torstai 17. toukokuuta 2018

äänikirjapohdinto

Tulin vähän surulliseksi, kun luin muutamasta blogista sen yhden e- ja äänikirjakerhon mainontaa.

Muuan vaikuttajapersoona mainitsi äänikirjojen erityisenä hyötynä sen, että lukunopeutta voi säätää: sitä voi nopeuttaa.
Mietin tätä yhden kokonaisen kotimatkapyöräilyn verran.

Koko tuossa käyttöliittymässä tiivistyy mielestäni aivan liian surullisella tavalla tämän aikakauden ydin: kiiretehokkuus.
Luurit korville, äänikirja turbonopeudelle, siivoamaan, jumppaamaan, lenkille.
Multitaskaa, moniaja, suorita, ehdi.
Omaksu tarina, että pysyt vauhtivirrassa mukana. Olet kultturelli, tehopakkaus ja kaikessa kiinni. Sodan ja rauhan voi nykäistä menemään tehokkaan bodypumpin aikana.

Eihän siinä tavallaan mitään erityisen huonoa ole: tarina on sama aina ja kaikilla tavoilla. Sota on sotaa ja rauha rauhaa äänikirjassa, elokuvassa, e-kirjassa ja perinteisellä käyttöliittymällä nautittuna, ja hyvä niin.
Tarinat ovat ihmiselle tärkeitä.

Minulle lukeminen itsessään - tarinan lisäksi - on yksi elämän suurista nautinnoista.
Se kun illansuussa tai muuten joutilaana hetkenä asemoin itseni sohvannurkkaan kivojen kulmaan kirjan kanssa ja katoan melkein itseltänikin, se on nautinto.
Kaikki päivän tärkeät on tehty, on levon, irtipäästämisen ja vapauden aika.
Kirjan lukeminen on ihan parasta mitä on.
Nimenomaan kirjan lukeminen.
Voin lukea kivojen kulmassa myös lehtiä, mutta se ei ole sama asia.
E-kirja menee, mutta perinteisen käyttöliittymän kirja on paras vaihtoehto.
Nautinto.

Kiireinen päivä, stressipäivä, on sellainen, jolloin ei ole aikaa lukea.
Yhtään.
Paitsi että sellaista päivää ei voi olla, koska kivojen kulman lukutuokion jälkeen pitää lukea vielä hetki, joskus suorastaan tovi, tuokio tahi tunti, sängyssäkin.

Minun elämäni on niin slow, että minulla on mahdollisuus käyttää aikaa lukemiseen.
Minun elämäni on niin slow, että voin harrastaa liikuntaa ja lukemista erikseen.
Minun elämäni on niin kaoottista, etten käytä aikaa siivoamis-äänikirjalukemiseen.

*

Suhteeni äänikirjoihin on ambivalentti:
En osaa kuvitella että siivoaisin tai jumppaisin tai lenksaisin kirjan tahdissa. Joskus yritin pyöräillä, mutta päässäni raikaava ääni sekoittaa liikaa keskittymistäni.

Mutta suurkulutan niitä (tai siis kolmea äänikirjaa) öisin.
Ne ovat unilääkettäni.

Arki-iltoina ja kevyesti huonoina (siis kaikkina) öinä otan nukahtamisapuvälineenä Yle Areenasta lataamani podcastia Matti Rämön polkupyöräseikkailuista (Rengasrikkoja Saharassa) kirjoittajan itsensä lukemana. Puolen tunnin jakson aikana uni yleensä tulee vaivattomasti.

Vapaapäiviin kuuluu ihanan syvä-äänisen Rula Lenskan lukema Annie Hawesin kirja Extra Virgin - Amongst the Olivegroves of Liguria.

Erityisen huonoina stressiunettomina öinä luukutan menemään Erja Mannon lukemana Sophie Kinsellan äänikirjaa Kevytkenkäinen kummitus.

Äänikirjat peittävät ajatusteni levottoman kohinan.

kuten kelpo unilääke, myös äänikirjat ovat jatkuvasti vaatineet rankempia ja rankempia annoksia. Aloitin aikoinaan Yle Areenan podcastilla Seitsemän veljestä, joissa yhden kuuntelujakson pituus oli alle kymmenen minuuttia. Ei riitä enää. Nyt ruvetaan olemaan käytössä jo Rämön puolituntisen äärirajoilla. Viime yönä meni viisi tuntia Mantoa. 
Mihin tässä vielä joudutaan?









keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Viikon varrelta

Vietettiin yhdet synttärit.
Lapsi halusi vohvelibaarin ja Kinuskikissan ranskanpastillikakun. 


Vohvelibaari oli hauska idea, vaikka paisteluun varattu tunti ei ihan riittänytkään.
Vohveleille teimme suolaiset täytteet: kinkku-, kana-, kylmäsavulohi- ja kylmäsavuporo.
Kaikki noin suunnilleen samalla kaavalla:
Vajaat parisataa grammaa lihasta
puolikas sipuli hienona silppuna
puolikas purkki kermaviiliä
majoneesia /creme fraichea
mausteita 

Maukasta, vaivatonta ja helppoa. Samaa tahnaa voi käyttää uuniperunalle, vohvelille, crepille, leivälle...

Koeajoimme kevään juhlien juhlajuomat:
Uusi kokeilu, sitruunasooda oli menestys - sitä pitää varata lisää.
Neitsellinen epäsangria maistuu aina ja frappe-kahvikin meni, mutta herätti pieniä epäilyksiä. Minusta se on aina hyvää. (Sangrian ja frappen ohje)


sitruunasooda löytyi kodin kuvalehdestä;
modifioin koekäytön jälkeen limen pois ja tein siirapin
pelkästä sitruunasta.
Olen jotenkin vähän hyytynyt.
Ei huvita oikein mikään, ei ruuanlaitto, ei lukeminen, eivät kulttuurihuvit. Bloggaaminen melkein ahistaa ja somestakin haluaisin irti.

Täysin epätyypillisesti itselleni ajattelen enimmäkseen liikuntaa. Se on kummallista ja ehkä jopa vähän huolestuttavaa.
Uimassa on aika hyvä (mutta pahus, kun halli menee kohta kiinni ja on pakko siirtyä ulko-olosuhteisiin), fillarilla on joskus hyvä. Lenksaamista harkitsen ja melkein olen koukuttumaisillani kiipeilyyn.  (olen käynyt kuukauden sisään kaksi kertaa seinällä) 


Haaveilen:
- että voisin istua jossain missä olisi lämmintä ja aurinkoa (parveke käy ihan hyvin), minulla olisi tositosi kylmää valkoviiniä, mikä ei lämpeäisi auringossa ja hyvä kirja

- että jaksaisin keskittyä tärkeisiin asioihin ja ihmisiin






istuskelin kirkolla odottamassa lasta treeneistä
oli kesäistä



yhtenä iltana istuimme kaksin katselemassa kaupungin vilinää


Jotenkin vähän semmoinen olo, että ihan pikkuisen olisin työryytynyt.
Minulla on ollut yli-/lisätyötön viikko viimeksi ennen pääsiäistä, ja vaikka kuinka yritän tulla myöhemmin tai lähteä aikaisemmin, päivät vain venahtavat. 

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

En vietä äitienpäivää

Emme ole koskaan viettämällä viettäneet äitienpäivää.
Siis tietysti lapset ovat tehneet vessapaperihylsyaskarteluja ja kortteja ja kaikenmoisia ihania lahjoja kulloisissakin säilytyslaitoksissaan.
Mutta sillä tavalla viettämällä viettäneet, että minulle olisi tuotu kahvia sänkyyn tai timantteja (tai joku hunksitanssija), niin ei.


Vasta vuosi sitten onnistuin sanallistamaan, mistä se johtuu.

Se johtuu tästä:

huhtikuun alku: appiukon synttärit, kälyn synttärit
siitä pari viikkoa: omat synttärini
siitä viikko: siskoni synttärit
siitä viikko: Isoveljen synttärit
siitä pari viikkoa: Isosiskon synttärit
siitä viikko: anopin synttärit
siitä viikko: Lehtorin synttärit

Äitienpäivä asettuu Isoveljen ja Isosiskon synttäreiden väliin.
Ja jos vappua haluaa viettää, niin sekin.
Ja pienemmän kummipojan synttärit ovat huhtikuun alun ja omien kekkereideni välissä.

Kun päästään kesäkuuhun, ollaan erilaisilla kokoonpanoilla vedetty kakkua kaksi kuukautta yhtä soittoa. Siltikin, vaikka osa juhlista yhdistettäisiin tai jätettäisiin vähemmälle huomiolle.

Että ei paljoa juhliminen nappaa.

Ja ihan käyvän lahjan sain nuorisolta jo omana synttärinäni, niin että sekin homma on hoidossa.
Se liikutti synttärilahjana paljon enemmän kuin äitienpäivänä.




Muita kyllä kannustan kovasti juhlimaan ja arvostamaan lastensa äitejä ja omiaan virallisena äitienpäivänä, koska onhan juhliminen noin enimmäkseen ihan mukavaa ja lahjojen saaminen myös.

