lauantai 30. joulukuuta 2017

Hiio-hoi, maakravun välihuutelu


Hiio-hoi, hylkäsimme kotitienoot ja raahasimme itsejemme lisäksi kaksi teiniä viettämään kanssamme meripäivää.
Ne vetävät teinidraamaqueeniä vuorovedolla.
Onneksi ei haittaa: minulla on kesästä asti säästetty Komisarius Brunetti, Lehtorin säkenöivä (= kirjaan vaipunut) seura ja lasissa venetsialaista proseccoa. 
Tämä jos mikä on kuulkaa laifstail.


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

jouluistunnelmia

Aloitin jouluvapaani joulua edeltävänä torstaina etsimällä joulutunnelmaa Luostarinmäen Käsityöläismuseon vaatimattomista huoneista ja niiden joulupöydistä.
Museolle katetaan vuosittain eri aikakausien ja erilaisten perheiden perinteisiä joulupöytiä

tässä tehdään makkaraa
Jouluun on ollut tapana valmistautua silloinkin kun puitteet ovat olleet hyvin vaatimattomat: joulupöydässä on ehkä ollut vain pehmeää leipää arkiruuan lisäksi.

merimiehen talon runsas pöytä
Ohrapuuro, sallatti, voi ja juusto pyöristivät juhlan juhlaksi.
Museon verkkainen, hämärä tunnelma rauhoitti.

Perjantaiaamuna menin salaa nuorison joulukirkkoon. Istuin ison kirkon takapenkissä hiljaa, ulkopuolisena, itsekseni ja katselin kirkontäyttä teinejä. 
Oma tunnelmansa sielläkin.
Istuin takarivissä yhdessä toisen paikalle sattumalta eksyneen kanssa, jaoimme laulun sanat ja vaihdoimme hyvän joulun toivotukset. Hän oli eksynyt väärään kirkkoon tai väärään aikaan.
Minä kiersin katsomassa seimet.



Saan aina välillä kaikenmoisia ruokaällejä.
Perjantaina päätin - kinkun paistamisen sijaan - tehdä voita. 
Nyt älläsin itseni ja yhden teineistä siis voin kirnuntaan (tai vatkaamiseen, jos ihan tarkkoja ollaan)
Vatkasimme ja vatkasimme ja vatkasimme ja vatkasimme ja yhtäkkiä se näytti tältä:

kerma muuttuu voiksi ja kirnupiimäksi
Aloin hypellä pitkin keittiötä ja kiljuin että siitä tuli voita, siitä tuli voita ja pakotin kaikki katsomaan ihailemaan sitä. 
Teini oli happamana: sä rupesit tekemään voita, siitä tuli voita, mikä ihme!
Minusta se oli ihme.
pesty ja suolattu voipallo
Voin suositella (heh-heh!)
Vei elämästä parikymmentä minuuttia ja oli aika hauskaa. (puoli litraa kermaa, neljännespurkillista kermaviiliä, vatkataan, vatkataan, vatkataan. Puristellaan palloksi, pestään ja suolataan. Voita tulee parisataa grammaa)

Kinkkukin tuli paistettua jossain yleisen sählingin sivussa ja sitten oltiinkin jo aatossa.
Parempaa kyllä oli poro ja moni muu juttu kuin kinkku.
sinapin sijaan tein vihreäkuulakakun. Oli mainio!


Meidän kartanomme pitopöytään mahtuivat kaikki 11 omaa ja kyläilijää, tunnelma oli lämmin ja lempeä, ruokaa oli yllin ja kyllin ja se oli maukasta ja meillä oli joulu.






neilikka-appelsiini ja misteli

















tiistai 19. joulukuuta 2017

joulusielun kinkkuangst

jei ja mahtavaa ja upeeta ja vaikka mitä!
Joulupiparkakkuleipomusaikataulu (ihan varmasti on oikea sana!) heitti vain puolella tunnilla!

Sain koko lauman melko suosiollisella ja myötämielisellä tuulella piparkakun leivontaan maanantaina klo 17.56-18.28.

Ne halusivat kuunnella Jouluradion lastenkanavaa ja sitten ne kieltäytyivät leipomasta ennen kuin Jouluisä on paikalla. Lehtori tuli istumaan keittiöön ja teki yhden piparkakun. (minä tein viisi).
Radiosta tuli Karvakuonojen tulkitsemana No onkos tullut kesä ja minä nieleskelin ilovesiä.
Et kyllä ota kuvaa ne huusivat kaikki yhdestä suusta, Etkä lue Melukylää!


