tiistai 30. tammikuuta 2018

Kolme huonoa

Liiallinen positiivisuus ei sovi ihmiselle, tulee kärttyisäksi.
Selvästi olen ollut liian positiivinen viime aikoina, koskapa Tuulan ja RvaK:n Kolmet kurjuudet koskettivat yltiöpositiivisuuteen ajautumassa olevaa peruskääkkäsieluani.



Kolme huonoa asiaa päivässäni

1. työnarina osa a) Kuulen jatkuvasti että meillä pitäisi olla iltapäivystystä. Kun järjestän sellaisen, väkeä lappaa ovista ja ikkunoista. Tai sitten ei. Hiljaista on. Tulee todella tarpeellinen olo. Grr.

2. työnarina osa b) Yritän sorvata hienoa powerpoint-esitystä. Osaan tehdä hyperlinkit ja haluaisin käyttää niitä, mutta viimeksi kun esitelmöin, juuri hyperlinkit ajoivat esitykseni johonkin merkilliseen selvitystilaan ja olen sittemmin traumatisoitunut.
Jotenkin pitäisi saada muutama aaneljä powerpointiin ujutettua niin että takarivikin näkee. Grr.
Miten ihmeessä palataan hyperlinkistä takaisin showhun? Miksi se viimeksi ei toiminut?

3. liukkaus. Olen ihan varma että tänä talvena murskaan ranteet, lantion, reisiluun tai kaikki nämä. Kyllä en hanki mitään piikkejä kenkiini, niistä tulee kammottava ääni. Grr.

Kolme huonoa asiaa minussa

1. sisäinen ääneni aloittaa kaikki lauseet aina "ei kumminkaan"

2. olen kasauttaja. Ympärilläni on kasoja. Pyykkikasoja, kissakasoja, paperikasoja, kirjakasoja, vaatekasoja, ruokakasoja, mitävaankasoja.
Jos rupean vaikka kokkaamaan, en raivaa kasoja ennen ruuanlaittoa. Yritän ahtautua johonkin pieneen lokoseen. Sitten ihmettelen kun ei ole tilaa.

3. hengenvelttous. En jaksa. Ei huvita. Onkspakko.

Kolme huonoa asiaa elämässäni

1. jumittuneisuus. Koska edellisen kohdan 1 ja 3. En pysty harkitsemaan esim. uuden työpaikan hakemista (tai mitään muutakaan uudistumista), koska en kumminkaan sitä saa ja sitä paitsi en kumminkaan jaksa, ei huvita ja miksolispakko.

2. migreeniuhka. Pakottaa elämään masentavan säntillistä elämää. Niin kauan kun elelen kuin stressivapaa askeetikkomunkki, menee ihan hyvin.

3. kuorsaava kissa. Se vie sängystä enemmän tilaa kuin Lehtori tai uhmaikäinen kakara, ja kuorsaa myös kovemmalla äänellä. Ja kaiken lisäksi se puree jos yritän töniä sitä sivuun.


Kolme huonoa asiaa tänä vuonna

tätä vuotta on mennyt vasta niin vähän, ettei onneksi ole ehtinyt mitään ihan kammottavan katastrofaalista, mutta

1. yhden teinin kouluasiat. grr. grr ja grr. Tulisi nyt järkiinsä se kakara! (tai siis tulisi samoihin järkiin kuin minä, tietysti. Eikä olisi niin perustelevainen ja pseudofiksu)

2. polvi. grr.

3. en kumminkaan jaksa keksiä kolmatta asiaa. sekin vielä. grr.



elma

tiistai 23. tammikuuta 2018

Ruokahuoltoa ja teinikeskusteluja

viime aikona nurkissa on notkunut normaalin teinimäärän päälle muutamia bonuksia.

Yhtenä iltana meillä piti kokoontuman matikan tukiopetusryhmä, jonka Isosisko oli luokastaan mobilisoinut. Ilmeisesti Isoveljen kyvyt matikanopena ja -selittäjänä  ovat saavuttamassa myyttisiä mittoja nuorison keskuudessa.
Alustavien tietojen mukaan tukiryhmään oli tulossa kolmesta neljään nuorta omien lisäksi.
Ja koska ne olivat tulossa suoraan pitkän koulupäivän jälkeen, minun mielestäni ne piti ruokkia.