*

ps. saan myös Lehtorilta aina ihania synttäri-/joulu-/hääpäivälahjoja, niin että saa skipata äitienpäivän ihan mainiosti. Ja arvostaa puheissaan hän minua usein tiistaisin ja monina muina hyvin väsyneinä päivinäni, niin että selviän yhdestä päivästä ilman juhlapuheitakin.
Mutta jos lapset haluavat juhlia, niin toki. Kunhan minun ei tarvitse kovastikaan syödä kakkua. Tänä vuonna kyllä tarvitsee, koska vietämme äitienpäivänä yhdet synttärit.

ps.2. toisinaan muistan äitienpäivänä viedä kukan omalle äidille. Hän on hyvä tyyppi. Hänelle pitäisi myös viedä kukkia tiistaisin ja monina muina päivinä.
Hän on ollut hyvin tukeva äiti. Erityisesti minun äitiyteni suhteen.
Sydän sille <3

ps.3. minusta olisi kamalaa odottaa niitä kahveja (tai hunkseja, tai mitälie) sänkyyn, koska herään aina ekana ja minusta viikonloppuisin on ihan parasta istua kaikessa omassa rauhassa syömässä omaa yksinäistä ja yksityistä aamupalaa, ilman muita ihmisiä, edes niitä hunkseja. Tai timantteja.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Enpä ollut tullut ajatelleeksikaan




Mietin kaikissa näissä kulttuurisen omimisen kohinoissa sitä, miltä minusta tuntuu suhteessa lapsuuteni leikkeihin.

Syystä tai toisesta, varmaan koska olen kulttuurinen omija ja wasp ja kaikkea sentapaista, minusta tuntuu siltä, kuin nämä keskustelut jotenkin pilaisivat minulta muistot lapsuuden leikeistä.
En kirjoita kulttuurisesta omimisesta, koska kerran olen wasp. Kirjoitan hahmoista ja leikeistä, mielikuvituksesta. Ja vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani.

Kun leikittiin kuka pelkää mustaa miestä, en ikinä, koskaan, milloinkaan ajatellut mitään todellista ihmishahmoa. Minulle se leikin musta mies oli se akuankan mustakaapu. Siksi en osaa ymmärtää, miksi leikissä olisi jotain vikaa. Minä en tunteen tasolla näe ja kuule yhteyttä todellisen maailman ja tämän leikin välillä.
Mutta tottakai leikitytin lapsiani eri sanoilla.

Kun leikittiin inkkaria ja länkkäriä, oli ehdottomasti metkampaa olla inkkari, koska ne olivat jotenkin sankarillisempia ja ylevämpiä ja parempia. Ne olivat leikkiroolissa moniulotteisempia ja siksi parempia ja länkkärit olivat tylsempiä ja jotenkin pahiksia. Muistaakseni inkkareilla oli kaikkea kivaa elämää leirissään ja länkkärit odottelivat vain kulman takana että jotain tapahtuisi. Joskus ei tapahtunut. Joskus ei edes ollut länkkäreitä.

Kun leikittiin rosvoa ja poliisia, oli ehdottomasti parempaa olla rosvo. Ihan varmasti olen tajunnut jo aika lapsena, että rosvo tosielämässä on oikeasti ollut jotain aika pelottavaa ja pahaa, mutta leikissä puolestaan se oli parempaa, koska nekin olivat hahmoina moniulotteisempia ja ovelampia. Poliisit ainakin vain odottelivat kulman takana että jotain tapahtuisi. Rosvot ne suunnittelivat ja tekivät kaikkea jännittävää.

Kotileikissä masentavin rooli olisi ollut isä - sekin olisi odotellut kulman takana että jotain tapahtuisi (niitä taisi meidän leikeissämme olla aika vähän) ja paras oli tuhma lapsi. Lapset saivat selkäänsä ihan alvariinsa ja äitihahmo olisi saanut jopa -50-luvun jenkkiläisen kotirouvan kalpenemaan kateudesta.
Koululeikissä paras rooli oli kapinallinen oppilas. Opena oli masentavaa olla.

Ovathan ne tottakai stereotyyppisiä hahmoja. Ihannoituja, ja luultavasti aivan vääristä syistä tai ainakin perusteetta. Ja ilman muuta leikkien hahmot ovat ammentaneet kirjoista tai televisiosta /elokuvista.

Parhaissa rooleissa - ainakin minun leikkieni maailmassa - asetuttiin kapinaan valtajärjestelmää vastaan.

En silti heti osaa mieltää leikkieni, lukemieni kirjojen tai näkemieni ohjelmien (elokuvien) maailmaa sortoa ylläpitäväksi tai kulttuurisesti omivaksi, koska ne maailmat ovat olleet selkeästi erillään omasta todellisuudestani.
Mutta epämiellyttäväksi kyllä koen keskustelun joka sivuaa minulle rakasta mielikuvituksen maailmaa. Ikään kuin leikeissäni, kuvitelmissani, lapsuudessani (halusin tulla isona saamelaiseksi tai vaihtoehtoisesti tontuksi; ymmärsin kyllä, että molempia en voi olla) olisi jotain väärää.
Lapsen leikeissä, mielikuvituksessa ei koskaan ole mitään väärää.

Koskaan en ole hyväksynyt (enkä edes nauranut) kalliala-petelius-kinnunen-lastumäki-tuotannon stereotypisoiville sketseille, en pitänyt akista ja turostakaan (koulukiusauskuvastoa), enkä pahemmin kummelistakaan (lukuunottamatta Johanssonin poikia, sansääki ny hemmo jottan).

Ehkä siksi minun on vaikea hahmottaa tämän keskustelun perimmäistä olemusta, koska omassa päässäni on niin selkeä ero ensinnäkin mielikuvituksen ja todellisuuden välillä ja toisekseenkin sterotypioita rienaavan ja toisaalta todellisuuden välillä.
Olen ymmärtänyt että kirjoilla, elokuvilla, tarinoilla, leikeillä on oma paikkansa mielikuvituksen maailmassa ja todellisessa maailmassa asiat ovat kovin toisin. Vaikka leikissä onkin parempaa olla rosvo, ei se kovin monella ikätoverilla tainnut olla toiveammattien kärjessä.
En tiedä osaanko aivan sanoa, mitä tarkoitan.

Ne hahmot, joita olen itse leikkinyt tai kirjallisuudessa hahmoina ihaillut ja joista olen leikkeihini ammentanut, ovat olleet vapauden hahmoja, henkilöitä, jotka ovat vastustaneet olemassaolevia auktoriteettejä (rosvot, inkkarit, kapinalliset oppilaat, Peppi, Huckleberry Finn, Robin Hood), astuneet ulos oravanpyörästä (Robinson Crusoe), jättäneet kaiken ja ruvenneet elämään omannäköistään elämää (kaikki karkailevat orpolapset), downshiftanneet ja tiesmitä.
Olennaista ei ole ollut hahmon (oman mielikuvitukseni tuote tai kirjallinen esikuva) tausta vaan elämisen laatu riippumattomana aikuisesta määräysvallasta.

*
En ole ihan varma, onko mitään järkeä julkaista tätä.
pidätän oikeuden poistaa tämän, jos siltä alkaa tuntua



*
Silti epäkypsästi ihmettelen myös että miten voi olla omar-karkkeja ja geishakarkkeja?
Sortavatko kiskisit koiraihmisiä? Saako aikuinen syödä kinder-munaa?



keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kirjastokriizi

Joskus tuntuu että elämäni on yhtä toisintoa.

Kävin tässä taannoin yhtenä päivänä ihan tuosta noin vain ja trallalaa palauttamassa yhden tyhmän kirjan kirjastoon kun en jaksanut sitä lukea.

Ja ihan vähänpikkuisen vain kurkistin muutamaan kirjahyllyyn siellä kirjastossa.


Silleesti puolustaudun, että työnsin pari kirjaa Jonkun Toisen Ongelmakenttään, eli suloisille pikku pulluraposkilleni.
Laukusta loppui kotimatkalla tila.

Jos satutte visiteeraamaan täällä länsirannikolla ihan juuri nyt, niin käykää kumminkin katsastamassa pääkirjaston kasvienkeräilynäyttely - Kasviarkkien kertomaa.
Oli kiehtova!

Keräsikö Kekkonen kasvion ja millaisia kasveja on kadonnut tai ilmestynyt Suomeen?






maanantai 7. toukokuuta 2018

Ensimmäiset kevätjuhlaliikkeet

Olin ennen viikonloppua vähän etukäteisangstinen, koska olin työkoulutuksessa perjantai-iltana ja koko lauantain. 
Mutta olivatkin mukavia päiviä ja energis-voimaannuin valtavasti.



Sunnuntaina olin yltiöriemukkaalla tuulella, koska nyt olikin vapaapäivä ja aurinko paistoi ja tipulintuset laulelivat ja tralla-laa.
Teini onnistui ylipuhumaan minut lenksalle.
Endorfiinihikipöhelöissäni jatkoin urakkaa parvekkeen fanaattisella raivaamisella.



Ensimmäiset kevätjuhlaliikkeet on nyt tehty: parvekelasit on pesty ja parvekkeen ikkuna myös.
Se oli ensin vähän kammottavaa, koska ensinnäkin parvekelasien peseminen on kammottavaa aina. Ja toisekseen lakkiaisikkunapesu aiheutti minussa flashbackin omaan lakkiaiskevääseen.
Silloin, reilusti yli kaksikymmentä vuotta sitten, oli äitienpäivä. Pesimme äidin kanssa ikkunoita. Pappani elämä päättyi.
Näin jälkikäteen olen ihmetellyt, että miten on mahdollista että meillä kotikotona olisi pesty ikkunoita sunnuntaina? Ja vielä äitienpäiväsunnuntaina?
Miksi se tuntuu jotenkin tosi väärältä ja kummalliselta ja epäkotoiselta?

Joka tapauksessa, yritän olla olematta taikauskoinen, mutta vähän oli urakkaa aloittaessa sellainen kohtalotarmainen olo. Siksi en pyytänyt nuorisoa apuun, kun ajattelin että en halua kierrättää tämmöistä karmaa.

Mielessä oli kyllä käynyt, että olisin tästä syystä skipannut koko ikkunanpesuhommelin, mutta liki ainoa evästys jonka toistaiseksi olen juhlavalmisteluihin välittömältä lähipiiriltä saanut, on koskenut nimenomaan ikkunanpesua. Tai oikeastaan uusia verhoja, mutta joka tapauksessa. (*)
yksi ääni puolesta: pitää olla puhtaat ikkunat ja uudet verhot, yksi ääni vastaan: sitäkö sä pohdit, etkä tarjottavia; äiti ja anoppi.

Parvekehommelin jälkeen yritin laskea, montako pulloa tarvitaan kuohujuomia ja montako lasia.
Montako tuolia.
Montako kakkua.
Montako pakettia kahvia.
En tiedä.
En tiedä.
En tiedä.
En tiedä.

Sitten tein aikajanan että milloin tulevat ensimmäiset vieraat ja milloin viimeiset. 

Melkein ovat juhlat jo valmiit, kun on yksi puhdas ikkuna ja aikajana.
Ja päivänsankari haluaa tietysti snickerskakkua. (vesitetty kakku)
"no voidaan me tehdä joku vähän raikkaampi kakku kaikille vanhuksille." 








(*) äiti on muistuttanut ainakin seitsemän kertaa, että silloin kun vietettiin minun lakkiaisia, laitettiin uudet verhot.
Kauhea stressi tulee ihmiselle pelkästä verhojen pohtimisesta. 
Että onko se sitten parempi juhla kun on uudet verhot mutta ei kakkuja ollenkaan.
En tiedä.

(anteeksi äiti, tämä vaan on niin herkullinen asia)

perjantai 4. toukokuuta 2018

vaatesäästäväisyyskriizi

Kyllä niin olen kade näille ihmisille, jotka hupsistaheijaa tuosta noin vain säästävät tuhansia ja taas tuhansia mennäkseen sitten superhyperdeluksuslomalle tai rakennuttaakseen talon tai perustaakseen luomuturnipsislowlifekasvimaan (on se sana!)

Ei mahda mitään, minä sitten ra-kas-tan iltapäivälehdistön Näin säästät kädenkäänteessä aimo kasallisen rahaa -juttuja.

Tässä jutussa yksin (tahi kukaties kaksin, se ei käy jutusta ilmi) elelevä nuori nainen säästää tuosta vain kädenkäänteessä kymppitonnin.
Säästän sinulta jutun lukemisen vaivan: lopeta vaatteiden ostelu.

Tämä tiukan säästöpäätöksen tehnyt nuori nainen lopetti vuodeksi vaatteiden ostelun ja säästi siis sillä kunnon tukun rahaa.

Vähän teki tiukkaa kun oli kahdet häät ja vain yksi mekko.
Kuulehan nuori nainen, kun minä vanha keksiäkäinen kääkkä kerron sinulle jotain: olen klaarannut yhdessä klänningissä kolmet rippijuhlat + parit muut juhlat ja hylkäsin sen vasta kun alkoi näyttää nuhjuiselta. Seuraavassa klänningissä olen klaarannut tähän mennessä jo kahdet rippijuhlat ja meinaan klaarata yhdet lakkiaiset jos en löydä uutta ja sievempää tilalle. luultavasti en, koska en saa mennyksi kauppaan

Eivät ole valittaneet juhlien sankarit, eivät muut vieraat, ei puoliso, eikä edes pappi rippijuhlissa saanut kohtausta siitä että samassa mekossa patsastelin. (se voi kyllä osin olla sen ansiota, että aina oli eri pappi)
onko olemassa semmoisia ihmisiä, jotka merkitsevät johonkin päiväkirjaan että millaisia vaatteita oli kelläkin vieraalla missäkin juhlissa ja sitten paheksuvat jälkikäteen että taas oli samassa klänningissä sekin eukko? Kyllä on surullista sellainen elämä. Minä muistan vain, että suurinpiirtein kaikilla vierailla on enimmän osan aikaa ollut vaatteet juhlissa päällä, paitsi ihan pienet ovat joskus voineet kirmata vaippasillaan.
Että miksi ihmeessä edes pitäisi olla uusi mekko joka kekkeriin?
Paitsi jos kasvaa tai kutistuu suhteettomasti.
Se riski on kyllä keksiäkäisyydessäkin olemassa. Varsinkin kasvamisen.
Kannattaa kerralla hankkia alelaarista semmoinen missä on mukava olla. Säästyy aikaakin.

samalla pikkumustallakin olen mennyt jo voihyvänenaikasentään melkein kaksikymmentä vuotta. Riittävän ajaton.
Minä siis; mekko tuskin.

No, olen siis jo aikoja sitten lopettanut vaatteiden ostelun.
Pääsääntöisesti siitä syystä, että en löydä kivoja vaatteita kulahtaneiden tilalle, ja kun ilmankaan ei voi olla, on pakko ekonomis-ekologisesti olla ostelematta uutta.
Vaan eipä ole luomuturnipsimaan verran säästöjä vielä päsähtänyt tililleni. Silleesti kyllä hyvä juttu, en oikeastaan halua ruveta luomuturnipsiviljelijäksi.

Säästöjä voi saada aikaan myös esim. siten, että pistää joka kuukausi vaikkapa 500 euroa toiselle tilille.
Mistä rahasta, kysyn vaan, häh?
Pitäisi ensin tienata tuon verran enemmän, että olisi mistä säästää.

Aina vain hankalammaksi menee, koska nykyisellään olemme yksilapsinen perhe, ja se lohmaisee potentiaalisista säästettävistä rahoista osansa sekin. Lapsilisän loppuminen nimittäin.
Kahden aikuisen palkalla elätämme neljää aikuista. Ja yhtä teiniä.
Kyllä ei lohkene luomuturnipsitilasäästöjä siitä.

Teini murehti taannoin harrastuksensa hintaa, oli oikein laskenut, että mitä vuodessa menee.
Minä sanoin, että älä sure, tärkeisiin asioihin riittää kyllä.
Vaikka sitten ei olekaan varaa rakennuttaa pikkumökkeröistä luomuturnipsitilan vierelle.

**

Aiempia säästäväisyyskriizejä:
Säästä unelmien lomamatkaan
Palkkaköyhyydestä
Taloushallintavinkkejä


**

ps. vappukuvarapo

vapunpäivän piknikki olkkarissa
parsaa, pastasalaattia, juustonytysiä

nuorison ensimmäinen vappupallo ikinä
Stänli the cat pyörän tarakalla

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Huhtikuun kirjat

Huhtikuussa olen vielä saanut luettua vaikka kuinka, koska ison osan kuukaudesta olen liikkunut bussilla.
Nyt kun pyöräilykausi alkoi, lukemismahdollisuudet vähenevät huomattavasti.

Huhtikuussa luin paljon hyviä kirjoja.

Luin mm. kolme kirjaa Santiago de Compostelan vaelluksesta, joista yksi nousee aivan ykköseksi kaikista lukemistani Caminoista - Tom Tiaisen Hyvällä tiellä.

Chicklit-suosikkini huhtikuussa oli Kinsellan Yllätä minut. Kinsellamainen kouhotus, hänen ehdottoman sympaattiset henkilönsä ja kirjat, joissa tapahtuu vain mukavia asioita, ovat todellisia hyvänmielen pillereitä väsyneelle ihmiselle. Eskapismia? Taatusti. Chicklitiä? Ehdottomasti.

Lukukuukauden kirjaelämykseksi nousee jo muutamaan kertaan hehkuttamani Don't sleep, there are snakes. Muistelmat /kielitieteellinen katsaus brasilialaiseen piraha-heimokieleen. (samaa suomeksi. samaa suomeksi, lisää)
Hehkutin kirjaa kotona - mikä johti siihen että yksi teineistä hehkutti sitä koulussa opettajalleen. Hehkutin sitä töissä. Blogissa. Satunnaiselle tuttavalle bussissa koska pelkäsin että hän alkaa käännyttää minua.
Kirja oli eräänlainen työvoitto: luin englanniksi, olen kadottanut kielitieteelliset tietoni ja taitoni jonnekin matkan varrelle, luulin lukevani leppoisaa juttua Raamatunkäännöstyöstä, ja kaiken lisäksi kirjalle oli jostain syystä annettu laina-aikaa vain kaksi viikkoa kerrallaan kirjasto tutkii asiaa edelleen. Luin tätä muutama sivu kerrallaan, ja tämän tästä heitin kirjan seinään ja siirryin hehkutusmoodiin kiusaamaan kanssaeläjiäni.
Kuvitelkaa nyt itse: kielestä puuttuvat lukusanat. Sukulaissuhteet. Kulttuurista puuttuvat kokonaan yhteinen historia, jumaluudet, riitit ja myytit. Kielessä riittää käsitteitä vain olemassaoleville, havainnoitaville asioille, tässä ja nyt, ilman sivulauseita.
Lähdepä siinä sitten tekemään kristillistä käännöshommelia että hei, kuulkaa kaverit, oli kerran hyvin kauan sitten semmoinen Jeesus-niminen tyyppi, jolla oli kaksitoista opetuslasta...