Saatiin aikaiseksi iso tölkillinen edustuspipareita ja iso vadillinen vähän vähemmän edustuksellisia. Ehkä pärjätään.
Sitten yksi lähti treeneihin ja kahdelle muulle tuli muuta omaa tekemistä.

Minä olen joulusielu.
Ei auta mikään.


Tänä vuonna - kuten viime vuonnakin - yritämme mahduttaa koko laajan iloisen italialaishenkisen perhekokonaisuutemme meidän kartanomme joulupöytään.
Joulupöytä toteutetaan semmoisella teemalla että tuo mukanasi se, mitä ilman joulu ei tule.
Saa tulla myös vieraaksi, ilman eväitä, jos talon omat tarjoamukset kelpaavat.

Itse kyllä lipsun sillä tavalla linjasta, että en tuo Isän Sallattia vaan pyysin että isä tuo sen, mutta kai se kuitenkin lasketaan? Kun isä kumminkin on kutsuttu. Että jos niinkuin välillisesti tuon isän ja sallatin?

Minulla on semmoinen ongelma, että en haluaisi tehdä mitään tylsää, niin kuin vaikka kinkkua. Minä poden tantaloksen tuskia kinkusta, koska kaikki haluavat kinkkua.
Paitsi minä. (ei äiti, ei tarvitse tuoda kinkkua! riittää kun tuot sen, mistä on jo sovittu; tämä on taiteellinen tehokeino)
Yritin maanantaina töissä kuunnella semmoista radio-ohjelmaa missä neuvottiin että näin paistetaan täydellinen kinkku, mutta meillä oli visiitillä kollega kilpailevasta firmasta, niin jäi vähän ohkaiseksi ohjelman anti. Leivinuuni mainittiin muutamaan kertaan, vähän nousi henkinen hiki pintaan, koska pitää vissiin ruveta muuraamaan leivinuunia sitten tähän hätään.

Kysyin Lehtorilta että huomaako kukaan jos salaa ostan valmista siivua.
Se sanoi että on noloa jäädä siitä kiinni mammalle.
Se on kyllä ihan totta.

Paljon mieluummin tekisin kolaa ja suklaaherkkuja ja marmelaatia ja kaikkea semmoista enkä mitään masentavaa kinkkua.

Minä uhosin Lehtorille että itselleni kyllä haen poroa.
Ja se sanoi tyynnyttelevästi että hae vaan.


Kinkun sijaan puuhastelen kaikkea olennaisen tärkeää, kuten askartelen olutlasinalusista tonttuoveen lisäosia ja kuivattelen appelsiineja. 
Semmoista se on, kun on joulusielu.
Tekee kaikkea kivaa.



*

Kaksi työpäivää.
Torstaina alkavat joulun saldovapaat.
Aion tehdä kaikkea muuta paitsi kinkkua, josta on sitten aatonaattona kätevää ottaa viime hetken pultit.





perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulu, joulu, joulu saa...

trallalaa ja muuta sentapaista.

Minun joulu(aika)ni alkoi ihanasti jo keskiviikkona, kun työmaapalaverissa päädyimme jättämään työlistalta pois yhden suuren urakan.



Ja mitenkä ilmiintyy joulutunnelmani?
Muistanette, kuinka taannoin annoin hyviä joulukalenterisiivousvinkkejä?
Arvatkaapa noudatanko vinkkejä itse?
Kompensoin kaikille tasoille kertyneitä mysteerikasoja ja muuta arkitauhkaa ostamalla uuden vessaharjan. Kätevää.

Haluaisin leipoa piparkakkuja ja nuoriso myös.
Paha vain, että nuorisolaiset eivät koskaan tunnu olevan paikalla yhtäaikaa.
Jutun juonihan on siis tietysti se, että leivomme yhdessä ja on sellainen villapaitainen naistenlehtitunnelma ja minä en yritä kuristaa ketään vaan luen ääneen Melukylän joulua ja nuoriso kinastelee puolisopuisasti kaulimesta ja muoteista ja minä yritän änkyröidä että kyllä tehdään perinteisiä malleja eikä mitään muumipeikkoja. (viime vuonna yritin piilottaa kaikki modernit muotit)
Arvioitu piparinleipomisajankohtamme on näillä näkymin maanantaina klo 17.15-17.38.
Kompensoin piparinpaistoturhautuneisuuttani ostamalla ihan oikeaa voita jos vaikka vahingossa teen itse taikinan.
Ostin kyllä myös valmistaikinaa.

