tiistai 27. maaliskuuta 2018

Viimeisen Koulupäivän Kakku (aka cake is not a lie)

Abiturus sai koettelemuksensa päätökseen. 
Jossain vuodenvaihteen tietämillä se alkoi hekumoida kirjoitussaliin vietävillä eväillä: jos tilais pizzaa tai kebabia ja ollapa vaikka kakku mukana, olispa makeeta kokeen jälkeen syödä kokonainen täytekakku.


Rakkaan suloisen pikku pulluraposkeni lempikakku kautta aikain on Snickerskakku
Pelkkä kakun nimen mainitseminen saa lapsukaisen maiskuttelemaan ja aikuisen verisuonet tukkeutumaan.
Sydän- ja verisuonitautiliitto ei suosittele tätä leivonnaista, ei myöskään hammaslääkäriliitto, eikä liioin kotitalousopettajain liitto (lapsi teki tämän omavalintaisena työnä seiskaluokalla, kotsanopelta paloivat käämit ja budjetti)
Originaaliin versioon kulutetaan rasvaa puoli kiloa ja sokeria saman verran. Noin lähtökohtaisesti. Ja siihen päälle suolapähkinät (rasvaa ja suolaa!)

Yllytyshulluna - ja ylisuorittavana äiti-ihmisenä - olen aina ylipuhuttavissa kaikenlaisiin ääliömäisyyksiin...

Hyvät naiset ja herrat - Viimeisen Koulupäivän Eväskakku ("Cake is not a lie")

Mutta vaikka olenkin yllytyshullu, olen myös terveysfanaatikko, joten Viimeisen Koulupäivän Kakku on lievästi kevennetty - kukaties jopa vesitetty -  tulkintani originaalista.
Tarvikkeet: kakkupohjan ainekset, maapähkinävoita, kinuskikastikeainekset, mokkapalakuorruteainekset.

Kakkupohja
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
vatkataan vaahdoksi
100 g /1 dl rasvaa sulatettuna
1 dl nestettä (maitoa /esim. omenamehua)
sekoitetaan muna-sokerivaahtoon
1 tl vanilliinisokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
lisätään kauniisti joukkoon
Kaada taikina haluamasi malliseen vuokaan (minulla tässä tapauksessa n. 20x25 suorakaide), paista uunissa.

kakkupohja

Eväskakun rakentaminen: leikkaa kakkupohjasta eväsrasian pohjan kokoinen pala. Laita eväsrasiaan, kostuta esim. omenamehulla.
Levitä pohjalle reilusti maapähkinävoita.

Kinuskikastike 
1 dl fariinisokeria
1 dl siirappia
1 dl kermaa
rasvaa /vanilliinisokeria

Keitä kastikeaineksia n. 15 min, tai kunnes soossi on riittävän tuhtia (minulla jäi turhan löysäksi)
Lusikoi jäähtynyttä kinuskikastiketta (vähän) maapähkinävoin päälle.
Nosta päälle kakkupohja, kostuta.

Lusikoi päälle lisää kinuskikastiketta, anna jäähtyä.

Tee mokkapalakuorrute
100 g rasvaa
3-4 rkl kaakaojauhetta
3-4 rkl vahvaa kahvijuomaa
vanilliinisokeria
tomusokeria

Keittele kuorrute, anna hetki jäähtyä. Levitä kakun päälle.

maapähkinävoit



Koristele kakku innovatiivisesti. Pakkaa eväsrasia mukaan Viimeisen Koulupäivän viettäjälle, älä unohda lusikkaa.

tirsuileva ja tursuileva kakku


Kakusta jäi kotiinkin testiversio.
Oli mielestäni parempaa kuin originaali kakku.

Ohjeistin teiniä: jos tulee huono olo, niin oksenna kaverin papereiden päälle, ei omien. Ja jos tulee sydänkohtaus, niin kaadu kaverin päälle, ei omalle pulpetille.

Ja kirjoituspäivän jälkeen kysyin: söitkö kaiken, tuliko huono olo?
Joo ja joo. Kuulemma.

perjantai 23. maaliskuuta 2018

sapatoitukaamme!

Olen lukenut hiljalleen ja säästellen ruotsalaisen teologin, Tomas Sjödinin kirjaa Se tapahtuu kun lepäät.

Kirjassa käsitellään lepoa, rauhoittumista, pysähtymistä - sapattia.

Säästelen kirjaa, koska siitä tulee niin hyvä ja levollinen mieli, ja koska se haastaa hidastamaan.

Vietin yhden viikonlopun ajan henkistä sapattia: päätin jo perjantaina, että nyt pysähdyn ja hengitän, rauhoitun. Pysyin päättäväisesti poissa fläpältä ja puhelimelta; varasin aikaa lukemiselle, ulkoilulle, rauhoittumiselle. Tein ruokia, joita oli mukava tehdä. Olin päättäväisesti urputtamatta nuorisolle. Annoin asioiden soljua ja sujua, keskityin tuntemaan levon.
Tekeminenhän ei lopu, se on selvä - enkä edes yrittänyt olla tekemättä mitään, en edes tehdä vain kivoja juttuja. Keskityin tekemään olennaisia, levollisia, hyvällä mielellä.
Keskityin sapattiin.



