keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Konnotaatio

Hyvän kielipoliittisen alkuviikon kouhauksen sai aikaan Aamulehti, kun lupasi poistaa sukupuolittuneet nimitykset palstoiltaan.

Mukavaista keskustelua aiheesta tietysti kaikilla mahdollisilla palstoilla ja kaikissa mahdollisissa medioissa.

Ihan semmoista tässä pohdiskelen, että millaisella tavalla siivotaan konnotaatiot ihmisen päästä?
Että vaikka nimitys olisi kuinka neutraali, niin kuinka järjestetään semmoisella tavalla, että päässä on myös neutraali?
Kun minulla ei ainakaan ole.

Esim. asiamies on ihan selvästi tiukka nutturapäinen kermanväriseen jakkupukuun pukeutunut henkilötär.
En kuuna kullanvalkeana ole tavannut ensimmäistäkään asiamiestä, mutta selvästi on tiukka henkilötär hän.
Milläs nyt hänet sukupuolineutraloin?
Vaikka kuinka yritän, niin pysyy jakkupuvussaan ja nutturassaan, ja tiukat tummasankaiset lasitkin hänellä on.

Palomies puolestaan on aika kasvoton tapaus, koska hänellä on se kypärä. En näe, mitä sorttia on, kun vain luumuilee siinä pelastusasussaan ja kypärässään.
En vaikka kuinka yritän. (en edes vaikka olen nähnyt semmoisen kalendäärin jossa ei ollut kypäröitä eikä juuri paljoa muutakaan pelastustyypeillä yllään. Heti kun pistää kypärän, niin katoaa sukupuoleus)

Lääkäri on ilman muuta mies, vaikka missään kohtaa sanassa ei niin väitetä.
Ei auta mikään. On mies.
Vaikka varmasti olen ollut enempi leidilääkärien vastaanotolla ja saanut heiltä sitä paitsi parempaa palvelua kuin herrapuolisilta kollegoiltaan.
Mutta silti on mies hän.

Pallopoika on joku jolla on valkoiset vaatteet ja juoksee wimbledonissa ja en tiedä, kumpaa sorttia on. Valkoiset vaatteet pitää olla.
Eduskunnan puhemies on riittauosukainen. (tai joku vähän sinnepäin, pelottava kumminkin)
Talonmiehellä pitää olla luuta, tai siis minun päässäni hänellä on luuta. Semmoinen jolla voi jahdata.

Kun minun mielestäni ei sillä nimityksellä ole oikeastaan mitään tekemistä sen asian kanssa, kummoisessa asussa se tekijäheppu /-hepputar päähäni ilmiintyy.
En ehtinyt kaikkia nimityksiä pohtia kun jäin jumiin riittauosukaiseen niin pelottavalla tavalla. Ja luutaan.

Että josko nyt saisin kaikenkattavat ohjeet yleiseen konnotaatioideni sukupuolineutraalistamiseen?





tiistai 19. syyskuuta 2017

vanhempainilta-angst

Eilen oli yläkoulun avajaisvanhempainilta seiskaluokkien vanhemmille.

Tänään käytin puolet pyörämatkastani laskemalla montako vanhempainiltaa on ehkä vielä jäljellä.
Pääsin suunnilleen kymmeneen:

Isoveli: kirjoitukset/jatko-opinnot -vanhis (1 kpl)
Isosisko: ekaluokka, tokaluokka, kirjoitukset /jatko-opinnot -vanhikset (3 kpl)
Pikkusisko: valinnaisaineet, kasiluokka, ysiluokka, keskiasteinfo + 3xjatko-opintopaikan vanhikset. (n. 7 kpl)

aaaaargh.

Mutta ei hätää, kerrankin laatulehti on ajan tasalla.

Minä persoonakohtaisesti en tykkää:

1. voidaako sopia -vanhemmat.
Yhdessä vanhempainillassa: voidaanko sopia että kaikki luokan oppilaat laskee aina kaikki matikan lisätehtävät?
Meinasin kysyä että voidaanko samalla sopia että kaikki luokan oppilaat tekevät myös aina kaikki kieliopin lisätehtävät ja uskonnon pohdinnat.
Onneksi se silloinen opettaja oli ajan tasalla ja sanoi, että oppilaat tekevät omantasoisiaan tehtäviä.
Onneksi tänä vuonna ei ollut yhtään voidaanko sopimista.

2. Oudot pyynnöt
Opettajat voisivat laittaa jotain tietoa ja viikkokuulumisia wilmaan, että miten tässä luokassa menee. (Yläkoulussa; kysy lapseltasi, kyllä se tietää!)
Ja tietoa oppisisällöistä (lue vaikka koulukohtainen opsi ensin ja sen jälkeen se lapsen oppikirja, kyllä siitä oppisisällöt aukeavat, ja kysy vielä lapseltasi, mitä koulussa tehdään)
Sanakokeet ja muut pikkukokeet heti wilmaan (yläkoulussa! kyllä nuoren pitää jotain tehdä itsekin, niillä on listat kyllä)

3. opettajat joiden nimi on Tosiaan
Nuoriso tietää Tosiaan -nimisiin henkilöihin kohdistuvan angstini, ja tulee aina vanhempainillan jälkeen kysymään illan saldon. (tiedätte kyllä: Mun nimi on Tosiaan-Ville). Olen ruvennut pitämään tukkimiehen kirjanpitoa muistikirjaani, koska se on niin ärsyttävä maneeri.
Tuoreimmassa illassa oli yksi Tosiaan ja yksi opetti Tosiaan luokkaa. Hyvä tietää sekin.

muistiinpanot vanhempien palautekeskustelusta


Yksi vanhempi kantoi murhetta äikänopen lukulistasta, kun siinä nyt lukeilla olevassa kirjassa mainitaan stiletti ja kuoleekin joku.

*

Osallistun vuodesta toiseen sitkeästi vanhempainiltoihin, koska perusopetuslaki velvoittaa kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön mm. oppilaan arvioinnin ja koulun kehittämisen osalta. Nämä piinalliset illat ovat sitä. (grr.)
Aina ja ihan joka kerta ne illat ovat samanlaisia.
Kertakaikkiaan, vuodesta toiseen.

On noita nillejä varmaan enempikin, mutta en jaksa enää etsiä.

*







maanantai 18. syyskuuta 2017

Kiitollisuushaaste

...lipsahti maailmalle keskeneräisenä..


Sain Birgitalta (Skool ja kulaus -blogista) kiitollisuushaasteen. Tarkoituksena on kertoa viikon kiitollisuuden aiheista ja haastaa 3 bloggaajaa mukaan.



Maanantai
Päivä, jossa olisi ollut aihetta monenmoiseen epäkiitollisuuteen: kun herää aamuyöstä siihen, että kissa oksentaa täyttä höökiä ja aamulla pesukone lyö jumiin ja tietää että päivällä täytyy viedä pyörä huoltoon ja illalla on kokous, löytyy tunneskaalalta enimmäkseen muuta kuin kiitollisuutta.
Maanantai oli hyvä päivä.
Vein pyörän huoltoon ja juttelin Ihanan Oman Pyöräkauppiaskorjaajan kanssa. Todettiin yhdessä, että kulkupeli on juuri tarpeisiini sopiva ja kun sille saadaan vuosihuolto tehtyä, se pelittää taas seuraavat parituhatta kilometriä.
Tuli hyvä mieli, ilo ja kiitollisuus hyvästä palvelusta.
Kävelin korjaamolta kotiin ja syväluotasin elämääni.
Tulin siihen tulokseen, että olen onnellinen ihminen: minulla on kaikki mistä ikinä olen haaveillut ja mitä ikinä olen kuvitellut.
tämmöinen oivallus vesittää aika äkkiä viikon kaikki muut kiitollisuusaiheet, mutta niin se vain on.

Tiistai
Sain fillarin huolloista, ja johan kulkee taas.
Iltatöitä, tulin kotiin ja palelin, olisin halunnut mennä kuumaan suihkuun ja syödä, mutta päädyinkin preppaamaan nuorta musan kuuntelutehtävässä.
Ensin ärsyynnyin ja kirskuttelin hampaitani, mutta saimme teinin kanssa asialle omstartin ja illasta tuli hyvä - vaikka epäilenkin kykyjäni musiikkikasvattajana (se ei tuntenut Paranoidia eikä Smoke on the Wateria; jopa minä tiedän ne!).
Iltakymmeneltä olin edelleen paleleva, suihkun tarpeessa ja nälissäni, mutta täynnä iloa ja kiitollisuutta nuorisostani. On ne metkoja tyyppejä.

Keskiviikko
Ehdin sisustusmessuille, ja messuilla istahdin tunniksi messuhälinästä sivuun. Sain kirjoitettua pitkään vaivanneen ajatuksen sanoiksi, se lakkasi vaivaamasta.
Kiitollisuus, keveys, ilo!

Torstai
Viikko-ostokset; kiitollisuus, kun homma hoitui tavallista nopeammin ja tehokkaammin.

Perjantai
Iltakävely teinin kanssa, kiitollisuus hyvistä, syvistä keskusteluista ja kauniista säästä.

Lauantai ja sunnuntai
Poikkeuksellisesti työpäiviä. Viikonlopun rupeamat ovat työssäni usein yhtäaikaa todella mukavia ja todella turhauttavia: tähänkin viikonloppuun mahtui lähes koko ihmisestä löytyvä tunnekirjo.

Lauantain työpäivä loppui ajallaan, ja pohjattomasta väsymyksestä huolimatta jaksoin lähteä Lehtorin kanssa katsomaan vielä peliä. Istuimme kantapaikassa, minä cokikseni ja hän kahvinsa kanssa, luin iltapäivälehdet ja seurasin peliä sivusilmällä. En seuraa aktiivisesti mitään urheilulajia, mutta futismatsiin minut on helppo houkutella kaveriksi. Siinä on kumminkin pari tuntia aikaa pohtia elämää.
Kiitollisuus ja ilo parisuhteesta, siinä on hyvä olla.


Sunnuntaina paistoi aurinko - kiitollisuus hyvästä säästä, se teki työpäivästä miellyttävän.






Kiitollisuushaasteeseen mukaan ainakin valoisa Taru, Satulinnan Tuija ja Tuula Oman katon alta!



perjantai 15. syyskuuta 2017

viestintää

saako leuhkia?

Leuhkin silti.


Yhtenä iltana teini tuli olkkariin:

Hyvä, kun te nyt ootte molemmat siinä niin mulla on asiaa. Mua harmittaa ihan hirveästi kun musta tuntuu että mä olen ainut joka laittaa sähköhammasharjan latautumaan. Että jos tekin voisitte välillä laittaa sen, kun mua harmittaa että akku loppuu aina just silloin kun mä olen harjaamassa hampaita.


Sisäinen viestijä minussa havahtui, mieleni teki nousta seisomaan, aplodeerata ja vetäistä porilaisten marssi kattilankansilla ja huuliharpulla; täydellinen minä-viesti.