Haluaisin joulukuusen. Semmoisen keskikokoisen ja runsaasti koristellun. Voi olla muovia tai irl-kuusi.
Elma on tähän mennessä riisunut pikkukuusen koristeistaan suunnilleen kerran päivässä, pallot on piilotettu, paitsi öisin ne löytyvät mystisesti jostain. (laukka-laukka-laukka-koli-koli-koli-skruik)
Noin viikko sitten lakkasimme palauttamasta koristeita pikkukuuseen.

oli se hetkisen kaunis


Haluaisin antaa kaikille kivoja joululahjoja.
Paitsi vielä enemmän haluan antaa itselleni kivoja joululahjoja. Olen tosi hyvä keksimään niitä.

Ei haittaa, olen silti ihan trallalaa.


*
Kävimme hoitamassa mamman kauppareissun.
Kun tulimme takaisin, mamma näytti minulle kaikenlaisia reseptejä. Varsinkin sinappireseptin, ja minä olin että mmm, ja jopas ja vai niin.
Mamma kysyi, että etkö kirjoita muistiin?
Ja minä olin että täh.
Ja mamma sanoi että täytyyhän sun sitä joskus kumminkin tehdä.

jokin lehti vuodelta 1972 tai jotain



Minua kiinnosti aika lailla enempi jälkiruokaresepti.

uusin Kodin Kuvalehti

 Arvatkaa kumpaa ennemmin aion tehdä meille?


maanantai 11. joulukuuta 2017

Itäsiiven arvoitus ratkennut!

Rva Kepponen ilmoitti tekevänsä visiitin nykyisestä pääkaupungista entiseen, ja esitti kainona toiveenaan näkevänsä itäsiipemme salongin koko jouluisessa loistossaan.

Muistanette, että itäsiipeämme on kohdannnut ankeampi kohtalo. Se on kadonnut.
Kovaonninen kadonnut salonki flyygeleineen mainittu mm. täällä 
sekä tietysti myös täällä,
ja lisäksi täälläkin;
ymmärtänette että kyse on vakavasta ja pitkään kumuloituneesta kriizitilasta 


Vaan mitäpä sitä ei ihmispolo tekisi suuresta maailmasta tulevain vieraidensa eteen.
Eipä siis muuta kuin hakku ja kuokka olalle ja lapiota käteen, ja itäsiipeä ja kadonnutta flyygeliä etsimään.


Jätin jouluiset paketointitohinani (kevyesti huokaisten) sivuun.
Ja kas!
Löytyihän itäsiipemme juuri sieltä, missä arvelin sen olevankin. (idästä?)


Onneksi palveluskunta oli kerrankin ollut tilanteen tasalla jo ennakkoon, ja kattanut päiväsalongin pöydälle pientä välipalasta ennen illan suurempaa kalaasia.


Itäsiiven ruokasalissa meitä odotti juhlapöytä valmiiksi katettuna ja flyygelikin oli vireessä.



Vietimme elegantit, sivistyneet joulunalusjuhlat juhlasalonkimme loisteessa.


Valitan - salonkimme avara kirkkaus verottaa kevyesti juhlijain loistokkuutta, mutta uskokaa pois! Säkenöimme kilvan joulupuun kanssa.


Lapsukaisten pikkupaketit siellä odottavat jo suurta juhlapäivää.


Herrat olivat valitettavasti joutuneet vetäytymään loistokkaasta seurastamme muihin isännöiviin tehtäviin (mm. pyykkihuolto ja ruokinta), muuten toki olisivat hekin osallistuneet ilomiellä yhteiseen riemuumme.





 Ja jatkuihan ilakointimme kepeämmissä merkeissä entisen ylvään pääkaupunkimme kaduilla.




Kiitos mainion loisteliaasta seurasta ja miellyttävästä päivästä itäsiivessämme, rva Kepponen!
(ne olivat muuten Turun Naispoliisilaulajat; tarkistin netistä!)



(Ett hem -museo
Vanhan Suurtorin joulumarkkinat)


Ps. Hanki Museokortti, siinä on ideaa!
Minä annoin itselleni pikkujoululahjaksi semmoisen - nyt alkaa kulttuurintäyteinen vuosi!

torstai 7. joulukuuta 2017

joopa-joo joulukolo

Teini ruokapöydässä: "mun täytyy jättää mun vatsaan joulukolo"
minä: "mitämitä?"
Teini: "höh, se on se paikka, mihin mahtuu jouluruokaa. Joulukolo. Vatsaan. Kato nyt. Tässä on pieni joulukolo, sinne laitetaan lanttulaatikkoa. Sit ei liho jos on tarpeeks joulukoloja"


Kunpa olisikin.

