaista ei koskaan tule.

Tee joka päivä myös yksi muu jouluinen juttu, sen glögin /kaakaon lisäksi.
Sen sijaan että ripustaisit kaikki jouluvalot  ja joulukoristeet päänuppi hikisenä kerrallaan, tee pienissä paloissa.
Kun olet avannut (=järjestellyt) kalenteriluukkusi, palkitse itsesi tuomalla pieni pala joulua tupaan. Ripusta yhdet valot. Sytytä kynttilä. Laita ovikranssi oveen. Paista piparkakkuja. Kuuntele joululauluja.
Tai mitä nyt mukavaa onkaan.
Rakenna pala kerrallaan.

Joulu tulee tontunvarpailla.


tiistai 21. marraskuuta 2017

melkein jouluiskriizi

Apua!
Olen jo ihan joulunodotusfiiliksissä ja adventtiaikaan on vielä yli viikko!

Päässäni tursuaa joulukattauksia, jouluverhoja, jouluvaloja, jouluruokia, joulutonttuja, jouluihamitävain.

Olen aina ollut hyvin jämäkkänä siitä, että joulunodotus alkaa adventista ja vain ja vasta adventista on aika rakentaa joulua hiljalleen kotiin.
Nyt on kyllä semmoinen pakotus, että on melkein ihan välttämättömän pakko päästä yhteispohjoismaiseen huonekalutaivaaseen hipeltämään sisustuskrääsää, kun sitä ei mistään muualta kohtuuhintaan saa.
Haluan että joulupöydässä on hopeaa ja valkoista.

Mietin, millä tavalla mahdumme koko laajennetun perhekunnan voimin aaton aterialle meille, riittävätkö lautaset ja onko kaikille laseja?
Haaveilen piparkakuista ja hyasinteista ja kynttilöistä ja valoista.

*

Jouluisen PRH-kokuksen aiheita - heti kun olemme kaikki saman pöydän ympärillä eikä ole kiire:
1. kuusi vai ei? (huom. Elma; se kumminkin kiipeää siihen!)
2. lahjoja vai ei?
3. mitä syödään?


*

Yritän kanavoida tursuilevaa jouluenergiaani ottamalla varaslähdön aikuiseen joulukalenteriini, eli välttämättömien nurkkien nuohoukseen. (huom. vain välttämättömät nurkat! ei yhtään enempää!)
Eilen rassasin kuntoon jääkaapin. Kaikki hyllyjen perille maastoutuneet vanhentuneet melkeinsyödyt purkinpohjat kohtasivat tiensä pään, aakkostin jäljellejääneet perunat ja porkkanat ja olin muutenkin hyvin tunnollinen.
Vähän parempi.