Nousinko seisomaan?
Rymistinkö kattilankansilla sen metkan takapotkun?
Vielä mitä.
Vastasin nyrpeästi kypsästi  mä en ainakaan ikinä käytä sähköhammasharjaa, että ei oo mun vika.

Sille ei niinkään tehnyt mieli aplodeerata.

torstai 14. syyskuuta 2017

Sisustusmessuilla

Voitin Satulinna -blogin arvonnassa liput Habitare-messuille.

Olipa elämys - en nimittäin olisi missään tapauksessa tullut lähteneeksi messuille muuten.
Töissä on tohinaviikko, eikä sisustaminen noin ylipäätään ole tällä hetkellä keskiössäni.

Lähdin messuille hyvin lyhyellä varoitusajalla: vielä tiistai-iltana en uskaltanut hankkia junalippua, vaan tein lähtöpäätökseni vasta keskiviikkoaamupäivällä.
Samasta syystä en saanut kaveria mukaani, kukapa sitä niin nopealla aikataululla olisi lähtövalmiina.


Hyvänen aika että on maailmassa kauniita esineitä ja kekseliäitä suunnittelijoita!


Ekologisuus, kierrätys ja vihermaailmat ovat selvästi pinnalla. Vastuullisuus, erityisesti vastuullinen tuotanto - tai vaihtoehtoisesti kotimaisuus - nostetaan vahvasti esille erityisesti nuorten suunnittelijoiden tuotannoissa.


Can design solve problems - esittelypisteellä vietin hyvän tovin ihmettelemässä vastuullisen kuluttamisen ja vastuullisen tuottamisen kysymyksiä.




Ihastuin kirjahyllyyn; valitettavasti kirjastomme ei mahdu tähän.


Puufillarit sykähdyttivät. Voisikohan sen maalata mieleisekseen?



Ainoa sisustuselementti, jonka harkitsin ostavani: kissan kiipeilypuu. Lauma on nimittäin kiivennyt nykyisen puunsa hajalle, eikä se muutoinkaan ole mikään kovin kaunis esine.
Eläinkauppa Faunattaren kokoelmiin on tuloillaan Kattiset -sarjaa: seinään kiinnitettäviä raapimis- ja kiipeilyelementtejä. 
Kekseliäitä ja mukavan näköisiä elementtejä - aloin heti haaveilla sellaisista!

Kissahuonekalut ovat todellinen haaste suunnittelijalle ja sisustajalle. 
Kissapuun tulisi olla keskeisellä paikalla, koska kissat haluavat olla siellä missä tapahtuu. Ja yleisesti ottaen kissapuut ovat - anteeksi vain - aivan susirumia kalusteita.
Meidän hentoiset tytsimme ovat maine cooneja, jotka keskenkasvuisinakin ovat reilusti normaalia kotikissaa suurempia eläimiä (ja Viiru puolestaan on muuten vain lihava), eli kissojen paino- ja koko asettavat nekin vaatimuksia kiipeilypuulle. Metrinen tolppa ei pysy pystyssä eikä kestä kissojen painoa.

Viime aikoina markkinoille on tullut ja tulossa tällaisia kekseliäitä ja tyylikkäitä kalusteita.
Seuraavana haasteena onkin sitten seinän kantokyky. Jos puuhun jysähtää kymmenen kiloa kissaa, kestääkö seinä?
Meillä talouden keskeisillä paikoilla on valitettavan vähän kantavaa ehjää (siis ovetonta tai ikkunatonta) seinäpinta-alaa.
Vahvaan harkintaan kumminkin.

Varsinaisesti minulla oli messujen suhteen vain yksi agenda: käydä tunnustelemassa hamam-pyyhkeitä, niitä kun on niin monessa paikassa viime aikoina hehkutettu.
Olivat justiinsa niin ihanan pehmeitä kuin olin kuvitellutkin.

Messutuliaisina kotiin lähti Linalta neljän pyyhkeen kokoelma. Nuoriso totesi saman kuin minäkin: ihanan pehmeitä, ja koska taloudessamme on lievää taipumusta sanavääntelyyn, pyyhkeet ristittiin hetimmiten haminami-pyyhkeiksi.

Koeajamme ja tilaamme lisää ja suurempia, jos ovat toimivia.




**

Varsin mukava ex tempore -messureissu, kiitos messulipuista Tuija!

tiistai 12. syyskuuta 2017

ällöhöpösymbioosioireilija

Luin hyvän parisuhdekirjoituksen: Edes kerran kuukaudessa Parishdekeskus Katajan blogista.

Blogisti Hanna Lehtonen  kirjoittaa:

Tunnistan yhden piirteen näistä liitoista, jotka vielä porskuttavat yhdessä, ruuhkavuosien jälkeenkin. Yhteinen aika. Edes se pieni kahvihetki ja toisen kohtaaminen.
Ne pariskunnat, jotka eivät koskaan tehneet mitään yhdessä ovat jo eronneet.
Jos aikaa löytyy aina ystäville ja omille menoille, mutta ei koskaan parisuhteelle, niin meneekö jossain vikaan?

Empiria ja mu-tu on kai aika huono peruste yhtään millekään, mutta tästä asiasta olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä - perheessä ja parisuhteessa tarvitaan yhteistä aikaa.
Aikaa katsoa toista silmiin ja edes hetken verran kuunnella ihan oikeasti mitä toisella on sanottavana.

Ei. Me emme varaa kuukausittaista treffiaikaa kalenteriin, emme käy säännöllisesti syömässä tai leffassa, harvemmin mitään muutakaan niin suurta ja ihmeellistä.

Yhteys muodostuu arjen kohtaamisista.
Me puhumme paljon.
Toki ihan tavallisia asioita, niitä läpystä vaihto -juttuja: lasten kuulumisia, muista sitä-tätä-ja-tuota ja voitko viedä roskat tai käytkö kaupassa.
Mutta puhumme päivittäin myös paljon muuta: yhteiskuntaa ja politiikkaa, työelämää ja sen herättämiä ajatuksia ja tunnetiloja, kommentoimme lukemaamme tai kuulemaamme.

Se pitää kanavan auki ja välit hengissä.
En välttämättä tarvitse yhdessä sohvanmutkassa kyhjäämistä ja pystyn aika hyvin käymään töissä ja kaupassa ihan itsekseni ja ikävöimättä, mutta jonkinmoisen kohtaamisen arkeeni tarvitsen.

Osaisinkohan sanoa sen?

Joskus vastarakastuneisuuden huumassa on tullut valvottua pikkutunneille ja käännettyä sielua ympäri ja saman verran on jaksanut kuunnella Sen Toisen juttuja. Puhe ei ole loppunut (paitsi ehkä hetkeksi, mutta jatkunut sitten taas, tiedätte kyllä)

Tohinaisessa arjessa ei siihen pysty, eikä pikkutunneille enää kykene valvomaan mutta silti olen joskus silloin kauan sitten  valinnut ja tahtonut jakaa elämäni juuri tämän ihmisen kanssa, ja siksi haluan edelleen jakaa ajatuksiani ja aikaani juuri tämän saman ihmisen kanssa, en kenenkään muun.
Pikkutuntien puheet täytyy tiivistää arki-iltapäivän kaffepaussiin tai johonkin muuhun sopivaan väliin, mutta niille täytyy olla arjessa aikaa ja tilaa.
Kohtaamisille.
Ajatuksille.
Tunteille.
Puhumiselle, kuulemiselle, kuuntelemiselle ja kuulluksi tulemiselle.



*
ps. ihan muuta asiaa.
Voitin (!!) Satulinnasta liput Habitare-messuille. Taidan mennä sinne keskiviikkona.


perjantai 8. syyskuuta 2017

henkilökohtaista napatauhkaa

Otin reilut kolme viikkoa sitten käyttööni perinteisen marimekon olkalaukun. Tiedättehän sen, jota käyttävät äikänopet ja kaikki muut itseään kunnioittavat suomalaisnaiset, The Laukun.

Vähän samaan syssyyn hajosi polkupyörästä peräkori, se jonka ostamista harkitsin kolme vuotta.
Niinpä sitten kuljetin The Olkalaukkua ristivinottain (nörttityyliin) selässäni ja pyöräilin menemään.
Keskiviikon mummopiiri oli jo liikaa.

Nyt on kuulkaa ihmisessä kipeänä jenkkakahvalihakset, jollaisia en edes tiennyt ihmisessä olevan ja se johtaa siihen, että en pysty esimerkiksi haukottelemaan estottomasti.
Ja liikkeellelähtö on välillä vähän hidasta. 
Ja kyyristely ja muutama muu juttu.

Miten voi ihmisellä olla jenkkakahvalihakset?
Lapsi väitti että on pitkä selkälihas, mutta kipu ei kyllä ole selässä ensinkään vaan jenkoissa.

Olen kyllä ollut aiemminkin huomaavinani että The Olkalaukun ergonomia ei oikein sovellu minulle. Ehkä se nyt on sitten M.O.T.

Piti siirtyä takaisin pupureppuun. 
Jee.

pupureppu





Täytyy tänään mennä kirjaston kautta kotiin. 
Täytyy lainata kirja fasilitoinnista, koska minut pyydettiin fasilistaksi yhteen kohtalaisen suureen tapahtumaan.
Hitsivie kun en tiedä edes mitä olen menossa tekemään. Pitää opiskella fasilistiksi sekunnissa.
Semmoisen näin, missä leikittiin legoukkeleilla, se oli aika vinkeä.
Saako leikittää, jos ei ole valanvannonut legoukkelifasilistori?

voisiko sämpylöillä fasilistittaa?
tai taikinalla, se vasta olisi hauskaa


Pinkki pohdiskeli symbioottisia parisuhteita ja epäili että minä ja Lehtori olemme ällöhöpösymbioottisia.
Eriävä mielipide.
Kyllä useimpina päivinä, myös tänään, olen joutunut menemään töihin. 
Ihan yksin, pyydän saada huomauttaa.
Kriizin paikka selvästi.



Lapsukaisella tai siis abituruksella on tänään TJ100.
Olenhan minä tässä nyt ihan luonnikkaasti puhunut että se kirjoittaa kohta ja muuta, mutta kun katsoin kalenteriin, niin tajusin että sehän tottavieköön kirjoittaa kohta.
Kysyin siltä että onko se nyt ihan lakien ja asetusten mukaista että noin yhtäkkiä on menty kasvamaan isoksi ja meinataan mennä ylioppilaskirjoituksiinkin kun minä vielä muistan omanikin.
Se totesi, että eihän hän sille mitään voi, jos minulla on liian hyvä muisti.
On kai se niinkin.

Mietin että olisiko pitänyt kyynelehtiä pieni hetki aamutuimaan.
En ehtinyt oikein, kun se lähti niin liukkaasti ja minä olin vasta kalsarisillani.




torstai 7. syyskuuta 2017

tapahtuipa yhtenä satunnaisena aamuna yhdessä satunnaisessa huushollissa.