Keitin jättiläiskattilallisen jauheliha-härkis-soppaa ja marjapuuroa tein ja pikkusämpylöitä ja kaivoin esiin kahvivärkitkin että nuoriso pääsee opiskelutunnelmiin.
Isoveli tuli keittiöön ja totesi onpas täällä hyvä palvelu, meidän kannattais ehkä perustaa yksityiskoulu. 
Olin välittömästi samaa mieltä. Se olisi metkaa.

Matikan tukiryhmä kokoontui keittiössämme lopulta vain kahden opiskelijan voimin yhden kokonaisen iltapuhteen ajan.

Minulle kantautuneen huhun mukaan yksi ei saanut tulla kun sen kotijoukot eivät uskoneet tällaisen yksityiskoulun olemassaoloon.

*

Toisena päivänä meillä oli ihan muuten vain ajankulukseen notkuvaa teiniväestöä.
Kanapyöryköitä, perunamuusia, hedelmälohkoja.
Ja hihitystä.
meillä ei ikinä keskustella tälleen kotona, totesi vieraileva teini (ihan älytöntä päänpaukutusta meneillään) ja hihitti kanapyörykkäänsä, voiksä taas ens kesänä lähteä meidän kanssa Lintsille. 

Mikään ei ihmisen sielua lämmitä niin kuin teinin tyytyväisyys.

Lupasin tietysti. Jos oma teini vaan suostuu siihen.

**

Viikonloppuna kehittelin ruuaksi uuniperunoita, ja vastoin kaikkia odotuksia ne olivatkin menestys.
Me syödään näitä tyyliin kerran vuodessa, vois olla useamminkin.
Lupasin oitis, koska uuniperunat ovat halpaa-helppoo-nopeeta. Tai jotain sinnepäin kumminkin.

Uuniperunat ilman foliota
rosamundaa (tai vastaavaa uunilajiketta) 2-3 /syöjä (perunan koosta riippuen)
Pese perunat huolellisesti. Ota käsiin pieni loraus öljyä ja pyörittele jokainen peruna käsiesi välissä.
Laita uuniin - pellillä tai muussa uuninkestävässä kaukalossa ettei öljy valu pitkin, 175-200 astetta, noin tunti.

Täytteet
Kinkkutäyte: pussillinen kinkkukuutioita, majoneesia, puoli purkkia kermaviiliä, puolikas sipuli, puolikas porkkana, mausteita.
Surauta porkkana ja sipuli hienoksi silpuksi, laita astiaan ne ja kinkkukuutiot, majoneesi ja kermaviili sekä mausteet. Anna maustua noin tunnin verran. Voi laittaa myös paprikakuutioita ja /tai maustekurkkukuutioita

Kalatäyte: kylmäsavukalaa, reilut puoli purkkia creme fraichea, kermaviiliä, puolikas sipuli, puolikas porkkana, mausteita.
Surauta porkkana ja sipuli hienoksi silpuksi, silppua /palastele kala mukavankokoisiksi suikaleiksi, laita astiaan. Lisää creme fraiche ja kermaviili sekä mausteet (esim. tilliä, pippuria) Anna maustua.

note to self: täytteitä tuli aivan liian vähän. Varsinkin kalaa.

lauantai 20. tammikuuta 2018

parisuhetutoriaali

1. paripeitto.
Ajattelin sitä taas kun rupesin itsekseni ja yksikseni vaihtamaan lakanoita.
Paripeitto on kuulkaa semmoinen aviollisen mielenrauhan lähde ettei mitään määrää (paitsi jos yrittää itsekseen ja yksikseen vaihtaa lakanoita, silloin se on parisuheriesa).
Toivoimme - tai siis minä varmaan jossain romanttisessa kihlaus-/aviollishuumaannuksessa sitä ehdotin, että toivotaan - sellaista hää- tai kihlajaislahjaksi.
Ihan paras lahja; meneillään versio kolme tai ehkä neljä. Olen mennyt sekaisin laskuissa.

Me emme ole halipus-syli-nukkujia (anteeksi äiti, älä lue tätä juttua. Ihan kaiken varalta, kun en tiedä mihin tämä vielä johtaa. Eikä sinunkaan isä tarvitse lukea.).
Minuun ei saa koskea kun nukun.  Todistajalausuntojen mukaan murisen ja saatan jopa näykkäistä jos unessaolevaa minua lähentyy. (paitsi kissa)
Paripeitto pitää meidät lähekkäin.
Illalla on pakko olla niin samaa mieltä asioista, että mahtuu saman peiton alle nukkumaan.

Vierashuoneeton talous vahvistaa paripeiton vaikutusta: kun ei ole pakopaikkaa, on illan tullen oltava väleissä.



