uu-laa-llaa-lla

niinpä sitten pyörähti käyntiin operaatio kartanonmyynti.
Kartanossa on epäluonnollisen siistiä ja muutenkin jotenkin oudon odottava tunnelma.
Välittävän henkilön mukaan ekakierroksella yleisöä oli muutama naapurin norkkelimummo, yksi nuoripari ja pari jopa ihan potentiaalista ostajaa.

Hyi miten epämiellyttävältä tuntuu kuvitella naapurirapun natinamummoa ja hänen henkiystäväänsä kolppaamassa meidän komeroissamme. *puistatus* Sipisevät keskenään kumminkin ja rupeavat syrjäsilmin kyräilemään meitä rappukäytävässä ja pihoilla.
Kyllä niin varmasti rupean minäkin mummona harrastamaan asuntonäytöissä kiertelyä.

Itse odotamme vastausta tarjoukseemme yhdestä varsinaisesta remppalouhoksesta.
Kehittelen paniikkia a)rahasta b)ajasta c)remppaheikeistä ja erityisesti d) siitä tosiasiasta että minun (kaikista maailman ihmisistä!) pitäisi mahdollisesti jonain päivänä pystyä valitsemaan d1)maaleja, d2)lattioita d3)kaakeleita märkätiloihin ja voi kauhistus sentään d4)lattialistoja. (en suostu ajattelemaan hantaakeja, ovien malleja ja värejä enkä naulojen muotoja)
Laihana lohtuna sentään se, että aion viedä remppaheikit pastakeittiöön ja sanoa että replikoikaa tämä, asap. Mutta että laittakaa vähän eriväriset saumaussilikonit tällä kertaa. Pliis.(se pahannäköinen silikoni ei näy kuvassa, ei kannata yrittää katsoa...).
En ole ihan varma, onko hyvä vai huono juttu jos tarjous menee tai ei mene läpi.

Mitenniin ulalla?

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa!
    Olen niin iloinen.
    Ja nimenomaan kaikesta tuosta, mitä saat läpikäydä nyt.

    Minäpä olen ruvennut suunnittelemaan nimittäin itse nyt keittiöremonttia! Nih.
    Minäkin saan valikoida sitä ja tätä.

    Tuohan on niin hienoa
    Kuinka isosta asunnosta on kyse?
    Miten lasten huoneet jaetaan?

    Onko kh ja märkätilat tehty?
    Kyselee aidosti, ja vilpittömästi utelias.

    ja pliiiiiiiiiiiiiiiiiis, pidä miut kartalla.
    Tuo on niin hienoa.

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Hieno kevät!

    VastaaPoista
  2. vintti: en ole ihan varma... tuo remppa ja sen suunnittelu ei oikein ole minun juttuni.

    Mutta jos tuonne päädytään, niin käytännössä kaikki uusiksi.
    Keittiö - se on helpoin koska on mitoiltaan sama kuin meillä nyt, ja nykyinen on tosi toimiva.

    Märkätilat on joskus laitettu, mutta syytä uusia. Niissä on järjestelemistä, että niistä tulee toimivat ja kauniitkin. Tila on aika pieni.

    Ja voit olla varma, että kyselen vinkkejä!

    Iloa tähän päivään!!!

    VastaaPoista