perjantai 24. maaliskuuta 2017

Hyvän arkipyöräilyn slowflow-vinkit

Täällä meidän kulmilla pyöräily näyttäisi selvästi olevan nouseva trendilaji.
Erilaisia fillareita näkyy liikenteessä koko ajan enemmän, vastaan tulee laatikkopyörää, fiksiä, fatbikea, on fillareita takakärryllä ja ilman, etukorilla ja etutarakalla.
On mummiksia ja pappiksia, on sukkahousumiehiä ikivanhojen munamankeleiden kyydissä ja pukuheppuja maantiepyörillä.

Harmittelen vähän salaa, ettei sellaista ollut ennen.
Miten paljon laajemmasti olisimmekaan eläneet kauhukolmikon kanssa, jos olisin voinut pakata ne peräkärryyn tai laatikkoon? Muistan, kuinka yksi puolituttu yksinhuoltajaäiti sai jostain ekstrarahaa niin paljon että pystyi hankkimaan itselleen kaikkein halvimman pyöräperäkärryn. Se maksoi melkein saman verran kuin pieni auto ja olin salaa kade. Vaikka he kyllä ansaitsivat sen.

Oma pyöräilyasenteeni on muuttunut aktiivisemmaksi ja iloisemmaksi käsikädessä muuttuvan asenneilmapiirin myötä.
Mitä enemmän ja positiivisemmin pyöräilystä mediassa puhutaan, sitä aktiivisemmin haluan itsekin olla juuri pyöräilijä.

Pyöräily on monella tavalla ekonominen ja ekologinen kulkuneuvo.
Minulle itselleni pyöräillä liikkuminen on vapautta, riippumattomuutta ja slowflowta parhaimmillaan.
Arkipyöräily on niitä harvoja hetkiä omassa elämässäni jolloin dominopalikoiden lailla kaatuilevat ajatukset eivät kompastele päässäni aiheuttamassa ahdistusta.
Olen kaikessa rauhassa, itseni kanssa, itsekseni ja todesti läsnä.



Arkipyöräilyn slowflow-vinkit

1. Varaa riittävästi aikaa
Pyöräily on nautinnollista, jos ja kun ei ole kiire.
Jos pyöräilee työpaikalle jossa ei kuten meillä ole sosiaalitiloja tai konserttiin tai taidenäyttelyyn, ei tee mieli tulla perille läähättävänä ja hikisenä.
Lähde vähän aikaisemmin.
Vaikka pyöräilisit kuinka lujaa, et lyhyellä matkalla kuitenkaan voita kuin minuutin tai kaksi.
Ota siis rauhallisesti. Ei haittaa vaikka ohitsesi lykkisi polvivaivainen pikkumummo rollattorin kanssa.
Sinulla on kaikki aika maailmassa.
Kaikki aika maailmassa - mikä itsekäs, ihana nautinto!

2. Valitse reitti
Jos mahdollista valitse reitti, jossa et pyöräile autoliikenteen seassa. Autojen joukossa pyöräily vaatii tarkempaa keskittymistä ja vetää väkisin mukanaan kiireeseen ja liikenneraivoon.
Valitse hiljaisempia, puistomaisia reittejä jos mahdollista.
Vaihtele reittejä jos mahdollista. Palaa kotiin eri reittiä kuin aamulla menit töihin.
Minulla on mahdollisuus valita usean reitin väliltä: voin ajaa kaupungin läpi muun liikenteen tahdissa tai voin kiertää puistoja ja pientaloalueita tunnelman mukaan.

3. Jätä luurit laukkuun
Totta, motivaatiomusiikki tai aamun uutiset ovat hyvä juttu.
Jätä silti luurit laukkuun.
Kuuntele lintuja ja tuulta, kuuntele ihmisiä joiden ohi menet. Kuuntele autoja.
Ole läsnä.
Ajatukset kulkevat vapaasti ja pakottomasti - ja se onnistui vasta kun jätin luurit veskaan.

4. Varustaudu
Huolla pyörä sellaiseen kuntoon, että se kulkee sujuvasti.
Pohdi varusteita: kulkevatko tavarat repussa vai korissa, millaiset vaatteet suojaavat tuulelta?