Ja sitten niille, jotka eivät jaa kanssani kielitieteellistä huumaanusta, suosittelen Tomas Sjödinin Sapatti-kirjaa, tai vaihtoehtoisesti Anne Tylerin Äkäpussia.

Kaikki huhtikuun kirjat alla: (ja koko vuoden kirjat tässä)


Anneli Suusaari: Ei sinne yllä myrskysää. Kirja muistisairaudesta, äidistä, isästä, tyttärestä. Siitä kuinka tuttu äiti hiljalleen katoaa ja hiipuu, muistisairauden kuluttavasta, kaikkialle tunkevasta vääjäämättömästä vallasta, rakkaustarina, kertomus vaatteista ja nuoruudesta. Koskettava. Luultavasti omakohtainen.

 Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #vauvavuosi. Tiedän lukeneeni ykkösosan tästä tarinasta, mutta kovin vahvaa muistijälkeä siitä ei ole jäänyt. Kirjassa eletään Usvan ja Juhan ihana esikoisvauvavuosi iloineen ja epäilyksineen. Olen auttamatta pudonnut kelkasta, dinosaurus tai muuten vain väärää kohderyhmää, mutta tarina on sympaattinen vuoropuhelunomainen kertomus

Anne Tyler: Äkäpussi. Tylerin henkilöt ovat säröillä, vähän eksyksissä omassa elämässään ja ulkopuolisia maailmassa. Äkäpussi Kate Battista huolehtii hajamielisestä professori-isästään ja levottomasta Pupu-siskostaan, käy työssä jota vihaa, elää elämää, jota ei ole itse valinnut ja jota inhoaa, avuttomaksi heittäytyvän isänsä armoilla. Mitä tapahtuu kun isä alkaa omista lähtökohdistaan ja mukavuussyistään järjestää Katen elämää isälle paremmaksi? Tylerin kirjaksi huomattavan rapsakka ja napakka, hauskakin, eikä hänelle tyypillisen kaihoisa. Luin yhdeltä istumalta, hykerrellen ja nautiskellen.

Tomas Sjödin: Se tapahtuu kun lepäät. Ruotsalaisen teologin kirjoittama levollinen ja levollistuttava kirja sapatista, levosta, rauhasta ja sen etsimisestä. Luin verkalleen ja säästellen, nautiskellen. Tämä on niitä kirjoja, joka pitäisi löytyä kirjahyllystä ja johon pitäisi palata säännöllisesti uudestaan ja uudestaan. Sapattilepo on ihmiselle elintärkeä. "joka aamu heräämme maailmaan, jota emme ole itse luoneet. Maailma on olemassa. Me olemme olemassa. Se, että lepää säännöllisesti, on elämän ihmettelemistä. Sitä ettei anna elämän muuttua itsestään selväksi."

Rana Awdish: In Shock. Teho-osaston lääkärin muistelukset. Ranan raskaus saa dramaattisen käänteen, kun hänen maksasaan käynnistyy massiivinen sisäinen verenvuoto, joka johtaa kuolemanrajakokemukseen, istukan repeämään, lapsen menetykseen, aivoinfarktiin...kriisiin toisensa perään. Suoraviivaiset, sääliä kerjäämättömät muistelukset keskittyvät pohtimaan lääkäri - potilas -suhdetta ja inhimillisten kohtaamisten ja rinnalla kulkemisen merkitystä. Rankkaa luettavaa, tärkeästä aiheesta.

 Katie Kirby: Kuppi nurin. Sarjakuvamainen humoristinen opas perhe-elämään, löytyi blogisuosituksen perusteella. Olen liian vanha. Lapseni ovat liian vanhoja. Avioliittoni on liian vanha. Tajusin monessa kohdassa, että tässä pitäisi nauraa nyt niin että vesi juoksee silmistä ja purskahtaa sen jälkeen puolihysteeriseen itkunauruitkuun, mutta kun ei niin ei. En ollut opuksen kohderyhmää. Muistelin tyttökaverin opas -sarjaa, jota aikoinaan itkunauroin moneen kertaan. Käännösratkaisuista en ollut ollenkaan samaa mieltä. Käännös voidaan sopeuttaa kohdekielen olosuhteisiin, mutta lähtökohtaisesti en arvosta esim. nimien kääntämistä. Kyllä ymmärrän Janet ja Johnit siinä kuin Jaanat ja Juhanitkin.
Tuli luettua, koska piti palauttaa kirjastoon, ja olin sinnitellyt jo yli puolivälin.


Jorma Luoma: Mielen ja ruumiin camino: pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan. Löytyi kuin etsin Tiaisen camino-kirjaa, kirjaston operaattori väitti että minua saattaisi kiinnostaa myös tämä. Omakustanteinen terapiacamino ja -kirja, olisi hyötynyt napakasta toimitustyöstä, mutta on ollut kirjoittajalleen selvästi tärkeä aihe, joka on täytynyt julkaista.

 Sophie Kinsella: Yllätä minut. Kinsellan chicklit on aina positiivista, aina hyväntuulista, aina luotettavaa, niin tämäkin. Kirjan pariskunta - Sylvie ja Dan - saavat kuulla että heillä on edessään vielä ainakin 68 yhteistä vuotta. Kriisihän siitä tulee: kokonainen ihmisikä jäljellä sen saman ihmisen kanssa. He alkavat yllättää toisiaan, tarina eskaloituu Kinsellamaiseen tapaan. Hykerryttävää hyvänmielen viikonloppukirjallisuutta.

 Tom Tiainen: Hyvällä tiellä - pyhiinvaellus Ranskan ja Espanjan halki. Löysin yhden lehden kirjavinkkauspalstalta. Kirjaa pidettiin suunnilleen parhaana camino-kirjana - olen samaa mieltä. En oikeastaan osaa sanoa, mikä tekee tästä kirjata niin hyvän caminon, mutta hyvä se vain oli. Parasta ehkä se, että vaellusta ei ole pätkitty päiväetappeihin, kilometreihin, majataloihin tai kuluneisiin rahamääriin, vaan tarina elää kuin matkalaulu, keinahdellen, ihmisten ja ajatusten tahdissa.

Daniel L. Everett: Don't Sleep, There Are Snakes. Life and language in Amazonian jungle. Tämän kirjan lukemista pidän työvoittona. Luulin lainanneeni semisti vauhdikkaan tarinan elämästä Amazonin viidakossa, olinkin lainannut ihan älyttömän kiinnostavan kielitieteellisen opuksen. Everett perheineen on -70-luvun lopulla lähtenyt SIL /Wycliffe -Raamatunkäännöstyöhön Brasilian viidakoihin. Kirja keskittyy piraha-heimokieleen pikemminkin kuin perheen elämään viidakossa, jos kohta viidakkoelämäänkin pääsee tutustumaan. Kielestä puuttuvat mm. luku- ja muut kvantiteettiin liittyvät sanat, värit sekä koko kulttuurista puuttuvat kaikenlaiset riitit ja myytit ja kielenpuhujat puhuvat vain todistettavista kokemuksista. Lähdepä siltä pohjalta veivaamaan pätevää Raamatunkäännöstä. Kirja oli työläs lukea kielitieteellisen terminologian ja ajattelumallin takia, mutta niin kiinnostava ja elähdyttävä, että sinnittelin eteenpäin pieni pätkä kerrallaan. Kaveri, joka haastaa Noam Chomskyn universaaliteorian ja uskaltaa kertoa oman vakaumuksensa vakavasta horjumisesta ansaitsee kunnon crediitit. Mahtilöytö kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä!

 Anni Hautala: Annin ruokakirja. Kodikasta ruokaa vähän sinnepäin-twistillä. Testiin menee muutama resepti. Ainoa kritiikki siitä, että alkoholijuomapuoli oli kirjan alussa, heti aamiaisen jälkeen. 

Helienda Toivio: Santiagon Camino - tie henkiseen kotiin. Luulin lainanneeni kirjan Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta. Kyse olikin jonkinmoisesta panhenkisestä valaistumisesta. En pysty sanomaan tästä kirjasta yhtään mitään olematta kyyninen, sarkastinen tai muuten vain ikävä.

 Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus - ja muita sinkkuelämän iloja. Kolumneja (vaiko pakinoita? toteamuksia? totuuksia?) sinkkuudesta tässä maailmanajassa. Periaatteessa kai aika hauska, mutta voi hyvät hyttyset että tässä kirjassa käytiin kakalla! Jossain vaiheessa tarkistin jo  otsikosta,  liittyykö kirja pikemminkin johonkin outoon suolistosairauteen enempi kuin ihmissuhteisiin. Olipa totta tai mielikuvitusta, niin vähän liikaa PK-huumoria minun makuuni. E-kirja.

