Hehkeä laifstaili jatkuu vaan

Tiedättekö semmoiset kutka pyöräilee retrohenkisellä polkupyörällä kori täynnä itsepoimittuja ruusuja ja narsisseja?

Osaan minäkin, ihan itse pyöräilin.


Kyllä minusta on jotenkin vähän työlästä polkeilla kokonaisen puuston kanssa. En ollut kovin sees taaskaan vaan aika hikinen.

Toisen puun pidämme itse, koska minulla pitää olla appelsiini-oliivilehto. Ja tuhoeläimet (felix domesticus) söivät tuhosivat sen edellisen viljelykasvini. (pyydän saada huomauttaa, että yritin kyllä suojella puustoani, mutta yön pimeät tunnit koituivat sen kohtaloksi.)

Toisen puun viemme synttärikukkana appiukolle, joka täyttää tänään ison joukon tasaisia vuosia.
Kävimme eilen katsomassa, josko voisimme vielä jollain tavoin olla avuksi heille. Anopin käsityksen mukaan - jota appiukko peesasi halukkaasti - olemme parhaiten avuksi kun istumme alas ja juomme konjakit sydämenvahvistukseksi.

Tässä kohden pitäisi olla kuva suloisista pikku pulluraposkistamme valmistautumassa isoisän suureen juhlapäivään.
No, kuvitelkaa ihan vapaasti.
Se teinipoika oli valinnut kaikkien rakkaiden kulahtaneiden paitojensa kokoelmasta sen tosi kivan, jonka se on saanut minun isältäni ja missä on semmoisia koneiden ja aparaattien kuvia ja reikä lavassa ja helma venynyt pesuissa muodottomaksi.
Se vanhempi kauniista tyttäristäni oli sitä mieltä että hänellä ei ole vaatteita ensinkään, mutta hän voi vaikka tulla näissä treeniverskoissa.
Se nuorempi herttaisista tyttäristäni kampasi hiuksensa.

Sanotaanko näin, että onneksi
a) oli verenkierrossa sitä sydämenvahvistusta, hoilaarilaari-laa.
b) oli paperihommia
c) oli hraH.
ja onneksi myös d) nämä eivät ole niin kovin viralliset juhlat.

HraH kiersi kuin mikäkin komppaniavääpeli tarkistamassa keskenkasvuisen nuorison ja nopeassa tahdissa hylkäsi ja hyväksyi ehdotettuja asukokonaisuuksia.
Onneksionneksionneksi kyse ei ole tummapukujuhlasta, vaan ihan tavallisesta arkijuhlasta, casual/ smart casual.
Nähtäväksi jää, pukeutuvatko ne noihin valitsemiinsa asuihin, vai keksivätkö riemukkaat yllärit koulupäivän päätteeksi. Jee.




3 kommenttia:

  1. Naurunpyrskähdyksiä... hihii! Varmasti oli tosi kivat casual-synttärit!

    VastaaPoista
  2. Viisasta polkea pyörällä puuostoksille. Ei voi ostaa aivan vallan mahdottoman monta kasvia. (Minulla on valtava puutarhakutka mutta niukasti tilaa ja ei vallan ollenkaan aikaa sellaiseen lähiviikkoina.) Mutta olisipa mukavaa polkea puun kanssa pyörällä. Minullakin on tuommoinen ihan samanlainen kori!

    VastaaPoista
  3. Leonida: oli kivat synttärit, ja nuoriso oli (onneksi) tarkistanut asuvalintojaan.

    Flora: oli aika haasteellista, puut ovat painavia. Ja vähän itsepäisiä, yrittivät viedä minua ojaan, mokomat!

    VastaaPoista