2. miten ruvetaan keskustelevaksi kumppaniksi - tätä pohdiskeli muudan lukijani
No siten että keskustellaan vaan.

Arjessa on ja kuuluukin olla arjen asioita: kuka tuo, mihin mennään, mitä tarvitaan ja kuka hakee sen mitä täytyy hakea ja tarvitaan.

Mutta arjessa on myös paljon tilaisuuksia puhua ja keskustella monesta muusta asiasta.
Miksi et tekisi sitä kotona? Vähemmällä pääsee - muuten pitää lähteä johonkin tiedostavaan keskustelupiiriin ja siitä tulee pienelle ihmiselle paineita.

Masentava, mutta harvinaisen tosi neuvo: kuuntele. Sillä tavalla ihan oikeasti.
Kysy, mitä mieltä olet. Kysy miksi. Ja sano, että onpa jännä näkökulma. (pätee myös teinien kanssa. ja lasten)



3. yhteiset jutut - yhteinen aika
Aina ei tarvita suuria eleitä, kalliita illallisia ja jännittäviä elämyksiä.
Arkiseen olemiseen mahtuu arkisia kohtaamisia.




Yksi viikonlopun kohokohdista oli lasillisen ja iltaminkälie mittainen yhteinen hetki.
Ensin luimme lehden yhdessä (tiedän, kuulostaa ällöhöpösöpöläiseltä, mutta keskustelun säkenöivä taso onneksi laskee imelyyskerrointa ponnekkaasti)

Sitten teimme piilosanan ja lähdimme takaisin kotiin ja teiniarkeen (niitä oli edelleen kolme, kaikki kotona ja luonnollisesti nälissään).



perjantai 19. tammikuuta 2018

tutoriaali: näin keskustellaan teinin kanssa

m: onko sulla paljon läksyjä ja joko teit ne?
teini: mä luulin et meillä on sopimus.
m: mikä sopimus?
teini: no ei mitään.
m: mitämitä?
teini: no ei mitään sit. anna olla.
m: mitämitä?
teini: no ei mitään.
m: mä en ymmärrä?
teini: ei mitään.
m: otetaas uusiksi. mä luulin että sä teet ensin läksyt ja sit kun ne on tehty, sä voit olla vaan.
teini: no ei mitään.


**

m: hei kolme asiaa: onko sulla tänään rankka treeni, mitä sä söisit että jaksat ja monelta sä lähdet?
teini: mmätiiä. Ihantavallinen, entiiä, samaan aikaan ku viime viikolla.

**

teini: äitihei, kun sä olit raskaana ni miten sä silloin pesit hampaat?

**

Kyllä niin olen Kaikkien Alojen ja Erityisesti Teinien Keskustelukasvatuksen Asiantuntija


torstai 18. tammikuuta 2018

Lähes Kaikkien Alojen Asiantuntija

Jonotan kirjastosta bujo-kirjaa.

On jotenkin oireellista tälle aikakaudelle että ihan kaikkeen pitää olla tutoriaali ja ohjeistus ja vinkkiviitonen - jopa tavalliseen, henkilökohtaiseen kalenterinpitoon.

Ja että se oma toiminto, olkoon vaikka sitten oma henkilökohtainen kalenteri, pitää laittaa julkiseen jakoon.

*

Koska olen Lähes Kaikkien Alojen Asiantuntija, voisin kirjoittaa tutoriaalin - onko aihe-ehdotuksia?

*

ps. #leuhkateväät
jogurttia, kaurahiutaleita ja porkkana.
Saatan muuttua hevokseksi tai ainakin oranssiksi, tällä ruokavaliolla

kuvituskuva

tiistai 16. tammikuuta 2018

#leuhkateväät 2

Maanantaina työeväänä oli lauantain ylijäämäruokaa: kasvishässäkkää ja possussoossia.
Ja koska olin tarmokkaalla tuulella ja menin treenaamaan ihan suoraan töistä, minulla oli myös treeninalkajaisvälipalaksi jogurttia.

Tiistaina työeväänä jogurtti-marja-tuorepuuro ja kasvislautanen (eikös vain kuulosta hienolta?)

viinirypäleitä, porkkanaa ja sydännäkkäri

Voiko sanoa kasvislautanen, jos siinä lautasella on teknisesti ottaen juureksia ja hedelmiä?
Juures-hedelmälautanen ei kuulosta niin metkalta.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Irti sokerikoukusta

...vaikka sellaista ei kuulemma ole.

Kulunut syksy ja erityisesti jouluaika ajoivat minut sokerikierteeseen: mä ihan vähän vain...

Väsyneenä ja palelevana oli on oli mukava hulauttaa kuuman teen sekaan hunajaa, ottaa kyytipojaksi Pieni Makea (aka PM) ja muutenkin teki mieli herkutella.

Miksi pitäisi irroittautua sokerikoukusta (jota siis ei ole)?

Peilistä katsoo kelmeä naama, silmäpussit alkavat olla sellaista kokoluokkaa että jos en itse kompastu kohta niihin, niin joku naapuri luultavasti kumminkin.
Ja muutenkin olo on epämiellyttävän pulleroinen. Turpea. Ärtyisäkin.
En voi hyvin. jos nyt en kovin huonostikaan

Miten - keksiäkäisen naisen vinkkivitonen:

1. hankkiuduin joulun jälkeen pikavauhtia eroon kaikesta joulumakeasta.
Se ei - teinitaloudessa - ollut todellakaan mikään ongelma, nuoriso piti siitä huolen.
Vähän vastustaa se, että nuorimmaisella on heti vuodenvaihteen jälkeen synttärit ja niitä on juhlittu nyt parina viikonloppuna. Mutta talo alkaa hiljalleen olla herkkuvapaa.

2. en osta kotiin makeaa
Kun en yleensäkään osta karkkia tai herkkua, en osta jatkossakaan. Ja olen sitäpaitsi säästökuurilla tai jotain.

3. lopetin hunajan liruttamisen teehen. Otin tilalle sitruunan.
Kärsin tantaloksen tuskia, ja järjetöntä makeanhimoa erityisesti teehetkinä, mutta pysyin tiukkana. Join itsessään makeampia teitä kun oikein tuskatti, mutta enimmäkseen lisäsin teeheni hunajan sijaan sitruunamehua.
Reilu viikko meni kärvistellessä, sunnuntain kunniaksi annoin itselleni luvan juoda hunajoitua teetä.
Hillittömästä makeanhimosta huolimatta se ei enää maistunut niin suloiselta, vaan vähän ätläkkäältä.
Varma merkki siitä, että taistelussa ollaan jo paremmalla puolella, vaikka makeaa vieläkin tekee ihan sietämättömästi mieli.

4. pähkinät ja muu rouskuva
Joulunalusajan suklainen jälkkäriherkku täytyy sinnikkäästi korvata pähkinöillä tai näkkärillä.
Rapsuva suutuntuma ratkaisee paljon!

5. jälkkäriksi jogurttia
Arjessa käytän itse maustamatonta turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia.
Nuorison käyttämä tavallinen jogurtti toimii työmaalla makeana jälkiruokana.
Nuorisolle tarjoilen aterioiden yhteydessä jälkiruokaa: hedelmäsalaattia, kiisseleitä, rahkaa. Ne ovat lasten jälkiruokia - aikuisten jälkkäri on tee ja näkkäri. Voin ottaa lusikallisen maistiaisena. Hedelmäni ja marjani syön mieluummin yleensä työpäivän aikana, työeväinä, sellaisenaan.

6. hillittömimpiin sokerituskiin kohmeiset pakastemarjat
Rapsuva suutuntuma, kylmyys ja marjojen oma makeus!


Viikon tiukka vähäsokerinen linja on ollut työläs: makeannälkä on ollut lähestulkoon ympärivuorokautinen ja jäytävä seuralaiseni.
Sunnuntaina vietimme nuorimmaisen syntymäpäivien kakkososiota ja huomasin, että hillittömästä ja jatkuvasta makeannälästä huolimatta sokerihimo alkaa hiljalleen taittua: hunajainen tee ja juhlapöydän leipomukset maistuivat suussa vähän äiteliltä.
Makeaa tekee mieli, mutta todellisuus ei enää ole ihan niin herkullinen kuin mitä mielikuva.


**

Kävin lauantaina(kin) uimassa.
Päätin että käyn ainakin kaksi kertaa viikossa.

Nuori teki itselleen viikkosuunnitelmaa ja treenisuunnitelmaa.
Mietin, suhtautuisinko omaan liikuntaani vakavammin, jos ajattelisin että menen treenaamaan.

Minäkin tein kanssa hiljaa itsekseni viikkotreenisuunnitelman ja toden totta, pakkasin sunnuntaina treenikassin ja päätin että maanantaina töiden jälkeen menen treenaamaan.

