lomatunnelmissa jo

mikäköhän risaa blogia, kun päivitykset menevät miten sattuu?
Siis muiden blogien päivitykset - yhtään en tiedä kuka kirjoittaa, mihin ja mitä; yhtäkkiä väittävät päivittyneensä semmoiset, jotka eivät ole aikoihin oikeasti päivittyneet ja ahkerat lempikirjoittajat ovat kadonneet sisällöntuotannostani kokonaan.
Höh ja pöh sille.
Voiko tälle tehdä jotain? Onko vika kompuutterissa, blogissa vai minussa?

*

Alan olla jo ihan kesätunnelmissa.
Suuren vapauden huumassa - kun lapsilauma on toisaalla - rouskutimme salaattia telkkarin ääressä ja silasimme illan istuksimalla laivalla viileän juoman liepeillä.
Kyllä oli leppeää.
Ja vähän kummallista.

*

Pohdimme kulunutta vuotta.
Muutimme suunnilleen vuosi sitten, remppa koetteli ja kiristi vielä pitkään jälkeenpäinkin. Minä en ole yhtään remppatyyppiä: en kestä sellaista epävarmuutta ja remppaheikkien epäluotettavuutta pätkän vertaa.
Vasta nyt alkaa koti tuntua oikeasti kodilta ja pastakeittiö omalta.

Vielä vuosi sitten lapsilauma oli paljon joustamattomampi. Ne ovat vuodessa kasvaneet aivan huikeasti, valtavin harppauksin.
Elossa on hyvä ryhti ja rytmi, ei tarvitse vääntää kaikista pikkuasioista.
Ja ne ovat niin ihmisiä! Kertakaikkisen fantsuja tyyppejä.

*
Lomaplään alkaa muotoutua.
Opiskelua, liikehdintää, lepoa. Sukulaisia.
Kesäkoira.
Lomamatka.
Tarvitseeko ihminen enempää?
Tässäkin on yllin kyllin.

Olisin niin valmis lomalle jo nyt.

3 kommenttia: