Blogitunnustus

Ihana Tuula Oman kattonsa alta ilahdutti blogitunnustuksella - kiitos!

Tuulan luona Oman katon alla on aina yhtä virkistävää vierailla lukemassa elämästä ja erityisesti ihailemassa Tuulan levollisia, sielua hoitavia kuvia.



Homman ohjeet ovat seuraavat:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi


Aloitin bloggaamisen vuonna 2005 elämänkaarikirjoittamisen kurssin ohjaajan innostamana ja kannustamana. 
Suunnilleen kymmenen ensimmäistä kirjoitusta olivat harjoitustöitä kurssille tai kokoelmaa suurta kirjallista läpimurtoani varten tai jonkinmoista portfoliota.
Sitten blogimaailma vei mennessään.
Olen erikoistunut vanhoin blogitermein haircuttiin eli arkibloggaamiseen. 
En vain osaa olla kirjoittamatta.
Jonain päivänä vielä kirjoitan työkseni kunhan keksin mitä missä ja milloin.

Aloittelevalle bloggaajalle ohjeeksi:
vaikka jäljittely on toki imartelun korkein muoto, älä jäljittele suosikkejasi. Tee omalla tavallasi, omalla äänelläsi, ole uskollinen itsellesi.

Olen lukenut ja luen edelleen monenlaisia blogeja, erilaista aihealueista(sivupalkissa on vain murto-osa seuraamistani blogeista - ja kaipaan ihan älyttömästi blogiaikani alkuvuosilta monia kirjoittajia; Herkku, Matonen, Kehräsaaren Anni, Sukulaissielu, vain muutamia mainitakseni...)
Lukulistalleni on mahtunut tai mahtuu edelleen askartelua, puutarhaa, nukkekotia, sisustusta, ruuanlaittoa, perhettä, lifestyleä, eroa, aviota, matkailua, expat-elämää, vauvoja,lapsia, teinejä... 
Mikään kuva, tuote-esittely tai vuorovaikutteisuus ei pelasta blogia, jossa ei ole sydäntä mukana. Yhden asian blogien elämänkaari on lyhyt.

Kymmenen tunnustuksen jakaminen edelleen on yhtaikaa helppoa ja vaikeaa; helppoa, koska elämäntäyteisiä blogeja on vaikka kuinka, vaikeaa, koska osa heistä on jo tunnustuksen saanut:

Rva Kepponen on tunnustuksensa jo saanut, mutta silti.
Samoin ihana Elisa
Ja Pinkki.
Ja Helminainenkin.
Etnaa kiitän aivojeni aamujumpasta.
Jalkankulkuonnettomuuden Kukkis kertoo mainiota ruoka- ja kirjavinkkejä ja haircuttaa teiniarjesta.
Kirahvila on ollut valitettavan hiljainen viime aikoina.
Nollista ei vain voi olla fanittamatta.
Marjaanan Majassa on kodikasta.
Samoin Omapäisen arkeilijan luona.

Joko tuli kymmenen?

Heeeei, yksi tosi tärkeä meinasi unohtua: jos missä, niin Ameriikan ihmemaassa on elämää kerrakseen: Tahdon asiat!









7 kommenttia:

  1. Ihana ihana postaus! Ja sä niin ansaitset kaikki mahdolliset ja mahdottomat tunnustukset ♥ Mäkin lueskelen vähän sitä sun tätä. Joskus laiskojen hetkien huvia on se, että lähtee surffaamaan yhden blogin linkeistä muihin blogeihin ja sieltä edelleen ja sitten päätyy ties minne... Joskus löytää jotain aivan helmiä ja ihanuuksia :)

    Valoa päivään! ♥

    VastaaPoista
  2. Ai miulleko ?! Kiitos, ihana Marika <3.

    Ja mäkin fanitan sua, sun juttuja ja sun huumoria. :)

    VastaaPoista
  3. Herkun ilmoitusluontoisia asioita olisi tosiaan kivaa vieläkin lukea! Mäkin tykkäsin :) Jossain vaiheessa, olikohan ihan vuosien päästä, hän palasi ykskaks, mutta katosi jälleen kuin pieru saharaan.

    Mukavia juttuja sulla täällä. Mäkin tuun uudelleen :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, sinä ihana Marika <3

    On ollut mahtava "tutustua" suhun!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihana Marika! Sun kirjoituksista tulee aina hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos. ^_^ Pitänee kurkkia noita muitakin blogeja!
    Ja ihana että on vuosien varrella tätä sunkin blogia saanut lukea - ja sen kanssa nauraa - ja kokea vertaistukea.

    VastaaPoista