5. Pysähdy kauniin ja kiinnostavan äärelle
Sinulla on kaikki aika maailmassa.
Pysähdy.

 










ps. tämä teksti syntyi neljän arkipyöräilyaamun aikana.
torstaina näin fasaanin aamuauringossa ja pysähdyin katsomaan sen sulkien väritystä. niissä on mustaa ja valkeaa ja monta eri sävyä ruskeaa. syvää vihreää on myös.
perjantaina pysähdyin katsomaan kuinka aurinko heijastui vanhan kivitalon parvekkeista. talo oli kirkas auringonkeltainen ja parvekkeet kulkivat pitkin seinää musiikillisen rytmillisesti
tiistaina kuulin mustarastaan huiluilevan, mutta se olikin tuuli korvissani
näin miehen jolla on gopro-kamera kypärässään, se tuli vastaan samassa alamäessä kahtena eri aamuna
kolmena aamuna pysähdyin jokirantaan vain hengittämään



torstai 23. maaliskuuta 2017

Hyvä arki meilläpäin

Sannilla oli ihana kirjoitus hyvästä arjesta, kähvelsin oitis oivallisen idean itsellenikin.

Kuuluuko sun arkeesi työtä ja perhettä ja kaikenlaista säätöä? Minkälainen on ihan tavallinen arkivuorokausi teilläpäin? Kerro ja tägää #hyväarki



*
Kertomus eräästä keskiviikosta
#hyväarki

Kello soi joka aamu 6.24.
Jokaikinen  arkiaamu.
Kaksi tai kolme haluaa puuroa, yhdelle pitää olla jogurttismoothie, kahdelle appelsiinimehua.
Minä haluan jogurttia ja rahkaa ja marjoja. Sitruunaista mehua ja leivän haluan myös.
Kissat haluavat ruokaa. Mitä tahansa, kunhan ruokaa.
Meillä on palvelukeittiö, koska tilaa on niin vähän. Aamu-uninen törmäily pitkin ja poikin aiheuttaisi vain turhaa kinaa.
Väkerrän aamiaistilaukset valmiiksi.
Yksi herää omia aikojaan, yhtä täytyy herätellä ovensuusta, yksi haluaa herätä omaan herätyskelloonsa.
Syömme ilman syvällisempiä keskusteluita.

Tarkistan nuorison aikataulut: yksi menee kaverin luo suoraan koulusta, muistutan että kotona pitää olla viimeistään kahdeksalta.
Yhdellä on kiirelähtö treeniin, pitää ehtiä 16.15 bussiin.
Yksi aikoo mennä itsekseen treenaamaan, aikataulu vapaa.
HraH muistuttaa, että hänellä on pitkä työpäivä, joka jatkuu jokakeskiviikkoisella vapaaehtoisnakilla.

Keskiviikkona kolme viidestä lähtee kahdeksaksi.
Vessaa käytetään nopeusjärjestyksessä.
Vuoroa odotellessani raavin kasaan työeväät. Hurautan pyykinkuivaajan käyntiin - se on mahdollista, koska kotiin jää joku ottamaan sen pois päältä. Ruopsutan kissanvessat puhtaaksi.
Yksi etsii sukkia ja toinen paitaa.

Bussi lähtee päätepysäkiltä 7.23, silloin kaikki lähtijät ovat ulkona ovesta.
Kaivelen fillarin pyöräsuojasta, tänään saan pyöräilyseuraa teinistä joka sisäänajaa uutta pyöräänsä.
Grr, menisin mieluummin ihan yksin.
Pyöräilemme yhdessä.
Luulen että mustarastas laulaa suhmuisessa aamussa. Mutta se onkin vain tuuli kypärän korvallisella.
Kesken matkan muistan, että töissä onkin vähän poikkeuspäivä.
No, tällä mennään.

fillariselfie


Sitten työtä-työtä-työtä-tehdään-jotta-jotta-leipää-syödään.
Sähköposteja ja puheluita, sitä on minun työni useimpina päivinä. Siskon kanssa käymme aamulla hauskan wappikeskustelun.
Poikkeusohjelman merkeissä jalkaudumme ulkohommiin, alan palella oikein tosissani.
En lämpene ehkä ikinä.
Outo päivä, ei yhtään wilmaa, eikä viestejä keskenkasvuisilta.