Sjödin haastaa pohtimaan, millainen ero syntyy levon rytmittämisestä. Jos päivät eivät päättyisi lepoon, vaan alkaisivat sillä?
Jos juhlat eivät alkaisi hössötyksellä ja valmistelulla, vaan alkaisivat yhteisestä pöydästä, levosta, keskittymisestä yhteiseen?

Yritin miettiä asiaa illalla nukkumaanmennessä.
Mitä tapahtuisi, jos yrittäisin hahmottaa päiväni lepo edellä?


Jos lakkaisin aamuisin odottamasta iltaa, jolloin pääsee nukkumaan ja maanantaisin viikonloppua?
Ajattelisinkin että hyvän levon jälkeen olen valmis uuteen päivään, uuteen viikkoon?



torstai 22. maaliskuuta 2018

lisää mämmimaniaa

Pari vuotta sitten minulla ja Isosiskolla oli Pieni Talo Preerialla -vaihe, jolloin luimme koko sarjan keittokirjoineen ja pohdimme muutenkin entisaikain elämää.

Koska vaihe sattui osumaan kevääseen ja koska olen lievästi yllytyshullu, päätimme kokeilla mämmin keittämistä. (juujuu, eivät pienet talot preerialla keitelleet mämmiä, mutta tekivät kaikenlaista muuta kyllä itse, vaikkapa sitruunasoodaa, juustoa ja jotainmuuta mitäsenyttaasolikaan)

Aikaisemmin minulla ei ole ollut mitään suhdetta mämmiin, ja olen itse asiassa vähän naureskellut Lehtorille, joka fiilistelee vuosittain mämmihekumoissaan vähän samalla tavalla kuin jouluihmiset pöhelöivät glögihurmoksessa jostain lokakuulta alkaen.

Mämmin valmistaminen on todellista slowflowta, downshiftausta ja kotoilua, siihen nimittäin katoaa äkkiseltään yksi kokonainen päivä.
Ja kotitekoinen mämmi on mukavan rukiista ja roheloista verrattuna kaupan tarjoomuksiin. Tutustuttani kotimämmiin, olen alkanut tykätä myös valmistavarasta vaikka arvostelenkin niitä kärkkäästi.


Valistusosio

Mämmi on suomalaista perinneruokaa, jota on syöty paitsi pääsiäisenä, myös esim. heinäntekoaikaan. Kevät- ja kesäruokaa joka tapauksessa.

Käsittääkseni pääsiäisruokana mämmi on erityisesti paastopäivien (pitkäperjantain!) ruokaa, koska sen voi valmistaa valmiiksi, se on vaatimatonta ja täyttävää.

Käytännössä mämmi on maltailla maustettua imellettyä uuniruispuuroa.

mämmiainekset


Ja näillä tiedoilla varustettuna - hyvin lyhyt opas mämminkeittelyyn.

Varaa aikaa yksi kokonainen päivä - suunnilleen aamukymmenestä iltakahdeksaan. Varaa tekemistä: lukemista, leffa, kävelylenkki ja konsertti ovat esimerkiksi käypää puuhaa mämmin keittelijälle.

Ohjeen löydät mallaspussin kyljestä tai vaikkapa Marttojen sivuilta. Tai jostain muualta kohtaa ihmeellisestä intternetistä.
Mämmiin tarvitaan vettä, mämmimaltaita, ruisjauhoja, siirappia (pomeranssinkuorta) suolaa.

Minä olen tehnyt mallaspussin puolitetulla ohjeella, koska en omista suurempia kattioita.
Sillä ohjeella mämmimassaa tulee täysi viiden litran kattilallinen, joka paistettaessa vajuu suunnilleen kolmannekseen.
Kerran ajauduin vahingossa tekemään kokonaisella ohjeella, ja sitä tuli paljon. Todella paljon.
Jouduin ottamaan käyttöön kaikki omistamani kattilat ja hakemaan kaupasta lisää paistoastioita.

Hommeli alkaa imellyttämällä.
Kuumennetaan vettä ei-ihan-kiehuvaksi, sekoitetaan joukkoon osa maltaista ja ruisjauhoista ja annetaan imeltyä pari tuntia.
(elokuvatauko)

Se jatkuu imellyttämällä
Kuumennetaan lisää vettä ei-ihan-kiehuvaksi, sekoitetaan joukkoon osa maltaista ja ruisjauhoista ja annetaan imeltyä pari tuntia.
(kävelylenkkitauko)

Se jatkuu imellyttämällä
Kuumennetaan lisää vettä ei-ihan kiehuvaksi, sekoitetaan joukkoon osa maltaista ja ruisjauhoista ja annetaan imeltyä pari tuntia.
(luku- ja ruokailutauko)

ujo mämmi imeltyy


Kunnes kaikki suunnittelemasi annoksen jauhot, maltaat ja vedet on käytetty.
Kannattaa antaa imeltyä rauhassa, minä olen yleensä vähän turhan kärsimätön.

Sitten tulee lyhyt ja intensiivinen vaihe: massaan lisätään siirappi, suola ja pomeranssi ja mämmimassaa keitetään raivokkaasti pohjia myöten sekoittaen kymmenen minuuttia.

Puuro jaetaan paistonkestäviin astioihin - olen käyttänyt ihan tavallisia kaupasta ostettavia kertakäyttöisiä leipävuokia ja lasisia uunivuokia. Tefloniin ja vastaaviin en ryhtyisi.
Vuoat täytetään korkeintaan puolilleen, sillä massa voi kuohua paistettaessa.

Mämmi lykätään uuniin matalaan lämpötilaan (ohjeista riippuen 120-170 astetta) useammaksi tunniksi.
Kolme-neljä tuntia, 130 astetta, noin vaikka esimerkiksi.
(konserttitauko)

Ja kas!
Mämmi on melkein valmista - mitä nyt vielä odottelet yön yli, että se on saanut viileässä maustua ja vetäytyä rauhassa.
Nautitaan kerman kanssa.


Loput mallasjauhot voi käyttää vaikka saaristolaisleipään.


keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Valuvat peitot

olen viime aikoina selaillut asunnonmyynti-ilmoituksia, kun sisko etsii uutta kotia.

Kiinnitin huomiota että ihan kaikissa asunnoissa on semmoisia valuvia peittoja.
Onpa sitten olohuone tai makuuhuone tai lastenhuone, niin peitto valuu.
Vähän niin kuin Dalin kellot mutta peittomuodossa.

Sitten katsoin erilaisia muita sisustusjuttuja ja niissäkin on valuvia peittoja.

Mikä ihmeen juttu sekin on?
Mistä se viestii?

Onko semmoinen koti jotenkin kotoisan huoleton, missä peitot valuilevat pitkin ja poikin?

Ja ihanko oikeasti joku päivittäin kuluttaa useita minuutteja siihen, että viikkaa sen peiton kivan huolettomasti valumaan pitkin sängyn ja sohvanreunaa?

Ihan niinkuin olisi ollut katsomassa telkkaria yhdessä bokserin tai jonkun muun höntyilevän elukan kanssa ja olisi kiireellä lähtenyt vessaan tai avaamaan ovea ja se peitto on jäänyt valumaan niille sijoilleen.

Aloin tarkastella kriittisellä silmällä ympäristöäni ja totesin, että itse asiassa ja tarkemmin ajatellen meilläkin ratsastetaan aivan sisustusmuodin aallonharjalla.



Meillä ei ole sängyllä valuvaa peittoa vaan omituinen vaaleanpunainen aamutakki, jonka nimi on Emo.
Se on Emo, koska kaikki kissat käyvät vähintään kerran päivässä hakemassa siltä turvaa ja pumputtavat sitä niin kuin nisäpennut ja nukkuvat sen päällä tai lähettyvillä.

Selvästi on valuva peitto vaikka onkin aamutakki - vai mitä?






Ja sohvan nojallakin valuu.
Siinä puolestaan on tiikeripeitto, jonka alle minun piti yhtenä viluisena iltana käpertyä, kun Emo oli varattu.
Selvästi on valuva peitto sielläkin.

Kyllä on kummallinen sisustusilmiö.
Menkää ja katsokaa sisustuskuvia ja asuntoilmoituksia ja antakaa kummallisuuden vallata mielenne.
Kyllä ette valuttele enää sen jälkeen.

tiistai 20. maaliskuuta 2018

sapuskatutoriaali

Oletko joskus pohtinut, kuinka tehdään yök-en-syö -tasoista ruokaa ihan kotikeittiössä?
Haluaisitko sinäkin oppia?

Liity oitis seuraamaan päivän kaksi yhden hinnalla -tarjoustamme, sillä nyt opastamme, kuinka ihan tavallisessa kotikeittiössä voidaan näppärästi synnyttää kaksi - ei siis yksi, vaan todellakin KAKSI - yöken-syö - tasoista ateriaa kerralla.



Kaikki alkaa ruokaostoksista ja hätäisen pinnallisesta etukäteissuunnittelusta.


Laahaa selkä vääränä kaupasta kotiin mm. seuraavia asioita: ananas, tomaattisosetta, palvikinkkua, jauhelihaa, nyhtökauraa, bataatti-kermaperunoita, ituja ja sekalaisia kasviksia.




Ruoka nro 1. Ota uunivuoka ja kaada siihen bataatti-kermaperunat. Kuori sipuli ja porkkana ja nykäise ne silppurin läpi. (tai hienonna veitsellä, jos olet viitseliäs). Kuutioi palvikinkku. Sekoita kaikki ainekset yhteen siinä uunivuoassa ja lykkää uuniin vajaaksi tunniksi. 

Ruoka nro 2. Ota paistinpannu. Kuori sipuli ja porkkana ja nykäise ne silppurin läpi (tai hienonnna veitsellä jos olet viitseliäs). Kuullota hetki.
Lisää jauheliha ja paistele sitä, mausta haluamallasi tavalla. Lisää nyhtökaura. Lisää tomaattisöösä ja juustosose,  (vai mitä ihmettä se tavara tuossa purkissa oikein on?), ohenna vedellä sen mukaan, miten paksua kastiketta haluat. Suolaa tai lisää liemikuutio, jos niitä käytät. Anna poreilla rauhassa puolisen tuntia.



Paloittele pätkä kesäkurpitsaa, yksi sipuli, yksi tomaatti, yksi porkkana, pala paprikaa, laita uuninkestävään astiaan, lisää oliiviöljyä ja mausteita. Lykkää uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi.

Tee salaattivalikoima: vihersalaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, itusekoitusta, ananasta, raejuustoa. Asettele jokainen kauniisti omaan kulhoonsa ja kata pöytään.

Keitä pasta.

Tarjoile ruoka nro2 pastan ja salaattivalikoiman kera. 

miksä olet laittanut ituja? ne puistattaa mua.

älä enää ikinä laita nyhtökauraa boloon, mä inhoon boloa muutenkin.

tässä on kummallinen koostumus.

Laita ruoka nro1 jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän tuomiota.
Lohduttaudu sillä että jälkkäriksi on mämmiä.

mämmiä! mä en voi sietää mämmiä! voiko ottaa pullaa?


Ja kas näin! Näin valmistetaan kaksi ammattilaistasoista yök-en-syö -ateriaa yhdellä kertaa.






maanantai 19. maaliskuuta 2018

viikonlopun kriizit

Oli tarkoitus viettää oikein rentouttava viikonloppu.

Perjantaina menin isän kanssa konserttiin ja sieltä oli tarkoitus jatkaa tärskyille Lehtorin kanssa.
Tavattiin legendaarisessa Uudessa apteekissa, jonne Lehtori oli päätynyt kollegoidensa kanssa. Vähän nuivasti en ollut kiinnostunut lehtoroinnista, joten johdatin rakkaani päättäväisesti pois paheiden polulta toisaalle, tavallisesti hiljaiseen kantapaikkaamme.

Hätinä olimme ehtineet istahtaa pöytään, kun joku rääkäisi nimeni.
Eikös vain ollutkin entinen esimieheni muutaman vuoden takaa! (se tekee nykyään samanlaista duunia kuin minäkin, mutta toisaalla)
Ojasta allikkoon ja muuta sentapaista. Sen sijaan että olisin kärvistellyt lehtorointipulmien kanssa, aloinkin kärvistellä omien verstaspulmieni kanssa. Ymmärsin kyllä Lehtorin hienovaraisen vihjeen, kun se kesken kiihkeimmän tilityksemme lähti melko pitkäksi toviksi miestenhuoneeseen puuteroimaan nenäänsä.
No, oli kyllä ihan kiva ilta, koska Lehtorilla ja entisellä esimiehelläni oli heilläkin yhteistä keskusteltavaa ja molemmat ovat sujuvasanaisia, huumorintajuisia mieshenkilöitä, mutta minulla oli jonkin verran erilainen käsitys rentoutuksesta.

*

Lauantaina olin ajatellut mennä uimaan, mutta en voinut, koska kiipeliteini oli lähdössä kisoihin: et kyllä lähde kotoa ennen kuin mä olen lähtenyt ja mä tarviin aamupalaa ja sä olet luvannut psyykata mut ja diipadaapadii.
Tein aamupalaa ja leuhotin ja psyykkasin.

Kiipeli on voima-/kestävyyslaji ja kiipeliteini on alimittainen.
 Sitä pitää täyttää rohevalla ruualla, sellaisella jota kaikki ravintoterapeutit kavahtavat.


Kun siitä teinistä oli päästy eroon, ajattelin että menen uimaan, mutta seuraava sanoi että et kyllä lähde ennen kuin mä olen lähtenyt ja sun pitää letittää mut ja sä lupasit psyykata mut kesätyöhaastatteluun ja mitämäsyön.
Letitin, psyykkasin, ruokin ja diipatidaapatidii.

Sitten uimahalli olikin jo menossa kiinni.
Kävin kaupassa ostamassa hiivaa.
Jee.
Leivoin pullaa.
Jeejee.

Yritin seurata kiipelikisojen livetulosseurantaa livenä, mutta se tökki. Ajattelin että ne ovat kadottaneet Minun Lapseni ihan kokonaan, koska sen tulos oli aina vain nolla ja nolla ja nolla.
Hermostuin ja uhosin että menen huonekalukauppaan ostamaan uusia huonekaluja ja elektroniikkakauppaan ostamaan uutta elektroniikkaa ja rautakauppaan koska haluan laittaa uusia tapetteja ja maalia ja sisustaa ja semmoista.
Lehtori alkoi hikoilla ja lauloi että on meillä stereot, mikroaaltouuni ja videonauhuri.

Menin huonekalukauppaan ja en ostanut mitään kun oli kallista.
Menin elektroniikkaliikkeeseen hiplailemaan kaikkia juttuja mutta hermostuin kun tuli esittelijä ja luimistelin takaisin kotiin.

Tulosseuranta oli aina vain nolla ja nolla.

Houkuttelin kotiteinit katsomaan Frendejä, katsoimme ja nauroimme.
Lehtori meni katsomaan futista kantapaikkaan.
Minä menin perästä toiselle puoliajalle.
Ja eikös vain sielläkin ollut työtuttu!
Lymyilin piilossa iltapäivälehden takana ja olin ihan grr enkä vieläkään rentoutunut, kun mietin koko ajan että on pakko mennä kumminkin sitä moikkaamaan ja vaikka se on hyvä tyyppi, niin en jaksa yhtään työjuttuja nyt.

*

Sunnuntaina ajattelin että menen uimaan, mutta kun katsoin bussiaikatauluja, tajusin että en mitenkään pysty uimaan niin nopeasti tai niin hitaasti kuin bussit kulkevat.
Kostoksi rupesin tekemään mämmiä ja menin kävelylle.

Illalla menimme Lehtorin kanssa konserttiin ja se oli eloisaa ja iloista, mutta en vieläkään ollut yhtään sen rennompi, vaan olin ihan grr koska oli jo sunnuntai-ilta.