 Anna Jansson: Anopit ilman rajoja. Lainasin jotenkin vahingossa Amorin kiehkurat -sarjan kakkososan. Sekava, eikä kovinkaan hauska tarina, jonka sinnittelin loppuun ihan silkkaa itsepäisyyttäni. Yleensä tykkään chicklitistä, mutta tämän imuun en kertakaikkiaan päässyt.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja

muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

torstai 26. huhtikuuta 2018

liikunnalliskademieli

Luin vähän kademielellä Tuulan kuntoilukuulumisia.

Kademielellä, koska toivoisin, että liikunta olisi itsestään selvä ja hyvää oloa tuottava osa arkeani.

Vaan aloitetaanpa alusta.
Olen aina ollut niitä ihmisiä, joilla on kaksi vasenta jalkaa. Jalkapoloiseni eivät ole koskaan kuulleetkaan toisistaan, vaan niillä kummallakin on oma elämänsä.
Kaikenlisäksi olen ihan oikeasti vahvasti vasemmalle puoltava tyyppi.

Murkkuiässä kävin urheasti pyörätuolitanssiryhmässä pystytanssijana.
Aina siihen asti, kunnes ohjaaja turhautuneena vinkkasi että kaikki muut ryhmän pystytanssijat, myös ne, joilla oli nimensä perässä diagnoosikirjaimia, olivat oppineet aloittamaan tanssin oikealla jalalla ja etenivät oikealle. Toisin kuin minä.
Aloitin aina vain pienellä vasemman jalan hypyllä ja yleensä vasemmalle.
En koskaan edennyt siinä tanssissa kahta ensimmäistä tahtia pidemmälle.
Enkä tanssissa ylipäätään.

Sama vaikeus kohtasi minut aikuisiällä, kun haaveilin irkkutansseista.
En kerta kaikkiaan pystynyt pitämään mielessäni mitä tuli läps-viuhin jälkeen, tein senkin vielä puolen vuoden harjoittelun jälkeen väärällä jalalla, väärinpäin ja aivan liian hitaasti.
Jotenkin se vesitti nautinnon koko tanssista.

(tuskainen flashback vuodelta 2015: 
En ole ikinä, koskaan, enkä milloinkaan tykännyt ryhmäliikunnasta, saati osannut tanssia. Mutta niinpä vain tanssin.
Olin ihan järjettömän ylpeä itsestäni kun menin salin poikki että hop-hop-ja-hop, kauniisti, ja luullakseni myös rennon ryhdikkäästi yhdessä kaikkien muiden kanssa ihan kuin oikea tanssija.
Sitten katsoin itseäni peilistä ja huomasin että kappas kehvatsua, menenkin hop ihan väärällä jalalla ja lysyssä, kummallinen kurtistunut ilme kasvoillani.
No, toisella kierroksella oikein kovasti keskityin siihen että nytpä menen hop sillä jalalla millä kaikki muutkin ja taas olin niin järjettömän ylpeä itsestäni, enkä kyennytkään enää menemään toista hopia heti perään vaan jäin ällistyneenä ihmettelemään suunnattomia taitojani ihan niille sijoilleni.)


Ryhmäliikunnassa, vaikka asemoin itseni takariviin, onnistun sotkemaan puoli saliakin kun tuskailen jalkojeni kanssa.
En ole koskaan edennyt niin pitkälle, että olisin pystynyt ottamaan kädet mukaan. Ne riippuvat toimettomina kroppani jatkeena.

Ryhmäliikunta ja tanssi eivät selvästikään ole lajejani.

Punttisali ei ole lajini.

tuskainen flashback vuodelta 2016: tajuan kristallinkirkkaasti, että minulla on suunnilleen puoli vuotta aikaa oppia edes kohtalaisen hyväksi punttisalinkäyttäjäksi ennen seuraavaa lamaannuttavaa talvikautta.
Puolen vuoden kuluttua ihan varmasti tepestelen ympäriinsä pikkupikku-bikinissä sheikerini kanssa ja nojailen kaikenmoisiin härpäkkimiin joiden nimet olen siihen mennessä ehtinyt oppia, siitä alkaa epäilemättä onni ja autuus.
tällä hetkellä luimuilen pitkin seinänvieruksia  päälläni hraH:n hylkäämä urheilupaita, joskus kauan sitten epähuomiossa hankkimani liian väljät pussihousut ja palauttamatta jääneeseen vichypulloon lorotettu vesitilkka, amatööri mikä amatööri, ei mahda mitään

Tunnustus - tällä suunnattoman suurella kolmen-ja-puolen-kerran kokemuksella - en vieläkään pidä punttisaleista.


Punttisali ei ole lajini samasta syystä kuin tanssikaan: kun en kertakaikkiaan erota oikeaa vasemmasta, kajautan itseäni päähän kaikilla tangoilla joita pitää nostaa pään yläpuolelle, enkä koe minkäänmoista nautintoa, kun yritän koordinoida jalkani ja käteni siten, että tapahtuisi jonkinmoista edistystä.
Kahvakuulia en ole uskaltanut edes harkita, kyllä ei ole kivaa jos semmoinen putoaa ensin päähän ja sitten vielä varpaille.

Ja uskokaa pois, olen yrittänyt. Olen ihan oikeasti yrittänyt tykätä punttisaleista. Ja mistä tahansa ryhmäliikunnasta.
Minulla on ollut salikortteja useammalle eri salille ja henkilökohtainen traineri (Lehtori). Olen testannut tai-chitä, afrotanssia, aerobiciä, perinteistä kehärummun tahtia, irkkutanssia, pyörätuolitanssia. Olen tenhyt kotona tasapainolautaa, pilatesta ja wiifit-joogaa.

Lenksaamisen aloitin hampaitani kirskutellen kun en muutakaan keksinyt ja vähän tykkäsinkin siitä.
Siihen asti kunnes fysio kauniisti huomautti, että sulla taitaa olla vähän vettä polvessa ja lenksa ei taida polvivaivaiselle olla se paras vaihtoehto, voisko ajatella muuta?
Pidin vähän taukoa ja kas kummaa, polvi todellakin oikutteli vähemmän.

Kropassa tuntuu hyvältä kiipeilyn jälkeen, mutta harvalla hallilla on riittävästi riittävän simppeleitä reittejä, ja sen lisäksi minulla on korkeanpaikanahistus, koordinaatiovaikeus ja porttikielto hallille niinä päivinä jolloin teini treenaa, eli kaikkina.

Uiminen on sentään ihan siedettävää.
Paitsi niinä päivinä, jolloin vesi on märkää, kylmää ja pimeetä ja radalla on kaksi mummoa rinnakkain.

Haluaisin olla aktiiviliikkuja.
Haluaisin liikkua päivittäin tai ainakin melkein sillä tavalla, että kropassa ja sielussa tuntuisi hyvältä.
Niin että siksi olen kade Tuulalle.


*
ps. kyllä käy sääliksi sen vanhussäilyttämön virikeohjaajaa, jonka asiakkaaksi päädyn. Louskuttelen leukojani ja murisen ja heittelen kepilläni kun yrittävät viedä minut juoksemaan karhukävelyä yhdessä muiden vanhusten kanssa päivän liikuntatunnille.
Muut sirkeät mummot vetävät jotain cirkuit-treeniä ja joogaa ja minä kärisen siellä että missä on mun oikea käsi, en löydä sitä ja tuokaa tänne kielioppikirja niin jäsennän mieluummin parit lauseet.
Sitten tulee tohtorismies, iskee minua rauhoittavalla kankkuun ja sanoo että rouvahyvä kyllä liikunta tekisi teille hyvää ja unohtakaa nyt vähäksi aikaa ne gerundit ja gerundiivit.

Kyllä niin täytyy tehdä jotain asialle ennen sitä.


keksiäkäinen eukko ja kiipeilytossut

keksiäkäinen eukko uimatreenin jälkeen


maanantai 23. huhtikuuta 2018

ei enää ikinä...

Koska olen aika viisas ja melkein minkä vain asiantuntija myös muiden kuin omasta mielestäni, niin annan hyviä vinkkejä useille ihmisille.

Tässä taannoin mentoroin yhtä tuoreehkoa perheenisää semmoisesta aiheesta kuin uudelleensisustamisvimma.
Sain nimittäin palvelevaan puhelimeeni tiedustelun, onko normaalia että tuoreehko äiti haluaa laittaa koko huushollin sisustuksen uusiksi.

Vastasin että onhan se, kun kevät sytkyttelee sisuksissa. Kenelle tahansa hormonitasapainottomalle ihmiselle tulee aina kevään tullen  tarve joko lisääntyä, hankkia kissan-, koiran- tai vauvanpentuja tai vaihtoehtoisesti sisustaa koko ympäristönsä uusiksi.

Vähän myöhemmin palvelulinjalleni tuli samaiselta herrahenkilöltä kysymys, voiko mitenkään välttyä ostosreissulta pohjoisen huonekaluhelvettiin, jolla on myös kauniimpi ja soinnukkaampi nimi ja onko oikein laittaa vaimo ansaitsemaan ns. ikeapisteitä.

Vannoutuneena feministinä vastustin heti pisteytysjärjestelmää.
Konkarina osasin kuitenkin neuvoa, kuinka voi välttyä pohjolan huonekaluhelvettikiertueelta koko loppuiäkseen.
Ja koska olen auttavainen sielu, voin jakaa ohjeistuksen täällä ihan kaikkien iloksi.