Työpäivä päättyy kahdelta.
En mene kotimatkalla kauppaan, vaan päätän kehittää ruokaa siitä mitä taloudessa sattuu olemaan.
Kotona on valmiiksi yksi teineistä, pyydän sitä kuorimaan perunoita ja porkkanoita sillä aikaa kun vaihdan vaatteita: kehitetään joku kasvissoppa ruuaksi, kai se riittää.
Pohdimme pitäisikö orastavasta kala-allergiasta laittaa viestiä terkkarille että koulun kalapäivinä saisi muuta ruokaa. Mutkun kala on niin hyvää.

Toinenkin nuorista tulee kotiin, rupeamme syömään.
Ajaudumme absurdiin väittelyyn siitä, kummalle puolelle näkkileipää kuuluu laittaa voita. Isoveli syyttää meitä muita barbarismista. Vaikka juuri se itse laittaa voita väärälle puolelle. Järkyttävää.
Kissat kärkkyvät ruokaa.

Ruokin kissat, täytän tiskikoneen, pistän pyörimään pikakoneellisen pyykkiä, laitan hraH:lle viestin: voitko tuoda maitoa tullessasi, nuoriso lähtee, istahdan juomaan kahvit ja pohtimaan mitä tekisin.
Keskiviikko on hiljaisin päivä, kaikilla muilla taloudessamme on omia menoja.
Olen päättänyt että taatusti en tee kotihommia enkä jää kyyhöttämään yksin kotiin.
Jos mahdollista, yritän ohjelmoida niin paljon iltatöistäni kuin pystyn keskiviikolle.
Ja työttöminä keskiviikkoiltoina kokoontuu mummopiiri tai sitten teen jotain muuta ihan vain itselleni ja itsekseni.
Tänään juon kahvia kissa sylissäni, pelaan muutaman kierroksen sanajahtia ja selaan sosiaaliset mediat.
Päätän lähteä ensin johonkin ja sitten moikkaamaan vaihteeksi omia vanhuksia seniorikansalaisiani.

Ripustan pyykit ja kuopsutan kissanvessat puhtaaksi.
Ensin meinaan mennä shoppailemaan. En menekään. Olen käynyt ainakin sata kertaa katsastamassa lähiostarin pyöräkorivalikoiman, se ei muuksi muutu. Enkä kumminkaan osta sitä pyöräkoria tänään. Enkä mitään muutakaan.
Sitten ajattelen että fillaroin muuten vain hetken.
Tuuli on kylmä, pyöräilenkin suoraan vanhuksille.

Istumme äidin ja isän kanssa höpöttelemässä ja pohtimassa elämää, yritän koota palapeliä.
Ajoitan kotiintulon niin, että melkein kaikki ovat paikalla.
HraH laittaa tiskikoneen käyntiin. Minä en käynnistä tiskikonetta, jos suinkin voin välttää, koska kone menee jostain syystä aina tiltiin kun yritän käyttää sitä. Painan nappia varmaan jotenkin väärällä kierteellä, se on kuin mikäkin oikukas rakastajatar. Grr.

Menen suoraan suihkuun.
Yksi syö iltapalaa, toinen tekee läksyjä, kolmas puuttuu vielä. Siltä tulee viesti, ettei ehdi kotiin sovituksi ajaksi, kun kaverin kanssa on niin hauskaa. Grr.
Saan hepulin ja ilmoitan että tultava on.
Alan hautoa kaameita rangaistusajatuksia ja muutun muutenkin kiukkuiseksi.

Ruokin kissat ja laitan seuraavan aamun aamupalatarpeet mahdollisimman pitkälle. Kehitän itselleni iltapalaa, otan kirjan ja lönähdän sohvannurkkaan pohtimaan lisää kaameita rangaistuksia keskenkasvuiselle.
Se tulee kotiin kumminkin melkolailla oikeaan aikaan ja on niin hyvällä tuulella etten pystykään ärhentelemään.
Katsomme kuvia kaverin yllätyjuhlista.

Yksi teineistä kysyy, katsotaanko tänään Frendejä.
Sanon että haluan ainakin katsoa uutiset kun Lontoossa on tapahtunut jotain.
Ehdotan että se kertaisi sillä aikaa kokeeseen ja kysyisi tarvittaessa neuvoa veljeltään.
Pilaan kuulemma kaikkien elämän rageemalla ihan koko ajan.

Kissa tunkee kainaloon istumaan ja himoitsemaan maksamakkaraa, kuuntelen uutisia, luen kirjaa ja pelaan sanajahtia hraH:ta vastaan. Häviän koko ajan.
Nuorisoa käy suihkussa, rapsuttelemassa kissaa ja vaeltelemassa muuten vain edestakaisin.

kissaeläin haaveilee maksamakkarasta


Nuorimmainen saa harrastustutulta oudon viestin, ihmettelemme sitä yhdessä. Kohta tulee valmentajalta täsmennysviesti: parin viikon päästä voisi olla kisat, sopiiko aikatauluumme?
Sopii toki. Samalla viikonlopulla on keskimmäinenkin kisoissa, tulee jännittävä viikonloppu.
HraH ehdottaa että mekin lähtisimme silloin johonkin.
Tuijotan kalenteria ja lasken rutiininomaisesti, miten pitkä aika on lapsilisään, palkkapäivään ja pääsiäiseen, miten monta viikonloppua on ennen pääsiäistä ja kuinka paljon niissä on ohjelmaa, ja mitä kaikkea ehtii tapahtua ennen niitä.
Pikkukissa haluaa leikkiä, sille pitää heitellä hiirtä.

Katsomme yhden jakson Frendejä, onnistun hajakommentilla suututtamaan yhden teineistä vielä kertaalleen, suunnittelen nukkumaanmenoa, mutta alammekin muistella nuorimmaisen kanssa ihanaa kesälomaa Samoksella pari vuotta sitten.
Katsomme kuvia ja haikailemme takaisin.
Olisi ihanaa maata lämmössä.

olisinpa täällä


Piilotan pikkukisun hiiren.
Menen sänkyyn lukemaan.
Luen kunnes alkaa nukuttaa.


Kaikki arjen päivät ovat samanlaisia.
Ja erilaisia.




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

arkikuvia viikon varrelta






Keskiviikkona menin konserttiin. 
En oikein viihdy Tuomiokirkossa, se on liian iso ja liian vanha. Siellä jotenkin hipsuttelevat edesmenneiden  pahansisuisten unilukkareiden haamut ja tulee muutenkin reformoitumaton ja lannistettu olo. 
Musiikki kyllä oli nautinnollista. 

*

Torstaina yksi teineistä odotti kiihkeästi tietoa Turun kaupunginteatterin uuden Seitsemän veljeksen miehityksestä. 
Laitoin lapsen koulupäivää ilahduttamaan kuvaruutukaappauksen heti, kun veljekset julkistettiin.



**

Luen kirjaa tanskalaisesta hyggestä.
Kysyin hraH:lta, onko hän hyggeonkel?
Onkel hän on joka tapauksessa siskonsa lapsilleen, mutta onko hän myös hygge? Ja onko hän siis todellinen hyggeonkel?

HraH sai naurukohtauksen; nuorison mielestä meillä on poikkeuksellisen surkea huumorintaju.



Perjantaina sain lapselta kauppalistan.
Lapsi tarvitsee viikonlopuksi kisaeväät. No comments.


**

Olen kuvannut viime aikoina valitettavan vähän.
Täytyykin ottaa kuvaaminen alkavan viikon teemaksi.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

puhu kauniisti

Palaan rakkaaseen parisuhdevinkkiini:

puhukaa kauniisti toisistanne

puhukaa kauniisti toisillenne.

Siitä ihan Hesarissa asti kirjoitettiin.

