torstai 5. lokakuuta 2017

ajankäytöllis

aloin lukea Anna Perhon Antisäätäjää.

Suhtaudun Perhoon hyvin ristiriitaisin tuntein, mutta kumminkin kirja kirjalta positiivisemmin.

Heti ensimetreillä pysähdyin tähän: on vastuutonta myydä aikuisille ihmisille mielikuvaa elämästä, jossa minimoidaan velvollisuudet.

Että ihan oikeassa elämässä ei oikeastaan ole olemassakaan sellaista jätä koko tauhka -ratkaisua.

Ja toinen: kun tiedät ettet ole mistään tärkeämmästä pois juuri nyt.


*
Minioivallus: ihan hirvittävän monena päivänä hermostun ja turhaudun kun koen, etten hallitse aikaani sen vertaa, että siinä olisi riittävä tyhjiö asioille, jotka ovat itselleni välttämättömiä ja tärkeitä.

Sen takia saan maanantain kaltaisia hepuleita: kun kerrankin on tyhjää, yritän siihen tyhjään mahduttaa kaiken mahdollisen mukavan, itseä hoivaavan ja itselleni tärkeän.
Sitten olen ähkyssä kaikesta kivasta.

Ja samasta syystä on monia päiviä, joista en niinkään pidä, koska koen ettei päivässä ole riittävästi minulle kuuluvaa ja minun itseni hallitsemaa aikaa.
Niin kuin vaikka yleensä torstaisin.
Torstaisin on työtä, kotiin, ruuanlaitto, nuorisoa treeneihin kiireaikatauluilla ja niihin liittyviä ajastuksia - ja kauppareissu itselle ja mammalle.

Kauppareissu itsessään ei ole mitenkään ylivoimaisen työläs, mutta aikaa kuluu.

Haetaan auto, toisinaan käydään samalla reissulla anoppilassa jutustelemassa. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään mamman luo, haetaan kauppalista, kassit, rahat. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään kauppaan.
Osteskellaan. (puolen tunnin ja tunnin väliltä)
Mennään mamman luo, puretaan ostokset kaappeihin. (kymmenestä minuutista puoleen tuntiin)
Välillä saatetaan hakea nuorisoa treeneistään, ajankohdasta riippuen. Toisinaan pitää tehdä välikierros vaikkapa kissanhiekkakauppaan.
Tullaan kotiin.
Puretaan omat ostokset kaappeihin.

Kun homma alkaa olla suunnilleen hanskassa, kuuluu telkkarista päivän pääuutislähetyksen tunnari.
Sen päälle kuluu vähintään puoli tuntia ja todennäköisemmin tunti ennen kuin mitenkään voin kutsua aikaa omakseni.

Olemme yrittäneet pohtia kauppareissun järkeistämistä monelta kantilta.
Muutaman kerran olen ottanut varaslähdön kauppaan, kävellyt sinne ja aloittanut oman ruokalastin keräämisen, Lehtori tulee autolla perässä mamman kautta ja keräilee mamman ostokset. Vähän parempi.
Olemme pohtineet kauppakassipalvelua: silti täytyisi keräillä mamman ostokset ja käydä sitä kautta.
Olemme pohtineet että soittaisimme mammalle ja kysyisimme kauppalistan puhelimitse. Mutta rahat, kassit ja ruuan purku kaappeihin, puhumattakaan visiitin sosiaalisesta merkityksestä.

Kaikki torstaihin kuuluvat asiat ovat tärkeitä, välttämättömiä ja omalla tavallaan ihan mukaviakin.
Mutta koko päivässä ei oikeastaan ole yhden yhtä todellista hetkeä, jota voisin hallinnoida ihan itse.
Ei ihme että välillä on vähän kireä olo.





13 kommenttia:

  1. Ensinnäkin peukut noille Perhon ajatuksille, joita siteerasit. Just noin. En yhtään tykkää sellaisesta ideologiasta, että "kuka tahansa voi milloin tahansa alkaa tehdä vain ja just niitä asioita, joista tykkää ja sitten elämä on pelkkää unelmaa ja blingblingiä". Kun ei se nyt vaan mene niin...

    Tuon turhautumisen oman ajan puutteeseen ja sen hallitsemattomuuteen allekirjoitan myös. Mulla on harva se päivä kauhea kriisi ja märinä, kun tuntuu, että minä itse en mahdu elämääni. Että tavallaan ne kaikki jutut mun elämässä on kivoja, mutta mulle ja mun tarpeille vaan ei jää tarpeeksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä joissakin ajansäästövinkeissä (en osaa sanoa tän kirjan osalta vielä) on jotain hyvin samaa kuin taloudellisissa vinkeissäkin.
      Että älä notku netissä ja jaa kotityöt.
      No en ja kyllä, ja silti on sellainen olo, etten itse hallitse omaa aikaani.