Kas näin ansaitaan Ei Enää Ikinä Ikeaan -pisteitä kaikilta vaimoihmisiltä

Noudata ohjeita numerojärjestyksessä:

1. "ihanaiseni, sinulla on niin loistava maku. Luotan sinun arvioosi tarpeistamme"

2. "kyllä rakas, voit lunastaa mitä tahansa ikean verkkokaupasta minun luottokortillani. vaikka heti."

3. "voi sinä ihana sieluni valo ja elämäni suuri rakkaus sekä suloisen jälkikasvuni äiti, totta kai minä kokoan kaiken sen, mitä olet hankkinut. En tarvitse edes remppakaljaa (mutta sinä voit ottaa kuoharia). Pyydän avuksi luotettavan kaverin. Luemme yhdessä käyttöohjeet ennen kokoamista."



viikonlopun työrupeaman aikana rykäisty
prototyyppi maailmanlaajuista suosiota
kohta nauttivasta innovaatiostani


Kas näin; näitä ohjeita noudattamalla ei enää ikinä pohjoista huonekaluhelvettiä!
Aion hankkia patentin tälle konseptille viipymättä.
Se tullaan tuntemaan kohta maailmanlaajuisesti.


Homma on vähän hankalampi silloin, kun on itse se keväthuumaannuksessa ketturoiva vaimoihminen jonka kaiken lisäksi pitää järjestää suurjuhlat keväällä.
Että a) miten välttyä siltä reissulta itse b) myös verkkokaupalta ja c) saada uusi ilme kotiin d) mieluiten ei-omalla luottokortilla?
Kysyn vaan.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Viikonloppuna töissä - vältä aloittelijan mokat

Olen tehnyt tätä työtä reilut kymmenen vuotta.

Toisinaan työhön kuuluu jalkautumishommeleita, jotka parhaimmillaan kestävät koko viikonlopun.
Luulisi, että yli kymmenessä vuodessa oppii jotain.
Tai sitten ei.

Erittäin pahoja aloittelijan mokia

1. mehupullo
Siis oikeasti?
En juo edes normaalissa arjessa mehua.
Miksi ihmeessä sain päähäni ottaa mehua evääksi?
=> nestehukka

2. vehnämättöruokailu
Siis oikeasti?
En normaalissa arjessa ruoki itseäni vehnämätöllä
Miksi ihmeessä aloin ajatella että mokkapala olisi käypää sapuskaa?
=> nälkä!

3. kotilaumasta erkautuminen
kun tekee työtä miesvaltaisessa porukassa, hommaan kuuluu toisinaan sellainen #miituun rajoja hipova päänpaukutus.
=> Lehtor'ikävä

Erittäin järkyttävän kammottavan paha aloittelijan moka

1. nestehukka + nälkä + kotilaumautuminen
Halusin välttämättä, että Lehtori vie minut syömään toisen työpäivän iltana, koska olin järisyttävän nälissäni, janoissani ja aivan liian erkaantunut kotilaumastani.
Huiskin sivuun kasvisruuat, kiinalaiset, thaimaalaiset ja japanilaiset vaihtoehdot silkkana hienohelmaisena piiperryksenä ja liian heppoisena ruokana ja julistin haluavani kunnon ruokaa esim. pizzaa, pihviä ja hampurilaista.
Lehtori oli yllätyksellisen romantillisella tuulella ja tilasi aperitiiviksi kuohujuomaa.
Minun nestehukkaisesta mielestäni se oli kertakaikkiaan mahtavan romanttinen idea - pohjanmaan kautta, veikkoset, pohjanmaan kautta!

Onneksi Lehtori älysi toppuutella minua siinä vaiheessa kun julistin haluavani ruuan kyytipojaksi sekä olutta että kummankin väristä viiniä. Lehtori ehdotti myös masentavan järkevästi, että tilaisin joko pizzan, pihvin tai hampurilaisen, enkä suinkaan kaikkea kerralla. ihme niuhotusta, minulla oli nälkä ja todella kova jano

Tulin ääriäni myöten täyteen tai oikeastaan jo vähän ylikin yhdestä juomasta ja yhdestä ruuasta.
Puhuin kymmenessä minuutissa aperitiivin ja aterian välissä läpiä päähäni enemmän kuin monen viime vuoden aikana.
Puuttumaan jäi vain se, että olisin laulanut Lehtorille serenadeja.

Ystävät kalliit, tämän opettavaisen tarinan innoittamina, varokaa nälkäis-nestehukissanne kuohujuomia!

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Teini matkalle maailmalle

Yksi nuorista on taas lähdössä maailmalle ilman minun yöperhos-lepakoittavaa seuraani.
Pienpaniikki.

Tsekkauslista ennen kuin lapsen voi päästää maailmalle itseksensä:

- passi - muista hakea ajoissa. Yhteishuoltajuustalouksissa tarvitaan kummankin huoltajan suostumus. Sen voi nykyään antaa sähköisestikin.

- matkavakuutus. Perheen matkavakuutus on voimassa vain perheen kanssa reissatessa. Nuorelle kannattaa ottaa oma, erillinen. Mahdollisesti myös matkatavaravakuutus.

- eurooppalainen sairaanhoitokortti - jos matka suuntautuu EU- ja/tai ETA alueelle. Sairaanhoitokortilla saat julkisen sektorin sairaanhoidon oleskelumaan käytännön mukaisesti. Kotiinpaluukulut eivät sisälly hintaan, siksi myös matkavakuutus.

- kopiot /valokuvat kaikista näistä pilvipalveluun tai sähköpostiin

- pankkikortti: tarkista nosto- ja turvarajat ja toimivuus ulkomailla. Oman pankin chattipalvelu hoiti tarkistuksen ja rajojen muutokset kätevästi kotisohvasta, vielä vähän vaille kymmeneltä illalla. Metkaa, koska veikkaan että tiskillä olisi pitänyt asioida kummankin huoltajan.

- telefooni: tarkista liittymän (erityisesti netin) käyttöoikeus myös ulkomailla. Tarkista liittymän roaming ja ohjeista nuori käyttämään mieluummin wifiä. Laturit ja piuhat saa pakata käsimatkatavaraan

- kosmetiikka ja muut nesteet: matkustamoon yhteensä enintään litra ja enintään 100 ml kertapakkauksissa. Huulipuna, ripsiväri, hammastahna ovat nesteitä. Pakataan läpinäkyvään, uudelleensuljettavaan nesessääriin. Käy läpi turvaohjeet teinin kanssa kohta kohdalta.
Eväitä saa viedä jonkin verran turvatarkastuksen läpi. Vesipullon voi täyttää lentokentällä.

- matkustuslupa - tarvitaan mahdollisesti kirjallisena. Selvitä!

- turvallisuus kohteessa: tallelokero huoneessa /hotellissa? Muistuta nuorta käyttämään sitä.
Passipussi /turvavyö /tmv. jossa kulkevat tarvittaessa passi, pankkikortti ja käteinen. Kukkaroon /taskuun ainoastaan päiväbudjetin verran.

- sovi nuoren kanssa ilmoittautumiskäytännöt. Silloinkin kun ollaan koulu- tai harrastusryhmän kanssa matkassa.

- koulun /harrastusryhmän kanssa matkustaessa ryhmän säännöt ovat ehdottomat. Monissa kouluissa huoltaja sitoutuu allekirjoituksellaan hakemaan teinin kotiin, jos reissussa tulee törttöiltyä.

- jotkut karttasovellukset toimivat älylaitteissa myös ilman nettiyhteyttä; tarkista sovelluskaupasta!

Hyvää matkaa!


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Pyöräilyhaaste

Haasta itsesi:

Kulkuneuvo: pari vuotta vanha, syksyllä huollettu, hyväkuntoinen hybridifillari. Riittävästi vaihteita, hydrauliset levyjarrut ja tarakalla kori.

Lähtötilanne: työpäivän jälkeen. Työssä nautittu simppeli kevyttä istumatyötä tekevän naishenkilön lounas  eli jogurttituorepuuro.
Selässä reppu, jossa naisten käsiveskan normaali varustus + kirjaston kirjat.
Tarakalla siirreltävä toimisto (erilaisia mainoksia, ilmoittautumiskaavakkeita, kyniä, jesaria, oppaita ym. paperisälää muutaman kilon verran)
Kohde: koti lähiössä, kodissa tyhjä jääkaappi (sis. pari lihapullaa ja tölkinpohjat maidosta), odottamassa 3+1 nuorta, joista vähintään yhdellä kiirelähtö harrastukseen.

Pysähdys nro 1: kirjastolla - kirjojen palautus. Reppu kevenee.
Yritys pumpata renkaat, mutta kirjaston pumppu onkin rikki. Rengas tyhjenee vielä vähän.

Pysähdys nro 2: on itse asiassa samaa pysähdystä: ruokakauppa.
Pari maitoa, kolmisen kiloa kasviksia (perunoita, salaattitarpeita, melonia ym.), puoli kiloa proteiineja (kalapuikkoja ja kasvispihvejä), muita syötäviä tykötarpeita.

Pysähdys nro 3: edelleen samaa pysähdystä. Hei, mitäs tuolla alelaarissa onkaan? Halpoja suihkusaippuoita. Ostetaanpa muutama puteli. Ja ainiin, ostetaanpas myös matkalle lähtevälle teinille matkakokoisia hygieniatarvikkeita. Tavarakuormaan tulee vielä vajaa kilo lisää.