*

En tiedä, kumpi on vaivaannuttavampaa: sekö että tuodaan keskinäiset kinat johonkin julkiseen tilaan vaiko se että (nais)porukassa mollataan poissaolevaa kumppania.

Arki on arkea, se on selvä.
Varsinkin pikkulapsiaika nävertää sielua: väsyttää jatkuva saapuvillaolo, parisuhe on ehkä keskeneräinen ja kasvamassa vasta, samoin oma sielu ja lapsetkin vielä siinä sivussa. Ja elämä on makaronilaatikkoa ja kurahousua noin enimmäkseen.
Mutta silti: joskus silloin, joitakin aikoja sitten, juuri sinä itse olet tuon toisen valinnut lähimmäksesi.
Olet tehnyt valinnan ihan itse.
Arvosta itseäsi ja kumppaniasi sen verran, että ihan oikeasti ja todesti puhut kauniisti toisesta ja toiselle.
Ja puhut kauniisti itsestäsi ja itselle. vaikka se on sadasti vaikeampaa.

*

Elämiä, tilanteita ja kohtaloita on toki monenlaisia, aina ei vain suju.
Mutta silti.

*
Olen koko paastonajan alun pohtinut paastolupaustani.
Tässä se taitaa olla: Puhun kauniisti.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

minä poljen...fillarointivarusteista

Bussikortti loppuu ihan kohta.

Ensimmäinen kontaktini fillarikauteen pitkän ja pimeän talven jäljiltä oli hiukan lannistava.
Tuli sellainen olo, etten ehkä enää ikinä halua pyöräillä mihinkään.

Viikon verran yritin fiilistellä asialla, sitten kaivelin pyörän uudestaan esiin, kun sää oli sopivan nätti.

Oikeanlaisissa varusteissa, kohti auringonlaskua, lumettomia ja jäättömiä teitä pitkin...

Ei lainkaan hullumpi juttu.

Yhtäkkiä tavoitin taas vapauden ja ilon ja eteenpäinmenemisen nautinnon.

*

Mikä auttoi?

- parempi sää
- parempi mää
-täydemmät renkaat
- asianmukaisempi varustus.

Löysin yhden urheiluliikkeen alelaarista pyöräilijän sadeasun. Se oli jo lähtöhinnaltaan kohtalaisen siedettävä, ja alennettuna melkein ilmainen (45€), lupaa lappusen mukaan täyden tuulenpitävyyden ja kestää 5000 pylvästä vettä. Räikeänkeltainen yläosasto ja perusmusta housuosa, vähän epämiellyttävän rapiseva, mutta kevyt.
Jo kahden käyttökerran perusteella ehdottomasti käyttökelpoinen hankinta!

Ensimmäisen kerran koeajoin asun tunnin fiilistelylenkillä. Tuulipuvun alla oli silloin pitkähihainen paita ja huppari, sekä collegehousut. Asteita ulkoilmassa ehkä +5 ja tuulta maltillisesti.
Takin selkätaskuun lykkäsin avaimet, telefoonin ja pikkukukkaron. Mahtuivat mukavasti, eivät kilisseet ja kolisseet.

Toisen kerran koeajoin asun peruspyöräilyllä kotoa keskustaan asioille ja takaisin. Rapsakka vastatuuli mennessä, asteita sen suunnilleen +5. Takin alla neule ja pitkähihainen t-paita, jalassa tuulihousujen alla farkut.
Kaupungilla kävin hoitamassa muutamia juoksevia asioita ja istahdin konserttiin. Puvun taittelin konsertin ajaksi reppuun talteen.

Pyöräilyvauhdiltani olen tasaisen mummomainen kaupunkipyöräilijä, keskinopeuteni lienee 15km/h tietämissä, ja tavoitteenani on päästä perille ehjänä ja hikoilematta.


Plussat
kevyt ja miellyttävä käyttää, ei rajoita liikkumista
pitää oikeasti tuulta. Takin alle riitti ihan neule, ei tullut vilu eikä liian hiki
heijastimet ja väri
taittuu kohtalaisen pieneen tilaan, takin pysyy teoriassa taittelemaan taskuunsa vaikka luultavasti niin ei olekaan tarkoitettu

Miinukset
ratiseva
räikeä varsinkin kaupunkikäytössä
saisi mennä vielä pienempään tilaan
vain selkätasku

Jo parin käyttökerran jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen hankintaani, varusteilla on näköjään merkitystä, vaikka yleensä ajattelenkin että varusteilla kikkailu on pelkkää elitismiä.


Isoksi henkiseksi haasteeksi kohdallani näyttää muodostuvan ihan silkka turhamaisuus.
Kaupunkigoretextakki olisi edustavampi ja kaupunkikelpoisempi, mutta pyöräilykäyttöön suunniteltu tuulipuku tuntuu toimivan ihan älyttömän paljon paremmin.

Ja vähän masentavaa, kun joutuu tarkistamaan käsityksiään.
Pakko myöntää, että kannattaa hankkia käyttötarkoitukseensa kohdennettuja varusteita, ei mitään random-juttuja. Kyllä on eroa.
Juoksuun juoksuvarusteet, kävelyyn kävelyvarusteet, kaupunkipatsasteluun kaupunkipatsasteluvälineet - kyllä on mukavampaa. Höh.




torstai 16. maaliskuuta 2017

valinnanvapaudesta

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä tärkeämpänä pidän sitä että on valinnanvapaus.
Ihan todellinen valinnanvapaus.

Sitten jonain päivänä kun minä olen vanha raihnas ja kärttyisä, haluan kyllä valita.
Haluan valita mitä ruokaa syön, enkä ottaa automaattisesti jotain savivellin väristä höystöä.
Haluan valita menenkö ulos vai en ja usein teen toisella tavalla kuin yleensä. Ihan kiusaksi vain.
Haluan valita, osallistunko fysioterapeuttisesti aktivoivaan askarteluun vai en. Aika usein en. Mutta voin heitellä niitä hamahelmiä pitkin.
Haluan väitellä ja kinastella.
Haluan valita, mitä puen päälleni ja milloin. Aamupala kuuluu syödä yöpaitasillaan. Vasta sitten puetaan.
Haluan valita, menenkö kirkkoon tai konserttiin ja millaiseen konserttiin. Ja en halua katsoa klassikkodraamoja vaan slapstick-komediaa, koska se on hauskempaa.


*
Kaikkein eniten mietin tuota syömäpuolta.
Kyllä on niin että sellaisen laitostetun ruokailun aika on ohi. Miksi ihmeessä pitäisi olla vain yhtä ainutta ruokalajia, jonka joku muu on päättänyt?
*

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Yksityistaloudellisuus

Iltapäiviemme iloksi laatulehti kirjoitti jutun palkkaköyhyydestä.
Vihdoinkin sana sille, mitä olen: olen palkkaköyhä.
Saan työhöni ja työmäärääni nähden ihan kelvollista palkkaa, mutta siitä huolimatta olen varmaan vuoden verran ainakin ihmetellyt, mihin raha valuu.

Se vain ei tunnu riittävän.
Tai riittäähän se, kaikkeen siihen mitä tarvitaan.
Mutta nihkeästi.

Teoriassa ruokakuntamme koostuu tällä hetkellä kahdesta työsskäyvästä aikuisesta ja kolmesta alaikäisestä lapsesta.
Käytännössä ruokakunnassamme jääkaapin ovea kitisyttää neljä aikuisenkokoista ja yksi urheileva keskenkasvuinen.

Teoriassa ruokakuntamme vaateostoksia tehdään kahdelle työssäkäyvälle aikuiselle ja kolmelle alaikäiselle lapselle.
Käytännössä vaateostoksia tehdään viidelle aikuiselle.

Teoriassa ruokakunnassamme on kolme koulua käyvää tai opiskelevaa henkilöä.
Käytännössä ensi syksystä asti vain yksi kuuluu maksuttoman perusopetuksen piiriin.

Taloutemme kaksi aikuista elättää viittä aikuista.
Sekä teoriassa että käytännössä.