lomalta paluu

Eihän tuo pääsiäisvapaa ollut kuin näyttää: mikä muutamassa päivässä saatiin käpälä-niskaosastolla kuntoon, on muutamassa tunnissa työpäätteen ääressä tuhottu. Höh ja pöh sille!

Mutta muuten tauko oli tervetullut ja ihana.
Olen ehtinyt mm.
- siivota sen pahuksen vaatehuoneen. (ja sotkea sen)
- kaksi kertaa lenkille ja kerran sauvomaan
- kolme kertaa pyörälenkille isojen kanssa
- heittelemään koreja ja potkimaan palloa koko lauman kanssa (kyllä, niitä voi tehdä myös yhtäaikaa)
- laittamaan ruokaa
- syömään ruokaa
- lukemaan monta kirjaa

Mutta en ehtinyt kertaakaan
- nukkua oikein pitkään, vaan heräsin nakutettuna joka aamu samaan aikaan. Paitsi tänään. Tänään kyllä olisi nukuttanut.

Ja tällä viikolla täytyy
- hoitaa mummopiirin viimeinen tai toiseksiviimeinen kerta
- hoitaa vanhempainyhdistyksen kokous
- käydä saattaen vaihtamassa Pikkusisko kouluun
- löytää joku joka saa niskani kuntoon. Pian.
- varustaa Isoveli leirikoulua varten: kumpparit, tossut, uudet ulkohousut.
- kuka vie Isosiskon hammaslääkäriin?

**

Pääsiäispäivänä pyöräilin Isosiskon kanssa hänen koululleen keskustaan. Istuimme kaikessa rauhassa hiljaisella koulun pihalla hörppimässä vettä ja juttelemassa niitä näitä.
Nurkan takaa alkoi kuulua "klip-kloppa-klipp-kloppa-klip-kloppa..."
Minä ajattelin että onpa hassu ääni kaupungissa. Voisi olla vaikka hevonen.
Ja niinpä vain siitä koulunportin ohitse vaelsi aivan muina hevosina vaalea hevonen, joka pysähtyi laiduntamaan pienelle vihreälle lämpäreelle koulun parkkipaikalla.
Hevosen rinnalla käveli pörrötukkainen mies. Muina hevosina hänkin. Tai miehinä.
Olivat kuulemma päiväkävelyllä, näin kauniin päivän kunniaksi.

**

Hyvä pääsiäinen meillä oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti