murehia

taas vaihteeksi maanantai.
Voiko niskajumista tulla leuka ja korva kipeäksi, vai pitääkö huolestua?
Olen jo valmiiksi huolestunut.
Luulen että se on niskajumi (makasin huonossa asennossa soffalla fläpäämässä), mutta torjuakseni tämän ilmeisimmän vaihtoehdon ja säilyttääkseni normaalin huolestuneislevottoman hypokondrisen kohtakuolenkumminkin-mielentilani, olen kuitenkin seikkaillut ihan vähän vaan googlettimessa.

Tiedän ihmisiä, jotka alkavat hymistä ja hyräillä kun niillä on stressiä tai mureh.
Tiedän ihmisiä, jotka kiukuttelevat ja paiskovat tavaroita, kun niillä on stressiä tai mureh.
Tiedän ihmisiä, jotka alkavat kehitellä asuntokuumetta, kun niillä on stressiä tai mureh.
Tiedän ihmisiä, jotka järjestävät yöllisiä unisskävely-/puhelu-happeningeja kun niillä on stressiä tai mureh.
Ja sitten tiedän itseni, joka alan tehdä kuolemaa jonkin kammottavan taudin kourissa, kun on stressiä tai mureh. Tai oikeammin siinä vaiheessa kun se stressi on jo ohi. (ja se on itse asiassa tosi ärsyttävää, kun pitäisi hypellä ja olla jee ja sitten onkin koko ajan kuolemaisillaan. Ei hyvä.)

Olin huoleton noin seitsemäntoista minuuttia lauantaina, kun istuimme koko vahvuudella kotipöydän ympärillä syömässä nyhtöpossuburgereita: koko lauma oli pitkästä aikaa kasassa ja kaikki hyvällä mielellä.

*

Kävimme viikonloppuna hraH:n kanssa lenkillä.
Hän kävi omalla lenkillään ja minä omallani. Että semmottinen yhteinen harrastus meillä.

Testasin vihdoin, osaanko juosta paljasjalkatossuilla.
Osasin.
En tiedä, jatkanko niillä vai tavallisilla tossuilla rämpimistä.

*

Mietin että haluaisin ehkä uuden pyörän.
Nopeahuoli on kiva ja malliltaan sporttinen, mutta ajoasento käy vähän niskan ja selän päälle.
Elättelen illusiota, että olen sporttisen enkä keski-ikäisen näköinen kun viiletän sillä, vaikka luultavasti sopivampi vaihtoehto minulle olisi joku kaupunkipyörä.
Haluaisin semmoisen, missä olisi paljon vaihteita ja käsijarrut, ei jalka-.
Löysin tosi kivan: se oli nätti, 9-vaihteinen ja siinä oli käsijarrut.
Ihan vaan yksi tosi haasteellinen juttu siinä oli, nimittäin hinnoittelu.
Mutta jos joku kokee pakottavaa tarvetta luopua tämmöisestä pyörästä, niin ilomielellä otan vastaan vaikka vähän käytettynä ja kohtuuhinnalla. Ja tarakan haluan myös siihen.

Sinänsä kyllä mukavaa, että tuosta fillaroinnista on tullut ihan itsestäänselvyys. En ajattele sitä liikuntana vaan lähinnä ulkoiluna.
Ainoa kohta missä mietin sitä liikuntana on se tyhmä mäki ihan lähellä kotia.





2 kommenttia:

  1. Yhteiset lenkit ovat haastava juttu. Kerran talvella meillä oli kaikki lapset jossakin, ja päätimme Puolison kanssa, että lähdemme lenkille. Olimme jo eteisessä lenkkivaatteet päällä, kun esikoisen kummitäti soitti ja kysyi, josko minä ja esikoinen lähtisimme hänen ja tyttärensä kanssa kävelylle. Puolisoni idea oli, että houkuttelemme heidät juoksemaan meidän kanssa. Noo... puoliso ja 12 v luistelijatyttö juoksivat edellä ja me kaksi äiti-ihmistä lönkyttelimme perässä. Jossakin vaiheessa totesimme viisaimmaksi vain kääntyä takaisin, kun edellä painelijoita ei enää edes näkynyt. Semmoista se lenkkeily on.

    VastaaPoista
  2. Flora: minä olen kaikenlisäksi tuurilenkkeilijä. Hyvällä tuurilla lenkkeilen, enimmäkseen en. Aika sporadista tuo harrastuneisuuteni siis :)

    VastaaPoista