tiistai 14. toukokuuta 2013

kiintymättömyysvanhemmattomuus

verstaalla taas.
Aamulla tuntui siltä kuin olisin ollut poissa viikkotolkulla: ensin oli vapaa torstai, perjantaina kävin kyllä kompuutterin vieressä kääntymässä, mutta jatkoimme työhyvinvointia ylläpitävälle pizzatuokiolle herrain kanssa, ja sitten alkoikin jo viikonloppu.
Pikkusiskon kanssa vietettyjen, produktiivisten mutta jossain määrin sisäänkääntyneiden ja uuvuttavienkin päivien nöyrryttämänä tunnustan: ehkä on ihan hyvä että ihmisellä on verstas. Ehkä minussa ihan oikeasti ei ole kotiäitiainesta. Ehkä hajoaisi pää, jos vain kotona olisin.
Ja aivolama iskee nopeammin kuin salama.
Mutta jos joku sattuu kysymään, niin kyllä en tunnusta että olisin tuolla tavalla ajatellut.

Pohdin eilen satunnaisina aivolamattomina hetkinäni tuota kiintymysvanhemmuutta.
Ihan vain sen lukemani Äitikortin perusteella.
Koko termi ottaa päähän - kuten Äitikortissa niin laittamattomasti sanotaan - ikään kuin olisi olemassa myös kiintymättömyysvanhemmuutta.
Ja sitten yleisellä tasolla ottaa päähän se, että voiko sitä oikeasti valita miten lapsensa kasvattaa. Tutkia kirjan toisensa perään ja sieltä sitten valita että juupas, minäpä rupean kiintymysvanhemmaksi. Vaikka ei yhtään kiinnitytä, niin silti rupean, hampaat irvessä, ihan varmalla niin.

No jaa, hypellään yli moiset pikkumaiset urputukset. Eivät johda mihinkään ne.

Kiintymysvanhemmuuteen kuulemma kuuluu ainakin yksi turvallinen kiinteä hoitosuhde, täysimetys, perhepeti, kantoliinat, vaistovanhemmuus ja hetirakkaushurmio, sekä kotoilu.
(pitäisi varmaan kirjoittaa nämä kursiivilla ja isolla alkukirjaimella, kun ne ovat niin tärkeitä asioita)

Minä tulin äidiksi viime vuosituhannella.
Opettelin netin käyttöä kyllä yliopistolla, mutta tekstipohjaisena.
Sitten päätin moneksi vuodeksi että ihan tyhmää touhua koko juttu, ei mitään järkeä. Viime vuosituhannen loppuhetket ja aika pitkän pätkän uuden vuosituhannen alkua olen elänyt nettipimennossa.
Niin että se, mitä vanhemmuuteni alkutaipaleella olen oppinut, olen oppinut kanssaäideiltä IRL, kirjoista ja paperilehdistä.

Silloin ennen kun minusta tuli vanhempi, ajattelin että ainakaan en nuku samassa sängyssä vauvan kanssa, etten vaan kieri sen päälle ja tukehduta sitä ja ties mitä kaikkea kamalaa.
Vähänpä tiesin.
Nimittäin tuolla ruokintapuolella on ainakin minuun sellainen vaikutus, että vajoan välittömästi jonkinlaiseen koomaan, ja väsyneenä melko syvään sellaiseen. Kun siihen yhdistetään vastasyntynyt, joka kykeni ruokitsemaan itseään mieluiten makuutasossa (mikä laiska lortti!), tulee yhtälöksi äiti, joka simahtaa kesken yöllisimetyksen ja onnellinen lapsi.
Ei paljon perhepedistä silloin puhuttu. Mutta niin me vain nukuttiin.
Ja myöhemmin oltiin nukkumatta, monen monta vuotta.
Välillä niitä on ollut välissä kaksin kappalein, hirmu usein olen lähtenyt kiukkuisena kärsimään unettomuudestani johonkin muualle. Pikkusiskon käärin kapalokankaaseen rintani päälle nukkumaan. Ja monta vuotta nukuimme niin, että pidin kiinni hänen jalkaterästään.
Ei se ollut Perhepeti. Eikä Kiintymysvanhemmuutta.
Se oli jotain mitä tapahtui, koska niin nyt vain sattui tapahtumaan. Ei tietoinen valinta - koska tietoinen valintani oli se, että lapsi nukkuu jossain muualla ja minä nukun hyvin omassa sängyssäni. (en nuku hyvin, vieläkään. Ja Pikkusisko haluaisi edelleen nukkua hyvin, mutta ei omassa sängyssään, missä hän tosin valitettavasti joutuu nukkumaan, sillä minä olen pikkumainen uneton urputtaja, joka rajoittaa lastensa vapautta valita nukkumapaikkansa.Ilmeisesti hän siis vielä muistaa ne onnelliset ajat?)

Kantoliinoja ei silloin vanhalla vuosituhannella käytetty, ei ainakaan niissä äitipiireissä joissa minä liikuin (eikä liioin käytetty kestovaippoja, tiedän yhden äidin joka käytti äitiyspakkauksen harsoliinoja, samalla tavalla kuin meillä itsellämme on käytetty, hakaneulojen ja sidottavien muovisten käärinliinojen kanssa. Me normaalit äidit vertailimme liberoita ja pampperseja.).
Me survoimme pahaa-aavistamattomat ja viattomat lapsukaisemme kalliilla rahalla hankittuihin babybjörneihin ja olimme aivan valtavan edistyksellisiä ja fiksuja.
Ja enimmäkseen roikotin lasta mukana ihan noin vain, silkalla käsivoimalla.
Kantoliinat ilmestyivät yleiseen katukuvaan jossain Iso- ja Pikkusiskon välillä.
Pikkusisko inhosi jokaista hetkeä liinassaan.
Joten roikotin häntäkin peesissä ihan noin vain, ja toisinaan kyllä fysioterapeutilta salaa siinä babybjörnissäkin.
Ei sekään järin tietoinen valinta ollut. Ei Kantamista tai Kiintymysvanhemmuutta. Sekin oli jotain mitä vain tapahtui. Jotenkin se lapsi piti saada roikkumaan messissä, varsinkin silloin kun taloudessa oli pari isompaa joiden edesottamuksia piti välillä vähän vahtia.

Imetyksestä en edes lähde mesoamaan. Se oli kuuma peruna, ihan valtavan kuuma silloin viime vuosituhannen lopulla. Ja aiheutti paljon pahaa mieltä.
Sanonpa vain sen, että meillä olisi vain yksi lapsukainen.
Eikä totisesti missään vaiheessa ollut kyse siitä, etteikö sapuskaa olisi riittänyt. Olisin nimittäin aivan keveästi ruokkinut pienen afrikkalaisen kylän verran lapsia.
Kaikki eivät koskaan opi, opettamisesta huolimatta. Ja toiset, opettamisesta huolimatta - ovat suorastaan helpottuneita kun sapuska tarjoillaan sivistyneesti pullosta.
Mutta uskokaa pois, olen yrittänyt ja ruokkinut. Pitkät pätkät. Ja itkenyt aika paljon.
Eikä sekään ollut tietoinen valinta - tietoinen valintani olisi melko pitkälti ollut pulloruokkia, oli se niin hankalaa. Totisesti. Valintani oli lääketietellinen: vaihtoehtoina oli joko ruokkia tai räjähtää.
Aika yksinkertaista.
(ei kaiveta tähän kohtaan Pikkusiskoa, hänen ruokkimisensa oli aivan luku sinänsä.)