      Poista
  2. Mä suhtaudun ristiriitaisesti Anna Perhoon, esim hänen ajatuksensa: ”Suunnittelen aina kaksi seuraavaa viikkoa tunnin tarkkuudella” on mulle todella vieras, jotenkin haluan pitää itselläni sen illuusion, että mulla on omaan arkeen jouston varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pystyn hädin tuskin näkemään viikon päähän, joten kaksi viikkoa eteenpäin tunnin tarkkuudella ei tulisi kysymykseenkään...
      Mulla ei myöskään ole niin paljon ohjelmaa, että olisi tarvetta tunnin tarkkuuteen, paitsi yksittäisinä päivinä.

      Antisäätäjä on vielä kesken, mutta jotenkin olin käsittävinäni että tuohon tuntisuunnitelmaan sisältyvät myös ne arjen joustot.

      Poista
  3. Mä olen kanssa niin ristiriitaisissa tunnelmissa Perhon suhteen. Samaan aikaan ihailen ja vierastan. Multa puuttuu tuollainen kunnianhimo ja suunnitelmallisuus. Kaipaan rennompaa elämää kuin viikkojen tuntisuunnittelu.
    Eikä mun elämäntilanteessa ole tarvetta moiseen.
    Radiossa pyörii yksi sen ohje joka on hyvä. Jos jotain voi tehdä kahden minuutin kuluessa, niin tee. Mä kun yleensä lykkään noita tylsiä pikkujuttuja jotka tekis hetkessä ja heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksien tuttavien seinällä oli lappu että "tee se heti". Mä arvelin, että ne (taiteellisia kun ovat) tekevät kaikkea hauskaa ja spontaania. Oikeasti se varmaan tarkoitti just tota: pienet hommat kannattaa hoitaa heti pois alta.
      Ne vaivaavat turhaan mieltä ja vievät oikeasti tosi vähän aikaa.

      Perho kirjoittaa täyttä asiaa, mutta jokin siinä tyylissä tökkii.

      Poista
  4. Mä kuuntelen Suplasta (siellä ilmainen) Antisäätäjää. Ja mun luonteella helposti jäädään junnaamaan johkin pieneen ei-tärkeään, joka nappakin mun lenkkiaikani. Annan työvinkit eivät minulle hoiva-alalle sovi, mutta kotiin täydellisesti. Olen nimittäin ominut lähes kaikki kotihommat ja ketään muuta perheessä ei taida kiinnostaa. Olen myös sortunut jättämään itseni viimeiseksi listalla. Tällaiseen herättelyyn tuo kirja toimii. Ainoa miinus on hiukan saarnaava tyyli. Onneksi on huumoria vähän joukossa pehmentämään. Terv. Eräs vaan tänne usein hauskoja juttujasi lukemaan tupsahtanut. P.S. Kirjoita sä seuraava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perho on tosiaan hyvä herättelijä.
      Luen kirjaa illalla sängyssä ja herään kun kirja läpsähtää naamalle ;)

      Siinä on paljon asiaa ja paljon sellaista jota olen käyttänyt ja myös sellaista joka on otettava käyttöön.
      Mutta tyylissä tökkii jokin...

      Kirja on suunnitelmissa, aihe vaan puuttuu :D

      Poista
  5. Mä olen vähän ehkä Anna Perhon hengenheimolainen tuossa ajankäytön suunnittelussa. Mutta vain sen verran, että oikeasti olen paljon rennompi ja armollisempi sit kuitenkin.

    Mutta tuo oma aika -pointti oli kyllä aika puhutteleva. Nimittäin mun päivissäni ei varsinaisesti muuta olekaan kuin työtä ja toisia varten olemista. Aikalailla mikrotauon mittaisia ovat ne omat hetket ja itseä varten tehdyt jutut noin normiarjessa.

    Onneksi olen hyvä vaipumaan arjen pyörteissäkin omiin ajatuksiini ja haaveisiini. Sillä ne sentään ovat vielä yksin minun.

    No joo, ovathan myös monet aamut, jolloin lähden töihin muita myöhemmin. Ja käynhän minä iltaisin jumpassa tai lenkillä. Ja joskus menen leffaan ja taidenäyttelyyn... Että on sitä omaakin.

    Muttae enemmän pitäisi olla. Kaipaan nykyisessä elämässäni yksinoloa niin paljon, että se tuntuu melkein kipuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmallisuus antaa arkeen ihmeesti tilaa.

      Oman ajan tarve on minullakin suuri, ja vielä tärkeämpää on huomata niitä oman ajan tilanteita. Toisinaan sitä jää kyntämään uraan, jossa tuntuu ettei aikaa ole ollenkaan, vaikka olisikin.

      Ja aivan todella tärkeää itselleni on saada edes toisinaan olla ihan yksin omassa kodissa.
      Vaikka kuinka olisi omaa aikaa jumpassa tai lenkillä tai museossa, täytyy myös olla omaa aikaa omassa kodissa.

      Poista
    2. Älä muuta sano. Se on ihan eri asia kuin oma aika jossain kuntosalilla. Kaipaan ja janoan kaikkein eniten juuri aikaa yksin hiljaisessa talossa. ❤ Harmi kyllä se on meillä se hankalimmin järjestettävä juttu tässä vaiheessa.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. :)
      siihen ei oikein auta muu kuin yritys raivata tilaa itselleen <3

      Poista