Teini herää säkenöivän hyväntuulisena huomenta!

Minä eikun siis talouden emäntä kysyy että nukuitko hyvin?

Teini vastaa että joo. Paitsi ihan hir-vee olo. Kamala.

No onko sullakin se flunssa, vai mikä?

Teini vastaa että aamupahoinvointi, tiiätkö kun on yön jälkeen ja just herää. Se meni kyl ohi jo.

Kasvatusvastuullinen sanoo että sä pääset muuten treeneihin suoraan koululta bussilla, ei tartte vaihtaa jos kävelet osan matkaa.

Teini sanoo että joovai ja hyvä ja sitten sanoo valois-iloisasti että taidanpa vaihtaa esitelmän aihetta. Kun ope sanoi et sen voi tehdä vaikka varpaan kynsistä.

Johon talouden kasvatusvastuullinen että kannattaako se, ettei tule tehtyä turhaa työtä. Jos vaikka katsoisit sitä asiaa näin tästä kulmasta.

Teini nakkelee niskojaan ja murisee suupielistään ja pistelee puuroa sisuksiinsa näytösluonteisen ärhäkkäästi ja tuhahtelee mielenosoituksellisesti kun keksiäkäinen ryntäilee omissa aamupuuhissaan pitkin keittiötä.
Keksiäkäisestä alkaa tuntua siltä, että on viisi vasenta jalkaa ja muutenkin kömpelö olo.

Teini lopettaa aamupalan.
Kohta se viskelee vaatteita oikealle ja vasemmalle.
Sen huoneesta kuuluu niiskutusta.

Itkeksä?  Onko jotain kadonnut?

Ei enää, se vastaa ja menee pesemään hampaitaan taas ihan normaalina.
Anna heti mulle takaisin mun laturi, se sähisee suupielestään talouden toiselle teinille, joka tyystin vastoin tapojaan hyppää heti hakemaan laturia.
Mulla loppuukin koulu ehkä jo kahdelta.

Keksiäkäinen syö aamupalaa ja yrittää pohtia tulevaa päivää.
Teinin huoneesta alkaa kuulua ryminää, paiskontaa ja kovaäänistä jupinaa. Miksei kukaan vastaa mun viesteihin? Milloin meillä loppuu koulu? Mä en haluu mennä bussilla kouluun, mä haluun pyöräillä ja jos mulla on koulua neljään mä en voi. 
Miksei kukaan vastaa? Missä kaikki on?
rieh-rieh-rieh
Se itkee ja paiskoo tavaroitaan.

Keksiäkäinen jättää kaikki puuhat käsistään ja menee tuijottamaan wilmaa. Teinin laukku sanoo plop. Sulle tuli viesti ja olisitkohan muutenkin muistanut lukujärjestyksen väärin. Ainahan sulla loppuu koulu kahdelta.

Kunmäenhaluu mennä bussilla kouluun.

No sä ehdit ihan hyvin. Tuut pyörällä kotiin ja syöt ja jatkat sit bussilla treeneihin. 

Teini istuu eteisen penkille ja huokaisee syvään ja alkaa lirkuttaa kissaeläimille mitä mun rakas nakukainalo.

Keksiäkäinen istuu kylppärin kynnykselle ja huokaisee ihan yhtä syvään ja sanoo taisit mennä vähän ylikierroksille. 
Kyllä kaikki järjestyy.

Sen se keksiäkäinen sanoo enemmän itselleen kuin teinilleen.

Kyllä kaikki järjestyy. 





keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Onko kaurapuuro lounas?

En tiedä, miten muualla Kotoisessa Suomenmaassamme, sen ihanaisissa niemissä, notkoissa ja laakselmissa, mutta ainakin täällä meidän kulmillamme niiden kahden kaupungin ruokapalveluissa, joista suloiset pulluraposkeni ovat osallisia, on tänään Suomi100-kouluruokajuhlapäivä.

Lounaana on kaurapuuroa.

Kaurapuuroa!

Toisessa kaupungissa oheisena on mustikkasoppaa ja jotain pastasalaattia, toisen kaupungin listalla lukee vain kaurapuuro, ja kasvisvaihtoehto: kaurapuuro!

Otan tämän jostain käsittämättömästä syystä, luultavasti ihan silkasta toimettomuudesta ja liiallisesta hengen näivettyneisyydestä johtuen, henkilökohtaisena loukkauksena.

Ensiksikin
Minun kokemuspiirissäni kaurapuuro on aamupala. Ei lounas.
Muita puuroja voi hyvillä mielin vetää lounaaksi vaikka kuinka, mutta ei kaura-.

Vähän kyllä olen skeptinen puuron lounasarvosta noin yleisestiottaen.
Tällainen toimistotyöläinen, jonka suurin energiasyöppö on päivittäinen mielensäpahoittaminen, pärjää kyllä puurolla - näin on opettanut legendaarinen kokki Kolmonen, joka lämpimästi suositteli kylmää puuroa marjojen kera ravinnonlähteeksi aikuiselle.
Kasvavalle nuorisolle kouluruoka saattaa olla päivän ainoa kontakti ns. kunnon ruokaan, ja sen soisi silloin olevan muuta kuin puuroa.
Nytkin toisessa kaupungissa (valitettavasti tässä omassa, ei naapuri-) on koulua käyty kolme viikkoa, ja tähän ajanjaksoon mahtuu jo kaksi puuropäivää.

Toiseksikin
Kaura on perinteisesti pikemminkin rehu kuin ihmisravinto.
Sitä kyllä on viljelty laajalti kautta koko Suomenmaan nienten, notkoin ja saarelmain, mutta ensisijaisesti eläinten rehuksi.
Käsittääkseni - voin kyllä olla väärässäkin - suomalainen ruokakulttuuri on pitkälti nojannut rukiiseen: täällä lännessä varrasleipään, idässä pehmeään leipään ja lisäksi johonkin nauris-perunahaudikas-kaali-suolaliha /-kalasöösään.
Puuroa (lähinnä kai ruis-) - myös mämmiä - on vedetty sitäkin pahimpaan nälkään ja sitä pettuleipää.
Ja kirnupiimällä on täytetty vatsaa.

Kolmanneksikin
Kouluruokailu on loistava suomalainen keksintö. Mutta kaurapuuro ei juurikaan ole kuulunut kouluruokailun listoille edes sen varhaisvaiheessa.
Kaikenmoisia vellejä kyllä on syöty, mannaryyni- ja makaronivellit mainitsee moni kokemusasiantuntija, jolta olen asiasta tiedustellut (esim. Lehtorin mamma, joka on yli 90-vuotias ja jolla on tallessa paitsi kaikki koulukirjansa, myös lehtiä omasta lapsuudestaan ja omien vanhempiensa tai isovanhempiensa kalenterit)


Summa summarum:

Että jos halutaan juhlia satavuotiasta Suomenmaata, ei oikea ruokavaihtoehto ole kaurapuuro, vaan joku pastanttipuuro, rössypottu tai tappaiskeitto.
Tai katsokaa mallia vaikka Seitsemästä veljeksestä mitä syövät parisataa vuotta sitten. Karhua. Ja oltta ojan pohjast.

Jos taas halutaan juhlistaa kouluruokailua, niin makaronivelli.

Ja jos halutaan pitää lapset kylläisinä, niin lihapullia rajoituksetta. Kerrankin.
Tai kalapuikkoja.

*
Olin valmistautunut tarjoamaan jonkinmoisen amerikkalaishenkisen superaamiaisen tällaisena epäonnen päivänä, mutta keskenkasvuisilla olikin pelkkää poikkeuspäivää.
Kaksi oli jo ehtinyt suunnitella lounastreffit kavereidensa kanssa jonnekin muualle kuin kouluruokalaan ja sillä, jolla ei ole lupa poistua kesken päivän koulun alueelta, on kotitaloutta eli muffinsien leivontaa.
Ei hätäpäivää siis.


Mutta kaurapuuro ei siltikään ole lounas.
Sanokaa mitä sanotte.
Mutta ei ole.





tiistai 5. syyskuuta 2017

lisää luottohenkilöitä

En muistanutkaan mainita että minulla on myös luottopolkupyöränkorjaaja.

Fillari rupesi pykimään ja oikuttelemaan ja heittämään ketjuja pois rattailta ihan alvariinsa.

Ensimmäisellä kerralla oli sade ja sain apua vanhalta vaarilta joka oli ulkoilemassa pienen tarmokkaan lapsenlapsen kanssa.
Toisella kerralla satuin olemaan ihan random-pyöräkorjaamon lähellä ja sen miellyttävät herrasmiehet rytkivät ketjut paikalleen.

Siitä kerrasta otin jo opikseni ja soitin omaan pyöräliikkeeseen.

Ja kun soitin, Oma Ihana Polkupyöräkorjaaja tervehti ystävällisesti ja kysyi että kuinkas minulla sujuu pyöräni kanssa ja onko minulla se valkoinen mikälie xzy-Tunturi johon asennettiin ne erilaiset jarrut ja minä sanoin että joo.

Mistä se saattoi sen tietää?
Lukeeko sen puhelimessa että nyt soittaa se kummallinen rouva?

Tilitin sille kaikki (polkupyörä)murheeni ja se sanoi että varataanpa vuosihuolto ja älkää rouva hätäilkö, me hoidamme kaiken kuntoon. Ja muistanko väärin että sulla tulee niitä kilometrejä aika paljon.

No minähän olin ihan oo ja jee ja vau.

Kyllä niin olen helppo nakki kun tarjotaan henkilökohtaista palvelua.



maanantai 4. syyskuuta 2017

Käteviä säästövinkkejä teiniperheisiin

Nuoriso on alkanut esittää haaveita ulkomaanmatkustelusta ("kun tekin pääsitte, niin meidänkin kuuluu").
Sen lisäksi minun ihan välttämättä tarvitsisi päästä joululomalla jonnekin aurinkoon.

Googlasin huvikseni muutaman joululomaisen aurinkomatkan johonkin kohtalaiselle lähietäisyydelle: viisituhatta.

Nuoriso ilmoitti osallistuvansa hyvällä halulla säästötalkoisiin:

Me voitais juoda pelkkää lämmintä vettä kotona.
Sit me voidaan koulussa ladata taskut täyteen näkkäriä iltapalaks.
Sun palkka jäis kokonaan säästöön, eletään pelkillä isän rahoilla.

Toinen pisti vielä paremmaksi:
Mä voisin syödä aina kavereiden luona.
Tai hei, mennään kaikki isovanhemmille syömään, kyllä ne ruokkii!

Väitin että kyllä isovanhemmat huomaavat melko äkkiä jos ruokapöydässä on viisi ylimääräistä syöjää jatkuvasti.
Mutta ei hätää:
me voidaan hajaantua - mä ja Isoveli mennään murrille, sä ja isä syötte mamman luona ja Isosisko voi syödä mummilla. Kukaan ei huomais mitään.

Väittäisin että tässä säästömetodissa on ainesta minkä tahansa laatulehden klikkiotsikoksi:
Säästä etelänmatka vaivattomasti - älä enää syö kotona!

*

Matkailusta tuli muutenkin mieleeni: ehdotin Lehtorille että sitten kun ollaan vanhoja, matkustetaan trans-Siberialla Kiinaan.
Se äkösteli vähän ja ihmetteli että miksi juuri silloin.
Minä sanoin, että nyt kun ollaan nuoria, tehdään kaikki kivat must-see -matkat pois alta. Sitten kun ollaan vanhoja ja meillä on vain aikaa, voidaan tuhlata sitä myös tuollaisiin vähän epämääräisempiin retkeilyihin.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

kotihommat ja kuukausirahat teinitaloudessa

Pitääkö ja saako lapselle maksaa kotitöistä - törmäsin taas kerran pohdintaan tästä aiheesta, muutamassakin paikassa
Huonon äidin pohdinnat
Ylen juttu aiheesta


Kävimme kotityöpalkkaneuvottelua ensimmäisen kerran varmaan niihin aikoihin kun esikoinen on ollut koulunaloitusiässä ja olisin halunnut hänen tekevän jotain tiettyjä juttuja kotona.
Yritimme käydä neuvotteluja aiheesta, jolloin lapsi tuli siihen tulokseen, että koska hän ei tarvitse eikä käytä rahaa, ei hänen varmaankaan tarvitse myöskään tehdä mitään kotihommia.

Siinä kohden vaadin neuvotteluun aikalisää ja jatkossa totesimme tiiviinä vanhemmuuden yhteisrintamana, että meillä ei kotihommista makseta, eikä riidellä.
Vaadimme vähän, emme kyttää jälkeä, mutta odotamme suurinpiirtein napisematonta osallistumista ja suunnilleen heti.

Talous
Kuukausiraha on vastikkeeton perustoimeentulo.
Aikuisten kukkarosta rahoitetaan koulutus, perusvaatevarasto, harrastukset ja puhelin.
Käytännön syistä nuoriso käy esim. koulukirjakaupoilla omalla pankkikortillaan ja me maksamme summan jälkikäteen tilille. Samoilla ehdoilla, jos asiasta varoittaa etukäteen, voidaan sopia myös vaateostoksista ja vastaavista.
Itse pitää hoitaa kaikenmoinen ylimääräinen hömpötys, mm. semmoiset vaatteet jotka eivät läpäise äitiseulaa.

Kaksi vanhinta saavat kuukausirahan tililleen. Kerron maksupäivän ja summan ja annan väliaikatietoja rahan kulutuksesta.
Rahan saa käyttää omaan hömpöttelyyn ja summa on nykyään niin suuri, että siitä on myös maksettava hernaripäivän käynnit koulun lähikiinalaisessa. (aiemmin siihen sai ruokatukea)
Nuorimmainen saa vielä rahan käteisenä.

Olemme testanneet myös poikkeustilanteissa ekstrakotihommilla tienaamisen. Toimii vaihtelevasti.
Meillä oli joku rastilistasysteemi, mutta aikoinaan luultavasti ne olivat vähän liian pieniä siihen.

Parina kesänä olemme maksaneet vapaaehtoishommia leireillä puskeneelle teinille ns. ylläpitokorvausta. Hän on leireillä tehnyt ison työn, kantanut paljon vastuuta ja ollut poissa talouden ruokavahvuudesta, jollon mielestäni on ollut kohtuullista, että hän on saanut työstään pienen palkan, vaikka leirien järjestäjä onkin odottanut vapaaehtoispanostusta.

Kotityöt
Kotityöt ovat meillä  Πολιτικός eli suomeksi yhteisten asioiden hoitamista.

Olen kotitöiden suhteen  hyvin liberaali, suurpiirteinen, joviaali ja vähään tyytyväinen.

Elämme enimmäkseen edelleen hamassa dinkkuelämässämme hyväksi todettua työnjakoa: minä kokkaan, Lehtori tiskaa, minä täytän pesukoneen, Lehtori silittää ja viikkaa, kissanvessat suunnilleen puoleksi ja juuri muuta emme sitten teekään.
Ja se yleisesti ottaen se tekee, jolle asia sillä hetkellä on lähempänä sydäntä, eli jota jokin tekemätön ottaa enempi päähän.

Perussiivoushommeleiden osalta homma toimii näin: (toivottavasti kukaan suloisista pulluraposkistani ei lue tätä!) imurointi, vessanpesu, lattian pyyhintä.
Suunnilleen kerran viikossa hoidan yhteiset tilat itse, ja suomeksi se puolestaan tarkoittaa jotain, mikä ei läpäise marttojen tai kenenkään muunkaan tarkan ihmisen seulaa, mutta riittää minulle.

Suunnilleen toisen kerran viikossa pistän nuorison jakamaan samat hommat (imurointi, vessanpesu, lattian pyyhintä) keskenään, ja tässä kohden en kuuntele mitään vastalauseita.
Kaikkien muiden kotitöiden osalta käyttäydyn aina niin, kuin pyytäisin ihan valtavaa palvelusta ja kiittelen aina kunnolla ("kiva kun hoidit sen, mä oon ihan poikki")

Oma läävä saa jokaisella olla niin läävä kuin ikinä sielu sietää, jos ovi on kiinni ja jos minua ei enimmäkseen vaivata kadonneilla tavaroilla. (minun supersankarivoimani on kadonneiden esineiden seisominen ja taloudessamme yleisin huuto on äitihei tuu seisoon mun huoneeseen! Osaan seistä näkyviin melkein mitä vain!) 
Muutaman kerran vuodessa määrään lääväsiivon, ja ajankohdan jolloin sen on oltava valmis.

Tiedän että olen pulassa kun nuo lähtevät omilleen.
Niiden vuokraisännät, kumppanit ja tulevat anopit tulevat vihaamaan minua ja olen loppumattomien perheriitojen syypää, mutta meidän teinitaloudessa ei kinata kotihommista.
Se on jotain se.


*
Meillä ei myöskään makseta hyvistä koetuloksista, todistusarvosanoista, tai positiivisista wilmamerkinnöistä, koska ne eivät ole yhteismitallisia.
Koulunkäynti on nuorison velvollisuus ja siitä on suoriuduttava niin hyvin kuin mahdollista.
Me tarjoamme sille puitteet niin kauan kuin he hoitavat hommansa. 

Yhdelle lapselle ja tietyssä koulussa ja oppiaineessa se voi olla kymppipuol, toiselle lapselle ja eri koulussa niin hyvin kuin mahdollista on vahva kasi.
Pääasia että oppivat ajattelemaan, olemaan kriittisiä, keskustelemaan, opiskelemaan ja vastaamaan omasta työstään.
Niin kauan kuin kouluhommat hoituvat, olen minä valmis hoitamaan enimmät osat talouden pyörittämisestä.




perjantai 1. syyskuuta 2017

digilukutuulella

hiuli-hei, onnistuin postaus päivässä -tavoitteessani elokuussa.

Aika urakka kyllä repiä tarinaa joka päivälle, välillä tuli tyhjäkäyntiäkin.
Ehkä en yritä samaa enää syyskuussa.

*

Yksi päivä minulle soitti puhelinmyyjä, joka oli ihan älyttömän mukava ja miellyttävä.
Ei tehnyt mieli vastata niinkuin yleensä mun mies ei anna mun tilata mitään, vaan päädyin tilaamaan jonkin lehden ja sain kylkiäisiksi jonkin toisen lehden ja mitä lie muuta sälää ja roipetta.

Tiedättekö, mikä on ihan parasta ja miksi oikeasti tein sen tilauksen?
Saa digilukuoikeuden Sanoma-aikakauslehtiin.
Mahtipalvelu! 
 - ja tämä ei ole maksettu mainos.

En lue oikeastaan ikinä mitään naistenlehtiä tai kotilehtiä tai mitä näitä nyt onkaan, paitsi joskus anoppilassa tai mamman luona, mutta pelkästään se tietoisuus että voin milloin tahansa käpertyä lehteilemään aikakauslehtimaailmaa, täyttää minut hyvällä hyrinällä.

Illansuussa nykerryn sohvannurkkaan Kivojen Kulmaan ja käyn päässäni todellista jaakobinpainia siitä, otanko iltapalani ja -uutisteni kaveriksi kirjan vaiko digilehden ja olen ihan että oo, onpa ihmisellä paljon kivoja valintoja.
Toistaiseksi olen aina valinnut kirjan ja sitten kun tulee nukkumaanmenoaika olen ihan plääh, kun en taaskaan lukenut kevytmielistä lehteä vaan ihan tavallista kirjaa.

Ja se vasta parasta onkin, kun taas menen kiipeilyurheilumanageriksi pääkaupunkiin, niin minulla on vaikka mitä luettavaa ihan noin vain mukana fläpälläni.
Voin linnoittautua johonkin kahvilaan ja olla ja lukea vain.
Oikeasti kyllä en pysty, vaan vaellan levottomana ympyrää jossain ylikansoitetussa ostoskeskuksessa, mutta onhan se kiva tietää että on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.

kisu on kokoontunut Kivojen Kulmaan lukemaan


torstai 31. elokuuta 2017

epäortodoksinen fish&chips ja muita arkiherkkuja

Leikin taas vaihteeksi yhtenä päivänä kokkisotaa.

Ostin kaupasta kirjolohta ja sekalaisia tykötarpeita ja aloin riehakoida keittiössä:

Fisu uuninkestävään astiaan, päälle limemehua, limen kuorta ja sekalaisia mausteita, hetkeksi marinoitumaan.
Perunaa ohkaisiksi lohkoiksi, päälle oliiviöljyä ja sekalaisia mausteita. Uuniin pariinsataan asteeseen.
Kala perään hetken päästä.
Kalalle uunia vajaat puoli tuntia, perunoille reilut ja loppuvaiheessa lämpöä tymäkämmin.

Naposteluporkkanoita, kurkkutikkuja ja valmis salaattisekoitus pussista.
Kermaviiliä ja sourcream-onion -dippimixiä.

Kattilaan sekamehua, vähän sokeria, aavistus suolaa ja mannaryynejä: marjapuuro aluilleen.
Pikkulautasille banskua ja viinirypäleitä jälkkäriksi.

Valmiin mannapuuron sekaan pakastekuningasmarjasekoitus (mikä ihana sana!). Hetken päästä - kun marjat ovat sulaneet - sauvasekoittimella survokseksi ja vatkaimella kuohkeaksi marjapuuroksi.

Syömään ne, jotka ovat kotona.

Kyllä oli oivallinen yhdistelmä tuo sourcream-onion -kermaviilikastike ja uunikala! 
Aivan parasta arkiherkkua.

*

Semmoinen on kanssa aika hyvä, että tekee riisipuuroa ylenmäärin.
Seuraavana päivänä vatkaa kermavaahdon ja sekoittaa sen jämäriisipuuron kanssa ja tuo koko höskän tarjolle joko marjojen tai hillon kanssa. 
Kotitekoinen riisifrutti.
Menee nuorisoon (yhtä lukuunottamatta) aivan heittämällä.
Ovat kyllästettyjä ja tyytyväisiä.

*

Ja sitten on kotitekoiset kananuggetit.

Ohuita kanaleikkeitä tai jotain sentapaista bulkkitavaraa saksitaan noheviksi nokareiksi, pyöritellään kananmunassa ja jossain leivittimessä.
Minä leivitän yleensä mannaryyni-ruisjauho-ruislese-mausteseoksessa, mutta voi keksiä ihan vapaat leivitykset.
Pannulle väriä ottamaan ja sen jälkeen uuniin kypsymään.
Kaveriksi vaikka joku majoneesisoossi ja perunamuusi tai riisiä tai jotain muuta vapaavalintaista lisuketta.

Meillä tuli kilon ohutleikepakkauksesta nelisenkymmentä nuggetia ja niistä riitti yhdelle täydelle aterialle ja seuraavalle päivälle vähän jatko-osaa.
Olisi tullut enempikin, mutta kissavero.

*



keskiviikko 30. elokuuta 2017

Yhden aikakauden loppu

on kivaa olla vähän dramaattinen.

Eilen neljän gerbiilin laumasta viimeinen jäännökki, Meibi, tuli maallisen kolonkaivuunsa päähän.

Ensimmäistä lähtijää - Jokeria - surtiin oikein olan takaa, sille piti melkein pystyttää patsas tai ainakin hankkia tuhkauurna.

Lähtijät numero kaksi ja kolme - Kimi ja Kepponen - löytyivät suhteellisen lyhyin väliajoin gerbilaarista vainaina, niihin ei kovin kummallista dramatiikkaa liittynyt. Kuljetin poloiset kalmot vähäeleisesti eläinlääkäriasemalle jatkokäsittelyyn.

Lauman viimeinen, pieni sirkeä Meibi, nokkimisjärjestyksessä aina alinna ollut, jatkoi tohnottamistaan itsekseen ja nähtävästi ihan tyytyväisenä.

Eilen iltapäivällä sen vointi silminnähden oli huonontunut. Se näytti muttuiselta ja karvaa irtosi tukkoina, se oli laiha ja kiikkerä ja liian uninen.
Päätös ei ollut vaikea.



Sekä gerbiilin omistaja että minä arvostimme toki eläinlääkäriaseman elettä viettää tovi hämärretyssä huoneessa,  osanottotoivotuksia ja laskuun kirjattua muistovärssyä, mutta taisimme kumpainkin olla myös vähän vaivautuneita.
Sen oli aika lähteä.

Olen ehkä vähän liiankin praktinen tässä suhteessa: lemmikit ovat hauskoja, rakkaita, vinkeitä perheenjäseniä, mutta ne ovat silti lemmikkejä.
Kuvittelen ilman muuta mielessäni että kaikkien aikojen ensimmäinen superkissa Rasmus tulee minua aikanaan taivaan portille vastaan viiliä viiksissään ja vähän hönttä ilme naamallaan, mutta suuresta persoonastaan huolimatta, se oli lemmikki, siinä missä Leevi-kisukin, tai gerbilaarit.


*

Nyt pitäisi delegoida edelleen gerbilaarien laari, eli terraario.




tiistai 29. elokuuta 2017

elokuu

Elokuu on jo melkein lopussa.
Tykkään elokuusta, loppukesästä ja alkusyksystä.
Aamut ovat kirpeitä ja omenaisia.
Päivissä ja illoissa parhaimmillaan viipyilee syvä täyteläinen lämpö.
Yöt ovat oikeasti pimeitä.



Samaa elämisen riehakasta riemua on kevään varkain valostuvissa öissä, lehtien puhkeamisessa, ruohon viherryksessä.
Mutta silti: elokuu!




*
Vaikka elokuu ei olekaan vielä ihan kokonaan ohi, niin statistiikkaa:

Olen tähän mennessä pyöräillyt  Kilometrikisaan pitämäni kirjanpidon mukaan elokuun aikana n. 434 km ja koko kesänä, toukokuun alusta elokuun loppuun, 1535 km.
Olen tällä hetkellä Kilometrikisan piensarjassa sijalla 1481.


Olen tähän mennessä lukenut elokuussa 13 kirjaa ja koko vuonna 90.
Yksi kirja on parhaillaan kesken ja toinen odottaa aloittamistaan.
lukemistani kirjoista 7 on e-kirjoja, ja 6 perinteisen käyttöliittymän kirjaa.
Elokuun paras kirja on tähän mennessä ollut ehdottomasti Tom Malmqvistin Joka hetki olemme yhä elossa.
Erittäin vahvana haastajana Michael Zadoorianin Viimeinen loma.

Olen toistaiseksi kirjoittanut 28 blogikirjoitusta, tämä on 29.
Yksi kirjoitus oli erityisen hauska kirjoittaa, koska se on ollut mielessä pitkään.
Kirjallisuutta oli myös mukava pohtia.

Aloitin lenkkeilyn.
Kävin fysioterapeutilla.
Lopetin lenkkeilyn.



Elokuun oudot:
Kävin Kotkassa - olipa mukava ja puistoisa kaupunki!
Kävin olutfestareilla  - Fiskarsin panimon kafe stout!
Päällystin 6 koulukirjaa ilman ainuttakaan ryppyä. Seitsemäs epäonnistui.
Aloitin sauvakävelyn (plääh).
Otin hissiselfien









maanantai 28. elokuuta 2017

Omia juttuja

Kyllä en taaskaan ole kuunnellut mitä äiti opetti.

Äiti sanoi että pitää jokaisella olla oma luottokampaaja ja naistentautilääkäri, sitten on hyvä elää aikuista elämää.

Ei ole minulla.

Mutta minulla on Oma Ihana Kodinkonekorjaaja ja sitten minulla on Luottokultaseppä.



hmh.

Onhan se hyvä jos tulee äkillinen kultaseppähätätilanne.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Teinielämää

Törmäsin linkkiin jonkun puolitutun facebook-päivityksessä: 8 (ärsyttävää) asiaat jotka tietää teini-ikäisen vanhempi.

1. Jääkaapissa on tyhjä maitotölkki

2. Kaappi on täynnä keksipaketteja, joissa on vain yksi keksi

3. Teini väsyy kesken lauseen

4. Et voi enää liikkua tai puhua

5. Vuosi 2016 on esihistoriaa

6. Välipalakeksi on ruoka

7. Keittiösi räjähtää

8. Ihan just, viis minuuttia.




Nää-äfst.
Eriävä mielipide.

Jääkaapissa ei ole maitoa, eikä juuri muutakaan, koska kaikki on syöty tai juotu. Paitsi paha eilinen ruoka.

Keksejä ei kaapissa pidetä. Mutta totta, jos olisi, niin jäljellä olisi vain yksi tai kaksi keksiä. Sillä tavalla välttää kätevästi kuka söi kaikki keksit -kuulustelut. Muuan tuttuni oli lähettänyt tyhjiin syödyn suklaan tehtaalle ja kysynyt, että miksi suklaanne haihtuu, kun todistettavasti kukaan perheestä ei myönnä syöneensä sitä.
Vähemmällä kumminkin pääsee, jos kaapeissa ei ole keksejä, karkkeja tai muita herkkuja.

Eivät väsy kesken lauseen, mutta tuulen suunta voi kääntyä. Ja äkisti sittenkin.

Liikun ja puhun ja jututan ne harvat kaverit jotka meille uskaltautuvat. Kieltämättä ne tuijottavat minua kauhistuneina, mutta useimmat ainakin yrittävät vastata.
Yleisen mielipiteen mukaan olen nolo, mutta en ihan niin nolo kuin isä. Voitto se on pienikin voitto.

Nuudeli on ruokaa.

Ja keittiössä kiehuu kyllä. Väliin ruoka, väliin äiti, väliin teini. Toisinaan kaikki yhtä aikaa, se on hermokeskuksemme sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ihan just viis minaa on valitettavasti myös oma helmasyntini, teiniksi olen jäänyt.


Silmäilimme juttua yhdessä teinin kanssa ja totesin että ei pidä paikkansa ainakaan meillä. Sanoin sille, että mikään ei ole ihanampaa kuin teinit. Ja tarkensin vielä että meidän teinit, ne on parhaat.
Se hyrisi hetken mielihyvää ennen kuin alkoi mouhata tulevan koulupäivän epäreiluudesta.


lauantai 26. elokuuta 2017

nuorison harrastuksista



Starttimuuvi lähti kahden käden otteelta: isompi aikuisten ryhmään ja nuorempi junnuryhmään.
Se hommahan fläshäsi.
Ekalla yrkällä topissa. Kumpainenkin; mutta erityisesti nuorempi.

Tämä greidi oli minulle melkein ylitsepääsemätön, oma henkilökohtainen Lappnor project suorastaan.
Mitään betaa en tähän reittiin saanut, silkka onsight .
Ei auttanut muu kuin kuin dynota släbiä sen tenavan perässä vaan minkä kerkesin ja hinkkasin mankkaa ohimoilleni hikoilun vähentämiseksi.

Nuoren mielestä sekvenssi oli selkeä: seuraavaksi kisat.
Se oli henkilökohtainen kruksimuuvini.
Voisi jopa sanoa että keskustelun tässä vaiheessa kitka oli maagisesti kohdillaan taloudessamme.

Minusta tuntui nimittäin siltä, että tällä kertaa oli kakrulla turhan korkeat greidit.
Olisin toivonut enemmän traversea ja verkkaisempia muuveja.

Nuorella on kumminkin taustallaan vahva spotti; minun niskahuukkini ei pitänyt, kun kakru karkasi kisoihin.
Sen lähestyminen oli vaivatonta, fläshäsi tässäkin ja kantista yli.

No, eipä tarvitse mokkapaloja leipoa; meillä vedetään kahvarallia vahvalla krimpillä, toteaa kiipeli-äiti.


*
Eka yrkkä tätä tyylilajia, ei kyllä fläshää vielä.



*
Sama juttu vähän sivistyneemmillä sanoilla.

*

Kiitokset kiipeilysanaston lainasta Boulder Saimaa

tää fläshää 4a:n släbillä


perjantai 25. elokuuta 2017

kirjallisuuspohdinto

Olen semmoisella tavalla ajan tasalla, että monessa blogissa on mainostettu sitä uuden ajan kirjakerhoa, missä kuukausimaksulla voi lukea ja kuunnella vaikka kuinka paljon kirjoja.

Ihan kiinnostava palvelu, minäkin olen sitä silmäillyt moneen kertaan.

Äänikirjat varsinkin tuntuvat lyövän läpi koko blogosfäärin.