Liikkeellelähtö: selässä reppu, jossa normaalit käsiveskatarpeet ja kantaluuppimeloni (koska tuntui jotenkin hyvältä idealta pakata juuri se juttu reppuun). Tarakalla ruokakassi. Ohjaustangon vasemmassa sarvessa siirreltävä toimisto papereineen.
Ohjaus puoltaa vähän vasemmalle.

Pysähdyksiä liikennevaloissa, tarakan paino vetää taaksepäin.
Jarrutuksia vastaantulevien mummeleiden takia.
Väistöliikkeitä muuten vain.

Äkkipysähdys viimeisen jyrkän ylämäen alle: sinnikäs puhelinmyyjä soittaa. (pysähdys, koska puhelimen hälytys kuulosti pyöräilijästä siltä, että kotona on jokin kriizi).
Kyllä kannattaisi nyt ihan heti ottaa naissyöpävastuuvakuutus. Ei maksa kuin parin pizzan verran kuukaudessa. Saat, jos täytät ehdot - eli et käy lääkärissä seuraavan kolmen kuukauden aikana, etkä pode mitään perussairauksia. (poden ja aion käydä).
No ota silti. Ei ole paljon kalliimpi. Vain neljän pizzan verran kuukaudessa.
Kyllä en ota ja kiitos ja kuulemiin.

Edessä on loppusuoran viimeinen kova koitos: kotimatkan raskain ylämäki.

Haastekysymykset:
1. millä vaihteella tapahtuu mäkilähtö ylämäkeen ja nouseeko fillari?
1b) mikä on ketutuskerroin

2. Kestääkö kunto? Pääsetkö ylös ennen kuin päästä katkeaa suoni?

3. Ehditkö kotiin ennen kuin ensimmäisen lähtijän on suoriuduttava maailmalle?

4. Missä vaiheessa jalkojen tärinä lakkaa?
4b) Täytyykö paita vaihtaa ennen ruuanlaittoa?

5. Mitä teet jälkiruuaksi?


Halutessasi voit työstää haastetta valitsemalla allaolevasta valikosta bonushaasteet

A) vastatuuli

B) kaatosade

C) molemmat edellämainitut, tai räntäsade

D) löysissä hihnoissa ulkoileva, kevythölkkää etenevä vinttikoiralauma, joka tempoilee edestakaisin mäessä - menetkö a1)ohi vasemmalta b2) ohi oikealta c3) lauman läpi. Jos onnistut ohittamaan, saatko vasemmalle puoltavan, takapainoisen pyörän oikaistua 1) ennen ojaa 2) ojassa?

E) metsäpubista kylänraitille eksynyt kevyessä keskipäivähönössä oleva kaveri, joka yrittää pummata tulta, tupakkaa, molempia tai jotain vielä vähän vahvempaa tavaraa. Menetkö ohi a) oikealta b) vasemmalta c) yli? Jos onnistut ohittamaan, saatko vasemmalle puoltavan, takapainoisen pyörän oikaistua 1) ennen ojaa 2) ojassa?

F) aipahus, kissanruoka unohtui ostaa. Poljetko mäen yli lähimpään kissanruokakauppaan, purat kuorman, ostat kissanruuan, pakkaat kuorman uusiksi (nyt taakkaa jo molemmissa sarvissa; ohjaus ei puolla enää kovinkaan paljon) ja poljet kotiin vielä jyrkemmän mäen kautta VAI menetkö sinne kissanruokakauppaan vähän myöhemmin, kohta työpäiväsi toisen osan jälkeen, jolloin olet polkenut hiki hatussa hoitelemassa työjuttuja muutaman kilometrin säteellä? (note: kissanruoka on ihan lopussa, ja koko taloudella on iltamenoja, joten kotona notkuvaa joutilasta hakijaa ei ole.)

G) kaikki nämä.

Mitä?
Eikö muka ole riittävästi haastetta?

Lisätäänpä painoa:
kissanhiekkasäkki, 15kg
tai vaihtoehtoisesti cittarin vaippatarjous (3 pkt alehintaan) - tämä haastemahdollisuus on avoin vain vaippaperheille. Aipahus. Piltit ja tuttelitkin ovat tarjouksessa. No, otetaanpa niitäkin.
Ja vessapaperi on loppu. Jättisäkki tarjouksessa.

Eikö vieläkään ole riittävästi haastetta?
No, jätetään fillari pois. Yritit juosta bussiin, mutta se meni muutamalla metrillä ohi.
Seuraava bussi tulee reilun puolen tunnin kuluttua.
Hoidetaan homma jalkapatikassa.

Bonushaastekysymys: mikä on keskiraskaan ketutuksen kerroin kotiin päästessä?


ps. muistammehan kaikki, että kyse on puhtaasti fiktiivisestä haasteesta.
ÄLÄ yritä tätä kotona.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

kakkuisa viikonloppu

Perjantaina kaikilla töissä oli viikonloppu mielessä, paiskittiin duunia oikein napakassa tahdissa; itse olin suunnitellut meneväni kaverin kanssa kaffelle töiden jälkeen. 
Olimme jo sulkeneet kompuutterit vähän etuajassa ja oltiin takit päällä ja melkein ovesta ulkona koko porukka, kun meidän ylempi esimies ryykelsi sisään hyvää tuulta tursuten kuin mikäkin joulupukki, kakku kainalossaan.
hyvää syntymäpäivää vaan!

No, siinäpä sitten pyöräilykpärä päässäni ja kelloa vahtien pistelin kakkua kitusiini kuin ahne hamsteri. 

Myöhästyin kaveritreffeiltä vain muutaman minuutin, hikkasin sitruunakakkua ja siitäpä kaffelan pöytään kaverin kanssa viettämään joutilasta ja mukavaa synttäri-valmistujais-yleishässäkkäkakkukahveja.
Tilasimme maistelulautasen ja aloimme maistella.
Gaggui-kahvilan mainio maistelulautanen, 5 kakkua
Kesken maisteluksien tuli lapsukaiselta viesti: mä pääsin jo koulusta, milloin haetaan mun pyörä?
No minä siihen että täällä nyt ryystän kahvia toisella puolella kaupunkia.
Eipä muuta kuin kaffet ja kakut hötäkällä sisuksiin - kuin ahneet hamsterit - ja pyörän hakuun. 

Lapsi sai pyöränsä, minä kävin ostoksilla.

Kun nuoriso illalla kotiutui, kaikki huusivat että missä kakku, kaamee nälkä.
Istuimme porukalla pöytään ja minä aloin pistellä päivän seitsemättä kakkua. 
Vähän oli siinä vaiheessa ätömakea olo.
Sain lapsilta lahjan, joka oli ihana ja liikuttava ja oikeastaan ihan ensimmäinen lahja niiltä ikinä.
Semmoisella tavalla juhlitaan synttäriä, josta on sanottu että ei juhlita.

Lauantaina mentiin alkupäivästä ystävien kanssa brunssille murehtimaan yhtä pientä murhetta. Brunssi oli hyvä mutta murhe pysyi edelleen.
Sieltä lähdettiin kummipojan synttäreille. 
Viikonlopun kakut nro kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen; brunssi ja synttärit.

tein kummipojalle onnittelukortin ihan ite.
Lehtorin mielestä oli liikuttavaa kun istuin
sängyllä jalat ristissä ja kieli poskessa ja leikin legoilla

Sunnuntaina pyydettiin yläkertalaiset visiitille, koska emme juhli mitään synttäreitä.
Kakku nro 11, jos en ole mennyt laskuissa sekaisin.

Illansuussa maistui ruisleipä. 
Ja mämmi.

Että semmoinen viikonloppu, jolloin ei mitään juhlita, koska ei juhlita.





ps. sain jallitettua abituruksen keskustelemaan tulevista juhlista: sanoin että pitää päättää juhlien teema ja pääväri ja jääveistoksen aihe sekä kutsuvierasluettelo.
Saimme aikaan näistä viimeisen. Työvoitto.

torstai 12. huhtikuuta 2018

paidatonta pohdintaa

Aamuisin on vielä pakkasta.
Minulla on takki ja pipo ja hanskat ja tuulihousut ja takin alla paita ja huppari.

Kuulin takaani vauhdikasta suhinaa.
Kohta ohitseni pyyhälsi semmoisella fiksipyörällä nuori jantteri shortseissa.
Ilman paitaa.

Mietin että vähän olisi viileää vielä paidatta polkea.
Sitten mietin että en välttämättä kesälläkään haluaisin rullailla menemään ilman paitaa.

Hesarista silmiini osui juttu nuoresta, joka oli saapastellut kouluun ilman rintsikoita ja lähetetty viipymättä terkkarille teippaamaan itseään, koska hänen vaatetuksensa rikkoi pukukoodia ja häiritsi luokan miesopiskelijoita.

Mietin, että jotenkin kummallista, että mieshenkilöiltä saavat nippelit näkyä ja paidattakin saavat patsastella.
Kun eivät ne kaikki paidatta liikkuvat herrat nyt varsinaisesti mitään silmänruokaa välttämättä ole. Ja kyllä tulee naishenkilölle kuumalla säällä ihan yhtä hiki kuin herroillekin.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Onks pakko?

Helmikuun lopulla ja maaliskuun alussa odotin pyöräilykautta joltisellakin innolla.

Bussikortti nollaantui nyt.