*

Että semmoinen epärentouttava viikonloppu oli minulla.

Ja jos vielä tarvitsee jotain pientä lisäkireyttä, niin se, jonka pitäisi valita mihin se hakeutuu jatko-opiskelemaan, on todellisessa arvontavaiheessa.

Perjantaina se aikoi kotikaupunkiin opiskelemaan matikkaa. Ja kakkosena Hesaan fysikoimaan.
Lauantaina se päätti lähteä Jyväskylään opiskelemaan hiukkasfysiikkaa. Hesa oli pudotettu pois kokonaan.
Sunnuntaina se päätti opiskella kotikaupungissa fysiikkaa ja kakkosena hiukkaisia Jyväskylässä.

Olen ruvennut kysymään siltä joka päivä että mikä on tämän päivän tulevaisuus.

ps.
ainoat rentouttavat olivat konsertit, koska silloin en voinut tehdä muuta kuin olla vain.

perjantaikonsertin väliaikatarjoilu



sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

marttyyriäidin mämmimania

Kyllä taas nuo suloiset pikku pulluraposkeni palauttivat minut maanpinnalle:

teini isälleen: onks toi jotain kapinaa sun isää vastaan kun sä aina syöt salaattia?

Lehtori: mitenniin?

teini: nokun isoisä ei syö salaattia, niin kapinoitko sä sitä vastaan? Onko sulla myöhäismurrosikä ja sä kapioit syömällä jotain salaattia? Onko sulla isäsuhdeongelma?

Lehtori: mahtaisko tolla sun äidillä olla jotain tekemistä tän asian kanssa? Jos se vaikka on opettanut mut syömään terveellisesti?

teini: ei. Tää on nyt todistettu juttu. Ei äiti suhun vaikuta, sä kapinoit isoisää ja mummia ja mammaa vastaan? Oliko sulla lapsena joku oma salainen salaattiviljelmä sun huoneessa? Oliko sulla porkkanoita hihassa?

minä: nonni, mulla ei oo ystäviä, ei menestystä eikä vaikutusvaltaa

teini: hiljaa!


*

Kostoksi rupesin keittelemään mämmiä. tai oikeastaan siksi kun on jo monta viikkoa tehnyt mieli (mikä puutostauti ihmisellä voi olla, jos se himoitsee mämmiä?)

Teini: äiti. Ei noin. Ei vielä ole mämmiaika. Ei nyt. Nyt odotat.



Teini: siis EI.

*

Olin perjantaina isän kanssa konsertissa (se kysyi että aionko kirjoittaa tästä blogiin. aion)



TFO:n päävierailija Julian Rachlin se vasta on kapellimestari!
Mikä intensiteetti!
Se mies soittaa orkesteria tai ehkä jopa orkesterilla.
Ja orkesteri soi!




tiistai 13. maaliskuuta 2018

tuplatreffit vai triangelidraama?

Lehtori oli hehkuttanut kollegoilleen lehtoraatissa meidän romantillista Helsingin-retkeämme, tai lähinnä kai sitä oluenmaisteluosiota.

Tämähän inspiroi lehtoraatin väkeä laajemmaltikin ja yhtenä päivänä kuulin, että olivat he yhden kollegan kanssa välituntipullakahvin siemailun sijaan varanneet yksissätuumin liput tuplatreffeille uuteen olutmaistelustapahtumaan.

Juupajuu.
En ole vieläkään muuttunut olutasiantuntijaksi (paitsi niiltä osin, että tiedän - olut menee hattuun siinä missä moni muukin tuote), mutta onhan tuota tuplatreffeilyn kutsua vaikea vastustaa.
Tällaisen laajamittaisen asiantuntemuksen edessä piti opiskella ripsakkaassa tahdissa pinta- ja pohjahiivat jos lehtorit vaikka päättävät pitää pistarit tai jotain.
Kohta kykenen varmaan pudottelemaan ihan tuosta vain sellaisia sanoja kuin kantavierre ja suutuntuma.

Kyllä oli mukava ilta.


Kyllä en ole ollut valmistautunut siihen, että 1) bloggaisin tämmöisistä aiheista tai 2) elämässäni olisi mitään syytä blogata tämmöisistä aiheista tai edes 3) pitäisin yhtään minkään asian maistelemista elämässäni mitenkään olennaisena tekijänä. 
Hetikohta muistin, että olemme maistelleet joskus kauan sitten, vaikka kyllä silloin vain plutkauteltiin. (traaginen yksityiskohta muuten tuon linkin takana; olen sittemmin tullut allergiseksi tonnikalalle, enkä voi syödä sitä yhtään.)