Että ainakin näillä ehdoilla olen ollut aikamoinen kiintymysvanhempi.
Vierastan ajatusta, että tällaisia valintoja voisi tehdä tietoisesti tai jotenkin ennakoiden. Ja aivan erityisesti vastustan sitä, että näistä asioista tehdään ismejä, yksituumaisia totuuksia.
Sellaiset valinnat tai päätökset nimittäin aiheuttavat aivan kohtuuttomasti angstia ja ahdistusta silloin kun elämä ei sujukaan aivan niin kuin olisi kuvitellut.
Uskokaa pois.
Olen nimittäin tehnyt tietoisen päätöksen olla laiska lorttivanhempi, ja kyllä niin paljon ottaa kupolista kun se ei onnistu.

*
Jos pitäisi valita joku ismi, mitä itse olen vanhemmuudessani noudattanut, niin se on päiväjärjestysuskovaisuus.
Mutta siitä ehkä joskus toiste.

*
ps. Pikkusisko on päivätolkulla hokenut naisellisuudemattomuudessanikin.
Mitä ihmettä se tarkoittaa, voiko joku suomentaa?

13 kommenttia:

  1. Suomentaa? Tuota sanaa? Enhän mä pysty sitä edes lausumaan!
    Mä inhoan sanaa kiintymysvanhempi. Se on vastenmielinen. Ihan kuin jehovantodistajien (sori jos loukkaan jotakuta) pieni taivaaseenpääsemisjoukko, kiintymysvanhemmat. Heillä on salaisuus, jonka vain he tietävät ja voivat toisilleen hymyillä. Mutta he eivät kerro, mikä se on. Muut ovat kakkosluokan kansalaisia ja niitä, jotka eivät pääse taivaaseen. Niillä ei ole kiintymysvanhemmuutta eikä sitä edes kerrota niille, koska se on pienen piirin juttu.
    Pitäköön tunkkinsa.

    VastaaPoista
  2. Ah, niin asiaa tämä postaus taas! Kiitos!

    Olen - vailla oikeita sanoja - yrittänyt mielessäni miettiä näitä vanhemmuuteen liittyviä uskomuksia ja odotuksia. Ihmetellyt, miksi aina joku keksii, jonkun Jutun, jota noudattamalla on yhtäkkiä Hyvä Vanhempi. Ja vastaavasti kaikki muut huonoja. Voisiko joku seuraavaksi keksiä, että suvaitsevaisuus ja tilan antaminen muita vanhempia ja eri tapoja kohtaan olisi hyvää vanhemmuutta :)

    Oikeasti naurattaa - miksi muka kantoliina on hyvä juttu ja kantoreppu olisi muka huono juttu? :D Ihme jeesustelua, sanon minä.

    VastaaPoista
  3. :) Ja ymmärrän kyllä sen jujun babybjörn vs ergonominen liina. Siis on huonoja kantoasentoja ja hyviä - siihen se perustuu. Ja kantoivälineissä esim. manduca on ergonomisempi kuin tuo babybjörn.

    Muuten aika lailla olen marikan kanssa samoilla linjoilla.

    Eksyin joskus blogiin, jossa joku esitteli omaa kiinymysvanhemmuttaan ja se oli tosi äärimmilleen vedettyä ja jopa vihamielistä tekstiä muita vanhempia kohtaan.. en tosin löytänyt sitä blogia nyt.. huoh.. sen perusteella minullekin on jäänyt sanasta aika karvas maku :(

    VastaaPoista
  4. Mä olin aivan varautunut siihen, että myusta tulee ihan kaikki -ismi äiti. Kantoliinat, luomuruuat, imetykset ja kestovaipat, kaikki olin opetellut ja toivonut toteuttavani.

    Sitten sain keskoskaksoset ja musta tulikin mikäikinäpitäälapsenihengismi, mikäikinätoimiikahdenkansismi ja kunhansillenytjokukelpaismi -äiti.

    VastaaPoista
  5. roz: :D!hyvä vertaus!
    Tuli typo tuohon sanaan, sen on naisellisuutemattomuuteni.
    En silti ymmärrä.

    Tuula: Hyvällä Vanhemmuudella saadaan aikaan paljon Huonoja Omiatuntoja. Ja hirveästi stressiä.

