torstai 17. toukokuuta 2018

äänikirjapohdinto

Tulin vähän surulliseksi, kun luin muutamasta blogista sen yhden e- ja äänikirjakerhon mainontaa.

Muuan vaikuttajapersoona mainitsi äänikirjojen erityisenä hyötynä sen, että lukunopeutta voi säätää: sitä voi nopeuttaa.
Mietin tätä yhden kokonaisen kotimatkapyöräilyn verran.

Koko tuossa käyttöliittymässä tiivistyy mielestäni aivan liian surullisella tavalla tämän aikakauden ydin: kiiretehokkuus.
Luurit korville, äänikirja turbonopeudelle, siivoamaan, jumppaamaan, lenkille.
Multitaskaa, moniaja, suorita, ehdi.
Omaksu tarina, että pysyt vauhtivirrassa mukana. Olet kultturelli, tehopakkaus ja kaikessa kiinni. Sodan ja rauhan voi nykäistä menemään tehokkaan bodypumpin aikana.

Eihän siinä tavallaan mitään erityisen huonoa ole: tarina on sama aina ja kaikilla tavoilla. Sota on sotaa ja rauha rauhaa äänikirjassa, elokuvassa, e-kirjassa ja perinteisellä käyttöliittymällä nautittuna, ja hyvä niin.
Tarinat ovat ihmiselle tärkeitä.

Minulle lukeminen itsessään - tarinan lisäksi - on yksi elämän suurista nautinnoista.
Se kun illansuussa tai muuten joutilaana hetkenä asemoin itseni sohvannurkkaan kivojen kulmaan kirjan kanssa ja katoan melkein itseltänikin, se on nautinto.
Kaikki päivän tärkeät on tehty, on levon, irtipäästämisen ja vapauden aika.
Kirjan lukeminen on ihan parasta mitä on.
Nimenomaan kirjan lukeminen.
Voin lukea kivojen kulmassa myös lehtiä, mutta se ei ole sama asia.
E-kirja menee, mutta perinteisen käyttöliittymän kirja on paras vaihtoehto.
Nautinto.

Kiireinen päivä, stressipäivä, on sellainen, jolloin ei ole aikaa lukea.
Yhtään.
Paitsi että sellaista päivää ei voi olla, koska kivojen kulman lukutuokion jälkeen pitää lukea vielä hetki, joskus suorastaan tovi, tuokio tahi tunti, sängyssäkin.

Minun elämäni on niin slow, että minulla on mahdollisuus käyttää aikaa lukemiseen.
Minun elämäni on niin slow, että voin harrastaa liikuntaa ja lukemista erikseen.
Minun elämäni on niin kaoottista, etten käytä aikaa siivoamis-äänikirjalukemiseen.

*

Suhteeni äänikirjoihin on ambivalentti:
En osaa kuvitella että siivoaisin tai jumppaisin tai lenksaisin kirjan tahdissa. Joskus yritin pyöräillä, mutta päässäni raikaava ääni sekoittaa liikaa keskittymistäni.

Mutta suurkulutan niitä (tai siis kolmea äänikirjaa) öisin.
Ne ovat unilääkettäni.

Arki-iltoina ja kevyesti huonoina (siis kaikkina) öinä otan nukahtamisapuvälineenä Yle Areenasta lataamani podcastia Matti Rämön polkupyöräseikkailuista (Rengasrikkoja Saharassa) kirjoittajan itsensä lukemana. Puolen tunnin jakson aikana uni yleensä tulee vaivattomasti.

Vapaapäiviin kuuluu ihanan syvä-äänisen Rula Lenskan lukema Annie Hawesin kirja Extra Virgin - Amongst the Olivegroves of Liguria.

Erityisen huonoina stressiunettomina öinä luukutan menemään Erja Mannon lukemana Sophie Kinsellan äänikirjaa Kevytkenkäinen kummitus.

Äänikirjat peittävät ajatusteni levottoman kohinan.

kuten kelpo unilääke, myös äänikirjat ovat jatkuvasti vaatineet rankempia ja rankempia annoksia. Aloitin aikoinaan Yle Areenan podcastilla Seitsemän veljestä, joissa yhden kuuntelujakson pituus oli alle kymmenen minuuttia. Ei riitä enää. Nyt ruvetaan olemaan käytössä jo Rämön puolituntisen äärirajoilla. Viime yönä meni viisi tuntia Mantoa. 
Mihin tässä vielä joudutaan?









5 kommenttia:

  1. Minä en ole oppinut äänikirjojen käyttäjäksi, mutta en sijaan BookBeatin ilmaisella vuodella minusta tuli suuri e-kirjojen fani. Minä luen huomattavasti nopeammin, joten minua häiritsee se, että äänikirjaan menee enemmän aikaa. Enkä myöskään oppinut luontevasti kuuntelemaan samalla kun teen jotain muuta. Pitkillä autoreissuilla äänikirjat ovat kyllä todella hyviä.

    Minulle BookBeatin e-kirjat toimivat hyvin. Mikäli mahdollisuus ostaa jäsenyys vaikka vain kuukaudeksi säilyy, aion ehdottomasti olla "kesäjäsen". Minun suosikkigenreni on dekkarit ja menestysromaanit ja noihin kyseinen kerho toimii tosi hyvin.

    VastaaPoista
  2. Minä en ole koskaan osannut kuunnella äänikirjoja, myöskään e-kirjat eivät ole minun juttuni. Kirjan pitää olla se ihan perinteinen paperinen ja sivujen käännettävissä kädelläni.

    Sain pari kirjaa nettiversioina eikä minun ole tullut niitä luettua, kun muutenkin joudun yrittäjyyteni takia viettämään paljon aikaa tietokoneella, niin lukemisen haluan tehdä ihan perinteisesti, ilman tekniikkaa. Perinteinen olen, tässä suhteessa.

    VastaaPoista
  3. Olen parin viime vuoden aikana opetellut äänikirjojen kuunteluun. Kuuntelen niitä lähinnä silittäessäni ja ripustaessani pyykkejä sekä ommellessa. Siivoukseen ne eivät sovi, sillä siinä pitää olla kunnon draivi päällä, ainoastaan ikkunanpesu luonnistuu äänikirjan tai kuunnelman avulla.

    (Tosin viimeksi oli pakko pitää pieni taukoja kankaiden leikkuusta, sillä Richardin ääni yhdistettynä chick-littiin oli aika..huhhuh.. kuuma yhdistelmä. Vieläkin punastuttaa.)

    VastaaPoista
  4. Erittäin samaa mieltä! Vain yksinäinen, pitempi automatka on äänikirjoja varten. Mun mielestä, mulle.
    Juurikin tuo sohva, rauha, käpertyminen, kirja, on se The Nautinto.

    VastaaPoista
  5. Mä aina välillä mietien että pitäis kokeilla äänikirjoja mutten oikein tiedä koska ja miten. Autossa soi musiikki, metsässä lenkillä kuuntelen metsää..

    Alla vastaus sun kysymykseen (linkki)
    http://tahdonasiat.blogspot.com/2018/05/aidin-kieli-aidinkieli.html

    VastaaPoista