Vastapainoksi olutkulttuurille harjoitimme toisena viikonlopun päivänä korkeakulttuuria, eli kävimme teatterissa.
Kävimme katsomassa Ray Cooneyn farssin Koukussa.
Suuret draamat ja Shakespearet ovat tietysti hieno juttu, mutta farssi on silti ihan parasta, mitä teatteri voi tarjota, se on jotenkin niin armotonta. 
Nauroin ripsivärit poskilleni ja seuralaisenamme ollut teini varasi itselleen heti liput uudelle kierrokselle, vaikka totesimmekin näytelmän jälkeen, että teksti itsessään oli vähän ohut. 
Paikallinen harrastajateatteri on ollut aiemmin tuttu vain nimenä, mutta veikkaisin että jatkossa visiteeraamme uudestaankin heidän esityksissään: taitavaa ja hyvin tehtyä farssia!


ps.
Jos tuplatreffit on semmoiset missä on kaksi pariskuntaa, niin onko triangelidraamaa sitten se, kun mennään teatteriin yhdessä teinin kanssa?






perjantai 9. maaliskuuta 2018

Fillaritilastoa


2017: Maaliskuun loppupuolella pohdin fillarointivarusteita - kuten joka vuosi.
Tänä keväänä on hankittava vettähylkivä tai -pitävä takki kaupunkikäyttöön.

Samassa kuussa pohdiskelin arkipyöräilyn slowflowta.

Vuonna 2016 odotin fillarikautta kiihkeästi - sain vihdoinkin ottaa käyttöön uuden kulkupelini.

Yhtenä vuonna on päässyt jo maaliskuun alussa fillarille.

Enimmäkseen fillaroimaan on päässyt vasta loppukuusta.

Joskus on mennyt huhtikuulle asti.


keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Odotan

Vajaa viikko jäljellä bussikorttia.

Vielä kuukausi sitten ajattelin, etten ehkä ikinä enää halua pyöräillä.
Nyt kirskuttelen hampaitani jo valmiiksi  - lumi ei ikinä ehdi sulaa.



Kevät sytkyilee jo sisälläni.

Vaikka inhoan multaa, enkä ole viherpeukalo, tein kevätkylvöjä.
Odotan pyöräilykautta.
Odotan pääsiäistä ja haaveilen mämmistä.

Odotan kevättä.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

joojoo

Päivä 1

sun kirjastokirjat menee kohta vanhaksi, käy uusimassa ne

teini: joojoo


Päivä 2

sun kirjastokirjat menee kohta vanhaksi, käy uusimassa ne

teini: joojoo

Päivä 3

sun kirjastokirjat menee kohta vanhaksi, käy uusimassa ne

teini: joojoo. sä sanoit sen jo. JOo-JOO.

Päivä 4

sun kirjastokirjat menee kohta vanhaksi, käy uusimassa ne

teini: joojoo

Päivä 5

sun kirjastokirjat menee kohta vanhaksi, käy uusimassa ne

teini: joojoo

Päivä 6

sun kirjastokirjat myöhästy. Nyt niistä alkaa tulla sakko, muistaakseni 25 senttiä per päivä. Uusi ne nyt. heti.

teini: nokun sä komensit mut just eilen pois fläpältä niin en voinu uusia. et ei oo mun vika ainakaan.

tee se nyt. heti.

teini: joojoo.



grr.
grr.
grr.


Jos sanon jostain, mäkätän, huudan tai painostan. Mahdollisesti kaikkea tätä.
Jos en sano, niin miten voi tietää kun kukaan ei koskaan sano mitään.

Ja sanoinpa tai en, niin vika on joka tapauksessa minussa.



ja ps. kirjaston kirjat voi uusia tietokoneella /fläpällä /puhelimella. Ihan vain nappia painamalla.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Sunnuntaina : lisää museokorttia


Kun olin häärännyt sunnuntaiaamun hääräykseni suunnilleen valmiiksi, piti hetkeksi päästä pois kotijoukkojen välittömästä vaikutuspiiristä.



Vein itseni itsekseni ja yksikseni taitelijatreffeille Turun Taidemuseoon katsomaan Rut Bryk: Taikalaatikko -näyttelyä.
Keramiikkataidetta!



Minulla on ilmeisesti ajoittaisia taipumuksia synestesiaan, Brukin siniset tuntuivat suussa. 



Erityisesti tämä sinisävyinen Poutasade (vaiko kesäsade; en muista teoksen nimeä) maistui suussani.
Ihana värimaailma! Ihana sateentuntu!



 Ja näyttelyn nimiteoksen, Taikalaatikon olisin halunnut itselleni.

*


Katselin jäällä vaeltelevia ulkoilijoita, nautin orastavasta kevääntunnusta.
Koska mahtaa päästä pyöräilemään?

Yksinäisiä, itsekkäitä, itsenäisiä treffejäni seurasivat vielä paremmat tärskyt:




Istuimme Lehtorin kanssa kahvilassa, kiireettöminä, ihan vain juttelemassa.
Pohtimassa tulevaa kesää.
Pohtimassa lasten asioita.
Pohtimassa omia asioitamme.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kirjastomoka

Kävin perjantaina töiden jälkeen kirjastossa, ihan vain palauttamassa pari kirjaa. Tralla-laa ja muuta sentapaista.

Ja ihan vain - tralla-laa - ajattelin että kurkistan vähänpikkuisen johonkin kirjahyllyyn.
Olen nimittäin viime aikoina vältellyt aika lailla kirjaston hyllyjen välissä liikuskelua, ihan hyvästä syystä.

Onhan minulla jo ennestään taipumus ajautua sinua saattaisi kiinnosta myös -kurimukseen pelkästään tehdessäni varauksia.

No...


Näinhän siinä sitten kävi...

*

Kun pääsin kotiin, söimme roskaruuat, linnoittauduin sohvannurkkaan viinilasillisen kanssa, ja ilmoitin viettäväni sapattia.

Vaikeinta oli valita, mistä kirjasta aloittaisin.


Jenna Barkin: He's always been my son oli viikonlopun valintani. Kiihkoton, asiallinen, napakka, reipas elämäntarina oman lapsen transsukupuolisuudesta.
Hyvä, opettavainen, ajatuksia ja keskusteluja herättävä kirja, ja aihe, joka oli itselleni lähes täysin vieras. Tai ei vieras, mutta aihe jota en oikeastaan ole millään tavalla tullut sen kummemmin ajatelleeksi. 

Sain yhden teinin kanssa aikaan pitkän ja polveilevan keskustelun sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisuudesta.
Totesimme kumpikin, että on jollain tasolla helppoa käsittää rakastuminen samaa sukupuolta olevaan henkilöön - sellaiseen tunnekokemukseen pystyy jotenkin eläytymään ja sen pystyy ymmärtämään ja siksi sitä on melko helppo omassa päässään käsittää ja käsitellä.
Transsukupuolisuus taas ei tunnekokemuksena voi(kaan) mitenkään avautua. 
Pohdimme sitä ja sukupuoli-identiteettiä yleensä.
Pohdimme sitä, miten sateenkaarikansa on entisinä aikoina elänyt tai ollut elämättä.

Ja kirjan innoittamana itsekseni pohdin paljon kieltä ja kielen merkitystä: tässä tarinassa - ja varmaankin monilla kielialueilla - iso merkitys henkilön sukupuoli-identiteetille on sillä, millä pronominillä hän ja hänen ympäristönsä häneen viittaavat. Asia, jolle en ole aiemmin uhrannut ajatuksenpoikastakaan.

Päässä humisee oivaltamisen ilo.


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Helmikuun syömingit

viikko6

Kotitekoiset kananuggetit

Jauhelihapihvit /kasvispihvit (tuskaisen epäonninen kokeilu; ei enää ikinä tällä reseptillä!)

Jämät

Kanaleike, perunavuoka

roskaruokapäivä: valmislasagne

Makaronilaatikko /bolo

Uuniperunat kolmella täytteellä (kinkku, kylmäsavulohi, poro)


viikko7

Sosekeitto, leipä, suklaavaahto

Kanakastike, pasta

Mamman synttäreillä: voileipäkakkua

Ulkoistettu ruokailu

roskaruokapäivä: einesperunagratiini + eineskanapihvit

Tortillat

Sitrusrisotto, kanapihvit

haltialeipää


viikko8

Jämiä

Karjalanpaisti (me Hesassa, nuorisolle valmiina)

Makaronilaatikko /lihapullat (ks. edellä, pakastimen uumenista)

Nyhtökana-bataattiperunakiusaus

Ulkoistettu ruokailu (Hesassa nuorison kanssa)

Souvlakivartaat, lohkoperunat (piti tehdä jotain ihan muuta, mutta nuorison ehdotuksesta)

Sitrusrisotto, kanapihvit (kun ne olivat niin hyviä, ja nuoriso oli poissa kotoa!)

uuniperunoita


torstai 1. maaliskuuta 2018

Helmikuun luetut

Helmikuun kirjakasaa voisi luonnehtia Elämäntarinoiden kasaksi: erilaisia ihmisiä, tarinoita ihmisistä ja ihmiskohtaloista.

Lukemastani nostan esille:
Tomas Sjödinin Salattu varavoima ja Scott Kellyn Kiertoradalla. Kaksi tyylillisesti ja sisällöllisesti hyvin erilaista kirjaa, elämäntarinaa, kumpainenkin kosketti, puhutteli ja tuli uniin asti - hyvin eri tavoin.
Sjödinin pohdinnot ovat yhtäaikaa yleisinhimillisiä ja kuitenkin niin kovin henkilökohtaisia ja sielua repiviä, hänen kirjojaan on luettava vain vähän kerrallaan, pohdiskellen.
Kellyn Kiertoradalla kertoo avaruudesta, elämästä avaruudessa, hyvin äijämäisesti.
Lue vaikka molemmat!



Tomas Sjödin: Salattu varavoima - onko tarkoitus että kaikella on tarkoitus?Ruotsalainen teologi kirjoittaa koskettavasti ja runollisesti elämästä, elämän varavoimasta. Teksteille syvyyttä tuo kirjoittajan perhetilanne kahden vaikeasti aivosairaan lapsen omaishoitajana. Kaunista, pohdituttavaa, koskettavaa kieltä:"Voisiko olla niin, että jossakin syvällä sisimmässämmme me kerrommekin kaikki suunnilleen samaa kertomusta siitä, millaista on olla ihminen, miten vaikeaa se on ja miten suurta"

Kate Eberlen: Miss you. Tess ja Gus kohtaavat sattumalta Italiassa, ohimenevästi ja pikaisesti. Heidän elämänsä polveilevat omia latujaan vuosikymmenen ajan, kumpainenkin rakentaa elämäänsä omalla tahollaan, niistä paloista, joita elämä eteen heittää. Ihana aikuisten satu!