Juupajuu ja saapa nähdä kuinka käy.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

#leuhkateväät 1

No, leuhotetaan syömisillä, kun ei muutakaan leuhotettavaa ole.

Työpäiväni on senmittainen, ettei siihen kuulu lupaa poistua paikalta syömisen ajaksi, siksi työmaalla pitää aina olla eväät mukana. Ellei halua kokea tuskallista verensokeriraivokohtausta.

Vakieväisiini kuuluu teiniltä aamupalasta ylijäänyt smoothie tuunattuna.
Teinin smoothiessa on kuningatarmarjasekoitusta - siinä on kotimaisia vadelmia, joten sitä uskaltaa käyttää kuumentamattomanakin - jogurttia, rahkaa ja kaurahiutaleita.
Minä otan töihini joko smoothien jämät jälkiruuaksi, tai jos on huono eväspäivä, lisään kippooni rahkaa, jogurttia, marjoja ja puurohiutaleita; eräänlainen tuorepuuro siis.
Perjantaina kehitin mukaani lisäksi porkkanaa, viinirypäleitä ja cantaloupe-melonia.
Työmaalla kaapissa on yleensä pähkinöitä hätävaraksi ja teen kyytipojaksi.

tuorepuuro ja nakosteltavaa
#leuhkateväät perjantaina

Lauantaina oli repaleinen kotipäivä - treenejä, nuorisolla kavereita ja elokuvia ja ties mitä.
Uimasta tultua maistui lounas.

#leuhkateväät lauantaina
possusoossia, perunamuusia, kasvishässäkkää
cantaloupea ja avokadoa

Yritän opetella syömään avokadoa.
En oikein tajua sitä: se ei maistu millekään, paitsi kummalliselle ja sen suutuntuma on outo. (miten siitä voi syntyä mitään lemmenpastaa, en käsitä? tällä kokemuksella hyljäisin viipymättä ihmisen joka yrittäisi vietellä minut avokadolla, karkuun juoksisin oitis)
Kasvishässäkkään tuli tällä kerralla kesäkurpitsaa, sipulia, porkkanaa, makea minipaprika, pikkutomaatteja ja fetajuustoa. Ja mausteita ja vähän juustoraastetta. Kerrankin pidin niitä uunissa juuri riittävästi: olivat hyvällä tavalla al dente.

Sunnuntaina nuorison suosikkeja

#leuhkateväät sunnuntaina
kummallisennäköiset kananuggetit

Nuggetit ohuista kanaleikkeistä, leivitetty ruisjauho-mannaryynisekoituksella. Bataattiranskikset oheen.

torstai 11. tammikuuta 2018

Leuhkat eväät -haasteviikko

Inspiroiduin ihanaisten bloggaaja- ja vloggaajapersoonien kommenttilootassani käymästä eväskeskustelusta niin paljon, että tällaisena kruunaamattomana Kaikkien Muiden Kattilain Kuninkattarena julistan alkavan viikon Leuhkat Eväät (ja muut vähäisemmät ruuat) -viikoksi.

Aihetunnisteella #leuhkateväät saa koko ensi viikon leuhottaa työeväillään, työlounaillaan, kotilounaillaan, harrastuseväillään ja hätätilanteessa myös kaikella muulla, mitä on sattunut syömään.

Lähdetkö mukaan?

#leuhkateväät kutsuu:

Mitä syöt päivällä töissä (tai kotona, tai missä sitten oletkaan)?
Jaa parhaat (tai epäonnisimmat) päiväeväsvinkkisi - millä pysyy konttorirotan nälkä kurissa?
Mitä lapsille välipalaksi?
Mitä tyhjän kolon täytteeksi ennen treenejä?
Mitä tyhjän kolon täytteeksi kun nojuu sohvannurkassa?


arkiruoka-aargh

Katselin kaikenlaisia inspiroivia, edullisia, terveellisiä ruokaohjeita ihmeellisestä intternetistä, koska minun pitäisi keksiä ruokia jotka ovat

a. edullisia valmistaa

b. nopeita valmistaa

c. ravitsevia, täyttäviä, terveellisiä

d. sopivat urheilevalle nuorelle ja eivät täytä liikaa sohvaperunaakaan

e. eivät enimmäkseen olisi makaronia

f. kelpaisivat minullekin

g. kelpaavat kaikille yökensyöjille, eli maistuvat tutulle; eli eivät sisällä porkkanaa omituisempia ainesosia

h. aaaaargh. aaaargh. aaargh.


Montako saavillista ihminen pystyy syömään bolopastaa ja porkkanaraastetta?


**

Latasin kymmenen uimakertaa rannekkeelleni ja kulutin heti yhden.

Mietin, että joitakin vuosia sitten kävin kovinkin säännöllisesti uimassa, eikä se ollut mitenkään työlästä järjestää.
Miksi nyt tuntuu siltä, ettei päivissä ole sopivaa hetkeä ensinkään?

En keksinyt vastausta koko puljaamiseni aikana.

**


tiistai 9. tammikuuta 2018

tallellaoloilmoitus

Alkuvuoden pakollinen ruoka- ja säästäväisyyspuuskahdus on jälleen luonamme, hurraatit sille!

Tällä viikolla syömme mm.
kanaleikkeet + perunamuusi + kasviksia; hedelmiä
täytetyt ohukaiset, porkkanasoselaatikko (ei sellainen joululaatikko); hedelmäsalaatti
kasvissosekeitto, piirakka /pasteija; hedelmiä

En kyllä tiedä, ovatko nämä erityisen säästäväisiä ideoita, mutta suurin osa aineksista löytyy pakastimen uumenista.

*

Ruokapuuskahduksesta on hyötyäkin: työeväät ovat vähintäänkin mainiot alku-, pää- ja jälkiruokineen.
Enää puuttuvat vain eväskori, ruutuliina ja viinilasillinen.

*

Aamuisin en kyllä ole kovin puuskautunut.
Yhtäkkiä aamujeni tyhjä rennonrauhallinen hiljaisuus on täynnä teinejä ja puuronkeittelyä ja kaikkea muuta sentapaista hässäkkää.
Olisi paljon mukavampaa istua ja siemailla teetä omassa rauhassaan, ilman että tarvitsee puhua kenellekään.

En ole aiemmin tajunnutkaan, etten ole aamupuhuja.

*

Siirryimme joskus lokakuulla Lehtorin kanssa kahvista teehen.
Meistä on tullut aivan teettelijöitä.
Minä olen enempi perinteisten mustien teiden kannattaja, Lehtori suosii erikoisempia viherviä lajikkeita.
Jostain syystä teenjuoskentelu on hyggempää ja rentouttavampaa ja ylellisempää kuin kahvihetki. Jopa työaamuna kotona.




keskiviikko 3. tammikuuta 2018

liikunta- ja yhteiskunnallinen pohdinto

tuoreen käännynnäisen innolla laahasin sohvanmuotoiseksi jäykistyneen ruotoni jo toisen kerran viikon sisään uimahallille.

En ole käynyt uimassa varmaan pariin vuoteen, kun pelkkä ajatuskin on saanut aikaan palelua ja vilunväreitä.
Ihmeen tutusti vesi silti kannatti ja kuljetti, löysin räpiköinnilleni rytmin ja jonkinlaisen mielekkyydenkin.
Aloin harkita säännöllisempää uintiharrastusta.

Kotimatkalla muistin, että silloin joskus minulla oli aikaa ja energiaa käydä uimassa ihan säännöllisesti ja tehdä vaikka mitä - miksi muka nyt ei olisi?

Tyhjensin uimakamat kuivumaan, pakkasin reppuun valmiiksi jo kymmenen kerran rannekkeen. Ehkä sen voisi vaikka ladata?

*

Yritän pysytellä politiikan ulkopuolella, mutta kyllä silti hiertää tämä työttömien aktiivimalli.
Se vain ei kuulosta reilulta.

Pitäisikö olla myös semmoinen, että olisi sanktio yrityksille, jotka eivät tiettyyn ajanjaksoon työllistä yhtään työtöntä?
Varsinkin jos käyttävät tukityöllistettäviä ja työkokeilijoita.
Semmoinenkin voisi olla että jos tulee yt:t, niin sanktio niillekin yrityksille, kun tuottavat lisää työttömiä.

Ja pitäisi olla realistisia työpaikkoja eikä mitään puhelinmyyntiä provikkapalkalla.

*


maanantai 1. tammikuuta 2018

2017 - puhuttelevia ja tärisyttäviä

Se oli sitten semmoinen vuosi.
Ei hullumpi.
Paljon hienoja kokemuksia.