Valtakunta joulukolosta ja -olosta!



Nuoriso osallistui juhlavampaan itsenäisyystapahtumaan.
Yksi kähvelsi kivan juhlamekkoni, koska eioomitäänpäällepantavaa.
Toinen pyysi apuani koska eioomitäänpäällepantavaa.
Kolmas soitti paniikkipuhelun kun olin juhlakävelyllä: äitihei, misonmunkraka ja paita ja puku?

Kului puoli tuntia.
Sitten ensimmäinen palautti sen mekon koska eioomekkopäivä.
Toinen vaihtoi ne vaatteet, jotka oltiin yhdessä valittu, koska einääookivoja.
Kolmas katsoi kaappiinsa ja kysyi aionksnäämunvai?

maanantai 4. joulukuuta 2017

Identiteettikriizi

Koko viikonlopun olen tehnyt kaikkea semmoista, mitä yleensä en.
Poden vakavaa identiteettikriiziä.

Perjantaina sain ällin että pitää mennä asioimaan sisustustavarakauppaan eli Pohjolan Huonekaluhelvettiin eli...
no, Ikeaan.
Pakko oli nöyrtyä, kun polte sisustaa oli niin valtava, onneksi  sain seuraa yhdestä teinistä.

Kulutimme tuntitolkulla aikaa, emme syöneet lihapullia mutta välikahvit kylläkin (= teen ja mehun ja kakkua), kulutimme pienen banaanivaltion verran rahaa, juoksimme hysteerisesti hihittäen kahden eri bussin perässä ja kannoimme kotiin kaksi (2!) Ikea-säkillistä sälää ja roipetta (maton, verhoja, pyyhkeitä, lautasliinoja, huonekasveja, noin niinkuin alkajaisiksi).

Lauantaina virkosin jo ennen kukonlaulua.
Tarkoitukseni oli vain vaihtaa keittiön verho ja asemoida seimi hollilleen.
Mitä vielä!


Yhtäkkiä huomasinkin nuohoavani kaikissa kummallisissa nurkissa erimoisten siivousvälineiden kanssa.
Hylkäsin siivoushommelit vain sen verran, että kävimme hakemassa hampurilaissäkillisen ruokaa keskenkasvuisille (ei ihminen nyt ihan mihin tahansa taivu: ei yhtäaikaa voi siivota villisti ja vielä kokatakin, jostain pitää luopua!)
En vain osannut lopettaa, vaan nuohosin kuin mielenvikainen lisää ja lisää nurkkia.
Aina kun sain yhden jutun valmiiksi, keksin ainakin kaksi uutta.

Vakuuttelin koko ajan itselleni, että kukaan, yhtään kukaan ei välitä siitä, olenko nyt nuohonnut jonkun ihmeen nurkantakaisen pikkusopukan, mutta ne osannut lopettaakaan. 
En ennen kuin seimiväki oli asemoitu, verhot vaihdettu ja kuusi koristeltu.


Kuusi!
Mistä sekin ilmestyi?
(no sieltä sisustustavarakaupasta tietysti)

Aloin tuntea oloni huolestuttavan aikuismaiseksi.
Kun sitten istahdin päiväkahville (-teelle) ja huomasin että joku sisustusvimmainen oli asemoinut suklaatia aaltovaasiin, sain totaalisen aikuisidentiteettikriizin.
Minä en ole Ihminen Joka Sisustaa Jouluksi Tai Milloinkaan Muulloinkaan.
Enkä ainakaan semmoinen joka laittaa tavaroita minikokoisiin aaltovaaseihin.
Grr.




 Illansuussa totesin nuorisolle että muuten hyvä keikka, mutta en kaikesta riehumisesta huolimatta vieläkään löytänyt itäsiiven kadonnutta flyygelisalonkia, että kyllä jää varmasti joulu jotenkin vajaaksi kun aina vain on flyygelisalonki hukassa.
Yksi nuorista väitti että käy siellä aika-ajoin soittelemassa.
Toinen kysyi, että missä muuten on mun harppu.




ps.
kaikkein pahin kriizi tuli, kun vielä sunnuntaiaamuna jatkoin järjestelyitäni ja yhtäkkiä minulla oli oma hylly lautasliinoille.
Olen aina ajatellut että semmoinen on liian huoliteltua ja aikuismaista minulle.
No, nyt on sitten lautasliinaosasto kaapissa.
Grr.
Grr.
Ja vielä kerran grr.
Pitää ruveta ostelemaan lautasliinoja joka käänteessä.
Grr.