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät. Matkapäiväkirja. Historiallisia romaaneja ja nuortenkirjoja kirjoittavan kirjailijan matkamuisteluksia. Ihanan sympaattisia. Halusin välittömästi sekä matkustella että kirjailla ja matkustelukirjailla myös. Eläviä ja puhuttelevia muistiinmerkintöjä! E-kirja

 Astrid Lindgren, Sara Schwardt: Kätken kirjeesi patjani alle. 13-vuotias Sara lähettää Lindgrenille kirjeen, jossa hän perää itselleen roolia elokuvassa ja haukkuu samalla Peppi-elokuvat. Lindgreni ja Sara ajautuvat kahden vuosikymmenen mittaiseen kirjeenvaihtoon, joka nyt julkaistaan. Nuoren kasvukipuja, vanhemman naisen lempeitä neuvoja.

Sarah Knight: Viis veisaamisen elämän mullistava taika. Nimen perusteella latasin aika isot odotukset tälle kirjalle. Kirjassa neuvotaan, kuinka viis veisataan energia- ja finanssisyöpöistä vähän konmarityyliin ja keskitytään elämässä olennaisiin asioihin. Tästä jäi vähän sama fiilis kuin edellisestä unikirjastakin: en kuulu välittömään kohderyhmään (ylemmän keskiluokan waspeihin ameriikassa). Minulla ei ole stressiä siitä, lähdenkö kotiovesta meikattuna vai meikkaamattomana, osaan viisveisata ainakin sen, ja muutaman muun vastaavantasoisen velvollisuuden. Rapsakkaa luettavaa kylläkin. E-kirja

Arianna Huffington: Univallankumous - muuta elämäsi yksi yö kerrallaan. Tämän kirjan sanoma kumpuaa kiireisen yhteiskunnan ajatuksesta: en voi hellittää hetkeksikään, etten putoa ulkopuolelle. Nippelitietoa ja -tilastoja aiheesta, melko perinteisiä vinkkejä ja voimakas puolustuspuhe levon puolesta, ei niinkään suoraan unettomuuden hoitoon. Luin pätkissä, pitkällä aikavälillä, siksi kokonaisuus jäi minulle vähän hahmottomaksi.

Tim Dowling: Kuinka minusta tuli hyvä aviomies. Brittiläistyneen amerikkalaiskolumnistin kirja avioliitosta, vanhemmuudesta ja perheestä. Paikoin hauska, paikoin melkein liian viiltävän sarkastis-ironinen. Lukeminen kesti ikuisuuden, koska luin tätä iltapalana ja nukahtelin tavantakaa. Pienesti hauskaa jorinaa parisuhde-elämästä.

Andrea Camilleri: Eväsvaras. Teki mieleni lukea Montalbanoa, vaikka olen nähnyt televisiosarjan moneen kertaan ja lukenut kaikki suomennetut kirjat useammin kuin kerran. Teki silti mieli. Pieni visiitti aurinkoiseen Sisiliaan tekee sielulle hyvää.

Anne Tyler: Jää hyvästi. Nuoren aviomiehen puoliso kuolee yllättäin, ja kulkee kuolemansa jälkeen hetken miehensä näkyvissä. Tylerin henkilöt ovat aina omalla tavallaan rikkonaisia, särkyneitä, keskeneräisiä ja tarinat hiukan haikeita mutta silti optimistisia. Olen lukenut tämän jo joskus kauan sitten ja autuaasti unohtanut koko tarinan. Lämmin välipala. E-kirja.

Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous. Sympaattinen ja lempeä pikkukirja kuolinsiivouksesta. Ei varsinaisesti siivouskirja, enemmänkin kodin muistoihin keskittyvä pieni ja nopealukuinen opus. Ytimessä ajatus siitä, ettei jätä jälkikasvulleen turhaa selviteltävää, vaan huolehtii irtamisistonsa ja asiansa kuntoon ennen kuolemaansa. Lempeä muistelus.

Scott Kelly: Kiertoradalla. Vuosi avaruudessa. Insinööri - sukkulalentäjä - astronautti Scott Kelly kertoo urastaan ja erityisesti kansainvälisellä avaruusasemalla viettämästään vuodesta. Äijämäisesti kirjoitettu kirja; huikeasti tietoa ja näkökulmia astronauttiuteen, siinä ala joka vaatii luonteenlujuutta. Luin aivan ahmimalla ja suosittelin heti kaikille ympärilläni oleville ihmisille, sekä jakelin auliisti astronauttiaiheista nippelitietoa kaikille läheisilleni. Mainio.

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa. Kolmikymppinen kaveri heittäytyy irti oravanpyörästä, pakkaa rinkkansa ja päättää elää ilman rahaa. Reppureissulla kuluu neljä-viisi vuotta. Kirja on opaskirja tai vaihtoehtoisesti elämäntarina aiheeseen. Pikkuisen ärsyttävä, hyvin vähän hyödyksi varovaisuuteen taipuvaiselle, keskiluokkaiselle, keski-ikäiselle, keskituloiselle  lapsiperheelle. Olen ehkä lukenut tämän ennen, en saanut silloinkaan suuria ahaa-elämyksiä, tulipa luettua. E-kirja.

Karin Mäkelä: Valkea voima - huumeäidin tarina. Voi riippuvuuden kiroa, voi ihmisen elämää. Muuta en osaa sanoa. E-kirja.

Miia Pöllänen: Bujoilun voima. Opaskirja bujon (muistikirjakalenterin) tekemiseen. Ristiriitaisia tunteita minussa herättävä aihe. Ymmärrän elämänhallinnallisen puolen, mutta ja mutta.


värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Koko vuoden luetut löytyvät tästä