Yhtenä aamuna  kun olin laittamassa aamupalaa minun pitäisi luultavasti lopettaa kaikkinainen keittiöpuuhailu, se aiheuttaa epätervettä filosofointia, aloin pohtia, että miksi äänikirja on jotenkin legitiimimpi elektroninen kirjavemmel kun taas e-kirja ei.

E-kirjaa vastaan olen nähnyt ja kuullut monenmoista vastalausetta: enimmäkseen sen että sitä ei voi pidellä eikä lehteillä.
Äänikirja taas on tosi kiva juttu noin kaikkinensa, kertoo koko blogosfääri.
Kyllä en osaa äänikirjaakaan lehteillä kovin taitavasti, ja sen loppuratkaisun kurkistaminen on vielä hankalampaa kuin e-kirjassa.
Ja äänikirjaa pidellään korvilla. Korvilla!

Tiedän kyllä, mikä oikeasti on äänikirjan puolustusselitys: äänikirjan kanssa voi multitaskata.
Voi olla kovasti ahkera ja saavuttaa kaikki nykynaismittarin jutut: siistin, sisustetun kodin, kauniin vartalon ja sivistyksen ihan yhdellä kertarykäisyllä.
Jos siivotessasi ja sisustellessasi teet jumppaliikkeitä, päivität somea ja samalla kuuntelet suomen kielen sivistyssanakirjaa, olet ihan naisihanneguru.

Jos taas vajoat kirjan tai e-kirjan kanssa semisti sulkeutuneeseen tilaan sohvannurkassa, se on itsekästä laiskuutta.
Nuorisosi vaeltaa vapaana sisustamattomassa taloudessa ja säärikarvat rehottavat ihmisessä.
Selvästi on huonompi juttu.


*

Tarinan voima on aina sama, olipa väline mikä hyvänsä.
Mutta jollain tavalla on ihan älyttömän kummallista ja surullistakin että tarinasta tulee liikunnan tai siivoamisen tai muun puuhastelun oheistuote.
Että meillä ei enää ole aikaa tai tilaa pelkille tarinoille.

Tarinan voima on aina sama, olipa väline mikä hyvänsä.
Oletan kuitenkin että lukeminen teknisenä prosessina on aivoissa eri kohdassa kuin kuuntelu.
Että aivot jumppautuvat kummastakin eri tavalla. En tiedä kun en ole neurotieteilijä.
Tarinan voima on silti sama.


*

semmoiset disclaimerit tähän, että
1) olen äärettömän epäauditiivinen ihminen. Äänikirjat (käytössä 2kpl) ovat minulle unilääkettä. Toisaalta jaan tilani yhden auditiivisen nuoren henkilön kanssa, se rakastaa äänikirjoja.

2) Toistaiseksi kirjakerhopalvelun hankkiminen on jäänyt minulla pohdinnan tasolle, koska kirjastolaitos tarjoaa ihan saman, ja minun säälittävällä tulotasollani huomattavasti halvempaan kuukausihintaan. (yritin laittaa verotoimistoon viestin, että kun en enää käytä aktiivisesti varhaiskasvatuspalveluita, saisi minun veropennoseni jatkossa ohjata kirjastolaitokselle, mutta ne olivat jotenkin vähän nuivia sille idealle...?)

3) Vuoden luetut; en tiedä löytyisikö tämä valikoima kirjakerhopalvelusta.



lainoja; näistä aika paljon jäi aloittamatta
uusi yritys




torstai 24. elokuuta 2017

Saako haluta vai pitääkö aina tarvita?

Kaikenmoista sitä ihminen yksinjäädessään tai vaihtoehtoisesti kokkaillessaan päätyy filosofoimaan:
saako haluta vai pitääkö aina tarvita?

Niin kuin nyt vaikka kampaajalla käymistä - että missä menee raja?
Teknisesti ottaen en ehkä vielä suoranaisesti tarvitse visiittiä kampaajalle, mutta kyllä vähän jo tekee mieli sinne mennä.
Eivätkä nuorison aika pörheä -kommentit ainakaan auta asiassa.

Tai vaikka fillari?
Ihan oikeasti en edes halua uutta fillaria, tämä on pohdinnan filosofinen osuus.
Mutta jos sattuisin haluamaan uuden fillarin, niin saisinko hankkia sen, kun ensinnäkin minulla on hyvä ja toimiva, toisaalta joukkoliikennekin vie minut sinne minne haluan ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin bussikortin haluaminenkin on liioittelua, sillä onhan minulla kävelevät jalat, enkä varmaan tarvitse juuri muuta.
Että saako silti kumminkin haluta?

Tai vaatteet?
Että kyllähän noilla vielä toimeen tulen. Enkä juuri nyt halua tahi tarvitse, paitsi ehkä jonkinlaiset jalkineet kohta, mutta entäs sitten nuoriso?
Että jos niillä on ihan toimivat vaatteet, niin saako silti ostaa kun ehkä ne uudet roitteet, joita varsinaisesti ei suorastaan tarvita, voivat kuitenkin lisätä jonkin verran vaikkapa tyytyväisyyttä omaan ulkonäköön ja tukea nuoren osallisuutta ryhmässä?
Että onko oikeutettua jos varsinaisesti ei tarvitse, mutta silti haluaa?

Entä ruoka?
Tämä on taas sitä filosofiaa.
Kun varmaan teknisesti ottaen pystyisi suunnittelemaan semmoisen jutun, että söisi joka päivä samaa tositosi edukasta ja kohtalaisen terveellistä sapuskaa en kyllä tiedä mitä se olisi, ehkä jonkinlainen höyrytetty kaura-puolukka-kaali-rasvatonmaitohässäkkä; tuliko siihen jo kaikki ravintoympyrästä? niin saako kumminkin haluta syödä joka päivä vähän erimoista ruokaa, kun siinä hässäkässä kumminkin olisi kaikki mitä tarvitsisi?

Että minkämoiset haluamiset ovat sellaisia kohtuullisia haluamisia kun aika vähän oikeastaan ihminen tarvitsee?

Kyllä ei pitäisi ihmisen kokkailla yksikseen koska filosofia voi vallata sen ihan kokonaan.

*

ps. Semmoisen kyllä päättelin että on kohtuutonta haluta ja tarvita sitä koko kaupungin kalleimman asuinalueen merinäköalallista kulmahuoneiston asuntoa henkilökohtaiseksi womanspeissikseen, koska se vain on kohtuutonta.





keskiviikko 23. elokuuta 2017

Ei pikkulapsivuosia enää, kiitos

Ihana Tuula pohdiskeli Oman kattonsa alla mitä ei enää kaipaa pikkulapsivuosista.

Minä en kaipaa...

1. aamuheräämisiä

Pikkukisu Elma (1v) on keksinyt että aamuyöstä viiden aikaan on tositosi kiva tulla sänkyyn hörisemään ja kertomaan että ruoka on ihan melkein loppu ja muutenkin voisi olla aika herätä.
Ihan joka aamuyö en ylenpalttisen hellyysepisodin jälkeen onnistu pääsemään unen päähän kiinni ja aamu voi olla vähän tahmea.
Yhtenä tällaisena aamuna totesin Lehtorille että nämä aamut sietää kyllä, kun tietää että jossain ihan lähitulevaisuudessa saa taas nukkua, toisin kuin silloin kun nuo olivat ihan pieniä, ja on elämä helpompaa ja siedettävämpää.
Lehtori komppasi ja totesi vielä että Elmaa on helpompi älyttää kuin taaperoa, joka on vakuuttunut siitä, että viideltä aamulla on oiva aika herätä. Kun pysyy hievahtamatta ja hiljaa, Elma luovuttaa.

Meillä nimittäin herättiin vuosikaudet viideltä.
Toinen meistä aikuisista nousi naperon kaveriksi, toinen nukkui. Seitsemän jälkeen vaihdettiin vuoroa, paitsi taapero, joka ei nukkunut.

2. viikonloppuaamujen lastismaratonia

Tenavat saivat jostain vihiä, että viikonloppuaamuisin televisio näyttää tuntitolkulla lastiksia. Jee.
Viimeiset suunnilleen kymmenen vuotta meillä on ollut sänky olkkarissa (tai telkkari makkarissa / yksiö, jossa kaikki tarpeellinen on yhdessä huoneessa), ja se on tarkoittanut myös sitä, että ärtsyn-pirteästi päälledubatut televisio-ohjelmat ovat pyörineet hauraan aamu-uneni taustalla. En kaipaa, en sitten yhtään. En kaipaa lastenohjelmia missään muodossa.
Kummallista kyllä, nuoriso muisteli näitä lastiksia ja totesi, että ne olivat pelottavia ja traumatisoivia. Silti piti joka armas viikonloppu liimautua töllön eteen; voi pyhä lapsen ristiriitaisuus!

Nykyään herään viikonloppuisin ihan omassa rauhassani, luen lehteä tai kirjaa, olen puhumatta ja itsekseni.

Mitä yhteistiloissamme sijaitsevaan televisioon tulee, nuorisossa lievää katkeruutta aiheuttaa se tosiasia, että haluan mennä iltaisin aikaisin nukkumaan, ja se rajoittaa ruutuaikaa television edessä. Sitä saa ehkä hyvällä tuurilla jäädä katsomaan, mutta kaikkinainen kommentoiminen ja ohjeiden huutelu näyttelijöille /urheilijoille /politiikoille on ankarasti kielletty.

3. Iltabaletti

Meillä oli tyylikäs koreografia akselilla iltapala-iltapesu-iltasatu-iltalaulu.
Suunnilleen tunnissa saimme hoideltua koko lauman vaakatasoon.
Tosin - kuten kuka tahansa pikkulapsivaiheen kanssa elänyt tietää - lapsukaisten vaakatasoa ja oletettua nukahtamista seuraa lakkaamaton mullonjano/nälkä/pissahätä/ikävä -huutelu.
En kaipaa.

Paitsi sitä, että homma hoitui tunnissa.

Siinä vaiheessa kun itse yrittää kiskoa peittoa korvilleen ja yksi tutoroi kaverilleen läksyjä nettiyhteydellä, toinen alkaa asentaa jotain toimimatonta appia luuriinsa ja kolmas föönata hiuksiaan, toivon, että iltapuuhat hoituisivat tunnissa.
Tai siis ne tavallaan hoituvat, mutta eivät siinä tunnissa, joka minun mielestäni olisi paras (eli 19.30-20.30), sillä niillä on nykyään jokaisella oma henkilökohtainen tuntinsa.


*

Kyllä huomaan nyt, että hirveän väsynyt olen pikkulapsivuosina ollut.
Kaikki kaipaamattomuuteni liittyvät jollain tavalla nukkumiseen.


Teineissä parempaa on se, että niiden kanssa voi jutella ja keskustella.