Onko pakko jos ei yhtään huvita?

Miten se työmatka voikin olla niin pitkä?

Pehvaa ahistaa.

Tulee hiki.

Ei pysty lukemaan.

Tyhmä reppu.

Ei luureja.

Vääränlainen takki.

Tyhmät tossut.

Pyörä ei liiku. Mummot menevät rollaattorilla ohi.

Kyllä en rupee.



Saako jäädä kotiin mököttämään?

Onko pakko mennä illalla treeniiin?

En jaksa yhtään mitään.



*
ps. kyllä olen lämmitellyt tässä pitkin maaliskuuta, en lähtenyt ihan kylmiltään.
Se on silti ihan tyhmää.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

kuusi sanaa rakkaudesta

Jokaisena päivänä tahdon jakaa kanssasi seuraavankin.

#kallionkirjasto #mikaelagricolanpäivä #kirjoitarakkaustarina #kuusisanaa

**

Ota koppi haasteesta!



Tänä valoisana huhtikuun maanantaina on Mikael Agricolan päivä. Sen kunniaksi kirjasto kerää pikkuruisia tarinoita kaikkien iloksi. Joten:
Kirjoita rakkaustarina. Kirjoita se vain kuudella (6) sanalla.
Noin, anna mennä rohkeasti ja rennosti. Juhlitaan taipuisaa ja ilmaisuvoimaista kieltämme! Sillä Agricolan työn ansiota on, että voimme sitä lukea ja kirjoittaa.
Kuva: Comfreak / Pixabay

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Viikonlopun kriizejä



- sovituskoppikriizi: yritin etsiä itselleni takkia. Yhtäkkiä huomasin että pääni on ihan harmaantunut.
Kriizien kriizi.

- takkikriizi: yritin etsiä itselleni takkia, joka olisi ainakin jonkin verran vedenpitävä, pyöräilyyn passeli ja mieluusti kaupunkikelpoinen. Ja kivanvärinen.
Sellaista ei ole olemassakaan. Kriizi.
Sitten huomasin että tukka on harmaantunut. Kriizien kriizi.

-farkkukriizi. Ei löydy semmoisia kuin haluan.
- paitakriizi. Ei löydy semmoisia kuin haluan.

- kampaajakriizi: no enhän mä nyt mitenkään voi sanoa, etteikö täällä olisi harmaata.




- fillarikriizi: lapsi tarvitsisi pyörän, mutta meillä ei ole yhteistä aikaa mennä pyöräkauppaan.
En muutenkaan uskalla mennä pyöräkauppaan, koska voin vahingossa ostaa itselleni uuden pyörän. Ainakin jos siellä on se kiva poika.
Paitsi että katsoin niiden nettisivuilta, eikä se ollut siellä. Kriizi joka tapauksessa.

- matkailukriizi. Taisi käydä niin, että varasimme kesämatkan. Minä olisin halunnut Madeiralle ja Lehtori Riminille. Nuoriso halusi uima-altaan.
Päädyimme Kreikkan, mikä ei yllättänyt ketään.
Miten voi aina käydä niin? Miten se on mahdollista?


perjantai 6. huhtikuuta 2018

liikuntarapo

Eli neljännesvuosikatsaus liikunnallisiin saavutuksiini.

Vuoden vaihteen jälkeen kävin jotenkin ihan vahingossa uimassa, vaikka en ollut käynyt ainakaan moneen vuoteen kun vesi on niin kylmää.
No, niinhän siinä kävi että ajauduin uimakurimukseen: ensin latasin kymmenen kerran lipun itselleni, sitten rupesin kutsumaan sitä touhua treenaamiseksi ja tavaroitani treenikassiksi ja aloin suhtautua koko touhuun jonkinmoisella itsekunnioituksella.

Vuoden alusta asti olen käynyt puljaamassa sitä ei todellakaan voi kutsua uimiseksi tai ainakaan treenaamiseksi pari-kolme kertaa viikossa.

Alussa oli kivampaa, koska töissä oli enemmän aikaa ja ehdin käydä säännönmukaisesti kolmena iltana viikossa ja elämäni oli tiukan askeettista.
Nyt on hankalampaa, kun on enempi iltatöitä. Joudun sovittelemaan jatkuvasti, paitsi sitten löysin aamu-uinnin ilot, mikä on vielä kivampaa kuin iltauinnit. Voisin mennä vaikka joka aamu.
Lähden kotoa parikymmentä minuuttia aikaisemmalla bussilla, tulen töihin tuntia tavallista myöhemmin ja tursuilen energiaa. valitettavasti myös kuontaloni tursuilee ja näytän univajeiselta pandalta.
Mutta hauskaa on.

Plussat
- se on aika kivaa
- tulee energisempi olo
- tekniikka on kehittynyt. Pystyn nykyään uimaan reilut puoli tuntia pelkkiä vatsoja iskemättä jalkoja pohjaan. Aikaisemmin vedin fifti-siksti vatsoja ja selkiä vuorotellen eli käytännössä uin paikallani. Nyt voisin sammakoida itseni itämeren yli kauas pois.
- meditatiivisuus ja flow ja se ettei reiluun tuntiin pysty tekemään mitään muuta kuin ajattelemaan keskittyneitä ajatuksia
- olen lakannut palelemasta altaassa, koska keksin ottaa kylmän suihkun ennen altaaseen menoa.

Miinukset
- en ole hidas enkä nopea. Nopeiden radalla olen tukkeena, hitaiden radalla on semmoisia joista menen ohi vesijuoksemalla
- Semmoiset iäkkäämmät miehet a.k.a unkarilaiset herrat, jotka seisovat altaan päädyssä juoruilemassa kuin olisivat unkarilaisessa kylpylässä pohtimassa shakkisiirtoja. En uskalla uida yhtään altaanmitallista selkiä silloin kun ne ovat altaassa, koska pelkään törmääväni jonkun vaarin pömppeään massuun altaanpäädyn sijaan.
- allit lepattavat yhä. ei sikspäkkiä. edes jääkaapissa.
- pandat

Hyvää tulossa
- kohta alkaa fillarikausi, enkä ole enää riippuvainen bussien aikatauluista. Se antaa aika paljon liikkumavaraa uinnin ajankohtiin. Toistaiseksi olen joutunut ajoittamaan aloittamiset ja lopettamiset bussiaikatauluihin.

Huolestuttavaa
- tekisi mieli tehdä jotain muutakin liikunnallista.

Erityisen huolestuttavaa
- esim. punttisalia (tmv.)

Pitäisiköhän
- opiskella uintitekniikkaa
- käydä melkein joka aamu


**

ps.
tulevana viikonloppuna aion olla ihan hunningolla.
Yksi lapsi on leirillä, yhdellä on kisat ja yhdellä suunnitelmia kavereiden kanssa.
Ilmoitin Lehtorille, että kyllä, saat etuoikeuden viedä minut syömään. (jee!)
Varasin kampaajan, aion mennä teatteriin, enkä kokkaa koko lauantaina yhtään mitään. Jee.


torstai 5. huhtikuuta 2018

Lukukurimus

Feissipuukki on kuulemma muuttanut parametrejaan, että ei saakaan enää kaikkea tietoa, vaan pelkästään relevanttia.

Epäilen, että kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -aparaatti on myös muuttanut parametrejään, mutta kyllä ehkä meni pieleen, kun ei tule relevanttia vaan todella kummallista.

En nykyään juurikaan seikkaile kirjastossa hyllyjen välissä.
Menen suoraan suositushyllylle (sinua saattaisi kiinnostaa myös) tai sitten uutuushyllylle. Ja ihan kaikkein eniten teen erilaisten suositusten perusteella varauksia verkkokirjaston kautta ja hiippailen sitten hakemaan varaukseni.
Tarkkaavaisimmat lukijani ehkä muistavatkin, että minulla on tapana toisinaan ajautua kirjastollisiin kurimuksiin ja harhateille lukupoluillani juuri tämän aparaatin takia.

sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyn tsekkaus


No, tällä kerralla minulla oli vahva suositus hyvästä Santiago de Compostela -kirjasta.
Ajattelin, että etsin sen käsiini.
Löysin ja varasin.
Etsimäni opuksen lisäksi sinua saattaisi kiinnostaa myös -aparaatti suositteli minulle ensin kirjaa valaistuneesta vaeltelusta helppona nakkina lainasin ja luin sen; en kertakaikkiaan kykene kommentoimaan, en mitenkään ja sen jälkeen aparaatti suositteli valaistumiskirjaa, jonka alaotsikon mukaan ympyrässä on vastaus kaikkeen.

En pysty.
En vain pysty.

(no pystyn sittenkin; ovatkohan sen jatko-osat kolmion mystinen triangeli ja nelikulmion suunnikkainen suuntima; päästäänkö jatko-osissa tetraedriin asti vai jäädäänkö junnaamaan johonkin kaksiuloitteisiin muotoihin polygonien polygamiat?)


**

ps. haahuiltuani yhden illansuun valaistuneissa vaelteluissa tartuin ilomielin lukupinossa pitkään mujuneeseen kirjaan Amazonin sademetsien kielitieteellisistä seikkailuista. Olin suorastaan helpottunut palatessani takaisin glottaaliklusiilien säntilliseen maailmaan.
Ei liene mikään yllätys, että tämäkin opus on päätynyt lukupinooni sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyn kautta.