Kuvapäiväkirja

Treenaan uuden kameran mukanalaahaamista. 

Minulla oli loistelias idea dokumentoida päiväni hetki hetkeltä, tai edes jotain sinnepäin.
No höh, arvaahan sen. 
Sain aikaan yhdeksän kuvaa. Päivässäni on siis ollut yhdeksän hetkeä. Yksikään kuvista ei ole loistelias. (mikä tietysti oli ihan odotettavissa; päiväni ei ole ollut kovinkaan loistelias, vaan ihan tavallinen.)





Tämän kovaonnisen pikkuveitikan havaitsimme eilen kotimatkalla. Pikkusisko halusi ajatella, että kaveri ottaa vain päivänokosia.
Oli tainnut otusparan yökin mennä pitkäksi, sillä saman ruohonkorren juurella se veteli sikeitä vielä tänä aamunakin.




Taiteellishenkisen omakuvan nappasin kaikkia liikenneturvallisuussääntöjä uhmaten. Missä ihmeen kenoasennossa oikein pyöräilen?




Matkalla töihin.  Onkstää mothership?



Hyvin hiljaisen työpäivän kohokohta: kahvi- ja pähkinätauko.




Iltapäiväseikkailulla Pikkusiskon kanssa: kävimme tutustumassa uuden koulun uuteen koulumatkaan. 
Tämä paikka tosin ei ole koulumatkan varrella ensinkään.
Ainakaan Pikkusiskon koulumatkan.

*
Mitä jäi kuvaamatta?
Fasaaniemo jonka yli melkein pyöräilin.
Punkkariharakka joka loikki karkuun koiraa.
Pieni hassu koiranpentu.


3 kommenttia:

  1. Ja koska olen ihan vallattoman utelias, niin haluaisin tietää-että mikä kamera?

    VastaaPoista
  2. Tiedän ettet ole haastetyyppi, mut haastan kuitenkin kun ihan oikeesti haluun kuulla :)

    VastaaPoista
  3. Vintti: tämmönen http://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_Camera/PowerShot/PowerShot_SX500_IS/

    Yksis: haasteet on kivoja, paitsi jos pitää olla kuvia...!

    VastaaPoista