Museokortti

Sain vihdoin ja viimein ennen joulua hankittua Museokortin, vastahan sitä pari vuotta ehdin harkita.

Ajattelin, että otan jonkinmoisen Kuukauden Museovisiitti -tavoitteen.

Tähän mennessä:

1. Ett hem -kotimuseo joulukuussa rvaKepposen kanssa

2. Luostarimäen Käsityöläismuseon katetut joulupöydät joulukuussa, itseni kanssa.

3. Kansallismuseon Suomen tarina -näyttely helmikuussa Lehtorin kanssa.

4. Wäinö Aaltosen museon Anna Ahmatovan Neljä huonetta -näyttely helmikuussa ystävän, kummitytön ja Isosiskon kanssa.

Tämä viimeisin näyttely jätti minut vähän sekaviin tunnelmiin: vaikka olin muistutellut mieliini kaikenmoista Anna Ahmatovaan liittyvää, en oikein saanut otetta siitä, mitä taiteilija halusi kertoa. Vaikka noin periaatteessa minulla oli jonkinlainen ennakkokäsitys Ahmatovan tuotannosta ja kohtalosta, en kuitenkaan tunne sitä ehkä riittävän hyvin?



Huomasin myös, että olen hiljalleen kadottamassa vähäisenkin venäjän sanastoni, se teki minut surulliseksi.

Jäin jälleen kerran pohtimaan neuvostoajan ankeita vuosia; sitä, miten älymystöä vainottiin järjestelmällisesti, ja sitä, miten suuri on ihmisen kulttuurinnälkä - millaisin keinoin kulttuuria on noinakin vuosina pidetty yllä ja levitetty.
Anna Ahmatovan tuotanto säilyi pääsääntöisesti muistinvaraisesti: Ahmatova ystävineen kokoontui opettelemaan ulkoa kirjailijan runoja ja kun olot maassa vähän vapautuivat, he purkivat tuotannon paperille.

Ihmettelen ja hämmästelen jatkuvasti sitä, miten pelosta ja vainosta huolimatta sekä musiikki että kirjallisuus ovat noina ahdistuksen vuosina levinnneet kädestä käteen ja suusta suuhun, maanalaisina versioina. Tai että seurakunnnat ja kirkot ovat toimineet salassa.
Ihminen tarvitsee niin vahvasti sielulleen ravintoa.

Ehkä näyttely sittenkin osui juuri sinne, minne pitikin. Se herätti minut pohtimaan sitä, miten etuoikeutettuja olemme, kun voimme museokorttia vilauttamalla tutustua itseemme, olemassaoloomme, historiaamme ja kokonaan toisiin maailmoihin, vaivattomasti, itsestäänselvästi.

*





2 kommenttia:

  1. Minäkin olen harkinnut Museokortin ostamista kaksi vuotta. Milloinhan minä pääsen siihen tilanteeseen, että saan sen ostettua? Ja vielä kävisin museoissakin korttini kanssa.

    Mukavia pakkaspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty!

      Suosittelen museokorttia heti, kun tietää, että elämässä on tilaa kulttuurisille irtiotoille - se tuntuu jotenkin mukavasti suorastaan velvoittavan kulttuurinharrastamiseen.

      Poista