    Poikkeama: näillä kulmilla ja niissä äitipiireissä, joissa minä olen urani aloittanut, oli babybjörn jotain aivan ihmeellisen hienoa *huokaus*, niin se aika rientää. Jopa sillä reppanalla repulla keräsi ihastelevia mummoja ympärilleen, kun siinä retuutti lastaan. Kantoliinat varmaan vasta tekivät tuloaan tiedostaviin piireihin.

    WBM: pitkässä juoksussa nuo tilalle poukanneet ismit ovat varmaan paljon käyttökelpoisempia ja terveellisempiä, varsinkin tuo kunhansillenytjokukelpaa. Siinä vaiheessa kun luomuhengitys on hakusessa, ei paljoa ehdi luomuruokia miettiä ;)

    VastaaPoista
  6. Juu, siis mulle sillä nyt ei niin väliä ole. Ymmärrän kyllä sen pointin, mutta en sitä syyllistämistä tai kauhistelua. :)

    Niin ne on meidänkin vanhemmat roikottaneet meitä sisaruksia tommosissa repuissa - ja tämmösiä meistä sitten tuli :D

    VastaaPoista
  7. Poikkeama: alan ymmärtää mistä kaikki minun ongelmani johtuvat. Ei roikotettu repussa, köytettiin pottaan, kahlittiin vaunuihin ja juoksutettiin valjaissa ;)!

    VastaaPoista
  8. Tuulan sanoin: Voitaiskohan me ristiä itsemme _suvaitsevaisuusvanhemmuuden_ edelläkävijöiksi ja jakaa tätä ilosanomaa muillekin? Sinä riität, kannoit sitten lastasi lonkan päällä tai kantoliinassa! Jos lapsi syö mielellään tuttipullosta rinnan sijaan, niin sitten se vaan on niin! Big difference?

    VastaaPoista
  9. mirka: muuten hyvä, mutta en tiedä pystynkö.
    On niin hiiskatin vaikeata suvaita kaikkia muita, kun itse vaan on niin käsittämättömän paljon enemmän oikeassa ;)

    VastaaPoista
  10. Tää kuulostaa niin tutulta... jotenkin näin on munkin vanhemmuus mennyt.

    En ollut erityisen rintaruokintamyönteinen ja siltiu siinä vaan niin kävi sen esikoisen kanssa. Niiden kahden seuraavan kanssa ei käynyt ollenkaan niin.

    Mun lapsen piti kulkea rattaissa sivistyneesti, eikä missään karmeessa liinassa joka kastuu sateella parkkipaikan vesilätäkössä... M nyt vaan päätti ettei se kulje yhtään missään muualla paitsi mun sylissä ja käytännöllisyyssyistä päädyin lopulta sitomaan sen kiinni itseeni.

    Missään tapauksessa mun lasten ei pitänyt nukkua mun sängyssä, eikä pidä vieläkään ja silti harvemmin saan nukkua ilman yhtään lasta mun sängyssä.

    VastaaPoista
  11. Yksis :)
    Susta tuli kiintymysvanhempi ihan vahingossa, vaikka kuinka pyristelit vastaan!

    VastaaPoista
  12. Marika ja yksis. Musta tuli mukavuudenhaluvanhempi. Samassa sängyssä nukkumista eri kokoonpanoissa ja liinaa ja vaiks mitä. MIKÄ SILLÄ hetkellä nyt helpointa oli.

    Olen ollut sata vuotta lasten kanssa kotona ja silti vaan mukavuudenhalu on kohtotähtenä :)

    VastaaPoista
  13. P: toi on muuten hyvä termi, mukavuudenhaluvanhempi!
    Mä olen ehdottomasti mukavuudenhaluvanhempi, ja hirveen suvaitsematon (sorry Mirka) kaikkia muita kuin mukavuudenhaluvanhempia kohtaan, tietty.

    VastaaPoista