**

Luin aika paljon kirjoja.
Lukuvuodelle valitettavan tyypillistä tuntui olevan jonkinmoinen keskenjättäminen - listalta puuttuu ihan valtavasti kirjoja, joita luin pitkälle, mutta en loppuun asti.
Muistin uudestaan e-kirjat - fläpällä pitää aina olla vähintään yksi kirja, yöpöydän lukupinossa pari. En juurikaan tee eroa sen välillä, luenko e:nä vai livekirjana.
Luin paljon matkoista ja vaelluksista, luin paljon erilaisia elämäntarinoita, en lukenut juuri lainkaan keittokirjoja.

Puhuttelevia, pohdituttaneita, mieleenpainuneita, suositeltavia:
Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen. <3! Inspiroiva, koskettava. Inhimillinen, ihmisellinen, ihmeellinen, ihmismäinen, aito.

John Ahern: On the road...with kids. One Family's Life-changing Gap Year. Australialainen kaksilapsinen perhe hankkii asuntoauton ja kiertää Eurooppaa vuoden ajan. Isän kasvukertomus vanhemmuudessa, matkakertomus, parisuhdetarina.

Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain. Amerikkalaisen neurokirurgin credo kuolemasta, kuolevaisuudesta, elämästä ja elämisestä. Tämä kirja puhui hyvin yhteen aiemmin lukemani neurokirurgin Marshin muisteluksien kanssa. Kalanithin kieli on kaunista ja herkkää, äänessä on lahjakas, tunnontarkka ja nöyrä ihminen; mitä tarkoittaa, kun muuttuu kuoleman ja kuolevaisuuden hallitsijasta itse kuolevaiseksi. E-kirja.

James Rebanks: Elämäni paimenena. Kertomus erilaisesta elämäntavasta. Vuodenkierron mukaan etenevä englantilaisen lammaspaimenen elämäntarina. Kaunis kuvaus sukupolvien ja ikiaikaisen historian jatkumosta, ankarasta ja vaativasta elämäntavasta, josta romantiikka ja leppoisuus ovat kaukana. Kirjoittajan arvostus esi-isien työhön ja elämäntavan tinkimättömyys nousevat esiin läpi kirjan.

Michael Zadoorian: Viimeinen loma. Johnilla on alzheimer, Ellalla terminaalivaiheen syöpä, heillä on asuntoauto ja tienä on route 66. Lempeä rakkaustarina, roadtrip.

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa. Tositapahtumiin perustuva kuin yhdellä hengenvedolla kirjoitettu muistelma. Koskettava, hengästyttävä, vahva.

Rina-Mae Acosta - Michele Hutchison: Maailman onnellisimmat lapset - kasvatus hollantilaisittain. Hollantiin avioituneiden yhdysvaltalaisen ja brittiläisen kirjoittajien kuvaus hollantilaisesta (pohjoismaisesta) lastenkasvatuksesta. Miksi hollantilaiset lapset ovat niin onnellisia ja vanhemmat niin huolettomia - toisin kuin angloamerikkalaisissa maissa? Haluan muuttaa Hollantiin ja ruveta kasvattamaan lapsia: ole vähemmän ahdistunut ja enemmän pitkä ja ulkoilmahenkinen pyöräilijä. 

Keith Stuart: Poikani Sam. Viitteellisesti tositapahtumiin perustuva kaunis kirja erityisisyydestä. Alexin poika Sam on autistinen, vanhempien avioliitto on venynyt loppusuoralleen, Alexin työpaikka menee alta - onko mitään pelastettavissa. Polku pojan sisäiseen maailmaan löyty Minecraft-pelin kautta - elämä ei olekaan vihollinen, vaan jotain jossa on kelluttava mukana. Koskettava ja herkkä kuvaus isyyden työläydestä. Selkeästi kaunokirjallinen, vaikka jotain yhtymäkohtia todellisuuteen kirjalla onkin. E-kirja

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä. "reality-proosaa". Kirjailija päättää opiskella herrasmieheksi: pukeutua tyylikkäämmin, opetella miekkailua ja muita herraskaisia tapoja. Vuosi onkin itsensä kasvattamisen, itsessään kasvamisen vuosi. Haluan ruveta herrasmieheksi - tai edes ladyksi. Pidän tästä lajityypistä, jossa kirjailija laittaa itsensä likoon. Konstigin esikuvana on arvatenkin A.J. Jacobs, joka on aivan oivallinen realityprosaisti, Konstig kirjoittaa samalla tavalla rennosti ja yhtäaikaa henkilökohtaisesti. Kirja, jonka olisi halunnut jatkuvan ja jatkuvan...

Ben Kalland: Vien sinut kotiin. Surusävyinen, ahdistavakin kertomus jehovantodistajista, perheestä ja salaisuuksista perheen ja yhteisön sisällä. Kaunis, mutta ahdistavasävyinen. Jäin ahdistuneeksi ja valvoin yöni. Pidin kirjasta.


Luin jonkin verran englanniksi; suurista suunnitelmistani huolimatta en saanut luettua mitään ruotsiksi.
Työlistalle 2018: vähintään yksi ruotsinkielinen kirja.
Luen loppuun muutaman 2017 kesken jääneen kirjan, aion lukea muutamia "vuosi sitä-tätä" -kokeilutarinoita (Ekovuosi Manhattanilla, Raamatullinen vuosi noin niin kuin esimerkiksi)
Ja Myrskyluodon Maijat aion myös lukea, pitkästä aikaa.



**

Olen vuosikaudet kärsinyt elokuva-adhd:sta ja ahd:sta. Yhtenä syksyisenä päivänä ystävä pyysi kanssaan elokuviin katsomaan Ikitietä.
Pyyntö oli niin hämmentävä, että suostuin.
Elokuva vei jalat alta, kirjaimellisesti.
En pystynyt edes itkemään, enkä leffan loputtua päässyt penkistä ylös, kun jalat tärisivät niin.
Kavahdin univormupukuista leffateatterin henkilökuntaa käytävässä.

En pystynyt edes kirjoittamaan elokuvasta blogissa.

Kävimme päivänäytöksessä, jouduin jatkamaan melkein suoraan leffasta töihin.
Matkalla töihin tapasin bussissa tuttavan pariskunnan joka oli käynyt katsomassa Tuntemattoman. Hekin olivat tärisevällä tuulella, ja olivat käyneet kantapaikassaan tasaamassa tärinöitään.
Tärisimme puolen bussimatkaa kokemuksiamme.

Koska pystyin katsomaan yhden elokuvan ihan alusta loppuun asti, voisin kuvitella että kykenen siihen uudestaankin.
Aion mennä leffaan myös vuonna 2018.
(tätä edellinen leffa- ja leffateatterikokemukseni taitaa olla vuodelta 2015. En järin katsele leffoja telkkarista, enkä teatterissa senkään vertaa)

**

Teatterissakin olen käynyt enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Kesällä olimme koko perhe Kuuskajaskarin linnakesaarella katsomassa Kolme iloista rosvoa.

Marraskuussa kävimme Isosiskon ja äitini kanssa kotikaupungin peruskorjatussa kaupunginteatterissa katsomassa Stingin Viimeisen laivan ja joulukuussa isommalla porukalla Seitsemän veljestä.

Seitsemän veljestä oli hengästyttävä kokemus. Taas piti vähän täristä ja kerätä sielunvoimia, niin vahva se oli.
Vieläkin värisyttää yhden ainoan repliikin muistelu: kun Simeoni sanoi ja sitten me ryypättiin ja onnistui niihin muutamaan sanaan tuomaan addiktin tuskaisen raastavan häpeä-ilon.
Puhumattakaan koko esityksen päätöskohtauksesta.

Keväälle on jo varattu liput LOTR:iin.

**

Museokortin sain hankittua pitkän henkisen vatkaamisen jälkeen joulukuussa - rva Kepposen inspiroimana.

Kävin 2017 ainakin Ateneumissa. Muutamia muitakin museovisiittejä oheistin Helsingin käynteihini; Valokuvataiteen museossa kävin ihmettelemässä Heikki Willamon Myyttistä matkaa ja  Helsingin taidemuseossa Tove Janssonia.
Käsityöläismuseossa kotikaupungissa kävin jo joulupöytiä ihastelemassa ja joulurauhaa etsimässä.

2018 aion kiertää kotikaupungin kaikki museot ja Kiasmaan aion mennä, kun siellä en ole koskaan aiemmin käynyt.
Ainakin.


Kaupunkilomallamme Korfulla huumannuin Aasialaisen taiteen museosta - sinne tosin ei taida museokortti kelvata.


**

Semmoisia nyt ainakin.
Nuoriso kasvaa kohisten; yksi on jo vähän lähtökuopissaan. Vuoden päästä isänmaa kutsuu sitä.
Toiseltakin viedään lapsilisä tänä keväänä - muutumme yksilapsiseksi perheeksi.
Tai kuten laivaristeilyllä totesimme: emmehän me mikään lapsiperhe enää ole, vaan nuoripari, koska talossa on pelkkää nuorisoa.

kuvituskuva: meripäivän iloja

Kiehtova vuosi tulossa