*

ps. tiskikonepäivitys
Ihana Oma Kodinkonekorjaaja kävi. Tiskikoneessa on ehkä rikki joku laakerihärpätin tai sitten ei. Se ehkä toimii tai sitten ei.
Jos ei, niin sitten pitää hankkia uusi kone.
Eilen ainakin toimi.











tiistai 22. elokuuta 2017

Foliohattu päähän!

mä luulen että tiskikone ei oo rikki ollenkaan.
Te vaan väitätte meille niin.
Että te saatte meidät tiskaamaan ja viettämään aikaa yhdessä.


kodinkonekorjaajaa odotellessa ehtii leipoa


Edes minä en kykene a) moiseen foliohattuiluun b) tuollaisen vehkeilyn suunnitteluun.

maanantai 21. elokuuta 2017

pieniä kotoisia kriizejä

Tarkkaavaisimmat lukijani saattavat muistaa - kuten itsekin muistan vielä piinallisen elävästi - että suunnilleen vuosi sitten kodinkoneistossamme kävi kato.

Tarina ei ehkä kerro sitä, että samassa sekoilussa ehjättiin myös tiskikonetta, joka on oikutteleva eukko. (en kumminkaan minä, joka olen kiva)
No, tässä on sekin tarina.

No, nyt sekin aparaatti rupesi pykimään. Tai itse asiassa lopetti viimeisetkin pykimiset ja sanoi vain että tsuihh.

Kyllä olisi ihminen voinut monia muita asioita miettiä ennemmin kuin hajonneita tiskikoneita.
Grr.

Pakko soittaa taas kodinkoneliikkeeseen.


*

edit myöhemmin

Soitin sinne kodinkonekorjaamoon ja kysyin että onko se teidän Ihana Oma Kodinkonekorjaaja(*) vielä teillä töissä?
Kodinkoneliikkeen setä alkoi nauraa ihan valtoimenaan ja sanoi, että on mutta se on varattu.
Höh.

Pääsimme kumminkin yhteisymmärrykseen siitä, että ihana kissoja leikittävä Ihana Oma Kodinkonekorjaajmme soittaa meille heti vapautuessaan, eli viikon puolivälin tienoilla.

("meidän palveluumme kuuluu, että asiakas saa haluamansa korjaajan ja palvelun"
Johon minä, että voitko pyytää Ihanaa Omakodinkonekorjaajaa rinkuloimaan katalogista jo valmiiksi meille sopivimman uuden aparaatin)


(*) nimi ehkä muutettu




sunnuntai 20. elokuuta 2017

sunnuntaina

on muuten ihan järjettömän vaikeaa keksiä joka päivälle jotain sanottavaa.

*

Olin perjantaina ihan tralla-lalla-laa, koska olimme menossa olutmaistajaistapahtumaan. Ajattelin että jee, ja kaikki ovat terveitä ja kunnossa ja mikään ei voi tulla minun ja leppoisan illan väliin.

Laitoin ruokaa ja iltapalaa ja määräsin nuorison siivoushommiin ja huolehdin kissat ja teinit kuntoon ja vaihdoin oluenmaisteluun sopivampaa päälle ja olimme jo puoleksi ovesta ulkona kun yksi teineistä huusi huoneestaan että torilla tapahtuu jotain kamalaa.

Ilta muutti suuntaansa.
Yksi nuorista tajusi olleensa liikkeellä juuri niillä kulmilla ja juuri silloin. Siunasin ääneen ja mielessäni että se oli ollut bussissa ja luurit korvilla.
Mutta peloissaan se oli silti.


*





lauantai 19. elokuuta 2017

Ensimmäisen kouluviikon syömingit

Nuoriso on ollut poikkeuksellisen nälkäistä. Selvästi nälkäisempää kuin lomakaudella.
Yhtenäkin päivänä keittiössä kolppasi  klo 16-21 välisen ajan joku nälkäinen sielu.

Onneksi olen kesän ja loman ja koko kevään vaivanneen ruuanlaittolaman jäljiltä aktiivinen, yli-innokas ja supertehokas ruuanlaittaja-ruokalistasuunnittelija.


Tällä viikolla syötyä:

lihapullat ja muusi, kasvispaistos, ahvenanmaan pannari

kanakastike, riisi tai muusi, porkkanasöösälaatikko, marjarahka

kalapuikot, lohkoperunat, dippiporkkanat, riisipuuro

jämäruokapäivä, kanaperunapaistos, hedelmäsalaatti, vaniljakiisseli

tortillat




Keksin ihan vahingossa aika maukkaan helpporuuan:

perunaa kuutioina
kanasiivua - semmoista valmista, mitä voi pistää vaikka leivän väliin
porkkanaa, sipulia, maustekurkkua - kuutioina tai palasina
oliiviöljyä, mausteita, pari lusikallista maustettua cremebonjouria, kourallinen juustoraastetta, vähän kermaa.
Ladotaan uunivuokaan ja työnnetään vajaaksi tunniksi uuniin.


perjantai 18. elokuuta 2017

Ekoja kertoja... ja viimeisiä

Tänä kesänä sanoin ensimmäistä kertaa ikinä:

nyt jo aikuinen poikani.




Viimeisen kerran ikinä ne kaikki menevät kouluun.
Ensi syksystä alkaen taloudessa on opiskelija.


*

Kummallista, miten kokonaisvaltaisesti kesä onnistuu nollaamaan päänuppini.
Ei ensimmäistä, eikä varmaan viimeistäkään kertaa, olen unohtanut, mitä kaikkea kuuluu aamurutiineihin.
Ei ensimmäistä, eikä viimeistäkään kertaa olen aina vähän harmissani siitä, kun kesäinen oma yksityinen aamurauhani häiriintyy.

torstai 17. elokuuta 2017

Voiko teinit jättää yksin kotiin?

Teimme taannoin kahden aikuisen lomamatkan maailmalle, keskenkasvuiset viettivät tuon viikon keskenään kotona.

Kotiin jäivät Isoveli (18v), Isosisko (16v) ja Pikkusisko (13v)
Sekä kissat Viiru (9v), Arwen (3v), Elma (1v)
ja vielä lisäksi yksi gerbiili, jonka oikeastaan pitäisi jo olla manan majoilla (grr)

Teinien kotiinjättämisen vinkkivitonen

1. Etukäteissuunnittelu
Kaikki lähtee liikkeelle hyvästä tai edes kohtalaisesta etukäteissuunnittelusta ja priorisoinnista.
Mitkä asiat pitää hoitaa ja miten ne hoidetaan.
Kirjoitin teinithän eivät muista mitään mitä heille on sanottu muistiin ihan kaiken: kissojen hoidon, kodinkoneiden karvalakkiohjeet, yleiset kodinhoito-ohjeet, sen keneltä löytyvät vara-avaimet, määräyksen ilmoittautua vähintään kerran päivässä, kotiintuloajat ja muut tiedossa olevat aikataulut, kotitöiden jako-ohjeet ja neljän yleisimmin käytetyn arkiruuan valmistusohjeet variantteineen.

aika pieneen tilaan menee perheen perusarki:
tässä on kaikki tarpeellinen

Ohjeet käytiin läpi PRH-kokuksessa ("joojoo, kylmeosataan") ja vielä erikseen kunkin kanssa kahden kesken ("joojoo, mätiiän, säsanoittänjo")

Jääkaappi ja pakastin ladattiin sovitulla tavalla valmiiksi ja listasin erikseen mitä ruokia on jääkaapissa, mitä pakastimessa ja niiden viimeiset käyttöpäivät.
Nuoriso itse halusi yhden ravintolaruokapäivän, muutaman valmisruokapäivän ja muutaman tee-se-itse-ruokapäivän.

Rahaa jätettiin arkiostoksia varten ja annettiin lupa tilata pizzaa (=kebabia) yhden kerran reissun aikana. Tukiverkostolta varmistettiin että todellisessa hätätilanteessa on piikki auki.

Mahdolliset hätätilanteet käytiin yhdessä läpi: kissojen mahdollinen sairastuminen ja hoito, tai isovanhempien hätätilanteet.
Annettiin yhdelle lupa viettää pitkä ilta kavereiden kanssa ja toiselle lupa nukkua äidin ja isän sängyssä, varmistettiin että muut tietävät sen.

Hätävarjelun liioitteluna viinikaappi lukittiin. 


2. Tukiverkosto
Olemme äärettömän onnekkaita, sillä meillä on vahva tukiverkosto lähellämme: lasten isovanhemmat ovat aivan tallella ja lisäksi läheltä löytyy yksi nuorekas täti (+koira).
Viime vuosina tosin lähes kaikki perhematkamme ovat johtaneet siihen, että joku tukiverkostostamme on ollut sairaanhoidon tarpeessa, parhaimmillaan potilaita on ollut useampia. Emme siis suhtautuneet matkan toteutumiseen mitenkään itsestäänselvyytenä. 

Tukiverkostolaisten kanssa käytiin läpi mitä lupia, oikeuksia ja velvoitteita nuorisolla on ja varmistettiin että tukiverkosto on halukas ja pystyvä huolehtimaan keskenkasvuisista.
Yhdellä teineistä oli poikkeuksellisen kiireinen harrastusviikko; hänen liikkumisensa varmistettiin ekstrahyvin ja täsmällisesti.
Nuorisoa muistutettiin, että aina voi ja kannattaa kysyä neuvoa tai apua - ja vinkattiin, kuka isovanhemmista, vaiko täti, on pätevin ottamaan kantaan mihinkin murheeseen. nuorilla itsellään oli tämän osalta melko vahvoja mielipiteitä. 

Tukiverkostomme huolehti  minuuttiaikataulutetun harrastuskuljetuksen, johon sisältyi yhden esityksen päättyminen, vesitaksi ja seuraavan esityksen alkaminen - jopa niin, että nuori oli oikeassa paikassa etuajassa; siis äärettömän hyvin (kiitos mofa ja murri!)

Tukiverkosto laajeni perheyksikön ulkopuolellekin, kun kiipelin valmentaja lupasi puhelimessa: mä pistän sen treenaamaan kun sillä on tylsä ja ruokin kun on nälkä (kiitos H!)






3. Wifi
Kun aloimme varata matkaa, oli ensimmäinen edellytys että hotellissamme on kattava wifi.
Matkakohde ja hotellimme olivat hyvin wifi-varusteltuja, ainoastaan hotellihuoneessa wifin toiminta oli hitaanpuoleista. Iltojen iloksi suunnitellut näköpuhelut jäivät toteuttamatta.
Olimme päivittäin useaan otteeseen yhteydessä nuorisoon.


4. Luottamus
On itse asiassa aivan ykkösasia teinien yksinjättämislistauksessa.
Luotan teineihin.
Ja luotan siihen, että ne noudattavat sovittuja.


tämä viesti tupsahti puhelimeen kun laskeuduimme Hesaan
aloin kyynelehtiä


Tunnen teinini ja tiedän että niihin voi luottaa.




*

Annoin niille yhden semisti syvällisen perhe- ja parisuhdeneuvon:
Kotitöistä ei kannata riidellä, ne on kumminkin pakko hoitaa. Tehkää sopimus kuka hoitaa mitäkin. Jos esim. tiskikone tuntuu ällöltä, voi sanoa että haluaa hoitaa jonkun muun homman. Hommat on hoidettava ajallaan ja mukisematta, ilman että siitä täytyy huomauttaa. Ei kannata käydä kauppaa, ei mene koskaan tasan.

Ne olivat pitäneet keskenään PRH-kokuksen ja jakaneet kotihommelit kun olimme lähteneet.

Käytännössä luulen, että Isoveli pyöritti koko paletin, tytöillä oli niin paljon omaa muuta menoa.
Koko viikkoon mahtui yksi ainoa kriizinpoikanen, ja sekin johtui pikemminkin väsymyksestä ja stressistä kuin todellisesta kriiziytymisestä.
Siitä selvittiin nukkumalla yön yli.

Iltaisin tuli ihania kuvia kun ne makasivat pitkin ja katsoivat yhdessä LOTRia.


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Epäblogosfäärinen

Menin viime sunnutaina illansuussa venkuraposeeraukseen peilin eteen noin ihan vain vertailun vuoksi ja muistuttaakseni, miksi ei kannata ihan kaikkia blogeja käydä lukemassa ja myös siksi miksi ei kannata julkaista kuvia itsestään missään

Ylhäältä alas:

tukka pörheä (ulkona oli satanut ensin pientä tihkua ja sitten paljon sadetta)

kynsien alla taikinaa (2xleivänleivonta)

käsissä ja myös kynsien alla ketjuöljyn jämät (grr, pyörästä lähtivät ketjut ylämäessä)

paidanselkä hikinen (ketjunkorjausurakka sadepuvussa, vrt. myös hiukset)

varpaat märät (ketjunkorjausurakka, tossut kastuivat läpi)

säärissä hiusväriä (teinin itsetunnonkohottamishiusvärjäysurakka illansuussa; en sentään yrittänyt värjätä säärikarvoja)



En sitten viitsinyt ottaa kuvaa itsestäni.

Natisin epäblogosfääristä kohtaloani Lehtorille.
ei ihme, että mulla on kehno itsetunto kun mä vertaan itseäni semmoisiin viileisiin vaaleisiin hillittyihin ja hallittuihin kauniisiin naisiin, joilla on helyjä ranteissa ja kauniit kädet ja valivalivalivali
"Sulla on tommoset kädet koska sä teet asioita"

niinpä kai sitten

Vaikka kyllä siltikin olisi kivampaa olla helähteleväis-kuohkeatukkais-viileänvaalea-eteerishymyinen blogipersoona eikä lainkaan taikinais-ketjuöljyis-hiusvärillispörheä epäblogosfääripersoona.

höh.

tiistai 15. elokuuta 2017

Testissä: säästöidea

Olette varmaan kukaties huomanneet, että pohdin taloudellisia asioita alvariinsa, tai ainakin melko säännöllisesti.

Kerran silmittelin pinterestiä, vaikka olen vähän nihkeä pinterestin käyttäjä.
Siellä pinterestissä oli säästöidea eli rahanpiilottamisvinkki, jota harmi kyllä en älynnyt silloin heti pinnata ja nyt en sitten millään hakusanalla löydä sitä enää, vaan kaikkia muita vinkkejä kyllä.

Ihan hauska on se vinkki, jossa viikolla 1 laitetaan purkkiin tai tilille 1€ ja viikolla 2 2€ ja niin edespäin kumulatiivisesti, kunnes purkissa on aimo kasallus rahaa, jos vain olisi laittaa siihen purkkiin aimo kasallus rahaa.

Tämä säästövinkki, jonka unohdin pinnata, oli sopivampi ihmiselle, jolla ei ole välttämättä ihan niin paljoa löysää jatkuvasti.

Tilintasaussäästövinkki

Tilintasausta voi toteuttaa päivä-, viikko- tai kuukausitasolla.
Idea on se, että käyttötilillä ja /tai kukkarossa olevat varannot tasataan lähimpään tasaan 5/0 -loppuiseen summaan; tämänkin voi valita omaan rahankäyttöön sopivimmaksi.
Tarvitset käyttötilin rinnalle jemmatilin ja kukkarossa olevien varantojen rinnalle säästöpossun, rahapurkin tai sivukukkaron.

Päätöksestäsi riippuen siirrät sivuun enimmillään joko 9,99€ tai 4,99€.
Tai voit siirtää sivuun vain sentit; tasata tilin lähimpään euroon, vaikka joka päivä.
Tai voit tasata tilin vain kerran kuukaudessa; vaikkapa juuri ennen rahapäivää johonkin sopivaan tasasummaan. Nollille jos olet tosi rohkea minä en ole.

Päätin, että tasaan kerran viikossa lähimpään 5-euroon ja katson kuinka käy.
Tasauspäiväksi valitsin maanantain, koska silloin näkyvät viikonlopun menot tilillä ja kukkarossa.

Ensimmäinen tasaus 7.8. - siirto jemmatilille 3,27€
Toinen tasaus 14.8. - siirto jemmatilille 3,76€


*
lähdetkö mukaan tasaamaan tilejä?




maanantai 14. elokuuta 2017

lettupannuangst

Miten grrrr:n vaikeaa voi olla löytää neljän-viiden pyöreän pikkuletun pannua, joka maksaa kohtalaisesti (eli vähän) ja sopii induktioliedelle,

kysyn vaan, häh?


Ei.
En halua kuutta sydänlettua.
En halua sydänlettuja ylipäätään.
Ei.
En halua maksaa viittäkymppiä.
Ja kyllä, induktioliedelle.

Haluan aamumunakasoption, ja semmoisia en millään jättiläispannulla halua paistella.


grr.
grr.
ja vielä kerran grr.


sunnuntai 13. elokuuta 2017

kesän lopuilla

Kai kesän voi jo julistaa päättyneeksi, kun nuoriso alkuviikosta siirtyy kouluihinsa ja elämä palautuu arkeen?

Tämä on ollut kummallinen kesäkausi. 
Olin lomalla sen, mitä työssäkäyvä rahvas noin yleisesti ottaen on: neljä viikkoa.
Tuon neljän viikon aikana koko perheemme oli yhdessä, kotona ja vapaalla kolme päivää. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että kellään nuorista ei ollut kesätyötä sanan varsinaisessa merkityksessä ja hraLehtorilla on lehtoreiden loma.

Ihmekös tuo, ettemme perheen kesken saaneet oikein mitään suurempaa yhteistä aikaan. 
Taloudessa oli jatkuvasti joku, jolla ei ollut mitään tekemistä ja sen vastapainoksi joku, joka halusi vain toipua siitä, mitä oli ollut viime päivät tekemässä.
Vähän haljua.
Mutta toisaalta myös, jotenkin niin oikeaa. Näin sen kuuluu mennä, haljuudestaan huolimatta, nuorison pitää levittää elämänsä kotipesän ulkopuolelle.

tämä ankkuri löytyy Kotkasta
meidän mentaalinen ankkuri on kotisohvassa

Lomani parhaaksi kokoperhehetkeksi jäi kahdenkeskistä matkaamme edeltänyt ilta.
Nuorimmainen tuli heijastamaan telkkarin kautta jotain juutuubin kiipeilykisaohjelmaa ja pikkuhiljaa siihen kerääntyi koko seurue. Sekin, jonka mielestä kiipeilystä puhutaan noin yleisesti ottaen perheessämme aivan liikaa. 
Siinä makasimme ja kannustimme kiipeilijöitä, paitsi se yksi jonka mielestä koko laji on älytön ja siinä kisaaminen myös. 



Sen verran niissä on vieläkin pientä jäljellä, että koulutavaroita on pitänyt hankkia.
Suurin kriizi meinasi puhjeta yläkoululaisen puuvärikynistä. 
Onneksi visiteerattiin kummitätinsä luona; voin lämpimästi suositella kotkalaista Rajamarketia kaikenmoisen sälän ja roippeen, erityisesti puuvärikynien hankintapaikkana.
Onhan siinä tiettyä glooriaa kun voi sanoa, että mulla on puuvärikynätoimittaja tuolla Kotkassa. Että sieltä kannattaa niitä hommia.

lauantai 12. elokuuta 2017

Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt 2.

Muistatte varmaan Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt?

Komiteetille tuli lukuisia erittäin merkittäviä ehdotuksia lisättäväksi Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalle.
Komiteetti kokontui yhtenä yönä kun uni ei tullut silmään pohdiskelemaan näiden ehdotusten oikeutusta päästä listalle, ja kas!

Tässäpä tarkoin pohdittu ja täydennetty Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen Lista

1-4; leipä, pehvanlämmitin, frappe ja vartalonkuorinta säilyttävät edelleen vankkumattomat asemansa Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalla.

5. pyykinpesukone. Tiskikonetta ei huolita, koska tiskaamaan pystyy ilman konettakin. pyykkääminen on paljon työläämpää ja tyhmempää, ja sitä paitsi suomalaisilla on hieno astiankuivatuskaappikeksintö.

6. jääkaappi-pakastin on ehkä vähän turhan itsestäänselvä valinta listalle, mutta hyväksyttäköön kuitenkin koska nykymaailman tietämys on siunannut meitä oivallisilla näkemyksillä kylmäketjuista ja ruokamyrkytyksistä ja muista kurjuuksista jotka vaanivat ihmistä.

7. pakastecroissantit, maustetut pähkinät ja muu valmisruoka hyväksytään listalle varauksin. Kannatan lämpimästi kaikkia puoli- ja täysvalmiita sapuskoita, mutta ovatko ne sellaisia elähdyttäviä keksintöjä, joiden keksijän jalkojen juureen tekee mieli langeta ja suudella hänen hikisiä keksijänvarpaitaan? En ole aivan varma.

8. suklaa ja kaakao. Näiden puuttuminen alkuperäiseltä listaukselta on merkki komiteetin työskentelyn huolimattomuudesta. Suklaan pehmeänrasvainen ja makoisa koostumus, itse asiassa kaakaopavun reitti puusta aistilliseen tummaan suklaaseen on selvästi lähes leivän veroinen suurkeksintö.

9. lukot ovissa (erityisesti vessan). Tarkemmin ajatellen itse asiassa oven pitäisi olla listalla. Lukko ovessa on jo silkkaa hienostelua. Korjaamme siis listalle oven (sis.lukko)

10. päänsärkylääke hyväksytään varauksin, koska se on luultavasti saanut jo jotain muita palkintoja.


varasijoille kilvoittelussa jäävät toistaiseksi korvatulpat, jalkapallo, tennarit, blogit. Ihan vain pedagogisista syistä, koska heti ei kuulu kaiken päästä listalle, vaan pitää pohtia perusteluita tarkemmin.

Kunniamaininnan ansaitsee ilman muuta kirjastolaitos, mutta se nyt varmaan on palkittu jossain muussakin instanssissa. Toivottavasti ainakin on.

.